Korvis vessanpöntössä

"Rölli tässä taitavasti voimistelee, ja kaikki toiset ihailevasti katselee

Mä olen hirmuisen notkea, ja Röllimetsän paras voimistelija..."

Uusi, monenlaista äksöniä sisältävä viikko on mukava tietysti aina aloittaa vauhdikkaalla välineurheilulla. Se mukavasti virkistää ja saa jokaiselle ihmiselle ihanan pirteän olotilan aikaiseksi. Niin tietysti mullekin, tottakai! Varsinkin kun välineurheilu sisälsi heti aamutokkurassa suoritetun onnettoman hoipertelun seurauksena vessanpönttöön tipahtaneen - tai oikeastaan plumpsahtaneen -  korviksen ylös noukkimista tai onkimista. Tarkemmat yksityiskohdat tästä äksönistä jätän lukijan mielikuvituksen varaan, mutta lopulta tämä onkimisprosessi onneksi tuotti tulosta. Sitten vaan vispaavin käsin desinfiointihommat päälle. Kuinka virkistävää...!

Mutta oikeastihan nämä ovat ihan harmittomia sattumuksia, joille myöhemmin naureskellaan, koska niistä ei kuitenkaan aiheudu haittaa tai ongelmia kenellekään, hetkellistä ärsytystä ennemminkin vaan ;) Toisin kuin mulla nyt viime aikoina näistä nivelistä vaikkapa, kun nytkin vielä toissailtana jouduin käväisemään taas kerran ensiavussa vasemman lonkan mutta erityisesti vasemman polven vuoksi. Ja tänään tuossa äsken pamahti oikea polvikin TAAS, se fibulan proksimaalinen pää todennäköisesti kävi pois paikoiltaan, mutta olen sinnitellyt nyt kotona enkä lähde todellakaan ensiapuun ellei ole pakko. Mutta soitin sinne kyllä, jotta tuli merkintä kuitenkin Kantaan tilanteesta. Kehottivat seuraamaan ja jos kipu pahenee, uutta yhteydenottoa. Huoh. Mutta nyt saa kirjoittaminen kipulääkkeiden ohella toimia kivunhallintana...

"Ensiksi pyörittelen käsiäni näin, ja sitten toista kättä toisin päin

Ja sitten käännän toisen käden selän taa, tämä on mukavaa!"

Mutta mutta... Suuntasin aamun välineurheiluepisodin jälkeen fysioterapiaan, jossa näin muutaman kuukauden tauon jälkeen tutun, mun tilanteen fyssareista kaikkein pisimpään tunteneen fyssarin, Rautiaisen Jarin. Tarkoitus oli aiemmin aikaa varatessa ollut se, että oltaisiin käyty tuota vasemman olkapään tilannetta läpi, Jari kun on olkapääekspertti(kin), mutta nyt kun tämä kaikkien nivelten vyyhti on näin monimutkainen ja jatkuva, juteltiin vähän kaikesta. En nyt tarkemmin kaikkea keskusteluja tähän kirjoita auki, mutta tosi hyvät pohdiskelut olivat. Jarilta toivoin saavani näkemyksen sekä nyt kuntoutuksenkin näkökulmasta mutta ylipäätään muutenkin siitä, riittääkö nyt konservatiivinen ote hänen mielestään, vai pitääkö miettiä muutakin.

Nyt kun nivelet ovat näin hankalat ja yksi sun toinenkin nivel on alkanut koko ajan vaivata näin paljon ja luksoitua/subluksoitua todella vaikeasti, olisi hyvä rauhoittaa nivelten tilannetta mutta kuitenkin jollakin tavalla pitää lihakset ja niveliä ympäröivät kudokset töissä. Tästä Jari tuumasi, että isometriset harjoitukset voisivat olla nyt kaikkein järkevimpiä, ja vedessä erityisesti, kun siellä pystyn asioita paremmin tekemään. Eli ei sinänsä liikettä juurikaan niveliin mutta ympäröiville lihaksille varovaisesti töitä. Tämä kuulosti järkevältä ja tässä kyllä saan myös lihakset väsyksiin. 

