Ruuvit löysällä

Mulla on arjen sujumiseksi käytössä paljon erilaisia apuvälineitä, kuten tiedossa on. Liikkumisen apuvälineitä tarvitsen lähes koko ajan ja ne ovat mulla kepit, pyörätuoli ja sähkömopo. Olennaisia välineitä, joita ilman en pärjää. Pari askelta voin ottaa ilman apuvälineitä esim. kotona seiniä tai huonekaluja pitkin mutta muuten on koko ajan oltava apuja liikkumiseen, tilanteen mukaan.

Teinivuosina ja myöhemminkin, kun ajoin autoa (nyt en oo pystynyt ajamaan autoa yli 3,5 vuoteen mutta toivottavasti kroppa saadaan joskus sellaiseen kuosiin, että autolla ajo vielä onnistuu), mulla oli milloin minkäkin auton kanssa aina säännöllisen epäsäännöllisesti huonoa tuuria. Autot jättivät mut esim. tien päälle tai temppuilivat niin, että jälkikäteen ei voinut kuin nauraa, että en sovi autojen kanssa yhteen...

Alkuviikosta olin näyttämässä pyörätuolia terveyskeskuksessa fysioterapiassa/apuvälinepalveluissa, kun siinä ilmeni muutamiakin vikoja. Pohdittiin, mitä näille tehtäisiin ja onko tuolin käyttö turvallista. Fyssari aikoi soittaa Respectan edustajalle tilanteesta mutta apuvälinehuollon mies kävi myös paikalla katsomassa tilannetta ja totesi, että kyllä tuolilla kuitenkin voi toistaiseksi liikkua. Asiaan kuitenkin palataan myöhemmin, sillä pyörätuolissa on takuutakin vielä voimassa.

Kun taksikuski sitten mut haki pohdintapalaverin jälkeen, ihmettelimme, kun tuolin rengas hankasi sivulaitaan. Mietin, onko sivulaita jotenkin taittunut mutta en sen enempää asiaan kiinnittänyt huomiota. Peurungassa allasterapiareissulla keskiviikkona sitten kiinnitimme toisen taksikuskin kanssa huomiota siihen, että ihan kuin toinen rengas olisi ihan kunnolla irti tai löysällä ja sen vuoksi se hankasi sivulaitaan. Niinhän se olikin, rengas todellakin oli aivan löysällä. Mua ärsytti kyllä paljon, sillä ilman pyörätuolia tai mopoa mulla ei ole mitään mahdollisuuksia lähteä mihinkään, missä tarvitsisi seistä muutamia minuutteja pidempään tai kävellä pidempään kuin max muutama kymmenen metriä ja tiesin, että mm. perjantaina tarvitsisin pyörätuolia Tuure Kilpeläisen konsertissa.

Kotona myöhemmin huomattiin, että kyse on parin ruuvin löystymisestä. Näitä saatiin kiristettyä itsekin vähän mutta lisäksi huomattiin, että pyörätuolin rungon keskeltä - siitä kohtaa, mistä runko taittuu - oli irronnut kokonaan ruuvi siten, että siitä vain tipahti yhtäkkiä muoviosa lattialle. Ei mitään havaintoa ole mulla ollut siitä, että tällainen oli irronnut - tai ylipäätään että missä tai milloin se oli irronnut. Se tosin oli kyllä selvää, että tällaisella pyörätuolilla ei todellakaan ollut turvallista liikkua.

Otin uudestaan yhteyttä tk:hon ja asia järjestyikin hienosti niin, että apuvälinekorjaaja käväisikin seuraavana päivänä meillä ihan kotona tsekkaamassa tuolin renkaiden kiinnitysmutterit ja uusi myös rungosta irronneen mutterin. Onneksi tuli tuo rungon tilannekin huomattua, sillä muuten kuulemma ei pyörätuolilla olisi saanut liikkua ollenkaan. Mutta katsotaan nyt, jatketaanko yhä nykyisellä mallilla vai tuleeko jatkossa mietittäväksi esim. kiinteärunkoinen pyörätuoli, joka jotenkin ehkä kuitenkin saattaisi olla mulle tukevampi ja kestävämpi versio...?! Tuo taittuvarunkoinen kun on aika kovalla rasituksella, kun sitä mm. aina kuntoutus- ja sairaalareissuilla jne. edestakaisin auotaan ja kasataan vaihtelevilla otteilla...

