Kuva

Kuva

tiistai 30. joulukuuta 2014

Hypermobiili ja muita ihanasti liikkuvia osia

Ei, kyse ei ole mistään sarjakuvien kummallisesta ajoneuvosta (vrt. Batmobiili) eikä mistään muustakaan liikkumisvälineestä. Mutta liikkumisesta kyse tietyllä tavalla kuitenkin on: yliliikkuvuudesta.

Kirjoittelin joskus aiemminkin siitä, että olen pohtinut mulla olevan yliliikkuvuutta. Minähän en siis kokonaisuutena, yhtenä kroppana, todellakaan liiku yli, vaan just sen verran kuin a) pystyn, b) on tarpeen, jotta pysyn liikkeessä ja kykenevänä tekemään fyssariharjoituksia enkä jämähdä mihinkään, c) on hyväksi, että pystyn myös toimimaan apuna edes vähän kotihommissa. Mutta yliliikkuviksi on kuitenkin mun polvet sekä lanneselkä todettu sekä fysiatrin että ortopedin toimesta. Lonkista myös on näin sanottu, joskin oikean lonkan sisäkierto oli nolla ennen tekoniveltä :) Oikea polvi on vielä pahempi mitä vasen yliliikkuvuuden osalta. Lonkat ovat kuitenkin tällä hetkellä mun suurin murheenkryyni.

Viime aikoina on tullut kaikessa rauhassa tutkittua asioita yliliikkuvuudesta - hypermobiliteetista - ja siihen liittyvistä ilmenemistavoista. En ole lääkäri enkä itselleni voi diagnoosia tehdä, enkä muutenkaan haluaisi näitä asioita pyöritellä enempää kuin on järkevää, mutta hypermobiliteettisyndrooman oireita kyllä ilmenee mulla. Esim. tämä kuva, jossa näytetään Beightonin kriteerit... näistä mulle tulee 6-7/9 pistettä:


Eli kuvassa näkyvällä tavalla saan taivutettua sormia, polvet taipuvat yli, kämmenet menevät suoraan lattiaan tuosta noin vaan lämmittelemättä. Lonkan takia en hirmuisesti uskalla taivutella kuitenkaan tuonne saakka enkä "seistä normaalisti", kun tuo oikea lonkka ja polvi ovat niin epävakaat ja kivut ovat hankalia, mutta otin taannoin muutaman kuvan myös seisten. Ja käsistä myös. (Varoitan, scrollaa nämä nopeasti ohi, jos yhtään inhottaa liikaa taipuvat nivelet...). 


Tämä on tuo oikea jalka, jossa lonkassa tekonivel. Murheenkryyni. Noin tuo polvi taipuu kun yritän seistä "normaalisti" :(







Aikanaan, ennen lonkkaongelmia, pystyin myös taipumaan ilman lämmittelyjä kämmenet lattiaa vasten kuten ylimmässä, piirretyssä kuvassa. Jopa vielä paljon alemmaksikin. Nytkin pystyn ihan hetkeksi taipumaan niin, jos haluan, mutta en uskalla niin juurikaan tehdä lonkan ja polven epävakauden sekä alaselän/lonkan kipujen vuoksi.

Lisäksi mulla on seuraavia hypermobiliteettiin liittyviä "vikoja" tai ominaisuuksia:

- nivelkipu 1-3 nivelessä ja selkäkipu yli 3 kk (no joo, nämä nivelet on mun ongelma joo!)
- nivellukkoja (mulla lukittuu vasen polvi usein, ranne ja kyynärpää joskus, selässä/rintarangassa lukkoja, joita saa "rusautella" auki pitkin päivää, oikea lonkka lukkiutui ennen leikkausta, vasen lukkiutuu nykyään välillä)
- subluksaatio yhdessä tai useammassa nivelessä (oikea lonkka oli tuollainen, subluksaatiossa, mutta vasenkin muljahtelee, nilkat myös menneet "ympäri" aikanaan lapsena useita kertoja)
- ihon venyvyys ja pehmeys, arpien leveys mutta ohuus (tästä on parikin lääkäriä maininnut mulle)
- lattajalat (mulla holvikaari madaltunut, näkee tuosta ylempänä olevasta polven taipuisuuskuvastakin)
- jalkaterä leviää huomattavasti kuormituksessa (iso kengän koko, mulla "siro" 41, joissakin kengissä jopa 42!)
- lihasheikkoutta (nykyään nimenomaisesti oikean lonkan alue ja reisi mulla, mutta muitakin huomioita on)
- hidas ja vaikea toipuminen kudoksiin/luustoon liittyvistä leikkauksista (!! No tämä jos mikä myös pitää paikkaansa mulla tällä hetkellä). Ennen leikkausta täytyisi tarkkaan harkita, tarvitaanko leikkausta vaiko ei. Mulla tarvittiin joka tapauksessa, eikä kukaan tietysti mitään yliliikkuvuusongelmia silloin pohtinut muutenkaan...
- päänsärkyä (migreenitaipumus mulla kuten monella muullakin suvussa)
- allergiataipumus (koko iän ollut allergiaa enemmän ja vähemmän)
- silmäongelmia - tulehduksia, kuivuutta ja esim. likinäköisyyttä, roikkuvat yläluomet (mulla kyyneltiehyissä ollut ongelmia, kuivuutta, tulehdusherkkyys, likinäköisyys)
- kömpelyys ja epäliikunnallisuus (mulla esim. koulun, lähinnä yläasteen, liikuntatunnit olivat aikanaan ikäviä. En pystynyt mm. toimimaan nojapuissa tai puomilla kunnolla, ei ollut voimaa yhtään. En ollut yhtään ketterä ja sulavaliikkeinen missään muussa lajissa paitsi uinnissa. Olin kyllä ylipainoinenkin silloin, kuten koko ikäni oon enemmän ja vähemmän ollut, mutta ei se välttämättä kaikkea selitä. Muutenkin olen ollut aina melkoinen kompuroija ja kaatuilija, tavaroiden/esineiden pudottelija, kaataja jne...)
- poikkeuksellista väsymystä (olen ollut viime aikoina todella väsynyt... Osaltaan liittynee pimeään vuodenaikaankin ja siihen, etten pysty paljon ulkona liikkumaan -> liian vähän happea??, mutta oon silti ollut todella, todella väsynyt. Mitään masennusväsymystä tämä ei kyllä ole, sillä kyllä mulla elämäniloa yhä nykyäänkin löytyy ja löydän pienistäkin asioista ilon aiheita... Mutta no, onhan tämä mun kokonaistilanne varmasti mulle ainakin aika-ajoin uuvuttava sekä henkisesti että fyysisesti, vaikka kuinka väittäisin ja todistelisin itselleni ja muille, että oon ookoo.)

Näihin kaikkiin oireisiin (ja oireita löytyy läjä lisää muttei multa kuitenkaan, onneksi!) liittyy limittäin ja lomittain myös esim. EDS (Ehlers-Danlosin syndrooma, ks. http://www.kivunhoito.com/docs/kivunhoito_com_1340877246.pdf ja vaikkapa http://www.ehlers-danlos.fi), mutta mulla ei siihen liittyviä pahimpia oireita onneksi ainakaan ole. "Lievempänä", niveliin, ihoon ja kudoksiin liittyvänä versiona korkeintaan, kuten myös osa Beightonin kriteereistä. Suvusta myös löytyy sekä yliliikkuvuutta että tuki- ja liikuntaelimistöön liittyvää oireilua ym., kun vähän tarkemmin miettii. Nämä yliliikkuvuusongelmat ovat periytyviä ominaisuuksia kaikki.

Se pitää myös vielä mainita, että jos potilaalla todetaan sellaista yliliikkuvuutta, että siitä on oikeasti myös haittaa kaikkine sivu- ja lisäoireineen, tulee mm. liikunnan ja fysioterapian suhteen olla tarkkana. Usein tarvitaan helliä otteita, hyvin yksilöllisiä harjoitteita pienillä painoilla ja tarkoilla liikeradoilla, kropan kuuntelemista ja tietoisuutta myös rentoutumisen tärkeydestä. Venyttelystä voi olla jopa haittaa, jos kudokset venyvät muutenkin liikaa. Venyttely saattaa saada aikaan vielä lisää kipuja. Tunnistan kyllä nämä asiat itsestäni. Ja samalla totean taas kerran, kuinka väärin mun tilannetta olisikaan hoidettu, jos olisin koittanut noudattaa sen erään fyssarin ohjeita, jolla ensin kävin! Voi elämä...

