Kuva

Kuva

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Väsy

Nyt just on juuri tuon otsikon kuvaama olo, aivan tosi kova uupumus/väsymys päällä. Lojun huoneessa sängyllä villasukat jalassa, päiväpeitto jalkojen päällä :) Kuten kuvasta näkyy...



Tähän saakka menikin ihmeen energisesti, kai mä oon ollut niin innoissani kun pääsin taas tänne kuntoutusjaksolle, porukka on ollut niin mahtavaa ja muutenkin oon käyttänyt kaikki mahdollisuudet käydä mm. vedessä mun henkilökohtaisten allasjumppien lisäksi. Ylimääräiset kivut ja väsymys ovat peittyneet intoilun alle... Mikä tietysti on hyvä juttu, mutta taas kerran se vanha kunnon suorittaja on vähän nostanut päätään :) "Minä ite!" -asenne, niinkuin meidän yks ryhmäläisistä totesi. No se just :D

Sekin mua uuvuttaa tällä hetkellä, että mulla oli aamulla yllärinä uusi jalkojen lihasvoimatesti ja sit käytiin fyssarin kanssa vielä kuntosalillakin koittamassa muutamia jalkalaitteita siellä. Lihasvoimatesti ilmeisesti haluttiin uusia siksi, että katsottiin, onko mun jalkojen lihasvoimat todella niin huonot mitä nyt ovat (no ei nyt ihan noin fyssari sanonut, mutta ymmärsin vähän rivien välistä niin kuitenkin) ja kyllähän se pakko oli uskoa. En sit tiiä, haluttiinko myös tarkistaa, oisko voimissa ollut eroa tän kakkosjakson alkuun verrattuna. No eipä ollut.

Kummaa on ollut myös se, että mun jalat ei tarvii paljoakaan rasitusta, kun ne (mutta varsinkin oikea) alkavat vapista tai täristä. Osa selittyy varmasti lihasvoimien heikkoudella, mutta sitten esim. salilla istumastepperiä testatessa mun oikea jalka väpätti ihan itsekseen välillä, vaikka en mä itse edes käyttänyt jalkaa mitenkään siihen suuntaan liikettä tehdessä, vaan mun jalka oli täysin rentona. Tämä ihmetytti sekä mua että fyssaria, ja hän mietti, onko tuollainen väpätys esim. selkäytimestä peräisin tai sitten aivoista saakka... Sitten kun salilta lähdettiin, en meinannut pystyä edes kävelemään, hyvä että pystyssä pysyin, kun jalat olivat ihan spaghettia taas, aivan veltot. Menin sitten muun ryhmän kanssa vielä jumppaamaan, tai siis lähinnä mä istuin vaan ja tein käsiliikkeitä, kun jumppaa vetäneet fyssarit huomasivat, että en meinannut pysyä edes pystyssä.

Tahdosta riippumaton väpätys jatkui oikeassa jalassa vielä aika pitkäänkin, vasta ruokailun aikana taukosi. Totesinkin, että tänään pidän suosiolla välipäivän sekä altaasta että kaikesta muustakin liikunnasta loppupäivän osalta, kävelen vaan sen, mitä on pakko kävellä. Pakko säästää nyt voimia ja levätä. 

Tuo oikean jalan käyttäytyminen jäi kyllä vähän vaivaamaan, ei ole koskaan ollut vastaavaa ihan hallitsematonta liikettä minkään treenin tai jumpan jälkeen. Ja nyt jälkikäteen on älyttömän raskailta tuntuvat jalat, pitää keskittyä kunnolla, että pysyy tasapaino kun nousee ylös ja lähtee liikkeelle. On tää hämärää. Kuntoutuslääkärin kommentteja tilanteeseen odotan myös, lääkärille on huomenna aika.

On täällä sitten harrastettu musisointiakin eli muutamina iltoina on laulettu karaokea. Ihan mahtavaa! Kaikki tilaisuudet karaokeen on kyllä käytettävä :D Kaiken kaikkiaan aika on taas mennyt ihan hirmuisen nopeasti. Enää pari kuntoutuspäivää... Toivottavasti pääsen joskus tännekin vielä uuteen kuntoutukseen, monethan käyvät täällä ihan vuosittainkin. Oon hyötynyt tästä tosi paljon erityisesti henkisesti, vertaistuen osalta ja myös fyysisesti siten, että nautin vesielementistä niin paljon ja vaikka väsynkin, vesi myös rentouttaa. Ja onhan mulla painokin pudonnut. Mutta vielä en tiiä jatkosta yhtikäs mitään, vielä ovat suunnitelmat ja tutkimukset niin kesken...

Loppuun vielä muutamia kuvia täältä.







lauantai 25. huhtikuuta 2015

Kuntoutusta ja Kaija Koota

Eihän täällä mitään blogia oo ehtinyt kirjoitella, kun päivät on menneet niin hirmuista vauhtia erilaisten ohjelmien kera :) Tänään ei paljoakaan oo tapahtunut, aamulla ois kyllä ollut kuntosaliharjoittelua, mutta jätin sen välistä ihan suosiolla ja menin vasta rentoutukseen. Pelattiin sen jälkeen myös porukalla bocciaa.

Oli tosiaan tuossa viikolla - oisko ollut keskiviikkona - se kävelytesti, josta viimeksi mainitsin. Tulokset ei päätä huimanneet, 6 minuutissa yhden kepin kanssa 230 m. Tammikuussa meni 300 m vielä. Kipujakin oli nyt enemmän kävellessä kuin tammikuussa. Tuollainenkin matka yhdellä kepillä on hankala, kun kävelyasento kääntyy sitten vasemmalle puolelle ihan vinoksi ja jalat toimii kuten toimii (tai siis eivät toimi).

Eilen testattiin myös jalkojen lihasvoimia. Oikeassa jalassa oli puolet heikommat voimat kuin mitä tammikuussa, jolloin ne olivat jo huonot. Tammikuussa vasemmassa jalassa oli kuitenkin vielä tosi hyvät voimat, mutta eipä ollut enää, huonontuneet olivat nekin aika paljon. (Laitan tänne sitten tarkemmat tulokset kun aikanaan saan kuntoutusselosteen itelleni.) Luulisi tuon vasemman voimien olevan vähintään hyvät jo ihan siksikin, että se toimii ainakin vielä tukijalkana ja oon tehnyt kaikkia harjoitteita jne, painokin on pudonnut tammikuusta... Mutta kai nää kaikki mun nivel- ja muut fyysiset ongelmat kipuineen heijastuvat tuloksiinkin sitten väistämättä. Hyvä kuitenkin, että tuloksia voi vertailla näiden kahden jakson kesken, näkee miten tilanne on kehittynyt.