Sähkömoponkin kanssa on ollut ajan mittaan monenlaista pientä säätöä ja korjaamistarvetta. Oon huollattanut mopoa vähintäänkin keväisin ja syksyisin mutta on välissä ollut mm. ilmaohjaimen korjaamista... ...tai yritystä, koska siihen ei ole löytynyt vieläkään sopivaa osaa kesän 2016 jälkeen, jolloin joku känniääliö rynähti koko painollaan Suomipop-festareilla tuhannen tuiskeessa mopon päälle saaden ilmaohjaimen rikki. Tämä lähinnä naurattaa nykyään, vaikka aluksi kyllä ketutti. Ei vaikuta mopon ajettavuuteen mitenkään mutta onhan se hiukan koomista, että ilmaohjaimen rippeet hiottiin apuvälinekeskuksessa pois ja tilalle laitettiin jesaria, joka on yhä paikallaan :D Ja tästä on jo lähes 1,5 v aikaa! Oon tästä muutamankin kerran ottanut apuvälinekeskukseen yhteyttä mutta ei uutta osaa ole löytynyt maahantuojalta. Tai jossakin vaiheessa löytyi, mutta ohjain oli liian pieni, ilmeisesti eri mopomalliin soveltuva :D Oikea osa on ilmeisesti tilattu mutta epäilen, löytyykö sitä sinä aikana, kun tuo mopon on mun hallussa. Ennemminkin tulee sitten kokonaan toinen menopeli käyttöön. Villi veikkaus...!

Peurungassa viime kuntoutusjaksolla istuttiin kerran porukalla hotellin aulassa höpöttelemässä. Mä istuin mopossani. Yhtäkkiä lattialle lävähti jostakin kaksi jotakin vaahtomuovin palasta ja sanoin, että mitä nuo oikein ovat, putosivatko kenties katosta...? Saatiin kuitenkin aivan huikeat naurut, kun kuntoutuskaveri totesi että ei, kun ne putosivat jostakin sun mopon sisältä sieltä etupaneelista :D Siis kaksi kotikutoisesti leikattua vaahtomuovin palaa, joissa oli toisella puolella tarrapinta, muttei sitä oltu otettu edes esille kuin vähän, palasissa oli suojapaperikin vielä päällä.. :D Mietin jo mielessäni, että no nyt tuo kosahtaa koko mopo. 

Soittelin sitten seuraavalla viikolla apuvälinekeskukseen huoltomiehelle ja sieltä kerrottiin, että joo, heitä vaan ne palaset menemään, niillä oli vaan (ilmeisen epätoivoisesti, toim. huom.) yritetty vaimentaa moposta mun aiemmin kertomaani etupaneelin/ratin kolinaa ja räminää. No eipä ollut mitään vaikutuksia kolinan ja räminän poistamiseen. Mopo myös vinkuu, ja ääni on voimistunut ärsyttävästi viime aikoina. Tästä kaikesta huoltomies sanoi, että jos näitä kaikenlaisia ongelmia alkaa ilmetä vielä enemmän, niin sitten vaihdetaan toinen mopo tilalle. Mutta vielä mennään tuolla nykyisellä, mä tykkään siitä kuitenkin ja kun sitä on tuunattukin vähän ja siinä on jopa Juha Tapion nimmari, ei siitä nyt ihan äkkiä luovuta! ;)

Kyllähän nuo pienemmätkin viat ja ongelmat kokonaisuutena apuvälineissä kuitenkin ärsyttävät, kun niiden varassa on kuitenkin suuri osa omasta liikunta- ja toimintakyvystä. Ja ei ole mikään pikkuasia sitten, jos tapahtuisi joku onnettomuus, kun apuväline hajoaisi. Liikuntavammaisen apuvälineen tai apuvälineiden kosahtaminen on hyvinkin verrattavissa auton tai muun arjen aivan tavallisen kulkuneuvon kosahtamiseen keskelle Muuramen motaria. Ärsytyksen aste on yhtä suuri - mutta jälkikäteen saattaa enemmän tai vähemmän huvittaa ;)