Mutta kuten sanottu, en oo lääkäri eikä mun pidä enkä voi itselleni diagnoosia tehdä. Kuitenkin monenlaista on tullut mietittyä, kyllähän jokainen tuntee oman kroppansa parhaiten ja tietää, miten se toimii. Luulosairas todellakaan en ole enkä myöskään hakemalla hae oireita itselleni, koitan vaan yrittää ymmärtää, miksi mulla on näin outo kroppa nykyään. Vaikea sanoa lääkäreiden kanssa tarkemmin juttelematta, kuinka paljon mun tilanteeseen näillä edellä mainituilla asioilla on vaikutusta, mutta täytyy ottaa nämä asiat puheeksi Peurungassa fysiatrin kanssa. Ja löytyy Suomesta pari tiettyä lääkäriäkin, fysiatreja ja kuntoutuslääkäreitä hekin, jotka ainakin osaavat diagnosoida ja miettiä näitä asioita muhun verraten, jos juuri Peurungasta asiantuntemusta ei löytyisikään ja tilanne vaatisi yhä lisää selvittämistä. Lonkkaongelmat ovat tietysti sitten kaiken huippuna. On mulla kyllä hieno tämä kroppa...

Tänään tuli postia, että tammikuulle on myönnetty kuntoutustuki, mikä on hyvä juttu. Jos työkyvyttömyys jatkuu - tai sanoisin tällä kokemuksella ja olotilalla että kun, tuskin tapahtuu pikaista ihmeparantumista - täytyy toimittaa eteenpäin taas kerran yksi lääkärinlausunto lisää, jotta kuntoutustukea voidaan jatkaa. Täytyy varata työterveyteen aika tammikuulle... Fyssarille myöskin. Ja soittaa Peurunkaan huomenna jo ja kysellä kuntoutuksesta lisää - kuntoutustoimisto kun aukeaa huomenna joulutauon jälkeen.

Huomenna myös juhlitaan uuttavuotta. Unohdan silloin nämä mun kuviot sen mukaisesti kuin vain suinkin on mahdollista ja keskityn mukavaan yhdessäoloon perheen ja ystävien kera! :)

torstai 25. joulukuuta 2014

Joulu

Joulua on vietetty perinteikkäästi.





Meillä ei  mitään aikataulutettua joulua ole koskaan ollut eikä varsinkaan lasten syntymien jälkeen - ollaan aina menty aika lailla lasten ehdoilla - mutta muuten joulunviettoon ovat kuuluneet yhdessäolo perheen ja sukujen kesken sekä hyvä ruoka. Kiireettömyyteen on pyritty ja kohtuuhyvin siinä onnistuttukin. Ei olla ravattu paikasta toiseen eikä pakkomielteisesti tiettyihin tapahtumiin kuten vaikkapa kirkkoon tms., eikä välttämättä meillä ole saunottukaan. Ruokailuajatkin ovat riippuneet täysin siitä, miten lapset ovat syöneet :) Mutta joka vuosi ollaan kuitenkin kyläilty joko mun tai miehen vanhempien luona, jonne on myös tullut muita sukulaisia kylään. Luulen, että meidän oman perheen joulunviettotavat vakiintuvat varsinaisiksi perinteiksi vasta sitten, kun lapset ovat vielä nykyisestäkin vähän isompia ja itsenäisempiä. Silloin on helpompi toteuttaa asioita. Tää on mun mielipide :D

Tänä vuonna päätettiin viettää jouluaatto ihan tässä kotosalla. Mun veli tyttöystävänsä kanssa tuli myös meille jo aatonaattoiltana, mikä oli lapsista erityisen riemukasta ja mahtavaa :) Aattoaamu ja -päivä menikin nopeasti "touhottaessa" kaikenlaista ja järjestellessä kotia mun vanhempien, mummon sekä joulupukin saapumista varten. "Nuoriso" oli lasten kanssa myös ulkoilemassa. Kun väki tuli ulkoa, kaikki saunoivat omaan tahtiinsa ja söivät (paitsi ei vielä jouluruokaa vaan mm. me aikuiset tomaattikeittoa). Sen jälkeen hiukan "laittautumista" ja kun kello läheni kahta, tänne olikin jo mun vanhemmat sekä mummo saapuneet ja joulupukkikin koputteli ovelle pian. 

Seuraavat tunnit menivätkin sujuvasti lahjojen parissa :) Muut lähtivät mun vanhempien luokse muutaman tunnin meillä oltuaan ja me lasten kanssa jäimme nauttimaan omasta jouluaattoillasta. Söimme illansuussa jouluaterian ja sen jälkeen taas jatkoimme lahjojemme tutkimista. Pikkulegoja mies rakenteli lasten kanssa oikein urakalla! :D 

Illalla, kun lapset oli saatu unten maille, katsoimme Tom Cruisen uusimman leffan Edge of Tomorrow. Noh, alkuosa leffasta mulla jäi kyllä aika heikosti katsotuksi kun en jaksanut keskittyä, olin aika kipeä kaikesta päivän touhottamisesta/suorittamisesta, mutta loppuosan katsoin sitten kuitenkin ja ihan hyvältähän tuo leffa vaikutti. Melkoinen scifi-pläjäys, mutta ihan onnistunut sellainen. Hyvää viihdettä.

Tänään puolestaan vietettiin joulupäivää appivanhempien luona, jonne miehen veljet perheineen myös tulivat. Sielläkin oli perinteikkäästi ohjelmassa hyvää ruokaa, seuraa (15 henkeä meitä on tätä nykyä! 8 aikuista ja 7 lasta :)) sekä lahjojen jakoa. Vilinää ja hulinaa piisaa kun porukka on koossa, mutta aika hyvin siihen hulinaan mäkin oon jo tässä vuosien mittaan tottunut :D Muutama vuosi sitten mua vielä ahdisti välillä se meteli ja hälinä, mitä näin suuresta porukasta väkisinkin lähtee, mutta ei enää. Siihen varmaan vaikuttaa sekin, että nyt kaikki lapsetkin ovat jo suht isoja ja heitä ei enää tarvitse niin paljoa vahtia/syöttää/huoltaa kuin ennen, mutta myös se, että mä pystyn nykyään keskittymaan hetkeen paljon paremmin mitä aiemmin. Enkä ole enää yhtä stressaantunut mitä ehkä ennemmin olin aika-ajoin. Ei ole mukavaa olla sairas - tai miten mun tilanteen nyt määritteleekin, olla liikuntarajoitteinen ja kipeä, mutta mä olen silti tietyllä tavalla saanut itseni kanssa paremmin rauhan ja ymmärrän paremmin, mikä oikeesti on tärkeää. On valtavan suuri rikkaus, että miehen puolelta meillä on iso, lämminhenkinen suku ja lapsilla suht samanikäisiä serkkuja. Ei siinä enää yleensä sitä kaikista lähtevää "meteliä" tai "ääntä" niin mieti :D

Tänään on ollut aika kivulias päivä. Oon koittanut aktiivisesti sivuuttaa kivun ja tänään päivälläkin koitin koko ajan miettiä kaikkea muuta ja keskittyä mukavaan yhdessäoloon, mutta leikattua lonkkaa on jomottanut ihan koko ajan, koko päivän. Vasen lonkkakin on ollut päivän aikana "lukossa" monta kertaa enkä saanut sitä lukkoa "auki" vaikka yritinkin. Että on ärsyttävä tuntemus, niinkuin ois joku osa vähän pois paikaltaan. Ei paljon, mutta niin, että koko ajan tuntuu. Sitä lievää "sijoiltaanoloa" tuntemus saattaa ollakin... Nyt makaan sohvalla ja kipulääkkeet vähän helpottavat myös, onneksi, mutta päivällä en oikein löytänyt mitään hyvää asentoa istua tai muutenkaan olla. Anoppi kiinnitti muutamaankin otteeseen huomiota mun kiemurteluun ja jatkuvaan asennon vaihtamiseen tai seisomaan nousemiseen/kävelyyn. Kyseli, että onko koko ajan jalka kipeä ja totesin, että joo, koko ajan jomottaa. Ihan selkeästi huomaa jouluvalmistelut ja "touhottamisen" kropassaan. Luulisi että itsensä liikkeellä pitäminen auttaisi, myös vahvistamaan noita surkeita lonkan lihaksia, vaan ei sitten kuitenkaan. No, kuten oon kymmeniä kertoja kirjoittanut, kyllä tää taas tästä ja huomenna on varmaan taas parempi olla, jos maltan vaan olla ihan rauhassa...

