Ajattelin, että päivitän jatkossa kuulumisiani täällä blogissa hiukan useammin mitä aikaisemmin olen tehnyt. Olkoonkin blogi nyt jonkin aikaa tällainen toipumiskertomus tai vastaava, mutta tästä on sitten aikanaan hyvä jatkaa taas esim. treeniblogimaisempaan suuntaan.
Moni on kysellyt, miten saan aikani kulumaan sairaslomalla ollessa ja tylsistynkö "neljän seinän sisällä." Tähän on helppo vielä toistaiseksi vastata, että aika on kulunut yllättävänkin nopeasti, ainakin tähän saakka. Aluksi jouduin väkisinkin ottamaan päivät melko lailla levon ja "hyvän asennon etsimisen" kannalta, kun lonkkaa riivasi niin sietämätön kipu koko ajan. Nyt viime viikkoina tilanteen tasaannuttua sellaiseksi, että pystyn myös kulkemaan ihmisten ilmoilla jonkin verran, olen käyttänyt sopivat tilanteen hyväkseni ja käynyt moikkaamassa ystäviä ja tuttuja niin töissä kuin vapaa-ajallakin eri tilaisuuksissa. Ei sitä osaa erakoitua näin sosiaalinen ja iloisia kohtaamisia kaipaava ihminen :D Ja vaikka jokin ihmisiä kartteleva ajatus päähäni livahtaisikin jatkossa edes hetkeksi, olen päättänyt sivuuttaa sen ja sinnikkäästi vaan jatkaa sosiaalisten kontaktien ylläpitämistä. Mikään ei piristä niin paljon kuin toisten iloisten ihmisten seura!
Muutama henkilö on myös miettinyt ääneen sitä, enkö ihan hyvin voisi olla töissä kun pystyn käymään ihmisten ilmoillakin. Tähän on myös helppo vastata tällä hetkellä, etten todellakaan ole työkuntoinen juuri nyt...
Ensinnäkin, välillä joudun ottamaan niin vahvoja kipulääkkeitä, että ajatukset ovat niin sumussa, ettei siinä todellakaan pysty mihinkään projektin eri vaiheisiin tai muihin päivittäisiin taskeihin keskittymään. Työpanokseni ei olisi sellainen, mitä meillä töissä tällä hetkellä vaaditaan ja automaattisesti oletetaan ja tapaistani ei ole tehdä töitä "puoliteholla" - kun hommat tehdään, ne tehdään kunnolla.
Toiseksi, kun tuo lonkka on tällä hetkellä niin huonokuntoinen ja lopussa kuin mitä on - ruosteinen, lukkiutuva, rutiseva ja paukkuva ratas, kuten olen kuvannut - en voi olla pitkiä aikoja samassa asennossa. En pysty istumaan pitkään, en pysty seisomaan pitkään enkä varsinkaan kävelemään pitkään, ainakaan ilman Dolcea tai Gabbanaa. (Hehe...) Puolittain makaavassa asennossa sohvalla on usein helpointa olla, tosin siitäkin täytyy nousta välillä ylös ja venyttää jalkaa ettei se pääse lukkiutumaan, koska erityisesti lukkiutuminen aiheuttaa pahimmat kivut. Ja näitä kipuja ei kukaan muu voi tietää kuin henkilö, jolla joskus on ollut hermokipuja... Kun pitää itsensä päivisin liikkeessä, ei keskity kipuihin niin paljon. Omat kipuni oletettavasti aiheuttaa "luu ilman nivelpintaa viallista vastakappaletta vasten" -efekti ja osassa reisiluun nuppia oleva nekroosi ja luhistuminen.
Ei tällaisessa tilanteessa töitä hirveästi ajatella, kuten voitte ehkä kuvitella.
Yritänkin keskittyä nyt pitämään itseni edes jonkinlaisessa kunnossa uimahallilla käyden ja keksimällä kaikkea mukavaa tekemistä ja käymällä ihmisten ilmoilla. Tämä kaikki, ja positiivinen asenne muutenkin, edesauttaa mahdollista leikkauksesta toipumista aikanaan. Keskityn nyt omaan hyvinvointiini (ja siihen, että myös lähipiiri jaksaa tätä koko kuviota, sillä hehän joutuvat mua ja tilanteen etenemistä katselemaan eniten) ja töiden aika on sitten kun niiden aika on :)
Parin viikon päästä olen jatkosta taas vähän viisaampi, otetaan uusia röntgenkuvia ja tapaan jälleen ortopedin. Saapa nähdä, mihin johtopäätökseen tullaan?!
