Mitä tapahtui?

"On lähtenyt mun mademoiselle
soi yössä nyt vinyyli virttynyt, ma Michelle
kuin Notre Dame ois sortunut
chanson d´amour nyt loppu on..." 

laulaa Jari Sillanpää Peurungan kylpylätiloissa raikuvassa kappaleessa, kun avustaja työntelee mut suihkusta pyörätuolilla jokialtaan reunalle hissin luokse. Altaan reuna on täynnä iäkkäämpiä rouvia, joita henkilökuntaan kuuluva mies ohjaa ja pyytääkin sitten heitä siitä lähtemään vielä yhdelle kierrokselle. "No niin, siitä vaan sitten kuin koskelot..." kuulemme hänen sanovan jollekin ja virnuilemme avustajan kanssa toisillemme. Vai että koskelot... :D

Virnuilu loppuu suht lyhyeen, kun mun fyssari ilmestyy paikalle ja tiedän, että nyt taas alkaa koetus. Tää on nyt toinen kerta, kun mun pitäisi tuolla käsivoimin veivattavalla hirveällä hissillä mennä jokialtaaseen (siis joku muu veivaa, siis fyssari, mä vaan istun hissin istuimella ja koitan pitää nivelet jotenkin kohdillaan) ja kokeilla taas, miltä polvi ja myös oikea olkapää siellä tuntuvat. Jo viime viikolla testasin toisen fyssarin kanssa samaa, ja ei ollut todellakaan mikään mieltä ylentävä kerta, niin vaikeat nivelet ovat nyt ja niin hirveä on tuo hissi, varsinkin kun siihen yrittää ensin päästä ja sitten kun mut nostetaan altaasta sillä ylös... Silloin tarvittiin monta ihmistä apuun. Ihan holtitonta!

Mutta mepä kokeilemme kuitenkin nyt vielä, miltä tuntuu. Samalla saa tämä mun Peurungan päävastuullinen fyssarikin nähdä, millainen tilanne on verrattuna maaliskuuhun, jotta voi raportoida ylihuomenna tilanteesta ja mun asioista myös kuntoutusylilääkärille, joka hänelle soittaa. Ei muuta kuin istumaan hissiin ja siitä kylmään veteen... (Vesi ei ole todellakaan niin kylmää mitä esim. uimahalleissa usein on mutta mun keholle kylmää, sillä terapia-altaiden vesi on monta astetta lämpimämpää.)

Fyssari ei nyt tule itse veteen, mutta pärjään kyllä vedessä itsekin, kunhan olen tarkkana... Nyt on paljon altaalla porukkaa ja se heti on havaitavissa, että vaikka siinä lähellä ei väkeä juuri olekaan, vedessä koko altaan mitalla tuntuva aallokko häiritsee kuitenkin mua, kun on muutenkin hankalaa hallita polvea ja olkapäätä. En tee oikein mitään muuta nyt kuin lähinnä kuulostelen kehoa ja yritän tepastella vedessä edestakaisin. Erityisesti polvi on tosi hankala ja kipeä, aivan irtonaisen tuntuinen ja pois paikoiltaan ja olkapäätä joutuu taas tosi voimakkaasti pitämään vartaloa vasten, aivan samoin kuin viime viikollakin.

Rakastan vesielementtiä, oon kasvanut ja elänyt elämäni aikana paljon järvien rannoilla ja läheisyydessä. Oon ollut aina kova uimari, viettänyt kesiä saaressa ja veneillen, mökkiympäristössä, jossa on uitu koko kesä, päivät toisensa perään vietetty ja lähes eletty järvessä ja saatu voimaa monin eri tavoin järvestä ja vedestä. Muutenkin oon tykännyt uida paljon myös uimahalleissa ennen sairastumistani ja sen jälkeenkin, tosin viime vuosina uinti on vaihtunut allasterapiaan.

Mutta vesi on tuonut monin eri tavoin mun elämään merkitystä, iloa niin yleisesti kuin liikunnan kannaltakin ja viime vuosina myös rentouttaen, lievittäen lihasjännitystä, kipua ja tietysti myös mahdollistaen mulle parhaiten sopivan liikunnan ja koko kehon kuormittamisen niin, että sykettäkin on saatu kohotettua. Nyt viime aikoina on menty erityisesti vasemman polven mutta muidenkin nivelten vuoksi aika äärirajoilla siten, että vain sinnikkyydellä on tää alkuvuosi vedetty altaiden osalta. Silti tuo iänikuinen vasen polvi erityisesti mutta myös oikea olkapää, vasen lonkka ym. ovat vaivanneet jo tuolloin reilusti.

Nyt tuntuukin niin vaikealta käsittää, että tilanne on nyt todella tämä mikä on - en pääse kuin hissillä altaaseen ja altaassakin kaikki tekeminen on äärimmäisen vaikeaa, en pysty yhtään rentoutumaan enkä nauttimaan vedestä! (Ja että polvi olisi stabiili?! Sitä on kaikkien niiiin vaikea vaan käsittää, kun se ei sitä ole!) Tuntuu kuitenkin nyt lähinnä siltä, että oon täysin väärässä paikassa ja aiheutan vedessä - tai vesi aiheuttaa - polvelle ja olkapäälle vain lisää ongelmia! Ne kaikki kivut ja nivelistä aiheutuva holtittomuus vedessä tuntuvat erittäin ikäviltä ja hankalilta kaikin puolin. Myös fyssarikin on mietteliäs. 