Sitten on tietty ollut vesijumppaa, hierontaa ja kaikenlaista muuta ohjelmaa niin yksin kuin ryhmänkin kanssa, ja eilen oltiin aamulla keilaamassakin. Oli kiva huomata, että kyllä mäkin näköjään pystyn keilaamaan kepin kanssa, en vaan ota vauhtia ja käyn välillä lepuuttamassa. Tietysti jos kaverin kanssa keilaisi, saattaisi toinen lievästi ärsyyntyä mun odotteluun ja keilausaika kuluisi osittain hukkaan :D Mutta eilen ei ollut mitään väliä, kun mulla oli ihan oma rata käytössä.

Eilen oli myös vauhdikas, huikean hieno ja tunteikas ilta, kun oltiin Kaija Koon keikalla.



Täällä oli pari ystävää mua moikkaamassa ja mukana keikalla, ja siinä illan aikana ehdittiin keskustella monista asioista aika vahvastikin välillä argumentoiden... Hyvä niin, oli puhdistavaa saada puhuttua asioista niin rehellisesti ja suoraan. 

Mä avauduin illan aikana muutenkin "normaalia" enemmän enkä pitänyt koko ajan sitä "aina pärjäävän" roolia päällä. Siis sitä vahvaa kuorta, joka ulospäin monille näyttää siltä, että mulla on kaikki henkisesti tosi hyvin ja että mä oon niin hirveän vahva eikä mua mikään hetkauta. Kyllähän mä jaksan henkisesti juuri nyt ihan hyvin, mutta silti on tiettyjä tunteita ja asioita, joiden pitäisi antaa vaan tulla ulos vähän avoimemmin... Yksi tällaisista asioista on luopuminen ja luopumiseen liittyvät tunteet, kun koko alakropan toimintakyky on heikentynyt kenenkään tekemisistä riippumatta niin paljon parissa vuodessa. Mutta niin se on, että asiat vaan pitää kohdata ja käsitellä, muuten ne putkahtavat myöhemmin elämässä uudestaan esille. Elämä kuitenkin jatkuu ja elämän virrasta on pidettävä kaikin tavoin kiinni.

"En aio tuntea pelkoo, vaikka pelkään et se ei oo musta kii
Mut mä luulen et ihminen on sitä vahvempi..."


keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Jo toinen Peurunkapäivä

Toinen kuntoutuspäivä tältä kakkosjaksolta on kääntynyt jo iltaan ja nyt on jopa hetki aikaa kirjoitella blogiinkin :D On se kumma, miten täällä vaan aika kuluu hirmu vauhtia. Tai no, en toisaalta ihmettele, kyllähän täällä koko päivä on yleensä erilaista ohjelmaa täynnä!




Muutamia maisemia eiliseltä ja tältä päivältä



Eilen tosiaan oli eka kuntoutuspäivä ja olin täällä jo heti aamulla klo 8.30 aikoihin, kun mies toi mut. En saanut huonetta vielä silloin kun edellinen asukas ei mulle tulevasta huoneesta ollut vielä lähtenyt, joten tavarat piti viedä matkalaukkuvarastoon odottelemaan. Aamu meni haahuillessa ja orientoituessa taas siihen, että tämä Peurunka on mun majapaikkani seuraavat 11 päivää... Se on jännä kyllä, että aina eka päivä (ja yökin usein) menee "asettuessa taloksi", on jotenkin levoton olo ja käy ylikierroksilla. Niin muutkin tuntuvat puhuvan, ihan yleinen ilmiö siis vissinkin. 

Anyway, kymmenen jälkeen alkoikin jo ohjelma, ja se sisälsi eilen sairaanhoitajan ja fyssarin alkuhaastattelut. Mulla ei olisi ollut lääkärille aikaa, kun periaatteessa tää "toinen jakso" ei oikeastaan oo mulle toinen jakso vaan homma jatkuu siitä mihin se tammikuussa jäi (kun itsehän jaoin tämän ortopedin kanssa juttelemisen jälkeen kahteen osaan silloin ennen kuntoutusta). Mutta koska mulla valitettavasti vointi ja muutenkin liikkuminen on huonompaa kuin tammikuussa ja näkivät täälläkin nuo ortopedin ja fysiatrin viimeisimmät lausunnot, kuulivat mitä itse kerroin tilanteestani ja näkivät lisäksi tekemäni "sukuselvityksen" lähisuvun erikoisista ja vaikeistakin vioista ja vammoista sekä yliliikkuvuusoireilusta muutaman artikkelin kera, sain myös lääkärille pikaisen ajan eiliselle. Eipä siinä ihmeempiä sitten enää sairaanhoitajan ja fyssarin kommenttien jälkeen tarvinnut lääkärin kanssa jutella, hän kyseli vähän lisää, sai kopiot lausunnoista itselleen ja halusi myös muitakin mulla mukana olleita papereita itselleen lainaan. Aikoi tutustua aihepiiriin ja tietoon lisää ja se on tosi hieno juttu mun mielestä. 

En usko, että kuntoutuslääkäri välttämättä tuntee kovin hyvin perinnöllisiä sidekudossairauksia ja erityisesti yliliikkuvuutta/luusto-, sydän- ja niveloireita aiheuttavia harvinaisempia sairauksia, mutta on hienoa, että haluaa tutustua noihin mun papereihin ja infoon lisää. Ja koska täällä Peurungassa on muitakin harvinaisia sairauksia/oireyhtymiä sairastavia ihmisiä kuntoutuksessa, on täällä totuttu monenlaisiin ihmisiin ja heidän oireisiinsa ja vammoihinsa. Ei siis todellakaan ole sellaista asennetta (johon valitettavasti törmää), että "harvinainen sairaus/oireyhtymä on niin harvinainen, ettei sitä ole olemassakaan", vaan asenne on se, että kukin kuntoutuja itse kyllä tietää oman tilanteensa ja oireensa parhaiten ja hän myös tulee täällä kuunnelluksi ja ymmärretyksi. Se on ihan äärimmäisen tärkeää ja varsinkin meille, jotka vielä ovat alkuvaiheessa koko diagnosointiin liittyvissä selvittelyissä ja muutenkin tällaisen koko haasteellisen tilanteen hyväksymisprosessin alkuvaiheissa. 