Tsemppiä loppuviikkoosi ja hyviä pikkujouluja, jos ja kun sellaisia on luvassa! :)
Kuva
torstai 28. marraskuuta 2013
sunnuntai 17. marraskuuta 2013
Vedetään lonkkaa!
Täällä taas, piiiiitkän tauon jälkeen!
Melko ironinen tuo kuvaukseni tästä blogista. Jäin oikein miettimään muutamiakin sanoja... Kokonaisvaltainen hyvinvointi, liikunnan ilon löytäminen, kohti terveempää elämää, haasteet, mahdollisuudet ja tavoitteet.
Ironinen tuo aikanaan kirjoittamani kuvaus on siksi, että tietynlaista elämänmuutosta tässä on haettu jo muutaman viime vuoden ajan, kun vihdoin on ollut lasten vauva- ja taaperoiän jälkeen aikaa ajatella myös omaa hyvinvointiani ja jaksamistani - perheen hyvinvoinnin ohella. Tunsin myös, että jollakin tavalla suoritan elämääni, enkä ehdi tai huomaa pysähtyä hetkeen ollenkaan. Työperiodi YT-kierroksien alla erityisesti keväästä 2012 talveen 2013 oli hektinen ja rankka, vaikkakin myös antoisa. Sain kiitoksia hyvin vedetystä projektista, mutta samalla aloin elää työlle liikaa enkä päässyt työasioista kunnolla irti vapaa-ajallakaan. En saanut nukutuksi kunnolla ja terveet elämäntavat liikuntainnostuksen kera alkoivat tuntua liikaa pakkopuurtamiselta. Huomasin uupuvani ja migreenit koettelivat jatkuvasti.
Samoihin aikoihin kuulin, että Kela tarjoaa työpaikallemme Aslak-kuntoutusta (ammatillinen, syventävä, ennaltaehkäisevä ja työkykyä ylläpitävä kuntoutus, kiinnostuneet voivat tutkia asiaa lisää vaikkapa googlen kautta :D). Tutustuttuani kuntoutuksen sisältöön tarkemmin, päätin, että tämä voisi olla hyvä sauma päästä pohtimaan omaa elämäänsä "ylemmältä tasolta" käsin, saada etäisyyttä omaan arkeen ja samalla mahdollisuus kohentaa lisää jo hektisen elämänvaiheen alle hiukan rapistumaan päässeitä terveellisemmän elämän alkeita sekä liikuntainnostusta. Hain kuntoutukseen ja pääsin - nuoresta iästäni huolimatta , mutta hyvä näin :)
(Tähän väliin voisin raapustaa pitkänkin pätkän Aslak-viikkojen - joita siis on ollut tähän mennessä kaksi - sisällöstä ja mahtavasta porukasta siellä, mutta jätän yksityiskohdat nyt välistä... Ehkäpä kirjoitan niistä vielä myöhemmin lisää! Joka tapauksessa aivan mielettömän hyvä porukka, hienoja keskusteluja, osaava henkilökunta jne. Naurua, iloa, miettimistä, liikuntaa... Näin lyhykäisesti tiivistettynä.)
No - siis se ironia! Tarvittiin tuo koko sepustus jotta pääsisin tähän ironiaosuuteen... Siis, minähän kuntouduin viimeksi tuolla syyskuun lopun Aslak-viikolla niin mielettömän hyvin, että olen ollut sen jälkeen jo 7 viikkoa sairaslomalla ja töihinpaluu ei hetkeen tule onnistumaan... Paljosta liikunnasta tuli oikea lonkkani niin kipeäksi, että en pystynyt kunnolla enää kävelemään tuon viikon jälkeen. Ihan mahtavasti kuntouduttu, hehee! :D
Röntgenkuvista selvisi synnynnäinen vika, jonkinlainen kehityshäiriö, dysplasia, lonkkamaljan ja reisiluun nupin välillä - ne eivät koskaan ole olleet yhteensopivat, vaan lonkkaluun nuppi on osittain lonkkamaljan ulkopuolella eli lonkkamalja on ns. vajaakatteinen. Reisiluun nuppi on vuosien varrella hangannut pahasti lonkkamaljan reunaan ja tästä seurauksena on nyt totaalisökö lonkkanivel, jossa nivelrakoa ei ole, reisiluun nuppi on litistynyt ja siinä on kuoliota ja kyhmyisyyttä... Siis, nivel on kuin ruostunut ratas, lukkiutuu ja jalan liikuttaminen sattuu välillä aivan... no, paaljon! Homma olisi alkanut oirehtia kunnolla joka tapauksessa useimmiten alle 40-vuotiaana, kertoi ortopedi, mutta nyt mulla tuo liikuntamäärä provosoi kivun kautta tilanteen esiin "jo" nyt, pikkusta vaille 35-vuotiaana. Tämä vika oli siis jäänyt lapsena toteamatta, ja kuten työterveyslääkäri totesi, mun kohdalle nyt sattui tällainen huono tuuri. Onneksi en ole ainoita lähipiirissäni, vertaistukea on, moni ei vaan ole puhunut asiasta kovinkaan avoimesti...