Ai niin, meinasi unohtua! Sain yllätettyä mun kälyt tänään, kun annoin heille joululahjoiksi "kälyset kutsut." Tässä vinkki, mitä nämä tällaiset kutsut ovat... (Mainitsinkin täällä blogissa taannoin, että jotkut tulevat yllättymään!)



perjantai 19. joulukuuta 2014

Lonkka- ja selkälausuntoja

Täytyy vielä tässä ennen joulunviettoa päivittää viimeisimmät kuviot tästä "lonkkasaagasta..." Ajatukset pyörii juuri nyt taas ihan liikaa kaikissa lausunnoissa, joten puranpa ne pois mielestä myöskin. Ei tästä olemisesta muuten tule yhtään mitään ja varmaan mietin muuten taas yön pimeinä tunteina kaikkea.

Papereita joka lähtöön taas kerran...


Tällä viikolla, maanantaina muistaakseni, mä sain vihdoin kuntoutuksen maksusitoumuksesta mulle - siis potilaalle - osoitetun kappaleen. Sen saaminen oli hyvä juttu (täytyy heti maanantaina soitella jatkosta Peurunkaan), mutta muut pyytämäni paperit olivat vieläkin jossakin eivätkä tulleet tuon maksusitoumuspaperin ohessa.

Oon joutunut näitä papereita kyselemään polilta marras-joulukuun aikana jo useaan otteeseen ja kun niitä ei vielä keskiviikkonakaan näkynyt, soitin sitten kuudetta (!) kertaa kysyäkseni, missä ne oikein viipyvät, lääkärinlausuntoakin kun oon jo kuukauden verran kaivannut... Mukava osastonsihteeri pahoitteli tilannetta ja tarkisti, mikä kestää. "Tässä lukee, että älä lähetä papereita ennen kuin selän magneettikuvauksen lausunto on tulostettu." No minä ihmettelin asiaa ja sanoin, että "no etkö voi sitten nyt sitä lausuntoa tulostaa?" Ihme juttu, miksi tuota tulostamista piti muka näin kauan odotella :) Osastonsihteeri sitten tulosti paperin samantien ja katsoi, että muut paperit olivatkin jo lähtövalmiina. 

Tänään mä sitten vihdoin sain paperit, joita olin pyytänyt alunperin jo joskus marraskuun loppupuolella. Siinä oli pari epikriisiä, lääkärinlausunto ja selän magneettikuvauksen tulokset. Selän magneettikuvauksen tuloksissa ei ollut mitään tekonivellonkan oireita selittävää, mutta on mulla jotain muita muutoksia selässä kyllä. En niitä tähän kirjoita sen tarkemmin, mutta mitä nyt vähän googlettelin tuosta monimutkaisesta "lääkärislangista", jonkinlaisia tulehdustiloja mulla on saattanut olla tai ehkä on vieläkin joissakin kohdissa selkänikamia, samaten kulumia ja löytyipä yksi pieni hemangioomakin tai rasvasaareke, radiologi ei ilmeisesti ollut varma kummasta kyse (tosin kun googlettelin, se ei ole vakava juttu eikä vaadi hoitoa). Myös SI-nivelessä on muutoksia. Mun fyssari on koko ajan miettinytkin, onko SI-nivelen (ja muutenkin selän) tilanne mulla millainen, ja epäillytkin että tietyt oireet saattaisivat johtua myös selästä. Aika hyvin on kyllä arvellut - tai tiennyt! 

Noh, nytpä tiedetään selänkin tilanne, täytyy jutella noista tuloksista myös fyssarille vuodenvaihteen jälkeen. Vähän jäi vaivaamaan nuo tulokset, mutta eipä niissä kai kummempaa tällä erää kun ortopedi ei niistä erikseen mitään puhunut. Tosin lonkan oireita selvittäviä juttuja kuvauksella haettiin, selkään liittyvät asiat ovat muutenkin ihan toinen juttu eikä niitä ollut tarkoituskaan yhtään enempää käsitellä.

Noissa muissa papereissa oli sitten mm. kirjoitettu, että "potilaan tila ei ole kliinisesti edennyt", "ei ole työkykyinen" ja sitten tietysti jo todetut asiat - "Dysplastinen lonkkaprotetisaatio. Protetisaation jälkeen lonkan fleksio jäänyt heikoksi ja lonkka kivuliaaksi." Ja todetut tutkimustulokset - ei mitään lonkan oireita selittävää noissa tutkimustuloksissa. Muuten on kyllä jo aiemmin todettu, että mun anatomia on ollut poikkeuksellinen ja se yhdistettynä leikkaustekniikkaan saattaa myös vaikuttaa nykytilanteeseen. 

Mutta sitten mua jäi jotenkin vaivaamaan tämä lause: "Leikkauksella emme pysty tilannetta parantamaan." En toki mitään uutta leikkausta toivo, kuka toivoisikaan, mutta tarkoittaako tuo lause nyt sitten sitä, että jos jostakin syystä laitoskuntoutuksessa ei saataisi lonkalle parempaa toimivuutta, se jäisi tällaiseksi, huonoksi? No, ehkei tuota kannata vielä miettiä kun kuntoutusta ei vielä oo edes ollut. Mutta pakko sanoa, että huolestuttaa vähän, kun tämä mun tilanne on junnannut samantyypisenä jo näin pitkään. Viimeinen lause uusimmassa epikriisissä (tai mikä lausunto tuo onkaan) on kuitenkin lohdullinen: "Maaliskuussa allekirjoittaneelle joka tapauksessa tulossa kontrolliin." Ja sitä ennen on kuntoutuksessakin moniammatillinen hoitohenkilökunta mun apuna, jolle voi myös purkaa näitä kaikkia ajatuksia ja näkevät mun tilanteen myöskin ihan jokapäiväisen liikkumis- ja toimintakyvyn kannalta.

Vasemmasta lonkasta ei muuten ollut mainittu papereissa mitään, vaikka puhelimessa siitä puhuttiinkin. Ehkei ollut tarkoituskaan, sekin on oma juttunsa. Nyt vaan pitäisi saada tuon oikean tekonivellonkan toimivuutta ihan ensin paremmaksi, se on prioriteetti numero 1 niin mulle kuin varmasti ortopedillekin.

Semmosta. No niin, heti vähän helpotti kun sai kirjoitettua ajatuksia pois mielestä pyörimästä :) Lopuksi vielä yksi mukava juttu kuitenkin tältä päivältä: mä sain tänään ne uudet silmälasit! Nyt näkee hyvin taas kun katselee vaikka sohvannurkasta telkkaria, ei tarvitse siristellä :) Muutenkin nuo lasit on tosi kivat, tykkään!



Ja kivaa on myös se, että meidän koko perhe on nyt vapaalla seuraavat pari viikkoa. Tiedossa jouluiloa, sukulointia, ystäviä, kiireetöntä aikaa ja yhdessäoloa ❤️

torstai 18. joulukuuta 2014

Siivous- ja paketointipäivä

Onpa ihanaa lojua täällä sohvan uumenissa ja ihailla täysin puhdasta, jouluun korosteltua kotia! Ja mikä parasta, mä sain vaan seurata tänään vierestä, kun siivousfirman tytöt täällä imuroivat, puunasivat ja kuurasivat huushollin ja veivät matot myös ulos. Myös saunan pesivät. Loput joulukoristeet laitoin sitten myöhemmin itse paikalleen.