Totesipa kuntoutuslääkäri myös sen, että lasten kannalta voisi ainakin olla perusteltua perinnöllisyyspolin tutkimukseen lähetteen tekeminen, jos sitä kautta olisi tehtävissä ennaltaehkäisevästi jotakin heidän eteensä. Nämä mun geenit kun periytyvät lapsillekin ja sitäpä minäkin oon toitottanut koko ajan, että en enää koskaan halua, että kukaan lähisukulainen - varsinkaan lapset - joutuisivat tällaiseen tilanteeseen mitä mulla nyt on, jos jotakin olisi jo etukäteen tehtävissä. Siispä yhäkin se kuuluisa Kissa Pöydälle ja asiat selvitykseen!

Eilen kävin myös altaalla vähän vesijumppailemassa ja räpiköimässä. Oli kyllä ihanaa (mitä nyt vasen leikkaamaton lonkka ikävästi paukkui ja rusahteli), mutta en meinannut päästä altaalta pois, jalat menivät niin voimattomiksi. Kaiteita pitkin pääsin kuitenkin suihkuun saakka ja sieltä "seiniä pitkin" pukuhuoneeseen. Huomaa, että väsyn ja kipeydyn taas ihan eri tavalla täällä kun on yhtäkkiä paljon ohjelmaa ja kävelyä tulee huomaamatta tuolla käytävillä ja siihen päälle vielä muut liikunnat... Huhhuh. No mutta sittenpä ehdin lepäillä huoneessa ruuan jälkeen vielä illan ja myöhemmin käväistiin vielä tuolla alakerran Apollossakin karaokea kuuntelemassa ja laulamassa. Oikein hyvä oli eka päivä kuitenkin! Jäi vaan vähän ylikierrokset päälle, ja sellainen levottomuus myös, ja yöllä en oikein saanut nukutuksi levottomuuden ja kipujenkin vuoksi.

Ensi yönä kyllä luulis jo unen tulevan kivuista huolimatta paremmin, kun tänäänkin oli taas kaiken käytävällä raahustamisen lisäksi myös kivasti ohjelmaa. Psykologi, hieroja, tuolijumppaa, keskustelua... Olikohan muuta? Ehdin kyllä välillä käydä ihan reilusti taas kerran huoneessa lepäämässä. Jos en olis käynyt tai jos välillä ei pääsisi makaamaan selällään, en kyllä jaksaisi tätä kaikkea ohjelmaa ja liikkumista täällä. Aika kipeänä ja tosi voimattomana on paikat nyt, oonkin ollut tässä lojumassa sohvalla ja tuolilla melkeinpä makuuasennossa... Näin tyylikkäästi:


Jätin altaankin tänään ihan suosiolla väliin, kun aamu alkaa heti kivasti 6 minuutin kävelytestillä. Onpahan sitten edes jonkinlaista se kävely, edes kävelyn tapaista :D Mielenkiinnolla odotan tulosta... Tammikuussa se oli juuri ja juuri 300 m yhden kepin kanssa. Saas nähdä mitä nyt, varsinkin jos nytkin yhden kepin kanssa testataan. On kyllä ollut tänään varsinkin vaikeeta, mutta enhän mä kenenkään muun kanssa kilpaile kuin itseni...

Ai niin! On mainittava, että ilo on huomata taas, kuinka mahtavaa kuntoutusporukkaa täällä on! Siis tämä meidän ryhmän väki. Aivan huippua! :)

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Kuntoutusta odotellessa :)

Sehän ois taas "se aika vuodesta", että mulla alkaa toinen kuntoutusjakso Peurungassa tiistaina. Tässä viikonlopun aikana on tullut pakkailtua, on kyllä taas melkoinen läjä tavaraa tai lähinnä vaatetta ym. mukaan otettavaksi! :) (Otin tällä kertaa kylläkin myös vähän pyykinpesuainetta mukaan, jotta voin pestäkin osan pyykkiä jo kuntoutuksessa, jos vaan jaksan ja pystyn. Sitten ei tarvitsisi tuoda niin isoa määrää likapyykkiä kuntoutuksesta kotiin.)

Pakkaaminen tuntuu kyllä olevan rankkaa puuhaa. Mulle ainakin :D Eilenkin illalla oli pakkailun jälkeen niin vaikeeta kävellä, että en tiedä miten sitä ois pitänyt tehdä. Se oli ihan raahautumista! Koko lantio ja leikkaamaton vasen lonkka olivat suurimmat murheenkryynit tällä kertaa... Ei kovin helppoa kävellä, jos tukijalkakin pettää, vaikka ois mitä keppejä käytössä. Mutta sitten taas kunnon kipulääkkeet kehiin ja nukkumaan... Ja unta riittikin aika hyvin nyt aamuun saakka, olin nukkunut samassa asennossa kuin mihin illalla nukahdin! 

Nämä muutamat yöt viikossa, kun nukun paremmin enemmän tai vähemmän valvottujen öiden ohella, ovat kyllä tosi tärkeitä palautumisen ja jaksamisen kannalta. Tänään muutenkin oon ollut lähinnä makuulla, ja nukuin vielä aamupäivälläkin monen tunnin "väliunet." Tulivat todella tarpeeseen. Iltapäivällä meillä kävikin sitten sukulaisia kylässä, grillailtiin (tai mä nyt vaan tarkkailin tilannetta lähinnä sohvalta :D) ja illemmalla pakkailin taas vielä tiettyjä tavaroita kuntoutukseen mukaan.

Pakkailuja...


Tuosta väsymyksestä/palautumisen tärkeydestä täytyy vielä kirjoittaa. Tämä mun koko kropan väsähtäminen, jota on ollut näkyvissä erityisesti tän vuoden puolella paljon, liittyy tähän laajaan sidekudosten oireiluun. Ei ole kyse siis mistään masennuksesta tai vastaavasta. Mun lihakset kun pitävät nykyään joka suuntaan taipuilevaa rankaa, luustoa ja niveliä kasassa, kuluttavat ne myös moninkertaisesti enemmän energiaa ja väsyvätkin sitä myötä paljon helpommin kuin mitä terveen ihmisen lihakset. Siksi mun täytyy nykyään miettiä aika tarkkaan, mitä kaikkea minkäkin päivän voinnilla pystyn ja jaksan tehdä ja huomioida se, että mä vaan tarvitsen kaiken tekemisen jälkeen tietyn määrän - yleensä siis paljonkin - lepoa. Jotkut varmaan ihmettelevätkin sitä, kun en kauheasti ole ollut missään viihteellä tai muutenkaan juuri ihmisten ilmoilla tänä vuonna, mutta ei vaan ole jaksanut tai pystynyt. Ylitekeminen ja itsensä liika rasittaminen voi kostautua erityisesti jälkikäteen useamman päivän kovina kipuina ym.

