Kotiuduin eilen lähes kaksi viikkoa kestäneeltä sairaalareissulta. Eilinen ilta meni vielä hakiessa sitä, missä ja millaisissa asennoissa mun on helpointa ja kivuttominta olla niin sohvalla kuin sängyssäkin mutta lopulta saatiin äidin kanssa aikaiseksi mahdollisimman mukavat "säädöt" tavallisilla tyynyillä ja sänkyyn ostetulla kiilatyynyllä.
Yö meni ihmeen hyvin tilanteeseen nähden ja kipulääkkeitäkin meni kohtuullisen vähän olettamaani nähden (!) Toki mulla menee myös peruskipulääkitys koko ajan mutta nyt näistä leikkauksen jälkeen määrätyistä lääkkeistä kun puhutaan. Niin se vaan on, että kotona on paras olla ❤
Lueskelin juuri mun edellisen postauksen ja ihmeen selväjärkisesti selostettu se oli :D Näin vähän jälkikäteen on todettava, että kyllähän alkupäivät menivät kai melko sumussa niin kipujen kuin kipulääkkeidenkin vuoksi. Juttelin puhelimessakin niin läheisten kuin ystävienkin kanssa mutta en näistä ekoista puheluista muista paljoakaan, vaikka itse mä koinkin olevani ihan suht järjissäni. Mutta olihan se ortoosisäätö ja ne kivut alkuun jotakin ihan käsittämätöntä...
Tähän kun vielä yhdisti sen mun silloisen surkean toiminta- ja liikuntakyvyn niin olin ihan täysin autettava ja lähes kokonaan sänkyyn "sidottu" vessareissuja lukuunottamatta.
Vietin samassa huoneessa yli viikon, kunnes olin siinä kunnossa, että pystyin kävelemään edes huoneen ulkopuolelle. Noihin aikoihin, kun kävely alkoi hiljalleen yhden kepin kanssakin sujua jotenkin, myös ystävä pystyi mut kuljettamaan pyörätuolilla sairaalan kahvioon, sillä kestin kipujakin jo vähän paremmin tai ne olivat jo paremmin hallinnassa. Ystävälle aivan ❤valtavan isot kiitokset❤ useista vierailuista mun luona, vaikka hänen omakin terveystilanne on vaikea. Lisäksi hän teki mulle monen monta lettiä :D (Lettejä myös hoitajat tekivät monia kylläkin mutta ystävä useimmiten.)
Muutoin mun luona en niin kaivannutkaan vieraita käymään, pari läheistä kävi moikkaamassa ja eräs ystävä myös. Päivät kuluivat ihmeen nopeasti kuitenkin puhtaasti leväten, nukkuen ja toipuen, kipuja mutta myös musaa kuunnellen, toimintakykyä hitaasti vahvistaen, apuvälinejuttuja fyssareiden kanssa miettien ja varovaisia deltalihaksen ja kyynärpään harjoituksia tehden. Ja vaihtuvien huonekavereiden sekä hoitajien kanssa jutustellen.
Jkl:n olkapääortopedi eli toinen leikanneista ortopedeista hoiti hienosti asiat ortoosisähellyksen jälkeen. Hän kävi monta kertaa reilun viikon aikana mun vointia kyselemässä ja jatkokuvioita pohtimassa ja niistä keskustelemassa mun luona. Muut osastolla kiertäneet ortopedit eivät mun asioihin sitten enää puuttuneetkaan sen enempää ;) Mikä oli hyvä juttu ehdottomasti, ettei kukaan muu sohlannut asioita välissä.
Eilen, kotiutuspäivänäkin, vielä ortopedi useaan kertaan kävi mun luona asioista keskustelemassa, toivottamassa kätellen hyvää toipumista (mä kiitin hyvästä hoidosta) ja hän hoiti myös kotiutuspaperit suunnitelmineen sekä lääkitysasiat kuntoon. Hoitaja myös poisti tikitkin ortopedin luvalla, kun haava on niin hyvin jo parantunutkin. Toivotaan, että arvestakin tulee siisti eikä se kehitä liikakasvua tai leveyttä EDS:lle tyypillisesti...
On hieno juttu, että huolehditaan asiat loppuun saakka hyvin ja selkeästi ja sovitut asiat pidetään, sekin edesauttaa kotiutusvaihetta ja toipumista osaltaan. Mä uskoisin, että vaikka sairaalassa kestikin pitkään ja vaikka alku oli hankalaa, lopulta vointi ja liikkuminen otti isot harppaukset eteenpäin nyt ihan muutamissa viime päivissä. Sekä minä että ortopedi molemmat varmasti olemme ihan hyvillä mielin tämän hetken tilanteesta.