Täällä pyörähtäneen yleisen "siivoustornadon" ja joulukoristeluiden lisäksi sain myös paketoitua lähes kaikki joululahjat tänään. Onneksi mun ei ihan kaikkia tarvinnut itse paketoida vaan mies paketoi pari päivää sitten niistä osan.  Vaikka aikuisten kesken onkin sovittu, ettei lahjoja tarvitsisi välttämättä hankkia,  varsinkin kun lähisukua on aika paljon, on tänä jouluna meidän puolelta vähän erilainen meininki. Musta on tärkeää muistaa jotenkin heitä, jotka ovat erityisesti olleet mun ja koko koko perheen tukena tämän rankan vuoden aikana. Pari spesiaalijuttuakin on luvassa kahdelle hyvin spesiaalille henkilölle, joita haluan myös heidän omien vaikeuksiensa/kiireidensä/haastavien elämäntilanteidensa vuoksi muistaa. Ai että, tuosta spesiaalijutusta tulee kyllä  mahtavaa :) Mutta enpäs kerrokaan enempää, hähää! :D Oon ilkiö!



Tuon paketointioperaation jälkeen mun lonkat huusi armoa. Mulle ehkä pahimmat tuolit istua on nuo keittiön kovat, vaikkakin niin ihanat Artekin tuolit. Siinä vaan on ihan 90 asteen kulmassa selkä ja reidet (tai niiden välinen kulma), ellei kummallisesti röhnötä ja "makaa" tuolilla, ja selkänoja ei myöskään tue nyt yhtään siten kuin tarvitsisi... Vaikka mulla olisi joku istuinkoroke (se olikin mulla apuvälinelainaamosta lainassa pitkälle kesään) tai tyyny takapuolen alla, ei sekään auta yhtään. Istuminen on pahinta mutta ikävää on pitkään seisominen ja liika liikkuminenkin kun liike sattuu. Koitapa sitten löytää joku sopiva tilanne... Ei sitä olekaan, tilanteet, vointi ja jaksaminen vaihtelee ihan päivästä riippuen.

Välillä nousin tuosta paketoimisen ohesta tietty aina seisomaankin, koitin vetreyttää itseäni ja liikkua vähän, mutta lopulta olin kyllä aivan älyttömän kipeä. Siis molemmat lonkat ja alaselkä olivat kipeät. Jostakin syystä tuolla tyylillä/tuolilla istuminen provosoi myös kovan kivun vasempaan pakaraan ja se kipu jäytää myös lonkkaan/nivuseen... Ja oikeassa lonkassa tuntuu kipu sekä syvällä "lonkan sisällä" että nivusessa sekä nykyään myös etureidessä. Olin ihan pökkelö kun lopulta sain paketoinnit valmiiksi. Olin kyllä tyytyväinen ettei sitä hommaa enää tarvitse tehdä kuin parin lahjan osalta, mutta loppupäivän onkin kävely ollut hidasta ja kipeää töpöttelyä ja mielellään oon vaan maannut täällä sohvannurkassa kuten tapana on... Vahvemmat särkylääkkeet kehissä. Taas yksi osoitus siitä, ettei musta ole tässä kunnossa tekemään intensiivistä IT-alan projektityötä, hyvä että pystyn tuon verran tekemään täällä kotona "työtä", jota en ees laske työksi vaan jopa mukavaksikin joulupuuhasteluksi. 

On tää melkosta meininkiä... Pitää tänne blogiin kirjoitella näitäkin esimerkkejä mun voinnista, niin on itsellä paikka, josta voi asian tarkistaa jos tarvitsee. Ja toisaalta myös tiedoksi muillekin, millaisia arjen haasteita saatan ihan tavallisessa elämässä nykyään kohdata. Ehkä saan ihmisten silmiäkin avatuksi siitä, että kaikki ei ole sitä, miltä saatan jossakin tietyssä tilanteessa näyttää (iloiselta, laitetulta, hyvävointiselta - poislukien nuo kepit ja hankala kävely jne, jotka tietty jostakin kertoo).

Mutta joo, nyt on aikaa taas elpyä tässä sohvalla. Toivottavasti saisin ensi yönä nukuttuakin, oon nyt muutamana yönä taas saanut aika huonosti unen päästä kiinni... Eiköhän tää taas tästä kun malttaa ottaa rauhassa!

maanantai 15. joulukuuta 2014

Joulun henki

Seuraavan joulutarinan kirjoitin ystäville ja sukulaisille joulukirjeeksi alunperin jouluna 2009. Muokkasin sitä hiukkasen tänään ja ajattelin, että jaetaanpa tämä bloginkin lukijoille jo näin hyvissä ajoin, kun joulukortitkin jo tipahtelevat postilaatikoista. Meidän perheen joulukortit lähtivät/lähtevät tänä vuonna vain aivan muutamiin paikkoihin, joten olkoon tämä joulutoivotukseni samalla toivotus kaikille teille: ystävät, sukulaiset, tutut, työkaverit ja te kaikki muut blogin lukijat! Pitäkää itsestänne ja toisistanne huolta ❤️

---

”Joulun henki? Eihän sitä voi nähdä, kuulla, haistaa tai maistaa. Sen tunteminenkaan ei oikein tahdo onnistua. Ulkonakin on niin synkkää ja märkää nyt, eikä lumesta ole kuin pieni aavistus tai maa on aivan loskainen. Äläkä vaan sano, että taas kirjoitat oikein imelän pitkän joulukirjeen! On helpompiakin keinoja toivottaa hyvää joulua: on facebookit, twitterit, instagramit, kikit, whatsapit, kännykät, tabletit, tietokoneet ja muut. Vai joulun henki - ei jaksa kiinnostaa!” 

Yllä mainitulla tavalla voisi joku joulun henkeä ja hyvän joulun toivottamista kuvailla. Mutta älähän hättäile! Mitäpä jos pysähtyisit ja rauhoittuisit hetkeksi… Oikein hyvä! Malta vielä hetki. 

Hengitä syvään. Maista, haista, tunnustele, fiilistele. Muistele… katsele. Pian huomaat monia sellaisia asioita, joita ei arkisin oikein ehdikään huomata.

Huomaatko kynttilöistä heijastuvan tunnelmallisen valon? Huomaa, kuinka tuo valo vilkahtaa hetken isovanhempasi naurunrypyissä ja tuossa kauniisti ikääntyneessä ihossa. Näe ääretön määrä iloa noissa paljon nähneissä silmissä, kun hän vilpittömästi ja tässä hetkessä eläen nauttii lastenlastensa ja lastenlastenlastensa joulun ilosta ja temmellyksestä. 

Muista, kuinka onnellinen olit, kun sinun ja poikaystäväsi ensimmäisenä yhteisenä jouluna katsoit jouluaattona poikaystävältäsi lahjaksi saamaa elokuvaa kyynelsilmin, kun tunsit elokuvasta välittyvän niin valtavan määrän välittämistä ja poikaystäväsi rakkautta.

Muistele sitä joulua, kun jouduit jäämään armeijan harmaisiin, ja olit muka aivan yksin (tai niin perheesi luuli) - mutta kaikilta läheisiltäsi salaa lähettelitkin koko joulun tekstiviestejä salaisen tyttöystäväsi kanssa.

Huomaa, kuinka ohikiitävän hetken vanhempasi näyttävät taas kuin vastarakastuneelta 70-luvun (tai aiempien vuosikymmenten) nuoreltaparilta.

Katsele pientä vauvaa tai lasta, joka nukahtaa äidin syliin tai tyytyväisenä omaan sänkyynsä. Voiko olla mitään yhtä viatonta ja suloista näkyä?

Kuvittele, miten ihanalta maistuukaan ensimmäinen laadukas suklaakonvehti tänä jouluna. (Viimeisen jouluna nautitun suklaakonvehdin makua ei kannatakaan vielä miettiä…)

Muistele niitä iloisia teiniajan jouluja, kun lähditte kaveriporukalla laskemaan pulkkamäkeä yli 30 asteen pakkasessa, ja kunnon talvivarusteiden puuttuessa jouduit pukemaan päällesi isäsi pilkkihaalarin ja karvahatun. Näkyhän oli luonnollisesti aivan hirveä, mutta viis siitä - pulkkamäessä oli hauskempaa kuin koskaan!

Muistele, kuinka eräänä jouluna söit niin paljon joulukinkkua, että lopulta oksensit.

Naura ajatuksellesi siitä, kuinka äitisi ja mummosi eräänä jouluaattona keskellä yötä päättivät kahdestaan järjestää jumppatuokion keittiön lattialla Katri Helenan ja Kari Tapion konserttien kuuntelemisen innoittamana.