Tätä sopivan tekemisen, rasituksen ja levon tasapainoa opettelen vieläkin ja tää on yksi vaikeimmista asioista mulle ja varmaan läheisillekin vielä tässä koko tilanteessa. Että opin kuuntelemaan kroppaa ja sitä, minkä verran tekemistä ja toimintaa se kulloinkin pystyy ja jaksaa. 

Tästä pääsenkin sujuvasti sitten tuohon tulevaan kuntoutukseen... Jännittää kyllä jonkin verran, miten tämä edellä kerrottu huomioiden jaksan erityisesti kaiken ohjelman, harjoittelun ja pitkillä käytävillä kävelyn. Kyllä mä olen valitettavasti huomannut, että fyysinen vointi on tällä hetkellä huonompi mitä se oli tammikuussa, vaikka olen kovasti itsestäni huolta pitänytkin, harjoitellut ja huomioinut kaikenlaisia asioita jokapäiväisessä arjessa. Toisaalta sitten kyllä henkisesti mä jaksan tällä hetkellä ihan kohtuuhyvin, mieli on hyvä ja positiivinen, joten jonkinlainen balanssi tässä ainakin on olemassa :) Ja onhan se kuitenkin hyvä, että Peurungassa sitten nähdään mun tilanne ja vointi realistisesti. Niin ja se, että kokonaistilanteen kuvaus saadaan sitten kuntoutuksen jälkeen nippuun kuntoutusselosteeseen, joka lähetetään niin mulle, ortopedille kuin työterveyteenkin (ja taidan pyytää lähetettäväksi myös fysiatrian polille). 

Joten ei muuta kuin Peurunkaan tiistaina 11 vrk:ksi! Ilolla odotan kuitenkin tätä pätkää ja sitä, millaista porukkaa tällä kertaa tapaankaan! :)

(P.S. Äänestys tuli hoidettua jo etukäteen viime viikolla, joten sitä ei tarvinnut enää tänään huolehtia tehtäväksi :D)

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Työstä, sairastumisesta ja ihmisarvosta

Meillä nykypäivän ihmisillä on käsityksiä (harhakuvia?) siitä, millainen Onnellisen, Menestyvän ja Täydellisen ihmisen tulisi olla. Tällä hetkellä yhteiskunta ja maailma on kovin suoritus-, yksilö- ja talouskeskeinen. Joka puolella toitotetaan ja suolletaan silmät ja korvat täyteen sanomaa rohkean, aikaansaavan, tehokkaan, verkostoituvan, sosiaalisen, kansainvälisen ja ulospäinsuuntautuneen yksilön täydellisyydestä. Että ilman näitä itsestäänselviä Jokaisen Kilpaa Tavoittelemia Hyveitä et yksinkertaisesti pärjää tässä maailmassa. (Hyvännäköinenkin pitää tietysti mielellään olla, mutta kunhan vaan muistaa tyylikkään pukeutumisen ja trendikkyyden, voivat nämä asiat kompensoida puuttuvaa ulkonäköä sopivasti!)

Tällainen talous- ja businesskeskeinen ajattelutapa on vuosien mittaan hyvin iskostunut meihin suomalaisiinkin, meihin, jotka kovalla sisulla ja työtä tekemällä (niin muistinhan mainita sisun ja työn tekemisen? Siis S-I-S-U-N ja T-Y-Ö-N) ovat jälleenrakentaneet maansa, viljelleet peltonsa, metsänsä ja kasvattaneet sekä kouluttaneet karjansa - anteeksi, siis myös kansansa ja lapsensa Parhaiksi Työntekijöiksi Ikinä. Meihin iskostetaan yhä tänäkin päivänä jo pienestä pitäen, kuinka tärkeää työ on ja vain työtä tekevä, ahkera ja nuo edellä mainitsemani Jokaisen Kilpaa Tavoittelemat Hyveet omaava ihminen voi pärjätä tässä maailmassa. Käydään koulut ja opiskellaan, jotta päästään Töihin Töitä Paiskimaan. 

Töitä ei siis kuulu vain tehdä, niitä paiskitaan. Laulaahan Kake Randelinkin, että "On pakko painaa pitkää päivää" ja Matti ja Teppo toitottavat, kuinka "Mä joka päivä töitä teen, joka ainoa aamu seitsemäksi meen" (ja näitä vastaavia oodeja työlle on tämä kansa pullollaan)...

No hyvä niin. Onhan meillä maa, jossa on huipputasoinen koulutus ja kun koulut ja jatkokoulutuksen polut on taaperrettu läpi ja työt kutsuvat, me toki olemmekin tunnetusti työteliästä, rehellistä, työn vakavasti ottavaa kansaa. Mutta valitettavasti on myös niin, että työn kautta meistä moni määrittelee suuren osan minuuttaan ja samalla oman ihmisarvonsa. Jotkut elävät työlleen ja vain sille, jolloin muun elämän merkitys ja tärkeys hämärtyy.

On mahtavaa, jos työ voi olla yhtäaikaa sekä työtä että suurta intohimoa. Mutta miten käy tällaiselle vain työlleen omistautuneelle ihmispololle, jos yhtäkkiä työt loppuisivatkin vaikkapa YT-neuvottelujen ja irtisanomisten vuoksi? Millaisena tämä ihminen näkee oman ihmisarvonsa vastaavassa tilanteessa? Entä miten ympäristö reagoi? 

Suuri kriisihän siitä iskee. Ensin ihmiselle itselleen, joka ensimmäistä kertaa elämässään joutuukin kohtaamaan itsensä muuten kuin Taianomaisen TYÖ-sanan kautta. Määrittelemään oman ihmisarvonsa, itsensä, oikeutuksensa olla ja elää tässä yhteiskunnassa muutenkin kuin vain työnteon ja työn sekä ammatin kautta. Vaikeaa on, kun jo lapsesta saakka on mieleen iskostettu se, kuinka tärkeää on hankkia hyvä koulutus, ammatti, työ ja menestyä siinä. Ympäristö ehkä alkaa myös karsastaa tätä ihmistä. Ihmisellä itsellään ei olekaan enää niin suurta merkitystä, koska hän ei olekaan enää niin menestyvä kuin ennen vaan työtön. Eihän ketään enää kiinnosta, mitä se Kalevi päivät pitkät puuhaa, kun ei kerran enää kiidä niska limassa tärkeästä palaverista toiseen ja konferenssista edustamaan cocktail-tilaisuuteen. 

