On aika väsähtänyt olo, käsiä ja jalkoja tärisyttää. Todellisuus iskee naamalle: kuntoutuminen vaatii tosi paljon voimia, kärsivällisyyttä ja sitkeyttä! Ei syyttä leikkaava lääkäri kirjoittanut leikkauskertomukseen, että "erikseen mainittu pitkä toipumisaika leikkauksen jälkeen." Sitä on välillä jo tuntenut olevansa ihan vetreäkin (heh, olosuhteisiin nähden siis) kun sisätiloissa taiteilee keppien kanssa menemään, ja takapihallakin on vielä tasaisella suht hyvä kävellä, mutta entäs kun maasto on edes muutaman asteen kaltevampi joko alas- tai ylöspäin... Ei sitä uskois miten hankalaksi eteenpäin pääseminen voi mennä.
Meillä tuo sisäpihan kävelytie viettää välillä hiukan alas- ja välillä ylöspäin. Heti huomasin, etten pysty kunnolla hallitsemaan omaa kroppaani kun pitäisi kävellä hiukan ala- tai ylämäkeen: joutuu keskittymään tosi tiukasti ja tarkasti, ettei kompuroi, kun tuntuu että toi leikattu, arka pökkelö menee ihan holtittomaksi ja pelkään, että astun sillä jotenkin "yli", mikä vois sattua. Vaikea kuvailla, mutta en vielä hahmota, miten jalan pitäisi normaalissa kävelyssä asettua, kun lantion asento oli niin pitkään huono ja väärä ennen leikkausta. Kädet myös väsyy tosi paljon pienestäkin alaspäin tai ylöspäin viettävästä maastosta kun pitää kepeillä tiukasti rytmittää ja tasapainottaa kävelyä. Joku koiran ulkoiluttaja katseli mun hidasta etenemistäni kauempaa, ja melkein teki mieli huutaa, että "mie romahan!" mutta pidin suuni kiinni... :D
Kuulostaa varmasti ihan hölmöltä ja itsestään selvältä, mutta mulle tämä kaikki kävelyharjoittelu ja pientenkin esteiden huomiointi (tai esteettömyys) on täyttä totta nyt. Ihan oikeasti mä joudun opettelemaan kävelyä uudestaan! En pystyisi lähtemään mihinkään shoppailu- tms. reissulle pelkkien keppien kanssa, vaan olisi varmaan otettava pyörätuoli mukaan, jotta pääsisin liikkumaan helpommin. Ja tuntuu hullulta, että en edes ennen leikkausta osannut ajatella kävelyä niin tärkeänä osana ihmisen vapauden tunnetta, vaikka silloinkin kävelin paljon kepin/keppien kanssa. Tää leikkauksen jälkeinen todellisuus on jotain ihan muuta, mutta tottakai voisi olla huonomminkin, mä sentään pystyn kävelemään ja vahvistun hetki hetkeltä.
SILTI, vaikka kirjoitus tuntuu ehkä karuhkolta, mulla on hyvä mieli. Monien vuosien jälkeen mulla on aikaa ja kyky huomata, miten ihanalta ulkona tuoksuu: keväältä. Miten pienistä jutuista ja askelista onni ja hyvä olo lopulta koostuu. Kuinka ihanasti aurinko jo lämmittää.
Nyt on tilaisuus tarttua hetkeen, ja varmasti tartunkin enkä päästä helpolla irti!
Sulla onki sitte varmaan eri lihakset nyt käytössä, ku lantio ollu vallan eri asennossa ennen leikkausta. Pikkuhiljaa vahvistuvat, kun liikkuu ja jumppaliikkeet varmaan tärkeitä kans (minä olin aika laiska jumppaamaan leikkauksen jälkeen...)
VastaaPoistaKiva oli lukea, että sinulla on hyvä mieli.
Vähän on kyllä tuntunut siltä, että millä ihmeen lihaksilla mä olen edes aiemmin kävellyt kun ei löydy sitä kävelytuntumaa oikein mitenkään! No, vajaa 2 vkoa leikkauksesta on vielä tosi lyhyt aika, pitää vaan yrittää jaksaa kuntouttaa kaikessa rauhassa...