"Oli kesä oli mopo,
tuli ylämäki kesä, mopo,
ylä ylämäki mopo hyyty mopo hyyty,
ylä ylämäkeen moottori laukesi

Oli mäki tuli hiki,
tuli mopo hiki mäki, mopo,
tuli mopo hiki mäki, mopo,
tuli mäki hiki pinnani kuumeni..."

ATK

"Äiti, me oltiin tänään ATK-luokassa! Siellä oli kyllä kivaa. Mitä se ATK muuten tarkoittaa?" kyselee ekaluokkalainen erään koulupäivän jälkeen. Selitän, että no se on automaattista tietojenkäsittelyä. Poika jää miettimään asiaa hämmentynyt ilme kasvoilla mutta ei kysele siinä hetkessä sen enempää. "No tietokoneita siellä luokassa ainakin oli."

ATK:ta ja muita asioita niin järjestelmä- kuin prosessikehityksenkin näkökulmasta pohdittiin vanhoja ja vähän nykyisiäkin kuvioita muistellen ja pohtien tällä viikolla Helsingissä. Sain nimittäin kutsun osallistua itsekin pienimuotoiseen tapahtumaan entisen työpaikkani toimitiloissa. Kutsuttuja oli ollut jonkin verran - mm. entisiä työkavereita ja yhteistyökumppaneita - mutta lopulta paikalle ei kovinkaan paljoa väkeä päässyt. Mutta tilaisuus oli mukava ja rento, ja vaikka aluksi jahkasinkin omaa osallistumistani voinnin ja vähän muidenkin asioiden osalta, niin lopulta päätin lähteä mukaan. Sain ottaa myös ystävän avustajaksi, yksin en olisikaan oikein hyvin pärjännyt esim. ulkona liikkuessa jne.

Kiva oli nähdä väkeä ja muutenkin tehdä pieni "irti mun tavallisesta arjesta" -reissu Helsinkiin. Matkatkin taittuivat mukavasti; mennessä mun vuosien takaisen esimiehen kyydillä ja palatessa junalla. Aika puhki ja kipeä olin jälkikäteen, varsinkin kun eilen oli vielä heti allasterapiaakin enkä päässyt tuolloin lepäilemään reissurasitusta pois, mutta kannatti silti lähteä :)

Jännä näkökulma oli mulla kuitenkin asioihin - osittain varsin tuttuja asioita ja "muisti palaili pätkittäin" kuten sanoinkin paikan päällä, mutta silti katsoin kuitenkin monia juttuja vähän sivusta, tarkkaillen. Tarttumapinta erilaisiin järjestelmä- ja prosessikehitysasioihin oli ja on mulla nyt erilainen mitä ennen. Näkökulma on laajempi eikä se selkeästi ole enää "IT-sisäpiiriläisen" näkökulma vaan monipuolisempi jollakin tavalla. Puhuinkin välillä mm. siitä, miten on kyllä tässä vuosien mittaan paljon tullut huomattua kehitettävää erityisesti nyt terveydenhuollon prosesseista... ...sattuneesta syystä ;)

Ei mulle mitään kaipuuta IT-hommiin tullut, niistä on tullut vieraannuttua sen verran vuosien mittaan. Se aika mun elämästä oli ja meni. Mutta sitähän ei tiedä, miten elämä kuljettaa vielä muakin ja jos mun vointi saataisiin stabiiliksi jotenkin, voisinko jollakin tavalla vielä hyödyntää mun koulutusta ja työhistoriaakin? Who knows. Mutta tällä hetkellä elämä pyörii näin - paljolti perheen ja oman voinnin sekä kuntoutuksen ympärillä, välillä voinnin mukaan jotakin pienimuotoisia muita mukavia asioita tehden - esimerkkinä nyt vaikkapa tuo pieni reissu. Muiden asioiden aika ei ole tässä terveystilanteessa.