Entäpä, jos työnteko loppuukin pitkäksi aikaa tai jopa kokonaan vaikkapa sairastumisen vuoksi? Samantyyliset kriisit tämä sairastunut ihminenkin joutuu kohtaamaan kuin työttömäksi jäänyt - ensin itsensä kanssa, sitten ympäristön. On pitkä prosessi määritellä itsensä ja oma ihmisarvonsa uudelleen. Ei pelkästään se, että työt loppuvat sairastumisen vuoksi ja työn loppumisen tai tauolle jäämisen ajatus täytyy käsitellä ja hyväksyä, vaan lisäksi täytyy käsitellä myös sairastumisen aiheuttamia tunteita ja ajatuksia niin itsessään kuin ympäristössäkin. Miten minun ihmisarvoni nyt määrittyy ja määritellään, kuka minä oikein olen? Jos työ ja terveys ovat menneet, olenko arvokas tällaisena kuin olen, minuna itsenäni, persoonana?

Entäpä, jos koko ympäristö ei näekään työttömäksi jäänyttä tai sairastunutta ihmistä enää arvokkaana ja yhtä tärkeänä tai merkityksellisenä, jos hänellä ei ole työtä tai hän ei enää pystykään työhön? Katoaako työttömäksi jääneen tai sairastuneen ihmisen syvin persoona, luonne, osaaminen, pohjakoulutus tai aiempi ammatti työttömäksi jäämisen tai sairastumisen myötä? Onko niin, että ihminen on arvokas, tärkeä ja hänellä on ihmisarvoa tässä maassa vain silloin, jos hänellä on paljon töitä, hän on rohkea, aikaansaava, tehokas, verkostoituva, sosiaalinen, kansainvälinen, ulospäinsuuntautunut, täysin terve ja mielellään hyvännäköinenkin?

Mitäpä, jos unohdettaisiin joka paikasta edes hetkeksi tuo maaginen sana TYÖ ja siihen liittyvät käyttäytymismallit ja otettaisiin sen tilalle keskisuomalaisille - ainakin jyvässeutulaisille - tuttu ilmaisu MYÖ. "Myö" on murresana ja tarkoittaa sanaa "me." Me kaikki yhdessä ottaisimme yhdessä toinen toisemme huomioon yksilöinä, persoonina, ihmisinä. Riisuisimme ylimääräiset roolit, asenteet ja vanhat käyttäytymismallit itseltämme ja kohtaisimme kaikki ihmiset ennakkoluulottomasti, ajan kanssa juuri sellaisina kuin he ovat. Työllä tai ilman, terveinä, sairaina, kaikenlaisina. Lopulta kun vain ihminen itsessään, paljaimmillaan, ylimääräisistä rooleista, asenteista ja ennakkoluuloista riisuttuna on se, jolla on oikeasti merkitystä.


sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Jumppaa matkalaukkuvyön kanssa

Aivan mahtava ilma on ollut tänään! 

Vaikka olikin aamulla molemmat lonkat, vasen polvi ja nilkkakin todella kipeänä ja oikeaan lonkkaan säteili kipulääkkeistä huolimatta tuttuja puukoniskuja jostakin lantiosta lähtien, sitkeästi vaan oon ollut ylhäällä ja sopivasti liikkeessä. Ekstrakipuilut johtuvat varmaan lähinnä nyt perjantain fysioterapiasta, lihaskalvokäsittelyistä, kävelystä ja muista. Mustelmille oli reisi myös mennyt lihaskalvokäsittelystä, mutta siitä mun fyssari varoittikin ja muutenkin kun oon aika mustelmaherkkä, ei tuo mua yllättänyt.

Päivällä käytiin äänestysreissulla ja samalla myös pikaisesti piipahdettiin marketissa ostoksilla. Hurjaa äksöniä jälleen kerran, eipä tule juuri koskaan missään marketissa käytyä nykyään :D Ostin "jopa" muutamia kauneusjuttuja sekä värikkäitä sukkia. Selkeästi on mulla nyt tarve väreihin, jotka antavat iloa ja energiaa!



Sama huomio kuitenkin tuli tuosta reissusta kuin aiemminkin: isojen marketien käytävät tahtovat olla mulle turhan pitkiä käveltäväksi/pitkään seistäväksi. Johonkin pitäisi päästä välillä oikomaan jalkoja ja selkää, ihan siis makaamaan. Nyt onkin mielenkiintoista nähdä, miten jaksan ja voin 
kuntoutuksessa 21.4. alkaen 11 päivää, kun Peurungan käytävät ovat pitkiä ja niitä on pakko kuljeskella edes takas päästäkseen milloin mihinkin paikkaan... Ja on allasterapiaa tiedossa ym. No, onneksi on ainakin apua lähellä, ja sittenpä nähdään ihan realistisesti mun tämän hetken vointi ja kunto. Onneksi siellä myös pääsee huoneeseen välillä lepäilemään ja kaiken kaikkiaan kyllä odotan tosi paljon tuota jaksoa, siitä saa tosi paljon myös henkisesti.

No mutta, tänään harjoitutin muutenkin tätä fysiikkaa kuin "vaan" marketissa kävelemällä: tein tuolla meidän terassilla fyssarin mulle viimeksi neuvomia liikkeitä. Kyllähän tuo huvittaa, köyttää nyt itsensä matkalaukkuvyöllä pylvääseen... :D :D 



Nuo kaksi liikettä ovat kuitenkin todella tehokkaita ja samalla haastavia mulle, jalat alkaa täristä ja vatkata tosi nopeasti, vaikka liike on molemmissa todella pieni. Pitää oikein kieli keskellä suuta tehdä ja olla tarkkana, että ei tulisi mitään ylimääräistä kipua enkä kaadu/lysähdä maahan, kun mulla todella herkästi lonkissa ja polvissa kipua ja muljahtelua tulee "normaalin" kivun lisäksi ja oikea jalka muutenkin on niin voimaton lötkö.

