Vuosi 2021 ja kohti uutta vuotta

Mitä vuodesta 2021 on jäänyt mieleen? 

Ainakin näihin alla näkyviin kuviin liittyviä tunnelmia, joissa ehkä tiivistyy mun elämä tällä hetkellä. Perhettä, rakkaita, läheisiä, välillä ilon ja juhlan hetkiä "arjesta irti", leipomista, westietouhut, sairaala-/kuntoutuselämä. Silti kaikesta huolimatta ja ehkä juuri siksi myös positiivinen, huumorilla aika tiukastikin kyllästetty elämänasenne. Se pelastaa aika montakin tilannetta...

Ääripäästä toiseen on kuljettu, iskän lähdöstä ja surusta kohti parempia aikoja. Muitakin taisteluita on vuoteen mahtunut. Mulla oli kaksi leikkausta, joista toinen isompi, ja niistä toipumiset, lisäksi muut terveysongelmat päälle diagnoosiselvittelyineen. Uusia toimenpiteitä suunnitteilla. 

On hoidettu byrokratiaa; hakemuksia ja niihin liittyviä moninaisia paperihommia ja perunkirjoitushommia. On pidetty muidenkin puolia. Hakeuduin myös OLKA-toimintaan vertaistukijaksi sekä sairaalavapaaehtoiseksi, vaikkakaan näitä tehtäviä vielä ei ole ollutkaan. Tärkeä asia kuitenkin, jos pystyy muitakin omilla kokemuksillaan auttamaan.

Koronan jatkuessa on perheestä ja ihan lähimmistä sekä mun avustajista muodostunut väistämättäkin mulle kaikkein tärkein porukka. Onhan se sitä toki jo aiemminkin ollut. Lisänä mun elämässä hyvin kiinteästi on myös terveydenhuollon väki, jota haluan vielä erikseen kiittää. Siis hoitajista monien lääkäreiden kautta fysioterapeutteihin ja toimintaterapeutteihin: kiitos teille kaikille siitä, mitä olette minua auttaakseni tämänkin vuoden aikana tehneet ja tulette tekemään. Fyssareille erityisen suuri kiitos.

Jos jotakin erityistä uudelta vuodelta toivoisin, olisi se sitä, että jokainen saisi oikeudenmukaista ja inhimillistä kohtelua kaikkialla, olipa kyse arjen ihmissuhteista mihin tahansa muuhunkin tilanteeseen. Yhdenvertaisuuden + oikea-aikaisten palveluiden ja avun eteen on tehtävä jatkossakin töitä. Lisäksi toivon kaikille mahdollisimman hyvää terveyttä, koronatilanteen helpottamista, inhimillisiä ihania kohtaamisia sekä paljon musiikkia, huumoria ja tilannekomiikkaa 🎶😊

Vasen polvi: taistelu jatkuu

Ketterät jalat juoksevat ja kikkailevat pallon perässä vihreällä kentällä. Taidot, voima, nopeus, kestävyys ja ketteryys - noin muutamia tärkeitä jalkapalloilijan ominaisuuksia mainitakseni - ovat isossa, oikeastaan tärkeimmässä, roolissa parhaillaan menossa olevien jalkapallon EM-kisojen otteluissa. Muita tärkeitä ominaisuuksia jalkapalloilijalle ovat joukkueen eteen kaikkensa tekeminen, kunnioittava muttei nöyristelevä vastapuolen kohtelu sekä osaaminen ja sopeutuminen erikoistilanteiden pelaamiseen.

Niin. En todellakaan ole mikään futari, kuten kaikki tietävät, ja olen muutenkin aika vajavainen futistietouteni kanssa, sen myönnän ihan reilusti. Mutta jotakin olen oppinut vuosien mittaan. Väkisinkin jotakin tarttuu mukaan, kun perheessä sekä pelataan että valmennetaan ja lähipiirissä on muitakin futiksen parissa paljon aikaansa viettäneitä, niin harraste- kuin ammattilaispohjaltakin.

"Aika monilla ihmisillä polvet kyllä yliojentuu", on eräs ortopedi todennut mulle puhelimessa viime viikolla yllätyspuhelussaan. Hän viittaa siihen, että mun polven yliojennustaipumus (ja ylipäätään instabiliteetti) ei ole hänen mielestään mitään ihmeellistä. "...No okei, ehkä futareilla ei yliojennu..." toteaa ortopedi. Olen tosi hämmentynyt koko puhelusta, jossa ortopedi lähinnä vain selitti samaa mitä aiemminkin - että mun polvi on ihan hyvässä kunnossa ja että siinä on vain lihashallinnasta johtuvaa ongelmatiikkaa. Kummallinen puhelu kaikkiaan. 