Tänään tuli myöskin muisteltua paljon eri ihmisiä ja asioita oman elämän varrelta... Appivanhemmat tulivat auttamaan koko meidän sakkia raivaamaan ja siivoamaan ulkovarastoa ja sieltä sitten tasaisin väliajoin mies aina kuskasi mun luo sisälle laatikoita ja jätesäkkejä, joissa olevia tavaroita piti käydä läpi, ennen kuin niitä pystyi siirtämään kaatiskuormaan. Voi että mitä kaikenlaisia muistoja herättivätkään kaikki kuvat, opiskelumateriaalit, tekstit, esineet ja muut, joita kävin anopin kanssa läpi... :) Paljon, paljon niin ihania mutta myös mietteliäitä ja muita muistoja vuosien varrelta. Huh huh. Enpä ollutkaan muistanut edes niitä kaikkia asioita, joita mm. kuvat mieleeni toivatkaan. Täytyy varmaan vielä uudestaankin kaivaa kuvia esille ja muistella kaikkea... Niitähän ei todellakaan hävitetty :) Vaikka järjestäisi muistelot vanhojen ystävien ja koulukavereiden kanssa! Kunhan vaan vointi sallii taas.

Voinnista tulikin mieleen, että fysiatri soitti tällä viikolla ja kertoi, että hoitoneuvottelu järjestyy marraskuun alkupuolella. Se on itse asiassa päivä ortopedin vastaanoton jälkeen. Ja paikalle on tulossa fysiatri, minä, mun asiat jo v. 2014 lähtien tuntenut ja mun vointia seurannut fyssari ja lisäksi Peurungan fyssari on mukana puhelimitse. Saas nähdä, mitä palaverissa sovitaan ja keskustellaan... 

Kyselin eilen Peurungassa altaalla fyssarilta, että miten hän näkee tuon neuvottelun näkökulman - siis että mitä siinä käydään ylipäätään läpi ja mitä hän veikkaisi fysiatrin näkökulmaksi... Fyssari mietti, että fysiatri on varmaan hiukan ihmeissään, kun mulla on kuitenkin sen verran vaikea tilanne ja ehkäpä "hakee tukea" omalle näkemykselleen mm. siitä, että pitäisikö kuitenkin miettiä operatiivisiakin hoitoja nyt. Erityisesti olkapään osalta, joka on tosi hankala ollut koko ajan eikä ole mennyt kuntoutuksella ainakaan parempaan kuntoon tähän saakka. Mutta saapa nähdä sitten, mitä palaverissa sovitaan.

On todella hieno juttu, että mun luottofyssari pääsee kuitenkin palaveriin mukaan ihan fyysisestikin, sillä hänellä on kova osaaminen ja asiantuntemus ja on paljon reissussa mm. kouluttamassa muitakin jne. Ja onhan se myös hyvä, että Peurungan fyssarikin on sitten luurin päässä. Nämä miehet tietävät täsmälleen, millainen kuntoutuja olen, millainen mun persoona on myös - että teen kaikkeni oman vointini eteen - ja mitä tässä ajan mittaan on tehty. Ja ovat mun puolella, jos joku kehtaisi vähätellä mun tilannetta. On älyttömän hienoa ja tärkeää, että on tällaista tukea! Peurungasta on myös tulossa viime viikon laitoskuntoutuspätkästä sekä fyssarin että lääkärin tekstit mulle kotiin, ne on kuulemma jo lähetetty, eli niiden pitäisi tulla varmaankin ensi viikolla. Nämä toimitan sitten eteenpäin ortopedille myöskin pian, sillä hän ei kyllä mun viime aikojen vointia ja asioiden etenemistä kovinkaan hyvin tiedä.