Näitä liikkeitä pitää nyt tehdä ennen Peurunkaa ja raportoida meilitse mun  fyssarille (siis ei Peurungan fyssarille vaan tälle "omalle"), onko näistä mitään iloa a) herättämään mun oikean lonkan lihaksia sekä pakaraa - että niihin saataisiin oikeasti jotain eloakin (mitä on yritetty kohta vuosi!) ja b) alaselkäkivun hallinnassa. Onpahan sitten kokeilussa myös selkäliike, niin voi kertoa fysiatrian polillakin toukokuussa heidän fyssarilleen, että on jo selkäjumppaakin tehty... :)

Kun saisi jotenkin edes lihasvoimaa jotenkin ylläpidettyä tai parannettua, se auttaisi ihan hirveästi kaikkeen alakropan toimintakykyyn. Hirveästi tahtoa tämä yrittäminen ja treenin sitkeä jatkaminen vaatii kyllä, kun tuloksista ei ole mitään varmuutta. Mutta jos ei yritä, ei ainakaan saa mitään tuloksia, joten mä vaan jatkan, yritän ja teen! Kunhan en vaan kovin kipeydy, se aina näiden harjoituksien tekemisissä ja jälkivaikutuksissa on niin "hänessään." Yhtään ylimääräistä kipua en todellakaan tarvitse.

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Nasta muumio fyssarilla ja kaoottisessa prosessissa

Mä taidan olla Nasta Muumio. :D No joo... Muumioitunut olotila on tuttua, kun niin paljon (liikaa) viettää tai joutuu viettämään aikaa kotona. Niinpä tänään, kun oli heti aamusta varattu aika fyssarille, päivitin Facebook-statukseen seuraavaa:

"Toisinaan Mustanaamio poistuu viidakosta ja liikkuu kaupungissa kuin kuka tahansa meistä." Josko sitä poistuis tänään vaikka täältä kotinurkista ja lähtis käymään ihmisten ilmoilla... Eli fyssarilla :D

Mustanaamio, nasta muumio! :D Tänään on perjantai, joten siksi ehkä jutut on tällaisia (huonoja)... 

Anyway, olin siis fyssarilla heti aamusta ja siellä taas käytiin läpi kuulumiset, fysiatrian polin epikriisi, mun polvien röntgenkuvia myös näytin. Polvien rakenteelliset viat fyssarikin tunnisti ja hän ihmetteli myös tietyn lääkärin käytöstä eli mm. sitä, ettei antanut erikoistuvan lääkärin lähettää mua eteenpäin perinnöllisyyspolille. Ja muutenkin hiukan sitä, että laittoivat mut vielä polin fysioterapiaan, vaikka oon fysioterapiassa käynyt yksityiselläkin ja lisäksi Peurungassa. Mutta tällä tietyllä lääkärillä on omat hyvin yksioikoiset menettelytapansa ja fyssarini tietää kyllä muutenkin tapauksen, joten... Nooh, en kommentoi tässä nyt julkisesti tämän enempää :) Muuta kuin että ei hyvä. Sen sijaan erikoistuva lääkäri oli tehnyt tosi hyvät tutkimukset, sitä fyssarikin totesi.

Tällä kerralla fyssari käsitteli mun oikean reiden lihaskalvoja, kun valittelin reiden olleen niin älyttömän kireä ja jumissa. Lihaskalvojen käsittelyä voisi esim. mieskin mulle tehdä täällä kotona, nuo muutamat pisteet/kohdat ovat suht selkeästi löydettävissä maallikollakin ja ne ovat kyllä muutenkin mulla TODELLA arat, eli lienevät helposti löydettävissä.

Sitten, kun kerran fysiatrian polilla haluavat mun yrittävän tehdä vielä soveltuvia selkälihasliikkeitä, katsottiin yksi mulle ihan tarpeeksi haasteellinen uusi liike vyötä - vaikkapa matkalaukkuvyötä - apua käyttäen. Meillä vaan kotona pitäisi olla joku tukeva pylväs tai vastaava, johon vyön kiertää ympäri... Totesin, että tukevimpia taitavat olla ulkona nuo talon reunoilla ja terassin keskellä olevat katoksen pylväät. Siihen siis vyö ympärille ja mä menen vyön keskelle seisomaan niin, että vyö on mun lantiolla. Sitten vielä keppi tueksi eteen ja tästä pitäisi vyön apua ja tukea hyväksi käyttäen varovasti "kumartaa" selkä suorana eteenpäin. 

Tätä liikettä kun testasin fysioterapian salilla (niin, että vyö oli köytetty puolapuihin), ei tarvinnut kuin ihan tosi vähän kallistua eteenpäin, kun heti alkoivat jalat täristä ja hyvä etten ollut naamallani siinä, vaikka keppi olikin edessä tukemassa. Polvet notkuvat mihin lystäävät ja tasapaino heittää... Ihan hullua, kun ajattelee, että pari vuotta sitten eivät kunnon maastavedot isoillakin painoilla tuottaneet mitään suurempia ongelmia! Ja nyt on näin. Vaan näillä mennään... Tuo pieni liike kuitenkin auttaisi sopivasti tehtynä ja vyön tuen avulla vahvistamaan alaselkää ilman pelkoa siitä, että onnistun naksauttelemaan itseäni heti vääriin asentoihin ja nikamia pois paikaltaan.

Toinen liike tuolla vyöllä avustettuna olisi sitten "kyykky" niin, että kasvot ovat pylvääseen päin ja nojaan vyöhön taaksepäin tehden samalla ihan vain parin sentin "kyykyn" ikään kuin istuisin johonkin. Ei tuota liikettä voi oikein kyykyksi sanoa, kun en pysty näillä jaloilla ja nivelillä kyykkyyn menemään, tuokin on ehkä joku 1/6 kyykky, mutta tuollakin ihan pienellä liikkeellä saan jo jalat parin toiston jälkeen aivan tärisemään ja nivelet vaan lumpsahtelemaan, oikean jalan osalta erityisesti. Tuota tärinää ja väsymistähän siihen on tullut myös vesijumppailun jälkeen. Se toisaalta kertoo siitä, että lihakset ovat työssä, mutta myös siitä, että kovasti heikkoutta mulla lihaksissa ja nivelissä syystä tai toisesta on, vaikka lihasmassaa löytyykin (ainakin vasemmasta jalasta). Tuolla liikkeellä kuitenkin koitetaan yhä herätellä oikeaa pakaralihasta sekä lonkankoukistajaa + reittä ja samalla ylläpitää hyvin simppelisti jalkojen lihasvoimia. Toistojen määrä on se, mitä pystyn tekemään mahdollisimman vähällä kivulla ja tärinää kun tulee (tänään tyyliin vain kahden toiston jälkeen), sitten lopetetaan. Ja jos tulee kipuja, ei tuota tehdä ja jälkikäteen tulevia kipuja tietysti myös pitää kuunnella ja levätä. Mielenkiinnolla odotan, miltä mun selässä ja jaloissa tuntuu huomenna ja ylihuomenna... 

