Kuva

Kuva

maanantai 29. toukokuuta 2017

Tulevia koululaisia ja presidenttejä

Nuorimmalla lapsellani oli tänään eskarin kevätjuhla. En päässyt mukaan omasta voinnistani johtuen, mutta onneksi muut kaikkein tärkeimmät läheiset kuitenkin pääsivät mukaan.

Kevätjuhlan ja iltapesujen jälkeen pieni iso mies kiipesi hymyillen syliini. "Äiti, me laulettiin siellä, että on eskarilaista yksi vain ja sitä pitää suojella..." Silitin pojan hiuksia ja kysyin: "Harmittiko sua, etten ollut mukana siellä kevätjuhlassa?" "No eeeeei...", sanoi poika, ja hymyili hymykuoppineen silmät loistaen siten kuten vain hän voi juuri mulle hymyillä. 

Itseäni kyllä hiukan harmitti, etten päässyt mukaan juhlaan. Mutta pojan täysin luonnollisesta, vilpittömästä reaktiosta huomasi hyvin, että lapset ovat tottuneet, etten kaikkiin paikkoihin ja tapahtumiin ole välttämättä viimeiseen yli puoleen vuoteen mukaan päässyt ja toisaalta kuitenkin otamme sitten muuten aikaa keskenämme. Olen läsnä lapsille ja perheelle täällä kotona. Perhe on mulle tärkeintä, se menee kaiken muun edelle, vaikka olisin kuinka kipeä ja kärttyisäkin.

Iltapalapöydässä tuleva koululainen pohti tärkeitä asioita. "Äiti, mä oon sun vauva, eikö niin..." Ja luki eskariopettajilta saamastaan kortista presidentti Mauno Koiviston mietteen, joka hienona eleenä oli kaikkien lasten kortteihin kirjoitettu takakanteen: "Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin."
"Äiti, mitä jos musta tuliskin presidentti?" poika miettii. "No kuule, sittenhän me oltaisiin presidentin äiti ja isi ja tämä oliskin presidentin perhe!" Poikaa naurattaa.

"Jos sä olisit presidentti, mitä asioita sä haluaisit tehdä tai mistä asioista päättää?" Poika pohtii mietteliäänä leukaa käsiinsä nojaten. "Ööö... Että kaikki lapset saisi pelata kaikkia pelejä ulkona... ...ja sitten tietysti pleikkarilla ja kännyköillä! Ja sitten mä puhuisin kaikissa paikoissa, että päläpäläpälä!"

Tärkeitä hetkiä, tärkeitä asioita ja tärkeitä ajatuksia. Tulevan koululaisen ajatuksia. Nature boy.

"The greatest thing you'll ever learn is just to love and be loved in return."


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toivottavasti blogilla oli hyvä kiinteyttävä vaikutus tai se säväytti muuten jollakin tavalla! ;) Jokainen kommentti ja mielipide on arvokas, mutta en kuitenkaan julkaise asiattomia ja provosoivia kommentteja, joilla ei selkeästi ole muuta tarkoitusta kuin yrittää aiheuttaa mielipahaa joko minulle tai muille blogin lukijoille. Mietithän ensin, mitä kirjoitat. Arvostan eniten kommentteja, jotka annetaan reilusti ja avoimesti omalla nimellä ja tällaiset kommentit tulevat varmemmin julkaistuiksi.