Tämä ortopedi on käytännössä päättänyt, että polveni on ihan "h*****in hyvä." Tätä hän on jostakin syystä hokenut viime aikoina, vaikka tilanne ei todellakaan ole näin. Eiväthän olemassa olevat ongelmat ja instabiliteetti, joka on todettu jo v. 2016 ja kaikki löytyy Kannastakin, todellakaan mihinkään ole kadonneet vaan ne ovat pahentuneet koko ajan. On ollut todella vaikea luottaa ko. ortopediin kaiken vähättelykokemuksen jälkeen. Kun hauras luottamuksen verho rikotaan, on sitä hyvin vaikea enää korjata. Tuota vasenta polveani on tutkittu myös (toista kertaa) nukutuksessa samaan aikaan kun ranteeni kesäkuun alussa leikattiin. Polvitutkimuksen lopputulema ei tietysti yllättänyt ketään: hänen mielestään polvi on stabiili! Ihan käsittämätöntä. T-o-d-e-l-l-a käsittämätöntä. Muut vauriot myös unhoitettiin, naps vain, kokonaan. 

Kaikki viime viikot ovat menneet siis enemmän ja vähemmän vasemman polven ongelmien kanssa. Sama vanha polvi, jossa on ollut jo vuosia isoja ongelmia. Siinä lähinnä itse nivelpinnat ne seilaavat, lonksuvat ja jäävät nykyään myös voimakkaisiin lukkoihin ja pois paikoiltaan. Näitä on mies- ja naisvoimin jouduttu välillä pamauttamaan paikoilleen paremmin. Mutta on patellaongelmaakin.

Tilasin itsellenikin toukokuussa otettuja kuvia polvesta CD:lle ja niin se vaan on, että kyllä vaurioita maallikon silmiinkin näkyy... Polvessa on nivelrikkokin edennyt, lateraalimeniskissä on kompleksi vaurio, irtopaloja, kysta ja ganglio löytyy, lumpiot eli patellat vinossa, reipasta yliojennusta ym. Kuvista myös näkee polvien jännän rakenteen.

On vaikea käsittää, miksi tämä ko. ortopedi tuntuu vuosi vuodelta haluavan lähes parantaa polven paperilla... Kun toinen polviortopedi (tai toiset ortopedit, on muitakin) on sitä mieltä, että polvi on erittäin instabiili ja siinä on myös reippaasti sivuttaissuunnankin liikettä. (No jep, polvi muljuaa ympäriinsä!!)

Annoin lopulta todella kyllästyneenä ja ärsyyntyneenä palautetta tästä käsittämättömästä ortopedin käyttäytymisestä ja mun tilanteen vähättelystä eteenpäin (tai ylöspäin). Siis jo ennen tuota puhelua, josta edellä mainitsin. Mun näkökulma ymmärrettiin kyllä palautteen osalta hyvin. Ehkäpä tämän johdosta ja myös käsien osalta muutenkin vaikean kokonaistilanteen vuoksi mulle on tulossa elokuussa kuulemma hoitoneuvottelu, jossa käydään läpi mun hoitoa, tilannetta ja sitä, miten hoitovastuut, kuntoutusasiat ja seuranta tästä eteenpäin hoituvat. Palaveriin on nyt pyydetty toista polviortopedia, johon luotan. Tämä on hieno juttu ja soisi toisen vähättelyyn taipuvaisen ortopedin miettivän, miksi näin nyt tapahtuu... Siis että miksi toinen henkilö tulee paikalle... Mukaan tulen myös minä, kuntoutusylilääkäri ja toivottavasti yksi tai useampi mun fyssareista, vähän sen mukaan, kuka tai ketkä pääsevät paikalle. Toivottavasti vaikka useampi, sillä fyssarit tietävät, miten motivoitunut ja sinnikäs olen ja että kuntoutuksen eteen on kyllä tehty kaikki se, mikä on mahdollista. 

---

Ketterä- ja tervejalkaiset Englannin joukkueen pelaajat hyvine lihashallinnan taitoineen ja ei-yliojentuvine, stabiiline polvineen juoksevat ja kikkailevat taidokkaasti kentällä. He tehtailevat Kanen johdolla suvereenisti maalin toisensa perään Englanti-Ukraina -pelissä. Englanti voittaa neljällä maalilla ja menee jatkoon. Joukkue on sulautunut yhteen, ja jokainen kunnioittaa toisiaan. 