Juttelemme siinä koko tilanteesta ja viime aikojen kuulumisista samalla, kun yritän pitää itseni jotenkin "hallinnassa" vedessä ja kokeilen vähän eri liikkeitä todeten, että ei kyllä pysty mitenkään kunnolla niitä tekemään. Sitten kun pitäisi lopuksi  taas päästä istumaan hissin nostoistuimelle, ollaankin taas pulassa. Istuin jää sen verran korkealle, että en taaskaan meinaa päästä siihen istumaan, kun en pysty käsilläkään itseäni juuri auttamaan. Lopulta melkoisen vekslauksen jälkeen pääsen istuimelle jotenkin holtittomasti "lässähtäen" ja tiedän, että nyt on taas sekä olkapää mutta erityisesti polvi aivan jossakin muualla kuin kohdillaan... Fyssari vetää mua samalla ylös uikkarin takaosasta, etten mene veden alle...ja sitten kun mut saadaan ylös ja altaan reunalle, alkaakin hyvin nopeasti polven vääntäminen ja säätäminen kohdilleen, mutta en onnistu siinä ollenkaan! Polvi on aivan holtiton ja nivel seilaa jotenkin.

Avustaja ja fyssari siirtävät mun pyörätuolin siihen ihan viereen ja kyselevät, olenko hengissä. Totean irvistellen, että en... Ja aika huolestuneen hiljainen on siinä fyssarikin. Hän ei oikein tiedä, mitä sanoa, mutta toteaa jotenkin vaan siinä silmiin mua huokaillen katsoessaan, että ei tässä kyllä ole eteenpäin päästy eikä päästä tällä tavalla... Ja että etteivät tämä allas ja hissi kyllä ole mulle hyviä juttuja ollenkaan! Oon täsmälleen samaa mieltä...

Nyt altaaseen tulee väkisinkin muista syistä ainakin 1,5 viikon tauko. Lupaan altaan jälkeen myös lähettää fyssarille meilitse tiettyjä epikriisejä viime ajoilta, jotta fyssari pystyy nekin katsomaan ja saamaan mahdollisimman kattavan käsityksen siitä, mitä tässä välillä on tapahtunut, kun emme ole nähneet nyt useampaan viikkoon. Voi sitten jutella kuntoutusylilääkärin kanssa puhelimessa tilanteesta kokonaisvaltaisemmin... Ja hän lupaa myös kertoa siitä, miten hän näkee mun nykyisen voinnin ja sen, millainen polvi on ollut jo tänä vuonna ja muutenkin pitkään ja että se ei todellakaan ole ollut stabiili ja että siinä on vaurioita muutenkin jo ennestään. Fyssari on varmasti mun puolella tässä tilanteessa, voin luottaa siihen kyllä täysin.

Kun lähdemme altaalta pois, Jari Sillanpään biisi on vaihtunut mun päässä soivaan J. Karjalaisen Stindebinde-biisiin. (J. Karjalainen muuten kohdattiinkin veljen tyttöystävän kanssa kiirastorstaina huikean hienon keikan jälkeen ja uudetkin liput syksyn konserttiin on jo ostettu ❤ #musiikistavoimaa!)

"Viimeinen kuva Stindestä siluetti auringossa,
Stindebinde bindemayer, mitä tapahtui?
Onnea onnea onnea vaan ja kaikkea hyvää
Onnea nuorelle parille
Hän sanoi onnea onnea onnea vaan, ihan kädestä pitäen
Onnea nuorelle parille
Ja hän kumarsi meille..."

Kiirastorstaina keikan jälkeen...

Mietin mielessäni, että mitä tosiaan tapahtui? Miten mun kehosta tuli tällainen muutamassa vuodessa? Entä miten tästä päästään eteenpäin ja kohti parempaa?

Tässä taas riittää pohdittavaa kaikille ja terveydenhuollon myllytys sen kuin jatkuu. Oon itse sitä mieltä, että polvelle on tehtävä jotakin, se on niin suuressa avainroolissa nyt siinä, mitä tapahtuu koko mun keholle ja myös sille, ettei kohta pysty edes kuntouttamaan mua mitenkään, jos tilanne menee vielä vaikeammaksi jahkailulla! Fyssari sanoi mulle myös tänään, että ei mun tarvitse enää kenellekään lääkäreillekään todistaa tätä vointia... Että se nähdään kyllä, miten vaikeaa on. Nyt jälkikäteenkin kivut ja näiden nivelten holtittomuus on ollut tosi kovaa...

Luvassa on kuitenkin lähiaikoina ainakin nyt useampi tapaaminen terveydenhuollossa mun tilanteeseen liittyen ja kuntoutusylilääkärin puhelusta mulle kotiin tulleen epikriisin mukaan myös 2-3 viikon kuntoutusosastojaksokin on jossakin vaiheessa tiedossa. Uskoisin, että mun tilanne aletaan vihdoin ymmärtää kunnolla.

Vaikka tiedän, että asioita selvitetään, en voi välttyä siltikään kysymästä sekä itseltäni että muilta: olisiko mua ja fyssareita pitänyt uskoa enemmän ja asioihin pitänyt reagoida jo huhtikuun alussa napakammin? Olisiko tää vointi voinut olla estettävissä tai ainakin jo silloin paremmin seurattava, kun mut kotiutettiin huonokuntoisena kuntoutusosastolta?