"Kaikki loputon kauneus, kaikki järjettömyys
Kaikki ruoskivat toiveet, kaikki päättämättömyys
Ovat lopulta tarkoituksen palasia, osa arvoitusta
Ja osa totuutta
Valot pimeyksien reunoilla
Ovat toisinaan himmeitä ja harvassa
Sul on sisälläs valtameren kokoinen voima
Jonka sä voit oppaaksesi valjastaa..."

Automaattinen TietojenKäsittely, ATK. Voisihan tuo lyhenne olla ihan jotakin muutakin.

Vaikkapa "Aina Tartuttava Kutsuun." Tai "Asiat Tapahtuvat Kyllä." Paras selitys olisi kuitenkin ehkä "Aikakausia, Tyyppejä, Kiitollisuutta."

Monellakin tavalla näitä kaikkia.

Yksi pysyis kuitenkin

Niin se loppui kuntoutusviikkokin ja oon kotona ollut taas eilisillasta lähtien. Sanoin taksinkuljettajalle paluumatkalla, kun juteltiin niitä näitä siinä, että nyt alkaa taas tuntua siltä, että iskee se kuntoutusviikon jälkeinen uupunut olotila päälle hiljalleen kotia kohti mennessä. Mulla on aina kaikilla kuntoutusjaksoilla päällä sellainen tekemisen meininki ja asenne, että osallistun kaikkeen ohjelmaan, vaikka sitten mun omalla tyylilläni, että en anna tulla päälle sitä uupumusta. Kivutkin koitan pitää kaikin mahdollisin keinoin aisoissa, että pystyn olemaan mukana tekemisissä ja ohjelmassa... Joten sitten kun siitä "kuntoutusmoodista" vihdoin päästää irti, niin se oikea olotila vasta kunnolla iskee päälle. Oon tästä varmaan blogiin aiemminkin kirjoittanut. 

Eilisilta oli puhtaasti perheelle ja tavaroiden purkamiselle + pyykinpesulle omistettu mutta tänään on sitten ollutkin ihan kauhea olotila ja vaikka jotenkin sain yöllä nukuttuakin, on kyllä tosissaan tuntunut siltä, että on vähän Hannastiinaa testattu ja viety äärirajoille :) Vaikka on hyvä, että näin tehtiinkin, ei sillä, saatiin taas faktaa tilanteesta... Mutta onhan se melkoinen rupeama, kun oli neljänä päivänä peräkkäin allasterapiaa ja lisäksi vaikka mitä muuta ohjelmaa ja näiden lisäksi fyssari testasi myös niitä maksimisykkeitä isossa altaassa ja perjantaina - siis eilen - vielä isometriset lihasvoimat jaloista, puristusvoimat käsistä ja 6 minuutin kävelytestikin tehtiin. 

Sen verran ilmeisesti tuli tosiaan myös rasitusta, että tällä Ehlersin ja Danlosin ja lonkkadysplasian piinaamalla kropalla saatiin aikaiseksi hermopinne lantioon ja tästä johtuen mulla hävisi eilen päivällä yhtäkkiä tunto puolesta vasempaa reittä. Tunto on hiukan onneksi palautunut tämän päivän aikana mutta on ollut kyllä inhottavan tuntuista, kun tämä vaiva tuli juuri tohon vasempaan jalkaan, jossa polvi temppuilee niin hulluna... Johtavan ylilääkärin huoneeseen mut sitten hoitaja eilen ohjasi tilanteesta iltapäivällä vielä keskustelemaan ja tosiaan kyse on ilmeisesti lantion alueen hermopinteestä, joka hermottaa juuri tuon reiden alueen. Ei mikään kiireellinen asia kuulemma mutta sanoi, että kannattaa seurata ja "jutella vielä lääkärille", jos ei ala mennä ohi. Näihin on hoidoksi ollut esim. kortisonipistoksia tai jopa leikkauskin, jos ei alkaisi helpottaa. Noh, nyt tuntuisi onneksi jo vähän paremmalta, sillä en nyt tuollaista vaivaa tai mitään tuntopuutoksia tähän kehon soppaan enää kaipaa...! Mutta seurataan, seurataan...