Jatkan kotona nelisen viikkoa samaisia varovaisia harjoituksia kuin mitä sairaalassa aloitettiin jo ja kun vointi sallii, menen mun fyssareitakin tapaamaan Bodiumiin. Sitten neljän viikon päästä onkin luvassa rtg, ortopedin kontrolli ja myös fysioterapiakontrolli ja noihin aikoihin tulen pääsemään myös kuntoutusosastolle jaksolle, mikä on erittäin hieno juttu. Sieltä käsin saa taas hyvät lausunnot ja kuntoutussuunnitelmankin. Altaalle en pääse ainakaan ekaan kuuteen viikkoon. Mulla olisi myös fysiatrille aika huhtikuun puolivälissä mutta luulen, että soitan kuntoutusosastolle ja pyydän, että sieltä yhdistettäisiin fysiatrin aika samoihin aikoihin kun olen kuntoutusosastolla. Se olisi varmaan järkevintä, niin saataisiin kaikki asiat samoihin papereihin ja mun ei tarvitsisi ravata erikseen sairaalalla, kun olisin joka tapauksessa siellä jo päivisin.
Nyt sitten tosiaan vaan kotona toipumista ja arjen ihan oikeaa opettelua ortoosin kanssa - joka muuten on juurikin se Donjoy UltraSling IV, se todettiin mulle parhaimmaksi vaihtoehdoksi sitten kuitenkin. On myös mun itse säädettävissä ja tämän saa myös paidan päälle ja suihkua ajatellen helposti pois, mikä on tosi hyvä juttu! Nyt kun vaan maltan kotona oikeasti myös levätä, etten ota sitä liikaa "Minä ite" -asennetta ja saa mitään yltiökovia kipuja aikaiseksi... ;) Apua saan myös kunnasta suihkukäynteihin kerta viikkoon (muutakin apua on saatavilla ja mm. avustajaa mietitään vammaispalvelun kanssa mutta nyt alkuun haluan ensin nähdä, mihin suuntaan vointi kehittyy, ennen kuin mistään pidempiaikaisista asioista päätetään).
Lopuksi täytyy vielä erikseen kirjoittaa muutamasta huomiosta. Helposti leikkauksiin liittyen huomio kiinnittyy vain lääkäreihin ja heidän käytökseensä tai onnistumisiinsa/epäonnistumisiinsa. Nyt kun seurasin taas kerran "aitiopaikalta" (tai no, (potilas)paikalta ;) ;)) myös muun sairaalahenkilökunnan tehtäviä, on sanottava, että kaikki tekevät erittäin merkittävää ja tärkeää työtä ja mun saamani hoito sekä kohtelu oli muutamaa poikkeusta lukuunottamatta erittäin hyvää.
Hoitajien ja fysio- sekä toimintaterapeuttien työ näkyi tietysti mun suuntaan eniten ja on se surullistakin nähdä ja kokea, miten älyttömän vähillä resursseilla ja ehkä arvostuksellakin erityisesti hoitajat mutta muutkin ammattiryhmät myös laitoshuoltajiin ym. ammattiryhmiin saakka työtään tekevät. Potilaita on paljon, he ovat eri vointisia ja "tarpeisia" ja on myös paineet kotiuttaa heidät usein vain nopeammin ja nopeammin tiettyjen nopean toiminnan mallien ja kriteerien mukaisesti. Nämä paineet heijastuvat joskus myös sitten potilastyöhön ihan väkisinkin, joko kiireenä ja tunteena siitä, ettei ehdi ja pysty kaikkeen siihen mitä pitäisi - moni hoitaja kertoi siitä, että inhimillisiin kohtaamisiin ja ihan rauhalliseen keskusteluunkaan ei ole tarpeeksi aikaa puhumattakaan ihan tavanomaisesta hoitotyöstä kuten vaikkapa potilaan suihkureissut - tai toisinaan myös käytöksenä. Potilaan näkökulmasta puolestaan joskus esim. tunteena siitä, ettei apua saa silloin kun olisi tarve tai myös niinkin, että jopa potilas (eli minä) välillä huolestuneena katseli hoitajien kiirettä ja vastuun määrää. Kirjoitan nyt ihan omasta kokemuksesta ja potilaana, joka ei nyt ihan joka risahduksesta kelloa soitellut kuitenkaan vaan aina puhtaasti tarpeesta lähtien ja henkilönä, joka ymmärtää kyllä, että hoitajilla on kova vastuu ja he eivät mitenkään ehdi tehdä varsinkaan kovassa kiireessä kaikkea siten kuten he haluaisivat vaan vain sen kaikkein välttämättömimmän...
Lähetän joka tapauksessa kaikille mua nyt kuluneiden päivien ja öiden aikana hoitaneille ja auttaneille henkilöille niin preoperatiivisen puolen ja leikkurin kautta osasto 21:een valtavan suuret ja lämpimät kiitokset. (Erityisesti teille, jotka otitte hyvin selvää mun sairauksista ja ymmärsitte, etten ole ihan perus Rapid Recovery -tekonivelprosessiin istuva potilas.) Teette todella tärkeää työtä, jota arvostan suuresti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Toivottavasti blogilla oli hyvä kiinteyttävä vaikutus tai se säväytti muuten jollakin tavalla! ;) Jokainen kommentti ja mielipide on arvokas, mutta en kuitenkaan julkaise asiattomia ja provosoivia kommentteja, joilla ei selkeästi ole muuta tarkoitusta kuin yrittää aiheuttaa mielipahaa joko minulle tai muille blogin lukijoille. Mietithän ensin, mitä kirjoitat. Arvostan eniten kommentteja, jotka annetaan reilusti ja avoimesti omalla nimellä ja tällaiset kommentit tulevat varmemmin julkaistuiksi.