Muistele kaikkia niitä jouluun liittyviä iloisia, hauskoja, syvällisiä ja tunnelmallisia hetkiä, jotka olet viettänyt ja tulet viettämään joko yksin tai yhdessä, perheen tai ystävien kanssa. Ja jos mieleesi hiipii jokin negatiivinen ajatus tai muisto, unohda se nyt ja keskity hyviin hetkiin. Viha, katkeruus ja negatiiviset muistot vievät meistä ihmisistä sen kaiken hyvän ja positiivisen energian, joka meissä kaikissa kuitenkin piilee pinnan alla.

Joulua voi viettää monella tavalla. Joku syventyy joulun sanomaan ja hiljentyy yksin. Toinen viettää joulua isossa porukassa sukulaisten kesken. Kolmas käy kirkossa. Neljäs matkustaa ulkomaille pakoon kaikkea sitä kaupallisuutta ja kiirettä, joka voi jouluun liittyä. Muutamat näkevät vanhat kaverinsa pitkästä aikaa ja juhlivat railakkaasti joulupäivän saunaillassa tai tapaninpäivän tansseissa. Jotkut laulavat koko joulun ajan joululauluja, kunnes ääni on käheänä ja laulujen sanat ja melodiat pursuavat jo korvistakin ulos. Joku vain nauttii useammasta vapaapäivästä keskellä arjen kiireitä.

Kuka kuitenkaan vielä väittää, ettei joulun henkeä muka ole olemassa? 

Tämän luettuasi ehkäpä voit todeta, että kyllä joulun henki on olemassa: se täytyy vain löytää. Ja se löytyy meistä kaikista, sinusta ja minusta.

Onnellista joulua sekä ilon ja onnen hetkiä vuoteen 2015!

---


torstai 11. joulukuuta 2014

Kroonista draamaa ja poronvaljaita

Tänään kävin taas fyssaria tapaamassa. Hirveästi ei ollut uutta auringon alla... Ehkä ihan pienenpienenpienenpientä heräämistä oon havainnut varmaan tehtyjen satojen tiettyjen toistoliikkeiden jälkeen lonkan lähentäjissä, siis että jotenkin myös "pää käsittää" että mulla sellainenkin lihasryhmä lonkan alueella on ja pienenpienenpieniä värähdyksiä oon saanut niissä lihaksissa aikaiseksi. Mutta lonkan loitontajat ovat yhä ongelma ja se lonkankoukistajan surkea toimivuus ja isot kivut kaikissa jalan liikuttamisessa ja erityisesti jalan noston yrityksissä on se isoin ongelma. Yhä, aina vaan, vaikka kuinka vyön tms. avulla koitan lonkankoukistajaa herätellä, ei toimivuutta oo myöskään tullut. Lonkkaa mä koukistan niin, että nostan jalkaa käsillä. Great...

Se kipu, mikä mulla on myös viime aikoina tullut levossakin tekonivellonkan "sisälle" on mysteeri. Tai no, mun on myönnettävä, että oon touhottanut ja suorittanut viime aikoina kotona liikaa. Ja myönnän myös kävelleeni taas kerran kotona viime aikoina ilman tukea. Tästä kun kerroin fyssarilleni, hän sanoi, että järki pitää pitää mukana - että ei pidä tehdä liikaa, kipua pitää kuunnella ja että jos tilanne selkeästi menee nykyisestäkin takapakkia ilman tukea kävelystä ym., on järkevintä ehdottomasti pitää se yksi keppi vähintään sisällä koko ajan matkassa. Ja hommata vaikka joku hieno kävelykeppi kotiin, jos kyynärsauva tuntuu liian "hankalalta" aina ottaa matkaan sisällä.

Homma kun on se, että tässä tuo toinenkin lonkka kipuilee ja muljahtelee myös aina vaan enemmän ja huononee... Mulla vaan on ollut sellainen turhan jääräpäinenkin asenne välillä nyt viime aikoina, että nyt hitto tästä toivutaan, tsempataan täysillä ja suoritetaan, kävellään ja eletään normaalisti! Mutta ei se homma vaan mene mun tapauksessa niin, mä vaan teen sillä ylisuorittamisella itselleni hallaa.

Päätettiin kokeilla, olisiko mun tekonivellonkassa viime aikoina olleisiin lepokipuihin apua, jos mun selkää saataisiin hiukan venytettyä. Jos kivut johtuisivat osittain myös selästä? Tuota venytystä voidaan tehdä varsin kevyesti mutta samalla tehokkaastikin sellaisella selkäkippilaitteella, jota käytiin vilkaisemassa fysioterapian salilla. Sitä mun olisi tarkoitus käydä vielä joulukuun aikana muutaman kerran kokeilemassa.

Fyssari halusi kokeilla selän hellävaraista venytystä myös "selkäremmeillä", en tiiä miksi niitä oikeasti kutsutaan :) "Kaikenlaisia vehkeitä", totesin, kun ne remmit näin. Tuli mieleen jotakin ihan muuta kuin mitkään fysioterapiassa käytetyt välineet, heh... :D
Menin makaamaan selälleni, polvet hiukan koukussa, jalkapohjat tukea vasten, hoitopöydälle. "Mulle tulee ihan fiilis, että oisin joku joulupukin poro, jota tässä valjastetaan", naureskelin, kun niitä remmejä viriteltiin alaselän alle ja vyötärön ympärille. Fyssaria huvitti mun kommentti. "Viimeksi oon ollut porona päiväkodin joulujuhlassa 30 v sitten", sanoin :) Siitä sitten fyssari otti remmien päät omiin käsiinsä ja veti hiljalleen. Se tuntui alaselässä siltä, että jotakin lievää "vetoa" on, muttei sen kummempaa. Ei kuulemma pidäkään tuntua. Jälkikäteen mulla saattaa kuulemma tuntua hiukan kipua tai epämiellyttävää tunnetta pari päivää.

Tuntuu kyllä nyt, että kipua on sekä alaselässä että lonkissa. Itse asiassa aika paljonkin tuossa leikatussa. Mutta nää kivut johtuvat varmaan myös siitä, että kokeiltiin tänään myös fysioterapian salilla, miltä musta tuntuu ja miten pystyn tekemään jalkaprässiä niin maaten kuin vähän istuvammassakin asennossa. Verrattiin tilannetta samalla myös viime kesään... Nuo liikkeet olivat mulle lähes mahdottomia tehdä tänään :( Sattui aivan älyttömästi tohon leikattuun lonkkaan ja jalka ei vaan pysynyt siinä prässin "jalkatuella", tai mikä se levy onkaan nimeltään mihin jalat tuetaan, vaan putosi melkein holtittomasti siitä alas jos en käsillä pitänyt kiinni. Onnetonta :( 

Siis tilanne on nyt jopa surkeampi mitä oli kesällä!! Vaikka mä oon kuinka yrittänytkin ja harjoitellut ja on koitettu ties mitä, ilmeisesti mulla nuo lonkan lihakset ja kudokset vaan koko ajan menee huonompaan ja huonompaan, jos/kun niihin ei vaan saada ja oo saatu toimivuutta kaikesta tekemisestä ja yrityksestä huolimatta. Kyllä tuntui todella lannistavalta. Mutta ei auta kuin jatkaa vaan ja harjoitella kaikella mahdollisella tavalla mitä vaan pystyy... Kun nuo kivut vaan jotenkin saatais myös aisoihin, niihin kun ei särkylääkkeetkään välttämättä tehoa.

Että tämmöstä. No, sovittiin, että ilmoittelen, onko noilla selän venytysliikkeillä jatkossa mitään apua näihin uusiin lepokipuihin. Jos on, saattaisi syy olla osittain mun selässä myöskin, vaikkakaan se ei tuota mun lonkan lihasten/kudosten heikkoutta selitäkään. Seuraavan kerran meen käymään fyssarilla joskus ensi vuoden alkupuolella. Toiveissa on, että mulla se kuntoutusrupeamakin olisi mahdollisimman pian... (Kun ne paperit polilta saataisiin vaan etenemään! Täytyy huomenna taas kerran soittaa sinne, mikä on tilanne, kun ei papereita tänäänkään vielä näkynyt.) Onhan tää mun koko kuvio melkoinen, "krooninen draama", kuten fyssarini osuvasti tilanteen ilmaisi :) Sitähän se on.

