Kuva

Kuva

tiistai 2. joulukuuta 2014

Pimeetä (sokeeta) touhua ja joulukoristelua

Tänään mulla piti olla fysioterapiakäynti, mutta aamulla soitettiin fysioterapiayrityksen vastaanotosta ja kerrottiin mun fyssarin olevan sairaana. Täytyy varailla siis uutta aikaa esim. ensi tai sitä seuraavalle viikolle. Olimme kuitenkin anopin kanssa sopineet, että hän tulee mulle makutuomariksi kun lähden valitsemaan uusia silmälaseja, joten pidimme tästä kaupunkireissusta kuitenkin kiinni.

Noita laseja tai siis kehyksiä on kyllä hauska sovitella... Jotkut kehysmallit eivät vaan sovi yhtään, ja oli huvittavaa, kun makutuomarikin purskahti muutamaan otteeseen nauramaan, kun näki tiettyjä malleja mun päässä. Nauratti kyllä, kun joissakin kehyksissä näytin aivan joltakin filosofilta (tyyliin Esa Saarinen), joissakin tiukkapipoiselta 60-luvun opettajalta, joissakin joltakin hyvin boheemilta taiteilijalta... :D No saahan niissä kehyksissä tiettyä asennetta ollakin, ei mun persoonaan sovi kehykset mallia "älkää huomatko minua, anteeksi että olen olemassa", mutta ei mun sentään ole tarkoitus herättää huomiota olemalla liian outo :D 

Kävimme sekä Nissenillä että Silmäasemalla. Nissenillä olisi ollut hyviä tarjouksia, mutta siellä oli tosi huono valikoima enkä löytänyt yksiäkään mua tarpeeksi miellyttäviä ja mun kasvoihin sopivia kehyksiä. Silmäasemalla oli myös hyvä tarjous, kehykset ja linssit puoleen hintaan. Sieltä löytyikin kolmet mulle hyvin sopivat kehysmallit, joista päädyin valitsemaan Emporio Armanin vihertävänharmaat, myös mustaa ja muuta kontrastia sisältävät kehykset. 



Outoa, että päädyin tuohon vihreänharmaaseen värimaailmaan, mikä ei äkkiseltään ole mun juttu, mutta nuo  kehykset vaan kävivät tosi hyvin mun kasvoihin ja silmien väriin. Oon tyytyväinen! Noissa kuvissa värit ovat paljon vaisummat mitä ne ovat oikeasti, nuo ovat kyllä enemmän vihertävänharmaat ja myös tummemmat. 

Näöntarkastuksessa kävin myös samalla reissulla, kun sattui sopivasti olemaan aika niin, että kävimme anopin kanssa välillä kahvilla ja sitten pääsinkin jo optikolle. Olin piilolinssien kanssa liikenteessä, joten ne piti ottaa pois. Kuulemma näöntarkkuus saattaa hiukan muuttua jos olisi ollut pitkään piilolinssit päässä ennen näöntarkastusta, mutta mulla oli ollut piilarit päässä vain muutaman tunnin, joten näöntarkastus voitiin tehdä. Anoppi meni tällä välin ostoksille ja huikkasi, että jos en saa uusia piilareita näöntarkastuksen jälkeen, hän voi tulla mut taluttamaan Silmäasemalta pois jos en näe mitään :D Sanoin että no enköhän mä pärjää, onhan mulla tässä nämä kepitkin tukena   ;)

Olin aika järkyttynyt siitä, miten paljon mun näkö oli huonontunut viime näöntarkastuksen jälkeen. Ennen mulla oli oikeassa silmässä -2,5 ja vasemmassa -2,25 sekä molemmissa vähän hajataittoa, mutta nyt oikeassa olikin -3, vasemmassa -2,75 sekä molemmissa hajataittoa. Ilmankos onkin joutunut vähän siristelemään, kun oon telkkaria katsellut. Eipä mulla oo kyllä vuosiin tätä ennen näkö huonontunutkaan... No, näkö voi huonontua, kunhan ulkonäkö pysyy hyvänä :D Ehheh. Nyt ei ainakaan tuu jatkossa yhtä paljon otsaryppyjä, kun ei tarvii siristellä!

Lasten kanssa virittelimme äsken joulukuusen paikalleen ja koristelimme sen myös. Miksipä ei koristelisi kotia jouluun jo nyt? Voi sitten jo heti joulun mentyä jo raivata joulukoristeet pois ja vieittäytyä uuden vuoden tunnelmiin! Nyt ehtii joulufiiliksestä nauttia vielä monta viikkoa. Laittelinpa samalla muitakin koristeita paikalleen.

Joulukuusen ihanasta tunnelmavalaistuksesta ei saa mitään käsitystä tästä kuvasta... Valkoista, hopeaa ja ripaus punaista!


Tontut ja enkelit hyppäsivät tänäkin vuonna taulun päälle...

...ja vinksahtanut partasuti-punatukka-käpytonttujoukko asettui pikkulipaston päälle :)

Loppuillan taidankin sitten maata sohvannurkassa tekemässä en-mitään. Jalat huutaa...


4 kommenttia:

  1. Hih, onneksi selvisit näöntarkastusreissulta keppien ja sen sellaisten avulla - hyvännäköiset kehykset =) Minäkin olen jo laittanut joulukoristeita, oikeastaan aika minimaalisesti mutta koristellut kuitenkin. Toivottavasti matkarasitus lähtee jaloista nopeasti ja levolla pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis unohdin kirjoittaa, että antoivat mulle uudet kertakäyttöpiilarit sitten näöntarkastuksen jälkeen, joten näki kyllä sitten taas ihan hyvin :)

      Kyllä tämä kipuilu taas perinteisesti tästä tasaantuu, kun vaan maltan ottaa rauhassa illan ja varmaan huomisenkin...

      Poista
  2. Niin että jalat huutaa Hoosiannaa ;) . Saas nähä kuinka paljon mun huutaa huomenna hih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, juurikin :)

      Varmaan voi tehdä suht kipeetä aluksi, mulla oli ainakin ekat päivät aika kurjia, mutta sit pyytää vaan tarpeeksi kipulääkettä. Yks mikä myös auttoi, oli kylmä, siis esim. ekana yönä pidin haavalla (pyyhkeen sisässä) kylmäpusseja. Se tuntui hyvältä.

      Poista

Toivottavasti blogilla oli hyvä kiinteyttävä vaikutus tai se säväytti muuten jollakin tavalla! ;) Jokainen kommentti ja mielipide on arvokas, mutta en kuitenkaan julkaise asiattomia ja provosoivia kommentteja, joilla ei selkeästi ole muuta tarkoitusta kuin yrittää aiheuttaa mielipahaa joko minulle tai muille blogin lukijoille. Mietithän ensin, mitä kirjoitat. Arvostan eniten kommentteja, jotka annetaan reilusti ja avoimesti omalla nimellä ja tällaiset kommentit tulevat varmemmin julkaistuiksi.