"Fokus vastarannassa"

Sinä voit maalata seinät mustiksi

Tai romahtaa ruuhkabussissa

Sinä voit uskoo ettei kevät enää tuu

Ja kantaa huntuu hiuksissas

Mut ikävä on vuotava taakka

Se ajassa kevenee

Kunhan kannat sen perille saakka

- - - 

15.3. sunnuntai. Olen lepäilemässä makuuhuoneessa aika myöhään iltapäivällä vielä. Olen ajatellut, että jos tuntuu yöllä unettomalta, en välttämättä nukkuisi sitten koko yönä, joten ei haittaa, jos vaikka nyt hiukan nukahtaisi. Aamulla olisi tarkoitus suunnata keskussairaalalle aikaisin olkapään luudutusleikkaukseen. Koronavirusuutisointi viime päivinä on saanut aikaan sen, että koko ajan on kuitenkin hiukan varpaillaan ja välillä pohtii, että näinköhän leikkaus vielä perutaan. Mutta olen ajatellut, että kävi miten kävi, toimitaan tilanteen mukaan.

Kolmen aikoihin puhelin soi. Outo kännykkänumero? Heti tulee jännä olo ja sanon ääneen tietokoneella olevalle miehelle, että "kukahan tää nyt sitten on..." Soittaja on olkaortopedini. Tiedän jo heti, mistä on kyse, ennen kuin hän aloittaa asiansa.

"Mulla olisi valitettavasti vähän huonoja uutisia..." hän aloittaa asiansa. Käy ilmi, että leikkaus on siirrettävä "lähitulevaisuuteen" (mitä ikinä se tässä epävarmassa koronatilanteessa tarkoittaakaan), koska mm. ortopedilla itsellään on erityisen paljon varautumis- ym. asioiden kanssa nyt työvastuuta ja kokoustamista. Vaikka tunnelma onkin mulla hiukan ristiriitainen, ymmärrän kyllä hyvin tilanteen. Ortopedi myös toteaa, että siinäkin mielessä on varmaan muutenkin mulle parempi, että kun mun tiedetään varmasti tarvitsevan paljon apua leikkauksen jälkeen osastolla, sitä apua on myöhemmin, tilanteen rauhoituttua, varmasti saatavilla. Olen tästä täysin samoilla linjoilla. 

"Palaamme myöhemmin taas asiaan", toteaa ortopedi puhelun lopuksi." Puhelun jälkeen olo on jotenkin tyhjä. Vaikka olin aavistellut näin mahdollisesti käyvänkin ja olin joka päivä jollakin tavalla odottanut jännityksellä mahdollista peruutuspuhelua, niin kestää hetki, että sisäistän asian. Sitä on niin ollut kuitenkin orientoitunut, että nyt se leikkaus tehdään, ja valmistautunut siitä aiheutuviin rajoituksiin ja muihin huomioitaviin asioihin henkisesti... Ikään kuin latautunut, ja sitten se lataus purkaantuukin yhtäkkiä.

Mietin, että no, tähän loppui sitten se orientoituminen ja on ihan sama, vaikka kömminkin sängystä jo ylös. Ehtiipä tuota lepäilyä harjoittaa myöhemminkin...

Keittiössä koira oksentaa matolle useampaan paikkaan. Oh great. Mutta otetaan huumorilla! Tämä kertookin kaiken tämänhetkisestä tunnelmasta: lataus todellakin purkaantuu... Näköjään muillakin kuin mulla 😅

- - -

16.3. alkavalla viikolla koronavirusepidemia riehuu monissa Euroopan maissa. Epidemia on tulossa vauhtia Suomeenkin. Hallitus presidenttijohtoisesti ja THL:ää kuunnellen toimii (vihdoin) ja epidemiaan liittyvät monenlaiset rajoitteet ja toimenpiteet astuvat voimaan. Ihmisiä kehotetaan olemaan tiiviisti kotona, yli 70-vuotiaita varsinkin, vaikka nuoretkin voivat sairastua vakavasti. Etätöitä suositellaan ja vahvasti muutenkin suositaan niillä aloilla, joilla se suinkin on mahdollista. Koulut ja päiväkodit sulkeutuvat mutta ns. kriittisten alojen työntekijöiden lapsilla on lupa olla päivähoidossa ja pienimpien, 1.-3. vuositasojen oppilailla, lupa käydä koulua paikan päällä. Muut opiskelevat etänä.

