Kuva

Kuva

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

2 viikkoa leikkauksesta

Aika on kyllä mennyt tosi nopeasti, noin niinkuin kalenterista jos katsoo. Kaksi viikkoa sitten mut oli vasta leikattu ja kotielämässäkin oon ollut jo reilun viikon kiinni. Muuten kyllä kaikki toimiminen ja tekeminen on tosi hidasta, kuten viime päivien kirjoituksista hyvin käykin ilmi.

Tänään oli eka kunnollinen konkreettinen etappi kohti toipumista: tikkien poisto työterveydessä. Olikin toinen kerta leikkauksen jälkeen kun mun piti päästä ensin autoon istumaan ja sieltä pois. Onnistuihan se ihan ok, kun vaan oli apulainen nostamassa jalan autoon ja sieltä pois. Käsillä vaan sitten kropan suoristaminen hyvään istuma-asentoon auton penkille :) (Kyllä saa ylävartalo kunnon treeniä joka päivä...)

Tikkien poisto meni hienosti, ei juurikaan edes tuntunut. Hankalinta oli jälleen kerran itsensä ja jalkansa saaminen toimenpidepöydälle ja kylkiasentoon, mutta työterveyshoitaja avusti. Pökkelökerho ry, mä lienen perustajajäsen, haha :) Haava on kuulemma siisti ja parantunut ok, mutta päälle laitettiin vielä haavasidos kun alue on kuitenkin vielä arka. Parin päivän päästä voi sitten alkaa jo suihkutella aluetta ja sidoksen poistaa.

Työterveyslääkärikin moikkasi ja kyseli oonko käynyt karaokessa :) Totesin että no nyt en kyllä muutamaan viikkoon oo päässyt mihinkään, "paitsi tänne työterveyteen!" kun mut leikattiin just. Lääkäri kyllä oli hyvillään kun vihdoin jotakin tapahtui eikä mun tarvitse enää jonotella leikkaukseen. "Laula mulle joskus karaokessa Johanna Kurkelan Rakkauslaulu!" hän totesi :D Oli myös puhetta, että hän kirjoittaa mulle uuden lausunnon sairauslomasta Kelaa varten ja paperi lähtee eteenpäin työterveydestä suoraan. Hyvä fiilis tulee tällaisesta työterveyden toiminnasta ja muutenkin koko ilmapiiristä, hommat hoituu ja ollaan mukavan rentoja ja välittäviä!

Nyt mä taas makailen sängyllä jalka ylhäällä. Päivän kävelyt ulkona lienee ainakin jo kävelty, kuljin jo etupihalla ja työterveyteen mennessä kaupungillakin. Lantioon jonnekin syvälle koskee ja nivuseen myös... Kipua pitää kuunnella ja ymmärtää ottaa rauhassa, antaa kudoksille aikaa toipua kävelyharjoittelusta. Alaselkäkin on arka oikealta puolelta, nyt kroppa varmaan pikkuhiljaa alkaa tajuta muuttuneen asennon...

Taidankin alkaa etsiä netistä hyviä hiusmalli-ideoita. Hiukset lyhenee lähiaikoina jonkin verran, näin oon suunnitellut! Mallia vielä pitää hiukan tarkennella :D On tätä "pitkä letti" -kuontaloa jo vuosi katseltukin, kyllästyttää!

Lettipää

Otetaan "vaihteeksi" lepiä...


2 kommenttia:

  1. Jokos olet löytänyt ideoita 'lettiin'?
    Mulla ollu kans monta vuotta pitkät hiukset. Ite välillä leikkaan. Joskus leikannu aika paljonkin pois, mutta koskaan en niin paljoa, ettenkö ois ponnarille kiinni saanu. Tämä on ollu helppo 'malli', laiskan naisen 'tyyliin'.

    VastaaPoista
  2. Miten sä leikkaat itse omat hiukset? Hurjaa :D

    Kyllä hiusten pituudesta lähtee varmaan aika paljon pois sitten kun kampaajan käsittelyyn pääsen...

    VastaaPoista

Toivottavasti blogilla oli hyvä kiinteyttävä vaikutus tai se säväytti muuten jollakin tavalla! ;) Jokainen kommentti ja mielipide on arvokas, mutta en kuitenkaan julkaise asiattomia ja provosoivia kommentteja, joilla ei selkeästi ole muuta tarkoitusta kuin yrittää aiheuttaa mielipahaa joko minulle tai muille blogin lukijoille. Mietithän ensin, mitä kirjoitat. Arvostan eniten kommentteja, jotka annetaan reilusti ja avoimesti omalla nimellä ja tällaiset kommentit tulevat varmemmin julkaistuiksi.