Kyllähän sekin näkemys aika selvä oli, että nyt viimeistään olisi aika pohtia jo niveliä stabiloivia kirurgisiakin toimenpiteitä. Tilanne on jo kokonaisuutena sen verran paha ja ei tästä pahemmaksi olisi syytä mennä, sillä muuten kohta ei kuntoutus onnistu enää mitenkään, eikä sekään ole vaihtoehto. Eikä myöskään se "vuodepotilas-meininki", en ole valmis luopumaan ilman asiallisia suunnitelmia, keskusteluja ja toimenpiteitä mun liikunta- ja toimintakyvystä. Siihen ei Ehlers-Danlosin oireyhtymäkään johda mun tapauksessa, jos viisaat ihmiset lyövät päänsä yhteen.

Kipujen hallinta ja elämänlaatukin on pelissä. Isona tekijänä vieläpä, vaikka kaikkea kipua pois tuskin saadaankaan. Esim. nyt olkapää hankaloittaa yöunia aivan hirveästi, nivelistä eniten, kun ei löydy oikein hyviä asentoja nukkua. Olkapää koko ajan juilii enemmän ja ei ole paikoillaan, valahtaa esim. oikealla kyljellä maatessani lähes poskelle tai muljahtaa jonnekin, väärään suuntaan. Ja polvissa on koko ajan enemmän jomotusta kuin aiemmin, kun ne koko ajan rusahtelevat, luksoituvat, poksuvat ja kipuilevat ja aina tulee seuraava tilanne vielä ennen kuin edellisestäkään ovat nivelet ja niitä ympäröivät kudokset palautuneet... Ja näitä tilanteita aiheuttaa pelkästään jo lihasten jännittäminen tai millin väärä liike, vaikka olisin sohvalla enkä edes jalkojen päällä. 

"Mitenkäs minä tähän kiinni jäin? Jalkani taitaa olla väärinpäin!

Ja toinen jalka kiinni on taskussa - hei, minähän olen solmussa!"

Liikkuminen, ja moni tekeminen käsilläkin, on vaikeaa. Silti koitan tehdä asioita, koska haluan osallistua elämään ja edes jotenkin perheen arkeenkin. Tasapainoilu oman fyysisen tilanteen ja oman tahdon sekä motivaation kanssa ei ole helppoa, kun perusluonne on kuitenkin tekeväinen.

Keskusteluja ortopedin kanssa sitten, kun hänet toivottavasti lähiaikoina tapaan, riittää siis moneltakin eri kantilta katsottuna. Ja jos nyt käy niin, että jotakin leikkausta alettaisiinkin suunnitella, on tosi tarkasti punnittava kaikki hyödyt, haitat, riskit, onnistumiset. Sekin ylipäätään, mikä nivel ja miksi sekä milloin - ja jatkokuntoutus myöskin. En pärjäisi hetkeen kotona, se on selvää kai kuitenkin, sitten en minäkään menisi näin miten nyt ja yrittäisi voimien mukaan touhottaa kaikenlaista.

Mutta katsotaan. Ei pidä hötkyillä, vaikka täytyy myöntää, että ei tämä ole todellakaan ollut helppoa eikä tule olemaan. Koko vuosi on ollut tosi raskas, ja toivon, että valoakin alkaisi jo näkyä hiljalleen. Nivelten tilanteen osalta ei kuitenkaan nyt vielä uutta suunnitelmaa ole, eikä sitä varmasti saadakaan, kunnes ortopedi ottaa asioihin kantaa. Sitä ennen täytyy vaan kestää, pitää oma jämäkkä ja pimeän huumorin omaava asenne ja ottaa hetki kerrallaan. Ja toivoa, ettei ensiapua tarvittaisi väliin sotkeentumaan...

"Metsän eläimet, tulkaa nyt vähän auttamaan, kun minä olen juuttunut tähän kiinni..."

Huomenna kuvataan (MRI) vasen olkapää ja tämän tuloksista fysiatri soittaa. En usko, että mitään näkyy sen ihmeemmin kuvantamisissa, mutta katsotaan nyt. Muutoin mä kyllä koen, että tällä hetkellä fysiatrian polilla ei ole mulle annettavaa, ei ainakaan tässä kunnossa kun olen. Mutta aivan yhtä varmasti kuin mulla on korvis takaisin korvassa, on mulla myös varma ja hyvä tunne siitä, että asiat etenevät jatkossa edes jollakin asteella. Varma, ymmärtäväinen ja osaava taustatuki löytyy onneksi tuolta fysioterapeuttienkin puolelta ja uskon, että ortopedien puolelta jatkossa myös. 

P.S. Mieluummin kuitenkin korvis vessanpöntössä kuin jokin nivel luksaatiossa.