Kela ilmoittaa mm. monien kuntoutusten perumisista tai siirrosta etäkuntoutustapaan, jos mahdollista. Mun tilanteessa tämä tarkoittaa sitä, että allasterapiat peruuntuvat koko kevääksi - Peurunkakin menee kiinni toukokuun loppuun saakka. Fysioterapeuttien kanssa alustavasti sovitaan, että jos epidemiatilanne on parempi ja jos mua ei ole jo leikattu, menisin ehkä kesäkuun alussa taas altaalle.

Kuivan maan fysioterapeuttien kanssa olen yhteyksissä myös ja toinen heistä soittaa mulle todetaksemme yhdessä, että etäkuntoutus ei kyllä mun tämänhetkisessä tilanteessa ole avuksi. Kysymysmerkiksi jää, miten kuntoutuksen ja tähän liittyvien käsittelyjenkin (jotka ovat oleellinen osa mun kipujen ja toimintakyvyn hallintaa) puuttuminen vaikuttaa mun kokonaisvointiin pidemmällä tähtäimellä... Tuskin ainakaan helpottavasti, sillä en kovinkaan paljoa pysty nykyisessä voinnissani, leikkauskelpoisena, pysty kotona tekemään kuntoutuksen osalta.

Hyvin pian viikon aikana käy todellakin ilmi se, että oli todella, todella, todella oikea ratkaisu kuitenkin siirtää mun leikkausta. Totean niin moneen kertaan.

Ensinnäkin Euroopasta kulkeutuu niin huolestuttavia kuulumisia mm. Italiasta ja Espanjasta. Jos vastaava tilanne olisi Suomessa (toivon sydämestäni, että ei ole eikä tule mutta tämä nähdään vasta jälkiviisaana myöhemmin), olisi hirveää toipua isosta leikkauksesta ja vielä samalla miettiä, milloin se korona itseenkin ehkä saattaa iskeä. On parempi, että oma immuniteetti on edes tässä nykykunnossa olemassa ilman leikkauksen tuomaa väistämätöntä yleiskunnon heikkenemistä.

Toiseksi on todettava, että oman perheen kannalta on kyllä ollut tärkeää, että olen nyt täällä ja edes tässä kunnossa. Pystyn olemaan kuitenkin läsnä lasten etäkoulun suhteen (ja muutenkin läsnä lasten välillä pohtiessa maailmanmenoa), läsnä tässä arjessa yhtenä vastuuta kantavana aikuisena, muutenkin "pitämään jöötä" ja ohjakset käsissä sekä myös tarvittaessa osallistumaan muutenkin arkeen. Hyvin pienimuotoisesti mutta kuitenkin. (Tosin olen nyt olosuhteiden pakosta yrittänyt liikaa ja se kostautuu mm. koko oikean käden voimakkaina kipuina olkapäästä kyynärpään kautta ranteeseen. Nämä kaikki nivelet ovat olleet koetuksella ja todennäköisesti mulla on kyynärpäässä myös epikondyliitti eli tenniskyynärpää tms. tulehdustila päällä, mikä ei helpota kokonaistilannetta ainakaan.)

Olisi ollut hirmuinen vastuu miehelle pitää huolta tällaisissa karanteenin omaisissa olosuhteissa ihan kaikesta perheen arjen pyörittämisestä, kun omien etätöiden lisäksi olisi mukaan tullut myös lasten kouluasioidenkin kanssa tarvittaessa auttaminen tai vähintäänkin viime kädessä vastuu siitä, että kaikki asiat hoituvat. Lisäksi kaikki muu: kodinhoito, ruokahuolto, pakolliset asiointireissut. Koiran ulkoilutus ym. Toki näissä monet asiat myös yhdessä lastenkin kanssa hoituvat mutta kun kaikki asiat olisivat tapahtuneet päivän aikana kotona toisin kuin sellaisessa arjessa, jossa lapset olisivat päivällä koulussa, niin todellakin parempi näin, että olen itsekin täällä läsnä.