Testituloksista sen verran, että oikeassa kädessä heikompi voima ja vapinaa verrattuna vasempaan käteen, vaikka oon oikeakätinen - näissä sama tilanne suunnilleen mitä ennenkin on ollut. 6 min kävelytestissä pystyin just ja just sen 60 m kävelemään tällä niveltilanteella kummallisella "1 ja 1/4 kepin taktiikalla" eli kun en voi kunnolla pitää keppiä vasemmassa kädessä olkapään takia ja nojaan tosi paljon oikeaan käteen. Ja vasen polvi vaikeuttaa myös älyttömästi kävelyä jalkojen "letkuuden" lisäksi. Mutta tulipa kuitenkin todettua, että tästä kaikesta huolimatta on kuitenkin jaloissa enemmän lihaksissa voimaa mitä ennen, eli isometrisissa mittauksissa saatiin paremmat tulokset mitä aiemmin, jee! Eli on jotain kehitystäkin tullut, mikä mullakin on ollut fiilis viime aikoina. Eli että lihakset jaksavat esim. altaallakin paremmin mutta nivelten tilanne on siitä huolimatta absurdisti mennyt huonommaksi. 

Fyssarin kanssa käytiin myös eilen viikon koostetta läpi ja hänellä oli jo muutenkin pitkät pätkät tekstiä valmiina mun asioista. Toki tunteekin tilanteen hyvin, kun on tätä mun meininkiä seuraillut jo useampana vuotena + erityisesti nyt tänä vuonna. Mutta tästä + lääkärin tekstistä saan vielä kotiin paperit ja saan ne sitten toimitettua eteenpäin keskussairaalalle, mikä on hyvä homma... Vaikka normaalisti palautetta ei kotiin lähetetäkään näin kuntoutusjakson keskivaiheessa, mutta toki ne tekstit voi pyytämällä nytkin saada. Mullahan on siis toki jossakin vaiheessa tulossa vielä kuntoutuksen loppupätkäkin eli 8 vrk jakso Peurungassa, mutta tässä voinnissa katsottiin järkeväksi, että jaettiin kuntoutus kahteen eri jaksoon. Katsotaan nyt sitten, missä vaiheessa tulee tuo loppupätkä - se riippuu nyt sitten vähän siitäkin, mitä siinä mahdollisessa tulevassa hoitoneuvottelussa sovitaan ja että mitä ortopedi sanoo marraskuun alussa.

Kaiken kaikkiaan hyvillä mielin kuitenkin tästä kuntoutusviikosta, voinnista huolimatta. Meillä oli tosi hyvä, hyväasenteinen, avoin ja huumorintajuinen, jämäkkä porukka koko viikon kasassa ja lisäksi mulla oli muutenkin tietty hyvät omat hoitavat henkilöt ympärillä. Mulla ei ollut mitään valitettavaa tästä viikosta. Jotkut kuntoutujat ovat välillä tuntuneet valittavat monesta asiasta kuntoutuksessa ollessaan tai sitten jättävät väliin eri ohjelmia mutta mä olen kyllä kuitenkin kulkenut kaikki ohjelmat läpi, mihin pystyin osallistumaan niin, ettei mikään yksilöaika mennyt päälle. Oon kaiken vaatimisen ja "kuntoutuksesta taistelun" jälkeen äärimmäisen kiitollinen ja onnellinen siitä, että Kela ylipäätään myönsi mulle laitoskuntoutuksen nyt - kuten keväällä avokuntoutuksena allas- ja fysioterapiatkin - että otin ja tulen jatkossakin ottamaan kuntoutuksista kyllä kaiken irti. Oma vointi tietysti huomioiden ja sovelletusti mutta silti.

