Kuva

Kuva

maanantai 15. joulukuuta 2014

Joulun henki

Seuraavan joulutarinan kirjoitin ystäville ja sukulaisille joulukirjeeksi alunperin jouluna 2009. Muokkasin sitä hiukkasen tänään ja ajattelin, että jaetaanpa tämä bloginkin lukijoille jo näin hyvissä ajoin, kun joulukortitkin jo tipahtelevat postilaatikoista. Meidän perheen joulukortit lähtivät/lähtevät tänä vuonna vain aivan muutamiin paikkoihin, joten olkoon tämä joulutoivotukseni samalla toivotus kaikille teille: ystävät, sukulaiset, tutut, työkaverit ja te kaikki muut blogin lukijat! Pitäkää itsestänne ja toisistanne huolta ❤️

---

”Joulun henki? Eihän sitä voi nähdä, kuulla, haistaa tai maistaa. Sen tunteminenkaan ei oikein tahdo onnistua. Ulkonakin on niin synkkää ja märkää nyt, eikä lumesta ole kuin pieni aavistus tai maa on aivan loskainen. Äläkä vaan sano, että taas kirjoitat oikein imelän pitkän joulukirjeen! On helpompiakin keinoja toivottaa hyvää joulua: on facebookit, twitterit, instagramit, kikit, whatsapit, kännykät, tabletit, tietokoneet ja muut. Vai joulun henki - ei jaksa kiinnostaa!” 

Yllä mainitulla tavalla voisi joku joulun henkeä ja hyvän joulun toivottamista kuvailla. Mutta älähän hättäile! Mitäpä jos pysähtyisit ja rauhoittuisit hetkeksi… Oikein hyvä! Malta vielä hetki. 

Hengitä syvään. Maista, haista, tunnustele, fiilistele. Muistele… katsele. Pian huomaat monia sellaisia asioita, joita ei arkisin oikein ehdikään huomata.

Huomaatko kynttilöistä heijastuvan tunnelmallisen valon? Huomaa, kuinka tuo valo vilkahtaa hetken isovanhempasi naurunrypyissä ja tuossa kauniisti ikääntyneessä ihossa. Näe ääretön määrä iloa noissa paljon nähneissä silmissä, kun hän vilpittömästi ja tässä hetkessä eläen nauttii lastenlastensa ja lastenlastenlastensa joulun ilosta ja temmellyksestä. 

Muista, kuinka onnellinen olit, kun sinun ja poikaystäväsi ensimmäisenä yhteisenä jouluna katsoit jouluaattona poikaystävältäsi lahjaksi saamaa elokuvaa kyynelsilmin, kun tunsit elokuvasta välittyvän niin valtavan määrän välittämistä ja poikaystäväsi rakkautta.

Muistele sitä joulua, kun jouduit jäämään armeijan harmaisiin, ja olit muka aivan yksin (tai niin perheesi luuli) - mutta kaikilta läheisiltäsi salaa lähettelitkin koko joulun tekstiviestejä salaisen tyttöystäväsi kanssa.

Huomaa, kuinka ohikiitävän hetken vanhempasi näyttävät taas kuin vastarakastuneelta 70-luvun (tai aiempien vuosikymmenten) nuoreltaparilta.

Katsele pientä vauvaa tai lasta, joka nukahtaa äidin syliin tai tyytyväisenä omaan sänkyynsä. Voiko olla mitään yhtä viatonta ja suloista näkyä?

Kuvittele, miten ihanalta maistuukaan ensimmäinen laadukas suklaakonvehti tänä jouluna. (Viimeisen jouluna nautitun suklaakonvehdin makua ei kannatakaan vielä miettiä…)

Muistele niitä iloisia teiniajan jouluja, kun lähditte kaveriporukalla laskemaan pulkkamäkeä yli 30 asteen pakkasessa, ja kunnon talvivarusteiden puuttuessa jouduit pukemaan päällesi isäsi pilkkihaalarin ja karvahatun. Näkyhän oli luonnollisesti aivan hirveä, mutta viis siitä - pulkkamäessä oli hauskempaa kuin koskaan!

Muistele, kuinka eräänä jouluna söit niin paljon joulukinkkua, että lopulta oksensit.

Naura ajatuksellesi siitä, kuinka äitisi ja mummosi eräänä jouluaattona keskellä yötä päättivät kahdestaan järjestää jumppatuokion keittiön lattialla Katri Helenan ja Kari Tapion konserttien kuuntelemisen innoittamana.

Muistele kaikkia niitä jouluun liittyviä iloisia, hauskoja, syvällisiä ja tunnelmallisia hetkiä, jotka olet viettänyt ja tulet viettämään joko yksin tai yhdessä, perheen tai ystävien kanssa. Ja jos mieleesi hiipii jokin negatiivinen ajatus tai muisto, unohda se nyt ja keskity hyviin hetkiin. Viha, katkeruus ja negatiiviset muistot vievät meistä ihmisistä sen kaiken hyvän ja positiivisen energian, joka meissä kaikissa kuitenkin piilee pinnan alla.

Joulua voi viettää monella tavalla. Joku syventyy joulun sanomaan ja hiljentyy yksin. Toinen viettää joulua isossa porukassa sukulaisten kesken. Kolmas käy kirkossa. Neljäs matkustaa ulkomaille pakoon kaikkea sitä kaupallisuutta ja kiirettä, joka voi jouluun liittyä. Muutamat näkevät vanhat kaverinsa pitkästä aikaa ja juhlivat railakkaasti joulupäivän saunaillassa tai tapaninpäivän tansseissa. Jotkut laulavat koko joulun ajan joululauluja, kunnes ääni on käheänä ja laulujen sanat ja melodiat pursuavat jo korvistakin ulos. Joku vain nauttii useammasta vapaapäivästä keskellä arjen kiireitä.

Kuka kuitenkaan vielä väittää, ettei joulun henkeä muka ole olemassa? 

Tämän luettuasi ehkäpä voit todeta, että kyllä joulun henki on olemassa: se täytyy vain löytää. Ja se löytyy meistä kaikista, sinusta ja minusta.

Onnellista joulua sekä ilon ja onnen hetkiä vuoteen 2015!

---


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toivottavasti blogilla oli hyvä kiinteyttävä vaikutus tai se säväytti muuten jollakin tavalla! ;) Jokainen kommentti ja mielipide on arvokas, mutta en kuitenkaan julkaise asiattomia ja provosoivia kommentteja, joilla ei selkeästi ole muuta tarkoitusta kuin yrittää aiheuttaa mielipahaa joko minulle tai muille blogin lukijoille. Mietithän ensin, mitä kirjoitat. Arvostan eniten kommentteja, jotka annetaan reilusti ja avoimesti omalla nimellä ja tällaiset kommentit tulevat varmemmin julkaistuiksi.