Mulla on upea mies, joka hoitaa arjen pyörittämisen kyllä hyvin, johon voi luottaa kuin kallioon ja joka on aina laittanut perheen ja läheiset kaiken muun edelle. Hän ei ole koskaan ollut ihminen, joka lähtisi vaikkapa arjen haasteita pakoon jonnekin, vaikkapa nyt johonkin "äijien reissuille" tms., toisin kuin jotkut miehet tuntuvat tekevän. Pakenevan omaa arkeaan ja omia rakkaitaan, mikä on surullista. Mulla ei olisi ollut sairaalassa ollessanikaan mitään epäilystä siitä, etteikö poikkeusolosuhteissakin kotona pärjättäisi. Mutta silti miehen vastuu kaikesta olisi ollut turhan suuri. Arvostan häntä ja hänen perheeseen antamaa panostusta niin paljon, että on hyvä, että perheen arkea ja kaikkea vastuuta on jakamassa kuitenkin tällaisissa olosuhteissa kaksi aikuista.

Suru on betonipaino kengässä

Se hukuttaa voi jos sä lipeät

Suru on elämäs viisi vaikeinta askelta

Ja polves valmiiks kipeät

Mut ikävä on vuotava taakka

Se ajassa kevenee

Kunhan kannat sen perille saakka

Mä voin olla silta

Väkevin lankuin rakennettu

Voin olla silta

Yli pimeän virran ojennettu

Mutta sun täytyy ottaa askeleet

Sun on pakko kestää kyyneleet

Sillä kaikki mitä mä voin on olla silta

- - - 

Aika näyttää, miten tilanne koronaepidemian suhteen etenee, kuinka kauan nämä karanteeninomaiset olosuhteet etäkouluineen ym. jatkuvat. Toivon, että perhe ja kaikki läheiset ja ystävät pysyisivät terveenä ja jos joku sairastuisikin, oirekuva olisi mahdollisimman lievä. Terveydenhuollolle ja kaikille muille yhteiskunnan toiminnan kannalta oleellisille aloille eturintamassa työskenteleville työntekijöineen toivon valtavasti voimia ja jaksamista sekä yhteen hiileen puhaltamista näinä äärimmäisen outoina ja vaativina aikoina!

Ja meille kaikille ihmisille ylipäätään: pidetään itsestämme ja toisistamme hyvää huolta. Pidetään toisiimme yhteyttä kaikkia nykytekniikan kanavia pitkin. Poikkeustapauksissa myös muulla tavoin, jos tarvitsee huolehtia vaikkapa siitä, että joku karanteenissa oleva tarvitsee tavaroiden tai ruuan toimitusta kotiovelle.

Inhimillisyyden ja lähimmäisyyden arvot ja teot korostuvat nyt. Olemme nämä meille kaikille velkaa.

Meidän täytyy pysyä liikkeessä

Pitää katse siinä mitä on eessä

Fokus vastarannassa

Pysyy valokeilassa

Voin olla silta

Voin olla silta

Soturit

Enää 1,5 viikkoa toisenkin olkapään luudutukseen (sikäli mikäli mikään koronaviruksen leviämishärdelli tms. ei Suomessa ala tai ei ilmene muuta ihmeempää, mikä siirtäisi leikkausta...). En ole ihan hirveästi itse leikkausta miettinyt, se ei sinänsä jännitä eikä mikään esivalmisteluihin tms. liittyvä. Sitä vaan on elellyt päivä kerrallaan, ja on tässä kaikenlaista pientä puuhasteluakin ollut ja ohjelmaa + myös vähän lisäongelmia kropassa, joista kerron myöhemmin lisää. 