Varmasti Kela on supistanut monia kuntoutukseen liittyviä asioita ja tulee jatkossakin mitä todennäköisemmin taloustilanteesta johtuen supistamaan. Mutta kun ajatellaan sitä, että moni sellainenkaan ei saa esim. vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta, joka sitä hakee kerta toisensa jälkeen ja olisi kuntoutukseen kuitenkin täysin oikeutettu, niin mulla ei mene se kyllä ymmärrykseen sitten, että jos kuntoutus olisi jollekin myönnetty, sinne mentäisiin vaan puhtaasti lorvailemaan. Tietysti oma vointi pitää huomioida, toimia sen mukaan ja levätäkin välillä mutta tästä huolimatta kuntoutuksesta tulisi jokaisen ottaa kaikki irti. Siellä on koko kuntoutuspaikan henkilökunta kuitenkin kuntoutujaa varten ja siitä Kela kuntoutuspaikalle maksaa.

Jos jotain epäkohtia on, niin nekin tietty pitää tuoda esiin, mutta asioista voi myös keskustella sitten jämäkän rakentavasti eikä sillä tavalla "valittamalla valittaa", se ei auta yhtään mitään mun mielestä. Mutta nämä ovat mun mielipiteitä... :) Ja toisaalta jokainen kuntoutuja varmasti itse tietää, mitä itse odottaa ja toivoo kuntoutukselta. Mutta jos kuntoutukseen lähtisi täysin asenteella "minä en tee mitään mutta valitan paljon", kannattaisi ehkä mieluummin jäädä kotiin, sitä mieltä mä oon :D

Nyt viikonloppu menee kyllä mun osalta puhtaasti levätessä. Maanantaina pitäisi sitten heti jo varata kuivafysioterapia-aikakin, kun niitä ei ole nyt ollut taas pariin viikkoon kun on ollut vaan allasta + tuo kuntoutusviikko. Ensi viikolla on myös taas allasterapiakin ja tän lisäksi myös vähän muutakin ohjelmaa, jos nyt ei mitään ihan ihmeellisiä muutoksia suunnitelmiin tule. Mutta tästä lisää myöhemmin...

Kuitenkin tosi kiitollisella mielellä tässä oon kuitenkin juuri tällä hetkellä. Hyviä ja rakkaita ihmisiä on tässä ympärillä kuitenkin just nyt, oli tilanne mikä hyvänsä. Minä sinua - teitä - vaan ❤️

Peurunkaviikko

Peurungassa on nyt mun laitoskuntoutusjakson eka pätkä hyvässä vauhdissa. Hurjan nopeasti nämä päivät kyllä menee! Ohjelmaa piisaa, ja sitten välillä kun on taukoja, oon pyrkinyt lepäämään. Mulle on nyt tarkoituksella laitettu ohjelmaan ruuan jälkeen aina vähän pidempi tauko, ja se onkin kyllä tullut tarpeeseen. Muuten on sitten sinkoiltu pitkin käytäviä paikasta toiseen, ohjelmasta toiseen :) On mukavaa ja rempseää porukkaa myös tällä jaksolla täällä, joten on hyviä juttuja muutenkin ja paljon naurua myös. 

Saavuin tänne jo sunnuntai-iltana, mikä oli fiksua, niin sain jo silloin huoneen ja tavarat paikoilleen. Muutoin maanantaina olisin todennäköisesti joutunut odottamaan huoneen vapautumista, ja se ois ollut kyllä rankkaa: en ois koko päivänä päässyt myöskään lepäämään vaan koko ajan olisi pitänyt vaan kököttää istumassa. Yö oli kylläkin levoton ja kipuinen mutta onneksi viime yönä sain sitten paremmin nukuttua. Oli kai sen verran totaaliuupumus maanantain ohjelman jälkeen. 

Oon nyt ollut kahtena päivänä jo peräkkäin altaalla, ja huomennakin vielä mennään. Tänään oli niinkin extreme-meininki, että fyssari antoi mulle sykemittarin ja testattiin isossa altaassa, miten mulla syke reagoi ja päästäänkö yhtään kuormittavampaan harjoitustehoon ja saadaanko sykettä reilusti korkeammalle kuin normaalisti, kun koitan vähän normaalia tehokkaammin (mutta toki mulle turvallisesti) vedessä räpiköidä. Jännitti hiukan kavuta rappuset altaaseen mutta onnistuihan se, kun varovasti meni. Minähän en millään hissillä mene altaisiin vaan ihan omin jaloin... ;) Ainakin vielä tällä hetkellä!