Naurattaa kyllä, kun miettii, miltä näytän täällä kun milloin makaan sohvalla polvet koukussa vihreä kuminauha polvien ympärillä, milloin keittiön pöydällä selälläni oikeaa jalkaa roikottaen ja sitten vielä terassilla matkalaukkuvyön ja kepin  kanssa kikkailemassa :D Mutta "man's got to do what man's got to do" ja jos huippufyssari ohjeistaa, sitten kans tehdään ja totellaan! :)

Asiasta seuraavaan... Oon tässä viime päivinä huvittuneena lueskellut mm. paikallisen sairaanhoitopiirin jo v. 2012 tekemää esitystä elektiivisen potilaan hoitoketjun kehittämisestä. 

(Kyseinen dokumentti löytyy osoitteesta http://www.ksshp.fi/download/noname/%7B6189F43B-56B8-430D-836C-DA0B048CBF45%7D/38250) 

Satuin dokumentin löytämään yhtenä päivänä ja tuohan on JUST sitä samaa asiaa, mitä minäkin tässä vaikkapa oman hoitoni suhteen oon peräänkuuluttanut ja toivonut ja mistä oon paasannut milloin kenellekin hoitavalle henkilölle. Että olisi kokonaisvaltainen lähestymistapa, potilas olisi itse keskiössä ja kaikki toiminta lähtisi hänen tarpeistaan, ilman kankeita organisaatiorajoja, pompottelua... Ja että olisi joku koordinoiva taho koko hässäkällä, varsinkin, jos potilaalla on monta ongelmaa ja vaivaa kuin vaikkapa mulla. Tämä kuva mua huvitti erityisesti:



Siis juuri tuollainen tuntuu tämä mun hoitoprosessikin olevan :D Eipä silti, niin kauan kuin mun hoitovastuu edes kokonaisuuden osalta on erikoissairaanhoidossa, täytyy olla tyytyväinen. Kun vaan saataisiin oikeasti tuo homma toimimaan niin, että mun tai muidenkin vastaavanlaisissa monimutkaisissa ongelma- ja sairaustilanteissa olevien hoitoon saataisiin joku koordinoiva, vastuun hoidosta oikeasti itselleen ottava hoitava henkilö. Jos noin saadaan asiat rullaamaan, ollaan terveydenhuollon uudistuksessa jo tosi pitkällä ja varmasti tästä hyötyvät niin potilaat kuin kaikki heitä hoitavat tahotkin! Niin hoidon selkeyden, laadun, tehokkuuden kuin kustannustenkin osalta.








maanantai 6. huhtikuuta 2015

Paluu arkeen...

...koittaa huomenna. Ihan hyvä juttu! 

Pääsiäinen on ihana kevään juhla ja tämäkin vapaa katkaisee mukavasti kevätkiireet, mutta kun on monta juhlapyhää peräkkäin, tulee lopulta jotenkin kyllästynyt olo, tulee syötyä liikaa... ja kuunneltua lasten kitinää siitä, ettei ole mitään tekemistä. Onhan arkikin usein hektistä ja tuo omat haasteensa itse kullekin, mutta se kuitenkin rytmittää elämää kivasti. Tietystä järjestyksestä ja rutiineista pitävälle arkirytmi on ihan toivottuakin siis. Kuten toki lomatkin, mutta... No, on hyvä, että on sekä arkea että lomaa (vaikka mulla nää tavallaan sekoittuvatkin) :)

Kyllä mä itse asiassa nyt pääsiäisenä vähän taas täällä kotona ahkeroinkin, eli ei mennyt pelkäksi lojumiseksi. Tai siis ahkeroin sen verran mitä pystyin... Kevätsiivousvimma iski taas kerran ja tyhjensin mm. mun vaatekaapeista monta muovipussillista vaatteita kierrätykseen ja eteisen kaapeista pari pussillista kenkiä myös. Ihan alimmille hyllyille en oikein pysty kumartelemaan enkä myöskään olemaan/istumaan lattialla, joten värväsin miehen ottamaan kenkiä kaapin perukoilta pois ja pyyhkimään eteisen vaate- ja kenkäkaapin pohjalta liat ja pölyt. Raivattiin myös talvitakkeja muualle säilytykseen. Saatiinpa siinä ohessa sekin kaappi järjestykseen, ja järjestyksestä tykkäävä on iloinen!

Niin... ja on myönnettävä, että kyllähän mä myös imuroin torstaina. Sitä kuuluisaa keppi-imurointia. Ihan itseään voi syytellä, kun on ollut aika huomattavaakin kipuilua tässä viime päivinä vähän joka puolella kroppaa ja vahvoja kipulääkkeitä on otettu. Mutta, pakko on välillä tehdä tiettyjä asioita, ei elämää voi jättää elämättäkään, oli tilanne mikä tahansa. Eikä tämä kokonaisuus, "yhtiö nimeltä Perhe Oy" vaan toimi kovinkaan jouhevasti, jos täällä ei äitikin välillä osallistu juttuihin sen mukaan mitä pystyy. Ja kun mä oon nyt kaikesta huolimatta kuitenkin ihan hyvillä fiiliksillä, samoin muu perhe, ei kai olla missään katastrofin partailla?!

...vaikka katastrofiksi uhkasi kyllä tänään muodostua juniorin, herra 4,5 v, hiusten leikkaaminen! Tai siis hiustenleikkuuyritykseksi se jäi. En mä käsitä, miksi tuo hiusten leikkaaminen on muka niin kamalaa... Herra 4,5 v on saanut jostakin päähänsä, että hiuksissa on tuntoa, jos niitä yritetään saksilla leikata :D Joten yritäpä siinä sitten!