Preoperatiivinen polikäyntikin oli tuossa taannoin. Sielläkään ei mitään ihmeempiä (ei ennalta jo tiedossa olevia asioita) käyty läpi käyty olkaortopedin kanssa, eikä mulla ollut oikein erityisempää kysyttävääkään nyt - hiukan vain pohdittiin vielä sopivaa luudutusasentoa astelukuineen sekä kivunhallintaa leikkauksen jälkeen. Muuten on kaikki kyllä suunniteltu etukäteen jo hyvin. Mulla ei ole todellakaan valittamista yhtään mistään, päinvastoin - kaikki on hoitunut nyt todella mallikkaasti. Aiemmista komplikaatioista on opittu asioita, ja se on hienoa huomata. Olkaortopediin (ja muutenkin lääkäreihin, jotka mun hoidosta vastaavat nyt) mulla on tällä hetkellä täysi luottamus, olen hyvissä käsissä. Hoitajan kanssa käytiin muita käytännön asioita sitten vielä läpi kylläkin ja kävin myös leikkauslabrassa ja EKG:ssa tuolla reissulla. 

Se, mikä mua yhä mietityttää, on vain se henkilökohtaisen hygienian hoitaminen heti tietysti toipumisvaiheessa mutta myös myöhemminkin. Tämä on ainut asia oikeastaan, mikä nyt on eniten ollut mielen päällä. On iso kynnys ja vaatii oman sopeutumisensa, jos joudut tuossa asiassa turvautumaan toisen ihmisen apuun. Sairaalassa ollessa tilanne nyt on ymmärrettävä, oon tarvinnut kaikkien olkaleikkausten jälkeen tässä apua alkuvaiheessa ainakin, mutta sitten kotiutumisen jälkeen olisi tietysti tavoite ja hienoa pärjätä itse. Katsotaan, kuinka asiat sitten toimivat. Mistään ei ole täyttä varmuutta, kunnes käytäntö ja toipuminen vasta näyttää, millainen liikkuvuus olkapäähän (siis lähinnä lavan alueelle, josta liike eniten tulee jatkossa) lopulta jää.

Ne lisäongelmat kropassa... Kyse on siis selästä. Alaselkä/lanneranka on tosi hankalana. 

Nyt on ollut ihmeellinen, varmaankin jostakin alitajunnasta kumpuava vimma tehdä kaikenlaista sellaista puuhaa, mitä en ihan oikeasti välttämättä oikein pysty tekemään tai mitä ei vähintäänkään olisi suotavaa tehdä. Samanlainen vaihe mulla oli aiempiakin luudutuksia ennen, jolloin mulla oli tarve vastaaviin puuhiin. Tämä johtunee kai siitä, että tiedostan sen, ettei kohta pysty käsillä varsinkaan toipumisvaiheessa paljoonkaan ja myöhemminkin on vielä arvoitus, millainen liikerata oikeassa kädessä lopulta on ja miten kädet yhdessä toimivat, mihin yletyn jne. On siis joku sellainen "teen nyt kaikkea vielä, kun jotenkin pystyy."

Noh, minäpä pesin tuota meidän pikkukoiraa viime lauantaina. Seisten (huojuen), näillä mun käsillä ihan itse. Seisomisasento jo sinällään oli hankala, (mulla on ilman tukea seisominen tosi hankalaa - sellaista edestakaisin huojumista, jalat lonksuvat ympäriinsä, paino on eniten oikean jalan varassa vasemman polven ongelmien vuoksi mutta oikeassa jalassa on sitten kuitenkin vielä sellaista outoa vatkausta ja nykimistä muun "lonkseen" ohella). Pesin Mimosaa vieläpä hiukan etukenossa/etukumarassa ammeessa, joka oli laitettu saunan alimman porrasjakkaran päälle. Ei siis mistään ergonomisesta asennosta tietoakaan. Toki mun oli välillä pakko oikaista selkää ja nojailla seinään ym., ja tytärkin oli siinä auttamassa. Kun en siinä pesuvaiheessa sitten välillä istunut mihinkään ja varmaan ne asennot eivät muutenkaan selän kiertoineen saati koiran kuivailuineen ja harjailuineen lopuksi (en edes viitsi kertoa, missä asennossa kuivaaminen tapahtui) yhtään hyviä olleet, niin... Lanneselästä kuului ja siinä tuntui jossakin vaiheessa sellainen *poks* ja siitä alkoikin välittömästi melkoinen kuumottava ja kirvelevä kipu sekä puukoniskutyyppiset tuikkaisut ja "säteilytys" vasempaan jalkaan takapuolen kautta. Tuo lanneselkä on oireillut aina säännöllisen epäsäännöllisesti muutenkin jo pidemmän aikaa, ja onhan siellä se hermovauriotausta myöskin.