Kroonisesta draamasta tuntui, tosin täysin eri tavalla kuin minä, kärsivän myös eräs arvostelija-ohjeistajahenkilö, joka tänään päätti sulostuttaa mun iltaani kertomalla "hyviä vinkkejä" mun tilanteeseen ja mitä pitäisi hänen mielestään tehdä, kuntouttaa tai olla tekemättä. En jaksanut oikein tällaista ohjeistusta kuunnella, vaan sanoin tälle henkilölle ihan suoraan, että tässä keskustelun aikana tämä mun tilanne ei kyllä muutu, vaikka kuinka ohjeistaisit. Ja että kun et ymmärrä tätä mun tilannetta, etkä ole vastaavia asioita ja sairauksia/toipumisprosesseja itse kokenut, niin älä viitsi arvostella ja ladella omia ohjeita, kun näitä ohjeita muutenkin satelee joka puolelta. Ihmiset ehkä tarkoittavat ainakin pääosin hyvää ohjeillaan ja vinkeillään, ja niin tämäkin henkilö varmasti tarkoittaa ja varsinkin kun ei muuta voi kuin katsoa sivusta tätä mun "taaperrusta", mutta kun tämä mun tilannekin on niin erityislaatuinen ja normaaleista toipumisprosesseista poikkeava, niin ihan tarkka käsitys asioista oikeasti on vain mulla, mun ortopedilla, työterveyslääkärillä sekä fyssarillani. Me kaikki jos kerromme oman näkemyksemme mun tilanteestani, tullaan lopulta aika tarkkaan kuvaukseen mun kuvioista ja niiden aidosta haasteellisuudesta. Ei mun epikriisissä turhaan lue "hankala tilanne." Mutta mä en rupea enää selittelemään ja todistelemaan mun tilannetta kenellekään sellaiselle, joka ei ymmärrä tai varsinkaan edes yritä ymmärtää - mieluummin mä elän niin normaalisti kuin mahdollista ja jos tarvetta, käsittelen asioita ja juttelen niistä sellaisten ihmisten kanssa, jotka oikeasti ymmärtävät ja tietävät, vaikkapa omakohtaisesti, mistä mä puhun.

Mä en tarvitse ympärilleni ymmärtämättömiä ihmisiä. Jos mun diagnoosiani ja tätä lonkkavikaa ei vastapuoli ymmärrä, olkoon ymmärtämättä. Ympäröin itseni hyvällä, positiivisella energialla sekä ymmärtäväisillä, iloisilla ja positiivisilla tyypeillä! :)

Nyt mä lepuutan loppuillan näin...

tiistai 9. joulukuuta 2014

Juhlapäiviä

Jotenkin mulle tulee nyt mieleen Nalle Luppakorvan yksi jakso, jossa vietettiin nimipäiväkekkereitä. Se alkoi sillä, että Luppakorva kertoi, mitä on luvassa. "Tänään on hyvin tärkeä päivä. Minulla on kutsut! Ei sen kummemmat, vaatimattomat nimipäiväkekkerit. Oikeastaan en ole kutsunut ketään, vieraat tulevat kuitenkin - kaikki naapurit."

Tyttö tykkäsi pienempänä, sellaisena pari-kolmevuotiaana, tuosta jaksosta hirveästi, ja osasi nuo Luppakorvan sanomiset täysin ulkoa :) Tuli mietittyä ajan kulumista kyynel silmäkulmassa, kun olimme koko perhe tänään alkuillasta tytön eskarin joulujuhlassa ja eskarilaisilla oli siellä muutama laulu- ja leikkiesitys. Siellä tyttöni reippaasti esiintyi ja lauloi. Muistelin samalla omia eskariaikoja, silloin esitin joulupukin poroa meidän päiväkodin joulujuhlassa punaisine korkokenkineni ja ai että olin ylpeä roolistani :D 

On se kummaa tämä ajan kuluminen... Silloin 1984 mun vanhemmat olivat katsomassa (veli ei ollut vielä syntynyt silloin) mun ja muiden ikäisteni eskarilaisten juhlaa ja tänään olin itse vanhempana yleisössä. Yleisössä istui tänään perheineen myös silloin 1984 samaan aikaan eskarissa ollut ystävänikin, jolla myös on lapsi nyt samassa eskarissa mun tytön kanssa. Näin se elämä menee.

Eskarin joulujuhlan askartelutuokiossa...

Ai niin, tytön yksi hoitajista tuli erikseen mulle sanomaan päiväkodilla, kuinka oli nähnyt mun ja Pauliinan kirjoituksen Niveltieto-lehdessä ja että oli tosi hyvä lehtijuttu. Olipa mukavaa saada tällaista palautetta! :) Tämä hoitaja kuulemma itsekin kuuluu Nivelyhdistykseen. Sanoi myös, että on tosi tärkeää tuoda julki, että myös nuorilla on nivelsairauksia eikä vain vanhemmilla ihmisillä. Nuorten näkökulmat asiaan ovat myös oleellisia. Niinpä!

Tänään on myös meidän 8-vuotishääpäivä. Mitenkään erityisemmin juuri tänään emme juhli (ehkä tässä lähiaikoina myöhemmin, jos lapset saadaan hoitoon), mutta sain kyllä mieheltä ihanan kukkakimpun tänään.


8 vuoden aikana on tapahtunut kaikenlaista... Lasten syntymät muutaman vuoden sisällä, ihanaa mutta rankkaa pikkulapsiarkea, kiireistä mutta onnellista arki- ja työelämää. Vuosiin mahtuu myös muutamia pysähdyksen paikkoja, viimeisempänä tää mun tilanne. Isoista mullistuksista tai pysäytyksistä on kuitenkin se hyöty, että on pakko puhua asioista niin suoraan kuin mahdollista, sillä muuten ei kukaan tiedä, missä mennään ja mitä toinen ajattelee. 

Helppoa ei ole kuluneen vuoden aikana ollut, mutta me kyllä aina selviämme tavalla tai toisella ja löydämme keinot jaksamiseen ja toistemme tukemiseen. Lasten kasvua on myös hienoa seurata. Oon todella, todella ylpeä ja kiitollinen meidän reippaista ja ihanista lapsistamme, koko perheestämme sekä puolisostani. Enempää ei kai voi todetakaan...

maanantai 8. joulukuuta 2014

Kipuilua, tunnelukkoja ja papereiden metsästystä

Olipa pitkästä aikaa melko hankala viime yö. Nukkumaan meneminen meni turhan myöhäiseksi muutenkin... Mutta sitten mulla oli lepokipuja molemmissa lonkissa sen verran, että olo oli tosi levoton ja inhottava. Nyt enemmän kipuja oli tuossa leikatussa, mikä on ollut kyllä suht harvinaista. Tuntui sellaista tykytystä ja pistäviä tuntemuksia, ihan niinkuin luut oisivat aistineet sen, missä tekonivelen reunat ovat ja ne reunat olisivat jotenkin hanganneet yhteen luun kanssa. Vaikea selittää tota tunnetta! En tiiä olinko ollut jotenkin huonossa asennossa vai vaikuttiko tilanteeseen se, että olin viikonlopun aikana kokonaisuudessaan aika paljon (siis liikaa) jalkojen päällä siihen verrattuna, mitä normaaliarkena oon ja kannattaa olla. Särkylääkkeet tehosivat jotenkin, mutta en silti oikein hyvin saanut nukutuksi. Onneksi nyt on taas parempi vointi...

