Kuva

Kuva

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Kuntoutusta ja Kaija Koota

Eihän täällä mitään blogia oo ehtinyt kirjoitella, kun päivät on menneet niin hirmuista vauhtia erilaisten ohjelmien kera :) Tänään ei paljoakaan oo tapahtunut, aamulla ois kyllä ollut kuntosaliharjoittelua, mutta jätin sen välistä ihan suosiolla ja menin vasta rentoutukseen. Pelattiin sen jälkeen myös porukalla bocciaa.

Oli tosiaan tuossa viikolla - oisko ollut keskiviikkona - se kävelytesti, josta viimeksi mainitsin. Tulokset ei päätä huimanneet, 6 minuutissa yhden kepin kanssa 230 m. Tammikuussa meni 300 m vielä. Kipujakin oli nyt enemmän kävellessä kuin tammikuussa. Tuollainenkin matka yhdellä kepillä on hankala, kun kävelyasento kääntyy sitten vasemmalle puolelle ihan vinoksi ja jalat toimii kuten toimii (tai siis eivät toimi).

Eilen testattiin myös jalkojen lihasvoimia. Oikeassa jalassa oli puolet heikommat voimat kuin mitä tammikuussa, jolloin ne olivat jo huonot. Tammikuussa vasemmassa jalassa oli kuitenkin vielä tosi hyvät voimat, mutta eipä ollut enää, huonontuneet olivat nekin aika paljon. (Laitan tänne sitten tarkemmat tulokset kun aikanaan saan kuntoutusselosteen itelleni.) Luulisi tuon vasemman voimien olevan vähintään hyvät jo ihan siksikin, että se toimii ainakin vielä tukijalkana ja oon tehnyt kaikkia harjoitteita jne, painokin on pudonnut tammikuusta... Mutta kai nää kaikki mun nivel- ja muut fyysiset ongelmat kipuineen heijastuvat tuloksiinkin sitten väistämättä. Hyvä kuitenkin, että tuloksia voi vertailla näiden kahden jakson kesken, näkee miten tilanne on kehittynyt.

Sitten on tietty ollut vesijumppaa, hierontaa ja kaikenlaista muuta ohjelmaa niin yksin kuin ryhmänkin kanssa, ja eilen oltiin aamulla keilaamassakin. Oli kiva huomata, että kyllä mäkin näköjään pystyn keilaamaan kepin kanssa, en vaan ota vauhtia ja käyn välillä lepuuttamassa. Tietysti jos kaverin kanssa keilaisi, saattaisi toinen lievästi ärsyyntyä mun odotteluun ja keilausaika kuluisi osittain hukkaan :D Mutta eilen ei ollut mitään väliä, kun mulla oli ihan oma rata käytössä.

Eilen oli myös vauhdikas, huikean hieno ja tunteikas ilta, kun oltiin Kaija Koon keikalla.



Täällä oli pari ystävää mua moikkaamassa ja mukana keikalla, ja siinä illan aikana ehdittiin keskustella monista asioista aika vahvastikin välillä argumentoiden... Hyvä niin, oli puhdistavaa saada puhuttua asioista niin rehellisesti ja suoraan. 

Mä avauduin illan aikana muutenkin "normaalia" enemmän enkä pitänyt koko ajan sitä "aina pärjäävän" roolia päällä. Siis sitä vahvaa kuorta, joka ulospäin monille näyttää siltä, että mulla on kaikki henkisesti tosi hyvin ja että mä oon niin hirveän vahva eikä mua mikään hetkauta. Kyllähän mä jaksan henkisesti juuri nyt ihan hyvin, mutta silti on tiettyjä tunteita ja asioita, joiden pitäisi antaa vaan tulla ulos vähän avoimemmin... Yksi tällaisista asioista on luopuminen ja luopumiseen liittyvät tunteet, kun koko alakropan toimintakyky on heikentynyt kenenkään tekemisistä riippumatta niin paljon parissa vuodessa. Mutta niin se on, että asiat vaan pitää kohdata ja käsitellä, muuten ne putkahtavat myöhemmin elämässä uudestaan esille. Elämä kuitenkin jatkuu ja elämän virrasta on pidettävä kaikin tavoin kiinni.

"En aio tuntea pelkoo, vaikka pelkään et se ei oo musta kii
Mut mä luulen et ihminen on sitä vahvempi..."


2 kommenttia:

  1. Vesi on kyllä ihana elementti. Itsekin koen vedessä oleilemisen ja liikkumisen hyväksi liikunnaksi ja rentoutukseksi. Harmi vain, että en talvella pääse uimaan, kun lähimpään uimahalliin on sen verran matkaa. Kesällä tutussa kotijärvessä on kaikkein ihaninta, kun voi vain kellua, kellua... sinnekin vain on matkaa ja kyydeistä kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vesi on paras tapa liikkua ja siinä ohessa myös rentoutua! Ainut haittapuoli vaan on se, että mulla menee niin voimattomiksi ja veltoiksi jalat vedessä. Tai siis sitten huomaa, kun könyää altaasta pois. Rentouttaa lihakset vissiin liiankin hyvin :) Mutta silti ihana elementti!

      Poista

Toivottavasti blogilla oli hyvä kiinteyttävä vaikutus tai se säväytti muuten jollakin tavalla! ;) Jokainen kommentti ja mielipide on arvokas, mutta en kuitenkaan julkaise asiattomia ja provosoivia kommentteja, joilla ei selkeästi ole muuta tarkoitusta kuin yrittää aiheuttaa mielipahaa joko minulle tai muille blogin lukijoille. Mietithän ensin, mitä kirjoitat. Arvostan eniten kommentteja, jotka annetaan reilusti ja avoimesti omalla nimellä ja tällaiset kommentit tulevat varmemmin julkaistuiksi.