Että mitäs nyt? No, sairauslomalla siis, vahva lääkitys jne. Kotona pärjäilen vielä ilman apuvälineitä, mutta pidemmälle lähtiessä on otettava keppi/kepit käyttöön, muuten ei välttämättä pysty kulkemaan kymmeniä metrejä enempää. Keppi myös tasapainottaa kävelyä eikä se näytä niin hassulta mitä ilman. Matti & Teppo tai Dolce & Gabbana, mun viininpunaiset sankarini, hah :D (Hirveä kynnys oli kylläkin ottaa keppi/kepit käyttöön, voin sanoa... )
Näillä korteilla nyt sitten mennään ja odottelen käyntiä kirurgian polillle. Edessä lienee tekonivelleikkaus, koska tilanne on sen verran paha, että tuskin kauheasti paremmaksi tulee, vaikka mulla onkin tässä hieno painonpudotusprojekti meneillään. Se ei kuitenkaan ruosteista ratasta paranna, vaikka muuttuisin keijukaiseksi :) Olen nyt kuitenkin ottanut asiakseni kertoa asiasta niin avoimesti kuin suinkin ja pitää mahdollisimman hyvän,
positiivisen asenteen yllä. Tähän ei kuole ja murehtiminen ei auta. "P-skan möivät", mutta minkäs teet, eteenpäin vaan ja hyvällä asenteella :) Ja onhan mun toinen lonkka täysin terve, jee! Voisi olla niinkin, että toisessakin olisi sama homma, mutta onneksi näin.
Melko ironinen tuo kuvaukseni tästä blogista. Jäin oikein miettimään muutamiakin sanoja... Kokonaisvaltainen hyvinvointi, liikunnan ilon löytäminen, kohti terveempää elämää, haasteet, mahdollisuudet ja tavoitteet.
Ironinen tuo aikanaan kirjoittamani kuvaus on siksi, että tietynlaista elämänmuutosta tässä on haettu jo muutaman viime vuoden ajan, kun vihdoin on ollut lasten vauva- ja taaperoiän jälkeen aikaa ajatella myös omaa hyvinvointiani ja jaksamistani - perheen hyvinvoinnin ohella. Tunsin myös, että jollakin tavalla suoritan elämääni, enkä ehdi tai huomaa pysähtyä hetkeen ollenkaan. Työperiodi YT-kierroksien alla erityisesti keväästä 2012 talveen 2013 oli hektinen ja rankka, vaikkakin myös antoisa. Sain kiitoksia hyvin vedetystä projektista, mutta samalla aloin elää työlle liikaa enkä päässyt työasioista kunnolla irti vapaa-ajallakaan. En saanut nukutuksi kunnolla ja terveet elämäntavat liikuntainnostuksen kera alkoivat tuntua liikaa pakkopuurtamiselta. Huomasin uupuvani ja migreenit koettelivat jatkuvasti.