Mutta muuten tunnelmat on olleet aika hyvät, helpottuneet jotenkin. Eilen mietin, että perjantaina aukesi selkeästi jotakin tunnelukkoja jostakin hyvin syvältä itsestäni, kuten aiemmin kirjoitinkin. Oli hyvä kohdata niitä tunteita ja käsitellä kunnolla niin ajatuksia kaukaa menneisyydestä kuin myös samalla nykyisestä elämäntilanteestakin. Lauantaikin meni osittain näitä ajatuksia läpikäyden. Luin myös mielenkiinnosta, mitä tunnelukot ovat, mihin ne liittyvät ja jos niitä on, miten niitä saadaan avattua ja asioita käsiteltyä. Jokaisella on tietysti omat ratkaisunsa ja tapansa asioita käsitellä, mutta vaikeiden asioiden kohtaaminen silmästä silmään on esimerkiksi yksi käsittelytapa. Se oli se juttu, joka mulle perjantaina tietyllä tavalla tapahtui ja hyvä niin, olin tosi helpottunut jälkikäteen. Taisipa näin käydä myös sen perjantain keskustelun toisellekin osapuolelle, luulen. Tai ainakin niin toivon :) 




Noista erilaisista tunnelukoista ja niihin liittyvistä asioista voi jokainen niin halutessaan etsiä tietoa, asiallista sellaista tästä aihepiiristä on netti pullollaan. Erilaisia tunteita, erityisesti vaikeita, ei koskaan kannattaisi kahlita, jättää sivuun tai yrittää sulkea kokonaan itsensä ulkopuolelle, vaan ne pitäisi käsitellä jollakin tavalla. Muuten ne saattavat tulla jossakin vaiheessa elämää hyvin haitallisestikin esille. Ei tunteiden ymmärtäminen ja käsitteleminen todellakaan mikään helppo juttu ole (eikä mulle varsinkaan ole ollut, koska oon lähes koko aikuisikäni tottunut olemaan "se pärjääjä, aina positiivinen ja vahva tyyppi"), mutta ei tarvitse ollakaan. Se kuitenkin jo auttaa, kun tiedostaa omia tunteitaan ja on valmis miettimään, mistä ne ehkä saavat alkunsa. Siitä on sitten hyvä lähteä asioita pohtimaan ja käsittelemään lisää.

Sen tässä huomaa hyvin, että mulla on selkeästi menossa yksi elämäni isoimmista vaiheista. Nyt on sellainen elämäntilanne, että on vaan välttämätöntä kohdata asioita silmästä silmään, hyväksyä oma itsensä taas uudestaan, sopeutua, lopettaa se aina vahvan esittäminen ja näyttää tunteitaan. Tämä kaikki on vaan hyväksi, niin mulle kuin läheisillekin. Mutta silti täytyy jatkaa eteenpäin ja muistaa aina, että asiat voisivat olla pahemminkin. 

Kylläpäs meni syväluotaamiseksi :D Mutta välillä tämmöstäkin eikä vaan jotain yleisluonteista höpinää päivittäisistä tapahtumista...

Soitin muuten taas tossa heti aamusta niin fysioterapiaan, josta varasin uuden ajan fyssarille tälle viikolle, kuin myös kirurgian polille. Niitä mun pyytämiä papereita kun ei oo vaan kuulunut vieläkään. Nyt kävikin ilmi, että paperit ovat kyllä siellä jo mulle lähdössä, mutta niitä ei ole saatu lähetettyä, kun niistä puuttuu hoitavan lääkärin allekirjoitus/allekirjoituksia ja lääkäri ei ole ollut paikalla. 

Mulle luvattiin nyt sitten tän päivän aikana selvittää, miten paperit saataisiin mulle eteenpäin. Luulisi olevan jokin käytäntö, miten toimitaan, jos joku tietty lääkäri on vaikkapa lomalla tai reissussa eikä pääse papereita allekirjoittamaan... Muutenhan jotkut kiireellisetkin paperit jumittavat polilla ties kuinka pitkään! Mulla ei nyt niin kiire periaatteessa ole, mutta jos en olisi varannut työterveyslääkärille aikaa toissaviikolle, mulla ei vieläkään olisi mitään lausuntoa/sairauslomapaperia toimitettavaksi eteenpäin. Tokihan mun siis oli pakko tuolla työterveydessä muutenkin käydä "tilannekatsauksessa", mutta kuitenkin. Itse näiden papereiden perään täytyy kyllä todella aktiivinen olla. 

Mä ymmärsin, että nyt myös kuntoutukseen liittyvä maksusitoumus yhä junnaa siellä polilla kun siinä ei ole tarvittavia allekirjoituksia. Sekin olisi kiva saada pikimmiten eteenpäin, jotta se kuntoutukseen pääsy ei kovin pitkän ajan päähän venyisi. No, josko tänään saisivat selvitettyä tilannetta... Lieköhän on vielä kyseltävä tilanteesta lähipäivinä? :)



Tässä mä oon muuten viime perjantai-iltana :) (Takki ja kepit sävy sävyyn, hah...)

lauantai 6. joulukuuta 2014

Pidä huolta

Tässä puoliksi taas makailen sohvan nurkassa ja kuten puoli Suomea on illalla tehnyt, oon tietty minäkin katsellut sivusilmällä Linnan juhlia sekä Linnan jatkoja.


Itsenäisyyspäivä on kulunut rauhallisissa ja perinteisissä merkeissä; ollaan syöty hyvin, vietetty aikaa perheen kanssa, leivottu lasten kanssa joulutorttuja, katsottu enemmän ja vähemmän erilaisia itsenäisyyspäivään liittyviä ohjelmia tv:stä. Illalla klo 18-20 tietysti perinteikkäästi sytytin itsenäisyyspäivän kynttilät ikkunoille palamaan. Oon perinneihminen, ja tietyt jutut ovat mulle tärkeitä. Tämän kynttiläperinteen oon oppinut lapsuudenkodista ja itsenäistä Suomea, omia juuriani ja sotiemme veteraaneja kunnioitan niin paljon, että itsenäisyyspäiväkynttilöiden polttaminen on yksi tapa tätä kunnioitusta osoittamaan.


Eilen oli yhden ystäväporukkani pikkujouluilta, ja se sisälsi keilausta, hyvää ruokaa, juomaa ja seuraakin tietty. Myöhemmin mä jatkoin iltaa keskustaan ystäväni kanssa, ja ilta sisälsi myös paljon karaokea kahdessakin eri karaokepaikassa. Ihanaa laulu- ja musiikkienergiaa sain taas ladatuksi kotipäivien ja tän harmaan pimeän ajan jaksamiseksi! :) Vaikkakin lonkat ovat olleet tosi kipeät taas tänään.

Iltaan sisältyi kuitenkin myös hyvin ristiriitaisia tunnelmia, kun kohtasin tietyllä tavalla "silmästä silmään" ikäviä fiiliksiä lapsuuteen ja kouluaikoihin liittyen. En viitsi tässä sen enempää asiaa kuitenkaan avata. Samalla kohtasin myös ennakkoluuloja, kun sain arvosteluja siitä, mitä mä teen karaokea laulamassa, vaikka mulla on kepit ja liikkuminen on hankalahkoa. Tämä ihmettelijä ei tiennyt yhtään mun diagnoosista eikä myös pitkästä sairauslomasta ja elämäntilanteesta muutenkaan. Eikä siitä, kuinka tärkeä henkireikä laulaminen mulle on. Sain kuitenkin sitten pitkällisten keskustelujen jälkeen tämän henkilön ymmärtämään ehkä elämän tosiasioista ja mun omasta tilanteestanikin sen verran, että lopulta hän oli hyvin pahoillaan aiheuttamastaan mielipahasta ja siitä, että arvosteli mun tilannetta niin kovasanaisesti. Sain henkilön ainakin hetkeksi miettimään asioita. Se on hyvä.

Sitä oon tässä itse miettinyt tänään, että koskaan ei pitäisi aliarvioida ja mitätöidä toisen ihmisen elämää, olemista ja sanomisia, vaan pitäisi kuunnella loppuun, mitä toisella on sanottavaa. Kunnioittaa toista, yrittää ymmärtää ja olla ihminen ihmiselle. Pelkillä puheilla voi satuttaa niin paljon toista, että sillä voi olla yllättävänkin pitkät jäljet ja vaikka haavat arpeutuvat, muistot ja arvet pysyvät sen vahvimman ja rempseimmänkin kuoren alla. Emme ole tunteettomia robotteja vaan ihmisiä - tuntevia, aistivia, herkkiä olentoja.