Samaan aikaan, peliä katsoessani ja omien lapsieni futisharrastusta miettiessäni, vasen polveni särkee turvonneena ja jähmeänä ihan koko ajan. Joka kerran kun nousen ylös seisomaan, on polvi jotenkin sijoiltaan, lukossa tai nivelpinnat toisiaan nähden ihan väärissä asennoissa, ja tilanne pahenee koko ajan, vaikka tekisin mitä. Välillä nivel jää vain seilaamaan, eikä silloin pysty varaamaan koko jalkaan. Ja tällaisen jalan kanssa, toisenkin jalkani (tai siis alaraajani) ollessa huono, liikuskelen hyvin huterasti kotona huonekaluista ja seinistä kiinni pitäen. Muutoin jo tarvitsen aina pyörätuolin muualle lähtiessä (tällä hetkellä en käsien enkä kyllä muunkaan kropan ongelmien vuoksi pysty ajamaan sähköisillä apuvälineillä) ja tällöinkin mua työntää joku muu, kun kelaaminen ei onnistu. On vain ajan kysymys, kun tämän polven tai kokonaistilanteen hankaluuden vuoksi taas tulee päivystyskäynti, kun kotona ei kunnolla enää pärjää.

Pohdin vain yhtä asiaa: pystytäänkö minun jo nyt heikko kävelykykyni säilyttämään ja kuinka pitkään tällä menolla? Kuinka kauan minun täytyy kyetä sietämään tätä olotilaa, joka pahenee jatkuvasti sitkeästä kuntoutuksesta ja muusta konservatiivista hoidosta huolimatta? Kuten olen useasti todennut: minusta ratkaisu ei ole se, että käsketään käyttämään vaan pyörätuolia ja muita liikkumisen apuvälineitä. Kyllä mä haluan pystyä kävelemään edes vähän ja seisomaan ilman pelkoa siitä, että polvi menee alta ja kaadun. Läheltä piti -tilanteita on ollut ihan liian monia jo nyt. 

Toivoisin, että jonkinlainen tahto, hyvä asenne sekä pyrkimys potilaan asialliseen, hyvään ja vastavuoroiseen kohteluun säilyisi. Sen ei pitäisi olla liikaa vaadittua? Toki potilaan on myös oltava nöyrä, mutta nöyristellä ei tarvitse eikä pidä. On pidettävä omasta hyvästä hoidostaan huolta. Tärkeintä vaikeissa tilanteissa olisi muodostaa tiivis ja hyvä yhteinen muuri, jonka tuella ja tiiviillä rintamalla potilas tietäisi aina pärjäävänsä missä tahansa "terveysasioidensa rangaistuspotkutilanteessa" - vaikeassa tilanteessa ylipäätään.

Minusta polvelle täytyy keksiä jotakin, mieluummin ennemmin kuin sitten, kun on jo hätä. Juoksemisesta tai vaikkapa nyt futiksen pelaamisesta voin enää vain unelmoida. On vaikeaa edes kuvitella, millaista olisi juosta.

Normaali kävelykin on enää haave vain. Kunpa asian ei tarvitsisi olla niin.

Eteenpäin

Viime päivinä on ollut helpottunut olo. Väsynyt, uupunut ja kipuisakin mutta helpottunut. Kotiuduin viime viikolla kahden viikon sairaalareissulta ja nyt on tuntunut kotona olo kyllä erityisen hyvältä, paremmalta mitä pitkään aikaan.

Oikean olkapään uusintaluudutus tehtiin 12.2. ja se sujui alkutoipumisineen kyllä odotuksiin nähden ihmeen hyvin. Tähän vaikutti paljolti myös se, että kivunhoito onnistui alusta lähtien pari päivää mulla olleen, hartiapunoshermoon asetetun puudutepumpun sekä muun kipulääkityksen avulla erittäin hyvin.

Leikkaus oli myös onneksi sellainen, ettei lisäluuta tarvinnut ottaa suoliluun harjanteesta vaan sitä saatiin taltattua tarvittava määrä olkaluun päästä. Niinpä oli liikkuminenkin ja siirtyminen esim. sängystä pyörätuoliin ja toisinkinpäin alusta lähtien hiukan helpompaa, vaikka jalat nivelineen taas aika holtittomiksi ja huteriksi menivätkin. Nyt mulla oli ja on lupa olla tuntemusten mukaan myös ilman ortoosia ja hakea olkapäälle liikeratoja hallitusti ilman kuormitusta. Tämä kuitenkin auttaa siinä, että pystyn sentään jonkin verran tehdä oikealla kädellä asioita, kunhan kuuntelen kroppaa ja kipuja enkä aiheuta oikeaan olkapäähän ylimääräistä painetta tai vääntöä.