Syketasot olivat kyllä suht matalia eli mun tällä nivel-/lihastilanteella ei vaan mennä mihinkään terveen ihmisen maksimisykkeisiin. Itse asiassa keppien kanssa kävely suihkusta altaalle oli sykkeelle kuormittavampaa kuin vedessä vesikävely ja muut harjoitteet: kävelystä syke oli maksimissaan 111 ja vedessä puolestaan maksimi taisi olla 97, ja muuten syke pysytteli tasaisesti 86-88 tasolla suunnilleen. Loppuvaiheessa testausta mulla sitten luksoituikin oikein kunnon rusahduksella vasen polvi - koitin itse asiassa kyljellään uintia varovasti, mutta eipä siitä mitään tullut sitten. Loppumatka rappusten luo oli mentävä varovasti ja polven sain sitten siinä rappusilla seisten rusautettua kohdalleen. Oli voimakas tuntemus ja jälkikäteenkin polvi jäi kirvelevästi kipuilemaan ja tykyttelemään, ja näistä tuntemuksista tietää kyllä, että tapahtuma oli selkeästi isompi luksaatio kuin normaalisti ja jotenkin nivel oli sisäpuoleltakin väärässä kohdassa. 

Polvi meni myöhemmin vielä uudestaankin, mutta sitten oli lääkärinkin vastaanotto mulla ohjelmassa, joten pääsin nämä asiat hänellekin kertomaan heti tuoreeltaan. Nivelten ja muutenkin rangan kanssa on ollut jonkin verran mulle tavanomaista ja viimeaikaista haasteellisempaa täällä ollessa. Tai no olkapää on entisen kaltainen vaikea, mutta myös vasen polvi on melko paljon vaivannut nyt, eli sitä saa olla pamauttamassa paikoilleen aika usein ja lisäksi kun on tullut nuo muutamat isommat luksaatiorusahdukset, on polvi aika lailla akuutisti kipeä nyt. Oikea ranne kipuilee ja luksoituu, kun niin paljon nojaan oikealla kädellä nyt keppiin, kun vasempaan käteen ei voi nojata (vaikka toki mopolla ajankin täällä pääasiassa). Selkä ja lonkat ovat myös on ottaneet itseensä paljosta istumisesta, mutta pitäisi vaan huolehtia vielä ehkä nykyistäkin enemmän, että käy lyhyilläkin tauoilla huoneessa lepäämässä. Huomenna aion noudattaa tätä taktiikkaa. 

Lääkäri oli tällä jaksolla tosi asiallinen, mukavan rento ja uskon, että saa ihan hyvin kirjattua mun tilanteen ylös. Tuntui, että heti alusta saakka tultiin hyvin juttuun. Ei nyt sen enempää ottanut tähän koko monimutkaiseen vyyhtiin tai mihinkään hoitolinjauksiin kantaa mutta arveli, että varmaan kannattaa odottaa tosiaan vielä se tuleva hoitoneuvottelu ja ortopedin poliaika ennen kuin sovitaan seuraavaa kuntoutusjaksoa, kun ei nyt satavarmaa ole se, jatkuuko yhä konservatiivinen hoitolinja vai lähdetäänkö miettimään esim. olkapään operatiivista hoitoa. Kipulääkityksestä ja kiputilanteesta ylipäätään muutenkin kirjannee myös ylös jotakin, kun katseli mun kipulääkitystä vähän siihen tyyliin, että ei se ehkä ihan akuutteihin kipuihin riittävä ole... Oli puhetta myös kipupolista, jonne kerroin ortopedin myös tehneen lähetteen. Lisäksi haastatteli ja juteltiin muutenkin elämäntilanteesta ja hän totesi, että mun kannattaa pyrkiä ottamaan tilanteen rajoissa kuitenkin kaikki tästä jaksosta irti. Sanoin, että näin tottakai teenkin :) Hyvä fiilis jäi vastaanotosta.

Näillä meiningeillä kohti loppuviikkoa. Ja loppuun vielä kuvakavalkadi...