Viimeksi hiusten leikkaaminen kesti 3,5 tuntia, melkoisella maanittelulla ja lahjomisella lopulta onnistui. Mutta en kyllä uudestaan tuollaista tuntimäärää käytä enää jatkossa yhteen hiustenleikkuuseen, jonka pitäisi olla nopea juttu :D Nyt sitten mies päätti, että ostaa kotiparturivehkeet, joilla toivottavasti saataisiin sitten ihan koneellisesti leikattua kerralla lyhyempi kampaus meidän temperamenttiselle pikkumiehellemme. Yrittänyttä ei laiteta...

Noin muuten olen miettinyt, mitä kaikkea aiempien vuosien pääsiäisiin onkaan kuulunut ja miten pääsiäisiä on vietetty. Parhaiten (kun sivusilmällä katsoin tänäänkin illalla Harry Potteria) muistui mieleen se pääsiäinen, kun olimme tunteneen mieheni kanssa vasta muutaman kuukauden. Silloin mm. makasimme mahallamme vierekkäin levitetyllä sinisellä sohvalla mun asunnossani, söimme hedelmäturkinpippureita ja katsoimme Harry Pottereita. Siinä oli jotakin kovin viatonta. Tuostakin pääsiäisestä on jo kymmenen vuotta aikaa.


keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

"Tänään on hyvä päivä"

Miten nää tekstien otsikot nyt jotenkin toistavat Samae Koskisen biisien sanoituksia :D ei se mitään, sehän on kai hyvä juttu (paitsi sitten jos pitää kirjoittaa otsikolla "Läski mulkku", sekin meinaan on yksi Samaen biiseistä, jos joku ei satu tietämään! Tosin siinäkin biisissä on ihan hauska sanoma...) :D 

Mutta joo. Pitkästä aikaa sellainen hyvän mielen päivä, eikä tämä ole aprillipilaa! Ei jaksa nyt kirjoittaa mistään negatiivisista jutuista ja tunteista, niihin kyllä pääsee ihan jatkuvasti kiinni muutenkin, joten keskitytään nyt näihin hyviin juttuihin.

Ensinnäkin... Postissa tuli ihan virallinen kunnasta tullut päätös palveluseteleistä, joilla meidän perhe voi ostaa lapsiperheiden kotipalvelua. Meille siivous on isoin juttu ja "ongelma" avun suhteen tällä hetkellä (jos ei mun kulkemisongelmia paikasta A paikkaan B ja mun kyvyttömyyttä ajaa autoa lasketa), siihen tarvitaan eniten täällä kotona apua ja se kuormittaa miestä entisestään. Niinpä mä otin tietysti yhteyttä taas tuttuun siivousfirman esimieheen ja ilmoitin, että voitais käynnistää siivoukset joka toinen viikko uudestaan. 

On meillä siis ennenkin tuo siivousfirma käynyt täällä siivoamassa, mutta välillä oli pakko kiristää kukkaron nyörejä ja lopettaa säännölliset siivoukset, koska mun tulot eivät nyt mitenkään päätä huimaavat ole. Nyt onkin suuri ilo, kun voidaan taas siivousfirmaa hyödyntää edullisemmin <3 Ja mikä mulle on myös hyvä juttu, on se, ettei mun nyt tarvitse väkisin täällä omaa fyysistä kuntoa uhmaten yrittää ruveta esim. kepin kanssa imuroimaan tai muuta yhtä hullua ja järjetöntä... Koska kuten välillä oon kirjoittanut, sellaista on välillä tullut tehtyä jääräpäänä, ja sitten onkin lähes luhistuttu johonkin lattialle rytmikkäiden selästä ja lonkista tulevien puukoniskukipujen säestämänä tai kärsitty turhasta siivousvimmasta jälkikäteen, monta päivää sohvalla maaten. Ei mitään järkeä. Joten nyt kun ulkopuolinen siivous alkaa taas pyöriä pääsiäisviikon jälkeen, mulla on oikeasti lupa hellittää. (On toki ollut jo aiemminkin, mutta nyt ainakin tiedän ettei mun todellakaan tarvii koko ajan yrittää suorittaa!)

Tänään myös soitettiin KELAsta. Mun aiemmin tekemäni eläkettä saavan hoitotukihakemus hylättiin viime viikolla, koska siitä oli puuttunut mm. tarpeeksi tarkka kuvaus mun henkilökohtaisesta avun tarpeesta sekä lääke- ja terveydenhuoltoon liittyvien poli- ym. käyntien kuluista. Niinpä tein viime viikolla samantien uuden asiaa koskevan hakemuksen, liitin siihen vielä uusimman fysiatrian polilta saamani epikriisin ja muutenkin kirjoitin tosi tarkkaan, mikä tilanne on. Hakemuksen käsittelijä halusi vielä kysyä tarkentavia kysymyksiä liittyen mun lääkkeisiin sekä fysioterapiakäynteihin ja muutenkin käytiin vielä siinä puhelimitse läpi tilannetta. Lupasin lisäksi lähettää fysioterapiapalautteen KELAn sähköisen asiointipalvelun kautta. 

Mun tämä uusi hakemus on nyt uudelleen käsittelyssä ja siihen haetaan vielä asiantuntijalääkärin kommentit (toivotaan nyt sitten puoltavaa päätöstä vihdoinkin). Lisäksi sovittiin, että lähetän myös seuraavan Peurungan kuntoutusjakson palautteen KELAan sitten kun sen aikanaan kakkosjakson jälkeen saan. Positiivinen olo tuosta puhelusta ainakin jäi, vaikka vielä ei olekaan mitään tietoa, miten asia ratkeaa.

Iloiseksi tulin myös mun pikkuserkun - tai serkun, koska olemme toisemme "ylentäneet" serkuiksi - viestistä. Ja siitä, että hän ehdotti, josko nähtäisiin tän kuun loppupuolella. Sehän sopii mulle paremmin kuin hyvin!

Ja sitten vielä se, että mun tilaamani turkoosit kepit olivat saapuneet tänään Respectaan. Mies hakikin kepit kauppareissulta tullessaan ja ovathan nuo kyllä ihan mahtavan väriset! Jos on kerran keppejä käytettävä, niin olkoon ne sitten ees kivan väriset :) Ja nythän voi vaihdella viininpunaisten ja noiden uusien välillä. Nuo näyttää ihan Armilta ja Dannylta... Viininpunaisistahan on käytetty nimitystä Matti ja Teppo :D



"Jännä kirja kassissa, taikaa luureissa
Tänään on hyvä päivä
Rakkauslaulu seuraavaks, se saa mut haikeaks
Mut tänään on hyvä päivä..."

(Samae Koskinen: Hyvä päivä