Tarvitsin alkuun erityisesti paljon apua eri asioissa, erityisesti wc:ssa, pesuissa ja pukemisessa. Muidenkin raajojen kanssa piisasi ongelmaa ja on piisannut yhä. Ortopedit tarttuivat mm. eräällä aamukierrolla kerrankin itse, suureksi yllätyksekseni, erittäin napakasti mun vasemman polven tilanteeseen ja tekivät siitä ykköskiireellisenä lähetteen polviortopedin polille, ja tämä aika on jo muutaman viikon päästä. Vastaanottava lääkäri on toinen ortopedeista, joka mun oikeaa olkapäätä oli leikkaamassa. Lisäksi kävin sairaalassa ollessani myös käsikirurgin vastaanotolla, jossa sovittiin vasemman rannekanavan operaatiosta. Tuo leikkaus tehdään jossakin vaiheessa, kun olkapää on toipunut. Ja sitten leikkauksen jälkeen kontrollikäynnillä kuulemma pohditaan myös vasenta kyynärpäätä, kun siinäkin on mm. jänneongelmia, lukkiutumisia ja vastaavia... Raastavia kipuja myös kuitenkin, todella paljon vaivaavia nuokin. 

Mutta nuo alaraajat nivelineen ovat myös oma lukunsa... Koko vasen alaraaja oli niin holtiton leikkauksen jälkeen, että oli todella vaikeaa pysyä edes pystyssä saati varata jaloille painoa, kun oikea alaraajakin on niin löysä lötkö. Vasen polvi myös on toki vaivannut jo vuosia - kuten moni tietää - ja olen hyvin paljon asiasta ja polveen liittyvistä tutkimuksista ja sekavista tilanteista ja hoidon pallottelusta sekä vatvomisesta kirjoitellutkin. Anyway, polvi on hyvin hankala. Se on aina jotenkin sijoiltaan kun yritän nousta istumasta seisomaan ja kipuilee paljon. Välillä se "seilaa", vaikka en tekisi yhtään mitään ja välillä se on puolestaan niin hankalasti sijoiltaan tai lukkiutunut, etten saa sitä edes yksin paikoilleen vaan siihen tarvitsin sairaalassakin hyvin usein hoitajien apua. 

Tähän polvinivelen epäilyttävän omituiseen sielunelämään sitten tosiaan nyt tartuttiin jämysti ja kun kohtasin käsikirurgin vastaanottoa odotellessa sattumalta myös tutun toisen polviortopedin ja siinä vaihdettiin kuulumisia hetkisen, hän heitti ilmoille, että "se saattaa olla sitten tekonivelhommia..." Sitähän on pohdittu eestaas, mitä polvelle pitäisi jatkossa tehdä, mutta olen vain koittanut pärjäillä kuntoutuksen avulla. Tilanne kuitenkin on pahentunut vuosien myötä koko ajan, joten katsotaan nyt sitten, mikä lopputulema maaliskuussa polilla saadaan. Todella hankalaa on tällaisilla jaloilla kuitenkin yrittää liikkua, kun en pysty käsillänikään mitään apuvälineitäkään käyttämään. En ylläty enää mistään, kun tuon nivelen pohdinnasta on kyse! 

Siirryin sitten operatiiviselta osastolta vielä reiluksi viikoksi kuntoutusosastolle jatkokuntoutumaan, jotta sain vähän varmemmin jalat taas "mukaan toimintaan" eli liikkumisen vähän paremmaksi ja turvallisemmaksi myös kotiolosuhteita ajatellen. Kuntoutusosastolta uudesta Sairaala Novasta löytyy nykyään myös "kävelykisko", johon kuntoutuja nostetaan hyvin pystyyn valjaiden avulla. 

Valjassysteemillä pystyy keventämään kävelyä paljon, mulla esim. ottamaan nivelistä rasitusta pois ja takaamaan myös sen, että ne eivät lonksuneet ihan niin holtittomasti ympäriinsä ja tasapaino säilyi myös paremmin. Ei tarvinnut myöskään pelätä, että jalat pettävät alta tai jos oikea jalka alkoi sille rasituksesta tyypillisesti vatkata holtittomasti, sekään ei silti haitannut. Oli silti turvallista harjoitella mahdollisimman oikeanlaista kävelyä pidemmälti kuivalla maalla, mikä ei muuten mulle ole mahdollista kuin muutamat metrit kerrallaan. Vesi on sitten toinen juttu. 