Tällaisilla itsenäisyyspäivän mietteillä. Pidetään huolta ja välitetään toisistamme!

torstai 4. joulukuuta 2014

Aika

Kummallista. Taas on yksi viikko jo lähestymässä loppuaan. Aika kuluu jostakin syystä hirveän nopeasti ja vilauksessa - itse asiassa koko syksy on mennyt ihan hurjan nopeasti, vaikka ainakaan mulla ei mitään hässäkkää, siis kiirettä, ole ollutkaan eikä muutenkaan mitään järisyttävää ole tapahtunut. Enpä tiedä, tarvitseeko tässä mitään sellaista tapahtuakaan :) (No jos saisi toivoa, toki mä voisin vaikka huomisaamuna jo omistaa täysin terveet lonkat ja jalat muutenkin... Sepä ei vaan taida tapahtua ihan noin vaan toivoen, ikävä kyllä :)) 

Yhtäkkiä syksy onkin jo ohi ja on tultu joulukuuhun. Mietiskelen päivittäin kaikenlaista joulujärkkäilyyn liittyvää kuten vaikkapa joululahjoja, joulukortteja (joita en kyllä tiedä jaksanko tänä vuonna väsäillä, saas nähdä) ja muuta. Ja koristelen kotia, luon tunnelmaa ja sisustan, kodin viihtyvyys on entistäkin tärkeämpää mulle nyt kun täällä niin paljon aikaa vietän. Seuraavaksi odotan postipakettia ja sieltä paljastuvia uusia verhoja keittiöön ja olohuoneeseen. Ai että ne on hienot! Kunhan joku kiipeää ne vaan ripustamaan paikalleen :) Verkkokaupoista on tullut tilattua muutenkin jo suurin osa joululahjoista, se on näppärintä, ettei tarvitse kaupoissa raahustaa. Lahjojen paketoinnin hoidamme sitten täällä kotitonttupajassa.

Oon ootellut hiukkasen postia polilta, viime viikolla soittelin sinne ja pyysin, että lähettäisivät viimeisimmän selän magneettikuvauksen sekä myös viimeisimmistä puheluista tehdyt lausunnot. Kaikki pitää olla tallessa, että tietää, mitä papereihin on kirjattu... Sillä ne on vaan niitä asioita, jotka merkkaavat. Silloin kun soitin, ortopedin soittoaikoihin liittyvät sanelutkin olivat vielä olleet purkamattomina... Kiirusta on siellä ollut siis. En oo myöskään saanut ortopedin kirjoittamaa sairauslomapaperia, josta oli puhetta jo yli 2 viikkoa sitten. Ollut varmaan mukana siinä purkamattomassa sanelussa, oletan. En itse asiassa edes tiedä, mihin saakka hän mulle kirjoitti sairauslomaa, kun puhui parista kuukaudesta lisää. Onko pari kuukautta sama asia kuin kaksi kuukautta? No, työterveyslääkäri kirjoitti viime viikolla tuonne tammikuun loppuun ortopedin puheita myötäillen, joten siltä osin ei nyt oo tuolla paperilla kiire. Oishan nuo paperit kuitenkin mukava saada piakkoin myös tänne saakka. Taidanpa siis soitella huomenna polille uudestaan ja kysyä, mikä on papereiden tilanne. Mielenkiinnolla myös odotan, milloin kuntoutusajankohta selviää (lue: milloin saan Peurungasta postia) ja mitä kaikkea etukäteispapereita siihenkin liittyen vielä mulle tulee kotiin täyteltäväksi. Varmaan menee vielä viikkoja, eivät nuo kuviot mitään parissa päivässä selviteltäviä juttuja ole.

Puheluista vielä sen verran, että tänään oli ilmiselvästi "soita ystävälle, jolle et ole pitkään aikaan soittanut" -päivä. Sain tän päivän/illan aikana kolme puhelua ystäviltä, joiden kanssa en ollut pitkään aikaan jutellut ja joita en ole pitkään aikaan nähnytkään. Kaikilla omat kiireensä ja elämäntilanteensa... Tulipa hyvä mieli näistä puheluista ja keskusteluista! ❤️Ystävät❤️







tiistai 2. joulukuuta 2014

Pimeetä (sokeeta) touhua ja joulukoristelua

Tänään mulla piti olla fysioterapiakäynti, mutta aamulla soitettiin fysioterapiayrityksen vastaanotosta ja kerrottiin mun fyssarin olevan sairaana. Täytyy varailla siis uutta aikaa esim. ensi tai sitä seuraavalle viikolle. Olimme kuitenkin anopin kanssa sopineet, että hän tulee mulle makutuomariksi kun lähden valitsemaan uusia silmälaseja, joten pidimme tästä kaupunkireissusta kuitenkin kiinni.

Noita laseja tai siis kehyksiä on kyllä hauska sovitella... Jotkut kehysmallit eivät vaan sovi yhtään, ja oli huvittavaa, kun makutuomarikin purskahti muutamaan otteeseen nauramaan, kun näki tiettyjä malleja mun päässä. Nauratti kyllä, kun joissakin kehyksissä näytin aivan joltakin filosofilta (tyyliin Esa Saarinen), joissakin tiukkapipoiselta 60-luvun opettajalta, joissakin joltakin hyvin boheemilta taiteilijalta... :D No saahan niissä kehyksissä tiettyä asennetta ollakin, ei mun persoonaan sovi kehykset mallia "älkää huomatko minua, anteeksi että olen olemassa", mutta ei mun sentään ole tarkoitus herättää huomiota olemalla liian outo :D 

Kävimme sekä Nissenillä että Silmäasemalla. Nissenillä olisi ollut hyviä tarjouksia, mutta siellä oli tosi huono valikoima enkä löytänyt yksiäkään mua tarpeeksi miellyttäviä ja mun kasvoihin sopivia kehyksiä. Silmäasemalla oli myös hyvä tarjous, kehykset ja linssit puoleen hintaan. Sieltä löytyikin kolmet mulle hyvin sopivat kehysmallit, joista päädyin valitsemaan Emporio Armanin vihertävänharmaat, myös mustaa ja muuta kontrastia sisältävät kehykset. 



Outoa, että päädyin tuohon vihreänharmaaseen värimaailmaan, mikä ei äkkiseltään ole mun juttu, mutta nuo  kehykset vaan kävivät tosi hyvin mun kasvoihin ja silmien väriin. Oon tyytyväinen! Noissa kuvissa värit ovat paljon vaisummat mitä ne ovat oikeasti, nuo ovat kyllä enemmän vihertävänharmaat ja myös tummemmat. 

Näöntarkastuksessa kävin myös samalla reissulla, kun sattui sopivasti olemaan aika niin, että kävimme anopin kanssa välillä kahvilla ja sitten pääsinkin jo optikolle. Olin piilolinssien kanssa liikenteessä, joten ne piti ottaa pois. Kuulemma näöntarkkuus saattaa hiukan muuttua jos olisi ollut pitkään piilolinssit päässä ennen näöntarkastusta, mutta mulla oli ollut piilarit päässä vain muutaman tunnin, joten näöntarkastus voitiin tehdä. Anoppi meni tällä välin ostoksille ja huikkasi, että jos en saa uusia piilareita näöntarkastuksen jälkeen, hän voi tulla mut taluttamaan Silmäasemalta pois jos en näe mitään :D Sanoin että no enköhän mä pärjää, onhan mulla tässä nämä kepitkin tukena   ;)

Olin aika järkyttynyt siitä, miten paljon mun näkö oli huonontunut viime näöntarkastuksen jälkeen. Ennen mulla oli oikeassa silmässä -2,5 ja vasemmassa -2,25 sekä molemmissa vähän hajataittoa, mutta nyt oikeassa olikin -3, vasemmassa -2,75 sekä molemmissa hajataittoa. Ilmankos onkin joutunut vähän siristelemään, kun oon telkkaria katsellut. Eipä mulla oo kyllä vuosiin tätä ennen näkö huonontunutkaan... No, näkö voi huonontua, kunhan ulkonäkö pysyy hyvänä :D Ehheh. Nyt ei ainakaan tuu jatkossa yhtä paljon otsaryppyjä, kun ei tarvii siristellä!

Lasten kanssa virittelimme äsken joulukuusen paikalleen ja koristelimme sen myös. Miksipä ei koristelisi kotia jouluun jo nyt? Voi sitten jo heti joulun mentyä jo raivata joulukoristeet pois ja vieittäytyä uuden vuoden tunnelmiin! Nyt ehtii joulufiiliksestä nauttia vielä monta viikkoa. Laittelinpa samalla muitakin koristeita paikalleen.

Joulukuusen ihanasta tunnelmavalaistuksesta ei saa mitään käsitystä tästä kuvasta... Valkoista, hopeaa ja ripaus punaista!


Tontut ja enkelit hyppäsivät tänäkin vuonna taulun päälle...

...ja vinksahtanut partasuti-punatukka-käpytonttujoukko asettui pikkulipaston päälle :)

Loppuillan taidankin sitten maata sohvannurkassa tekemässä en-mitään. Jalat huutaa...