VastaaPoistaMulla oli sillai, että toinen jalka oli lapsuudesta saakka lyhyempi. Leikkauksen jälkeen jalat olleet saman mittaiset. Sekin vaikutti jonkin verran kävelyyn, mutta ei kovin paljon. Kun lantion asento muuttuu, niin näin talonpoikaisjärjellä ajatellen, muutos tuntuu tosi paljon suuremmalta. Ei ihme, jos on 'haparoivaa' näin ensi alkuun.
VastaaPoistaNyt ymmärsin senkin, että miks sulla on niiiin pitkä leikkaushaava.
Oon kertoillut täällä blogissa joskus loppusyksystä vissiin tarkemminkin mikä oli homman nimi ja miks mulle tehtiin tää leikkaus, sieltä löytyy tarkempaa infoa jos et olekin jo lukenut :) Mutta joo, synnynnäisesti oli mulla siis epämuodostunut lonkkamalja ja sen takia reisiluun nuppi oli puolittain vailla "tukea" ja mullakin lopulta oli tää leikattu jalka 1 cm lyhyempi kuin toinen, tosin käytännössä se ei näkynyt muuten kuin niin et lantio oli vinossa ja selkäranka myös. Olin tottunut tilanteeseen vuosien mittaan :) Nyt on leikattu jalka 5 mm pidempi kuin toinen mut sen pitäisi olla ihan hyvin siedetty pituusero, tosin kestää ennen kuin tukiranka asettuu uuteen "moodiin" ensin :)
VastaaPoistaEn o kovin kauaa lukenu blogiasi. Ihan nyt vasta, kun olit leikkauksessa. Taisin kyllä kommentoida jo heti alkuun. (Ilman nimeä tai nimimerkkiä, tylsää.) Vanhempia tekstejä en o kyllä käyny lukemassa. Se on vaan jännä, että vaikka mun lonkkaleikkauksesta jo aikaa, niin silti nämä asiat kovasti kiinnostaa.
VastaaPoistaOnhan nämä asiat varmasti aina "takaraivossa" kun on kerran leikkauksessa ja eihän tiedä, josko joskus vielä uudestaankin tulee leikkaus ajankohtaiseksi... Saako kysyä minkä ikäinen oot?
VastaaPoistaVastaan nyt tällai ylimalkaisesti, että olen 'jossain' neljän ja viidenkympin välillä. Mutta nyt iski aika rajusti tajuntaan se tosiasia, jota en ole juuri ajatellutkaan, että eihän nämä proteesit mitään ikuisia ole, huh! Kyllä olis jumpat ja treenit minunkin lihaksille tarpeellisia. Että menitkin sanomaan =)
PoistaNiin koskaanhan ei tiiä miten pitkään proteesit kestää :) Toivottavasti vaikka koko loppuelämän! :D
PoistaNiinpä. Toivotaan näin =)
Poista"Ollut" -sana jäi välistä, siis "kun on kerran leikkauksessa ollut"...
VastaaPoistaJuu, ei haittaa =)
Poistamulla kävely sujuu tasasella ihan kohtuu hyvin nykyään; siis niin hyvin kuin nyt jäykällä nilkalla voi vaan sujua (hitaasti, ontuen). Mutta ulkona (tai sisälläkin, jos tulee joku töyssy) meno on hidasta ja vaivalloista, olematonta töpöttelyä ja katse on tasan tarkkaan pidettävä maassa, jotta osaa varoa niitä kiviä ja käpyjä, mopolla tehtyjä töyssyjä ja uria... Keppien kanssa pääsääntöisesti pitkät (lue yli 0,5 km) matkat. Ja leikkauksesta nyt tasan 12 viikkoa.
VastaaPoistaNimim. Meinasinpa tässä taas kompastua imurin johtoonkin, astuin päälle... hengenvaarallinen kapistus. :D
Jäykkä nilkka on varmaan vähän samantyyppinen juttu kuin lonkka, joka on "hervoton", tarkkana saa olla että pysyy pystyssä nimenomaan ulkona kävellessä kun ei pysty ennakoimaan yhtään askelta verrattuna siihen maastoon... Oli kyl outo fiilis tänään kun kunnolla huomasi, että en mä osaa kävellä :/ Mut ei auta ku jaksaa vaan!
Poista