Samoihin aikoihin kuulin, että Kela tarjoaa työpaikallemme Aslak-kuntoutusta (ammatillinen, syventävä, ennaltaehkäisevä ja työkykyä ylläpitävä kuntoutus, kiinnostuneet voivat tutkia asiaa lisää vaikkapa googlen kautta :D). Tutustuttuani kuntoutuksen sisältöön tarkemmin, päätin, että tämä voisi olla hyvä sauma päästä pohtimaan omaa elämäänsä "ylemmältä tasolta" käsin, saada etäisyyttä omaan arkeen ja samalla mahdollisuus kohentaa lisää jo hektisen elämänvaiheen alle hiukan rapistumaan päässeitä terveellisemmän elämän alkeita sekä liikuntainnostusta. Hain kuntoutukseen ja pääsin - nuoresta iästäni huolimatta , mutta hyvä näin :)
(Tähän väliin voisin raapustaa pitkänkin pätkän Aslak-viikkojen - joita siis on ollut tähän mennessä kaksi - sisällöstä ja mahtavasta porukasta siellä, mutta jätän yksityiskohdat nyt välistä... Ehkäpä kirjoitan niistä vielä myöhemmin lisää! Joka tapauksessa aivan mielettömän hyvä porukka, hienoja keskusteluja, osaava henkilökunta jne. Naurua, iloa, miettimistä, liikuntaa... Näin lyhykäisesti tiivistettynä.)
No - siis se ironia! Tarvittiin tuo koko sepustus jotta pääsisin tähän ironiaosuuteen... Siis, minähän kuntouduin viimeksi tuolla syyskuun lopun Aslak-viikolla niin mielettömän hyvin, että olen ollut sen jälkeen jo 7 viikkoa sairaslomalla ja töihinpaluu ei hetkeen tule onnistumaan... Paljosta liikunnasta tuli oikea lonkkani niin kipeäksi, että en pystynyt kunnolla enää kävelemään tuon viikon jälkeen. Ihan mahtavasti kuntouduttu, hehee! :D
Röntgenkuvista selvisi synnynnäinen vika, jonkinlainen kehityshäiriö, dysplasia, lonkkamaljan ja reisiluun nupin välillä - ne eivät koskaan ole olleet yhteensopivat, vaan lonkkaluun nuppi on osittain lonkkamaljan ulkopuolella eli lonkkamalja on ns. vajaakatteinen. Reisiluun nuppi on vuosien varrella hangannut pahasti lonkkamaljan reunaan ja tästä seurauksena on nyt totaalisökö lonkkanivel, jossa nivelrakoa ei ole, reisiluun nuppi on litistynyt ja siinä on kuoliota ja kyhmyisyyttä... Siis, nivel on kuin ruostunut ratas, lukkiutuu ja jalan liikuttaminen sattuu välillä aivan... no, paaljon! Homma olisi alkanut oirehtia kunnolla joka tapauksessa useimmiten alle 40-vuotiaana, kertoi ortopedi, mutta nyt mulla tuo liikuntamäärä provosoi kivun kautta tilanteen esiin "jo" nyt, pikkusta vaille 35-vuotiaana. Tämä vika oli siis jäänyt lapsena toteamatta, ja kuten työterveyslääkäri totesi, mun kohdalle nyt sattui tällainen huono tuuri. Onneksi en ole ainoita lähipiirissäni, vertaistukea on, moni ei vaan ole puhunut asiasta kovinkaan avoimesti...
Että mitäs nyt? No, sairauslomalla siis, vahva lääkitys jne. Kotona pärjäilen vielä ilman apuvälineitä, mutta pidemmälle lähtiessä on otettava keppi/kepit käyttöön, muuten ei välttämättä pysty kulkemaan kymmeniä metrejä enempää. Keppi myös tasapainottaa kävelyä eikä se näytä niin hassulta mitä ilman. Matti & Teppo tai Dolce & Gabbana, mun viininpunaiset sankarini, hah :D (Hirveä kynnys oli kylläkin ottaa keppi/kepit käyttöön, voin sanoa... )
Näillä korteilla nyt sitten mennään ja odottelen käyntiä kirurgian polillle. Edessä lienee tekonivelleikkaus, koska tilanne on sen verran paha, että tuskin kauheasti paremmaksi tulee, vaikka mulla onkin tässä hieno painonpudotusprojekti meneillään. Se ei kuitenkaan ruosteista ratasta paranna, vaikka muuttuisin keijukaiseksi :) Olen nyt kuitenkin ottanut asiakseni kertoa asiasta niin avoimesti kuin suinkin ja pitää mahdollisimman hyvän,
positiivisen asenteen yllä. Tähän ei kuole ja murehtiminen ei auta. "P-skan möivät", mutta minkäs teet, eteenpäin vaan ja hyvällä asenteella :) Ja onhan mun toinen lonkka täysin terve, jee! Voisi olla niinkin, että toisessakin olisi sama homma, mutta onneksi näin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)