Mietteliäänä

Avasin äsken takaoven ja nuuskin hiukan taas ulkoilmaa ja hengittelin ovella raikasta ilmaa. Talitiaiset laulelivat ja joutsenia näkyi kauempana salmessa. Nyt en vielä uskaltautunut ottamaan askelia ulos saakka, kuulostelen hiukan eilisen kävelyn ja jumppailun jälkeisiä tuntemuksia. Tänään on eka päivä, kun olen suurimman osan aikaa itsekseni.

Aamuöinen episodi myös hieman säikäytti - näin nimittäin unta että tukehdun, ja tunne oli niin voimakas, että jotenkin onnistuin valumaan/tipahtamaan sängystä puolittain lattialle. Siitä sitten havahduin ja hätkähdin heti, että onko nivel vielä paikallaan... Olihan se, onneksi, eikä normaalista poikkeavaa kipua tuntunut. En ymmärrä mistä moinen tapahtuma oikein johtui, lääkkeistä ehkä ainakin tuo outo uni? Mutta miten oon saanut jalkaani liikutetuksi niin, että kohta olinkin lattialla? Ehkä mä jotenkin vaan valahdin siitä reunan yli kun tämä vierassänky, jossa majailen, on hiukan hutera reunoistaan ja jos oon ollut siinä sit  reunalla...

Nyt oon suurimman osan ajasta lepäillyt ja nukkunutkin välillä. Aika uupunut meininki on varsinkin lääkkeiden ottamisen ja syömisen jälkeen. Mielessäni on asioita, joita haluaisin tehdä, mutta kroppa kertoo että nyt on otettava tosi hitaasti ja hetki kerrallaan. Ajatuksetkin on välillä kyllä tosi sekavia ja välillä tuntuu jopa siltä, ettei jaksa edes ajatella mitään :) 

Oon viime päivinä kohtuuhyvin pystynyt katsomaan sivusta ja ohjeistamaan muiden tekemisiä, enkä (luultavasti?) ihan kauhean montaa kertaa ole hermostunutkaan auttelijoille sellaisista asioista, joita he tekevät eri tavalla kuin mä tai sellaisista asioista, joita ihminen tekee normaalitilanteessa aina itse ja ilman avustusta. Pelkäsin, että pinna palaa usein... Eniten oon vaan ollut tosi kiitollinen kaikesta huolenpidosta, avusta ja välittämisestä. On etuoikeus, että on ihania läheisiä. Toivottavasti mullakin on joskus vastavuoroisesti mahdollisuus auttaa heitä tavalla tai toisella. Sitä vaan pysähtyy välillä miettimään kaikkea ja toteaa mielessään, että elämänarvot asettuvat tällaisina hetkinä omiin uomiinsa. 

"I hope you never lose your sense of wonder

You get your fill to eat but always keep that hunger

May you never take one single breath for granted

God forbid love ever leave you empty handed

I hope you still feel small when you stand beside the ocean

Whenever one door closes I hope one more opens

Promise me that you'll give faith a fighting chance

And when you get the choice to sit it out or dance

I hope you dance, I hope you dance

I hope you never fear those mountains in the distance

Never settle for the path of least resistance

Living might mean taking chances but theyre worth taking

Loving might be a mistake but it's worth making

Don't let some hell bent heart leave you bitter

When you come close to selling out reconsider

Give the heavens above more than just a passing glance

And when you get the choice to sit it out or dance

I hope you dance

(Time is a wheel in constant motion always)

I hope you dance

(Rolling us along)

I hope you dance

(Tell me who wants to look back on the years and wonder)

I hope you dance

(Where those years have gone)

I hope you still feel small when you stand beside the ocean

Whenever one door closes I hope one more opens

Promise me that you'll give faith a fighting chance

And when you get the choice to sit it out or dance

Dance..."

~ Lee Ann Womack: I hope you dance ~