Sunnuntai oli pahin, ja tuolloin makasin vaan lähes koko päivän. Ei löytynyt hyvää asentoa olla, vaikka miten itseäni vekslasin. Olipa tunnottomuuttakin jossakin vaiheessa jalkaterissä, kun koitin välillä sohvallakin olla puoli-istuvassa asennossa. Asentoa vaihtamalla sai kyllä tunnon palaamaan mutta kummallisen kihelmöinnin kanssa.

Sunnuntain kipukuvia

Selkä ja nuo hermo-oireet ovat olleet nyt sitten viikolla vähän parempina mutta kuitenkin koko ajan on ollut sellainen tilanne, ettei missään vaiheessa oo ollut täysin hyvä olla selän kannalta. Välillä sitten taas touhusin kotona vähän yli voimavarojen... (Juu, eihän siinä ole mitään järkeä, mutta... Tää on nyt ollut tällaista leikkaukseen valmistautumista.) Ja kappas, eilen illalla, yöllä ja tänään on ollut taas tosi hankalana selkä. 

Yhdelle fyssareistani tänään kerroin ja hän näkikin tilanteen. Toimintakykytestejä tehtiin myöskin mm. Kelaa varten, mutta vain sellaisia, mitä pystyin tekemään. Fyssari oli myös sitä mieltä, että kyllä tuosta selän oireilusta kannattaisi infota myös mun vastuulääkäreitä. Oon infonnut kyllä aiemminkin, mutta olkapää on tietysti ollut ykkönen ja muuten on vaan ajateltu kai että selän tilannetta seurataan. On ohjeistettu myös, että jos selkä menee todella vaikeaksi tai tulee niitä cauda equina -oireita, on suunnattava päivystykseen. Sitä päivystystä kyllä vältän viimeiseen saakka, etten saa mitään ekstrapöpöjä nyt ja muutenkin kun siellä on aina mysteeri, saako minkälaista kohtelua. 

Laitoin sitten viestiä vastuulääkäreille, ja kuntoutusylilääkäri reagoikin äkkiä niin viestiin kuin vielä puhelunkin muodossa. Hän oli tosi ystävällinen ja kertoi jutelleensa fysiatrien kanssa tilanteesta, ja että mulle järjestetään puolikiireellisenä aika vastaanotolle, kun selän oireilu on pitkittynyt. Mulle ennestään tuttu erikoistuva ilmeisesti ottaa mut vastaan parin viikon sisällä, aiemmin ei onnistu. Sanoin, ettei haittaa, pääasia on se, että asia nyt huomioidaan. Tuo kun vaikuttaa siihen kokonaisliikunta- ja -toimintakykyyn olkaoperaation jälkeen myös.

Kuntoutusylilääkäri tuumasi, että toivottavasti tämä vastaanottoaika ei nyt ihan päällekkäin leikkausajan kanssa mene... Se jää nähtäväksi. Kyllähän tuo varmasti ortopedisella osastollakin voidaan tsekata mutta siinä on sitten kyllä se, että voi kivut hiukan "sekoittua" tai muuten voi olla vähän hankalampi tutkia asiaa, kun varmasti oon aika kipeä alkuun ja myös kipulääkkeitäkin sen verran paljon, että on varmaan jonkin verran vähintään pöhnäinen olo... 

Katsotaan, kuinka muijan käy ;) Niin olkapääleikkauksen kuin tämän selkäkuvionkin suhteen. 

Ei se auta jäädä tuleen makaamaan tai katsella liikaa taakseen. On koottava soturin kaikki henkiset taisteluarsenaalit kasaan ja kestää kaikki, mitä ikinä tuleman pitääkään, sillä siitä henkisestä kapasiteetistahan ne soturinaiset on tehty. Näin on ollut kautta aikain! Ja näin tulee olemaan.

P.S. Uusimmasta Niveltieto-lehdestä löytyy muuten mun olkapäätarinaa, kannattaa lueskella!