Kuntoutusosastolla myös samalla päivitettiin mun kuntoutussuunnitelma vuodeksi eteenpäin. Tässäkin suunnitelmassa haetaan mulle fysio- ja allasterapiaa sekä laitoskuntoutusjaksoa, ja nämä haen sitten itse Kelasta. Nykyisen, vielä kesäkuuhun voimassa olevan kuntoutussuunnitelman mukainen laitoskuntoutusjakso jää valitettavasti vielä käyttämättä, kun mulla ei ole lupaa esim. mennä allasterapiaan ennen kuin on lupa olkaortopedilta ja se tulee aikaisintaan toukokuussa. Toivotaan siis, että Kela myöntää jakson seuraavan kuntoutussuunnitelman mukaisesti. Tarvittaessa mut kyllä varmaan otettaisiin myös kuntoutusosastolle seurantajaksolle, jos kovin hankalaksi toimiminen menisi tai tilanteeseen tulisi akuutteja muutoksia. Näin ainakin ymmärsin erikoistuvan fysiatrin puheista. 

Uusi Keski-Suomen sairaala Nova on kyllä hieno ja oli kyllä ihanan rauhallista toipua leikkauksesta yhden hengen huoneessa. 

Mun hoito ja kohtelu oli koko ajan hyvää, tällä kertaa kaikki mua hoitaneet henkilöt olivat tosi mukavia, osaavia ja potilaslähtöisiä. Kivut hoidettiin hyvin, siitä iso kiitos myös, aina ei ole mennyt yhtä hyvin. Monet henkilöt olivat toki muutenkin jo tuttuja pidemmältä ajalta. Hauskin kommentti tuli heti operatiiviselle osastolle heräämöstä siirtymisen jälkeen eräältä tutulta mieshoitajalta: "Oot sitten taas lähteny...!" 😂😂 Kyllä nauratti, totesin, että valitettavasti kyllä 😂 

Huoneet olivat tosi hiljaisia. Kolmessa eri huoneessa olin tällä reissulla, kun välissä puolikas operatiivinen osasto muutti eri siipeenkin. Huoneissa ei ole vielä ainakaan telkkareita, mikä on kyllä suuri puute varsinkin vanhuksia ja huonokuntoisia pitkäaikaispotilaita ajatellen. Mä en telkkaria sinänsä kaivannut, kun mukana oli pädi, puhelin ja pieni kaiutin. Kuuntelin alkuun paljon musaa ja radiota, myöhemmin jaksoin katsella jo sarjoja ja suoria Ylen lähetyksiä. 

Osastoilla - tai siivissä, joissa sairaansijat sijaitsivat - oli vielä puuttuvia asioita, mm. kalusteita ja muuta viihtyvyyttä lisääviä elementtejä. Lisäksi huomasin kuntoutuksen puolella myös potilasturvallisuutta haittaavan seikan  erityisesti öisin eli sen, että ennen kahdestaan samassa tilassa olleet yököt ovat tällä hetkellä eri siivissä eli yksi hoitaja per siipi. Siinä jos on todella vaativia toimenpiteitä ja apua tarvitsevia potilaita useampi yön aikana, niin huh huh... Osasto tai siis kaksi kuntoutuksen siipeä on nyt sitten öisin saanut vastakkaisista siivistä tarvittaessa apua. 

Päiväsali puuttuu myös lähes kaikista sairaalan siivistä, ainoastaan yksi päiväsali on toisessa kuntoutuksen siivessä. Henkilökunnan isommat omat tilat puuttuvat myös kaikkialta, sitä kyllä toivoisi myös vaativaa työtä tekevälle henkilökunnalle... Niitä oman rauhan tiloja myös, missä he voisivat myös avoimemmin puhua asioista niin, etteivät potilaat kuule kaikkea. Toivottavasti näihin tulisi vielä parannusta. Joistakin asioista laitoinkin jo palautetta melko ylös, mutta ajattelin vielä parista asiasta laittaa palautetta eteenpäin. 

Nyt sitten vain hissukseen toipumista ja kevään odottelua. Onni on se, että toivottavasti olkapäiden osalta operaatiot olisivat hetkeksi tässä, sillä muutakin hoidettavaa muissa nivelissä piisaa jatkossa.

Maaliskuussa on myös luvassa ainakin fysioterapiaa sekä aikoja tosiaan sinne polviortopedille, aortan CT-kuvantamiseen, kardiologille sekä mielenkiintoisimpana KYSiin Kuopioon maaliskuun lopussa kliinisen genetiikan laitokselle. Mulla ei ole vielä mitään käsitystä, mitä siellä käydään läpi tai selviääkö siellä jotakin uutta sukumme perinnöllisistä sairauksista mutta on kyllä jännittävää kuulla taustatietoja asioista.

Eteenpäin on kuitenkin mentävä.