Viikon kestänyt "jääkausi" näyttää taas olevan loppumassa ja vähän kesäisemmät lämpötilat valtaavat ilmanalaa. Oikein hyvä homma, tulee oltua paljon enemmän ulkona kuin mitä kylmemmällä kelillä ja käveltyäkin tulee enemmän. (Paitsi sitten jos jämähtää tänne ulkosohvalle nauttimaan...)
Tänään Foreca näyttää 10 päivän ennusteeksi vähän huonompaa säätä mitä vielä eilen, mutta ei tämäkään ennuste ihan surkea todellakaan ole, tiistaita lukuunottamatta:
Onhan se hyvä että välillä sataakin, niin luonto pysyy vehreänä ja vihreänä ja kasvukausi pysyy vauhdissa. Ja siitepölymäärät pysyvät kurissa.
Perjantaisesta illanvietosta innostuneena en muistanutkaan kertoa mitään samanpäiväisestä lääkärikäynnistä. Kävin siis työterveydessä - monettakohan kertaa lie jo viimeisen 8 kk sisään samoihin aiheisiin liittyen?! Enpä tiedä, eikä kyllä huvita laskeakaan.
Meidän firman aiempi omalääkäri, joka pisimpään ehti mun asiaa hoitaa, on lähtenyt tässä välillä puoleksi vuodeksi muualle töihin/harjoittelemaan, mutta nyt asioin saman lääkärin kanssa kuin mitä silloin aikanaan ennen Aslak-kuntoutukseen pääsyäni. Olihan nyt sitten asiaa läpikäytäväksi jos jonkinlaista, kun käytiin koko tämä 8 kk:n sisällä tapahtunut läpi. Lääkäriäkin hiukan huvitti, kun totesimme (kuten niin monen muunkin henkilön kanssa), että oli niin hyvä kuntoutus että lopputulos on tämä... Mutta niin kuin oon viime aikoina aika monta kertaa todennut, elämä on kummallista eikä koskaan tiedä mitä eteen tulee.
Olin lähemmäs 1,5 h vastaanotolla. Tosi hyvät keskustelut kyllä olivat ja samalla lääkäri kirjoitti KELAlle taas yhden lausunnon lisää. Kerroin myös muutaman viikon takaisesta törkeästä fyssarikäynnistä ja oli kyllä hänkin aika ihmeissään ko. fyssarin käytöksestä ja pyysi laittamaan ehdottomasti asiasta palautetta. Sanoin, että joo, mä voinkin kopioida vaikka mun blogitekstin palautteeseen suoraan. "Ai sulla on blogi?!" hihkaisi lääkäri. "Yleensä oon aina sanonut, ettei sairastumisista tarvitse työnantajalle tai muutenkaan kertoa jos ei halua, mutta tässä sun tapauksessa on kyllä hienoa, että kerrot asiasta avoimesti." Totesin, että no olihan mullakin aluksi sellainen olo, etten halua kertoa tästä kenellekään, mutta sitten ajattelin, että se ei ainakaan auta. Ei mua eikä kyllä muitakaan, joille on vielä hankalampaa tiedostaa missä mennään ja mitä on tapahtunut. Eikä tietoisuus nuorten naisten lonkkadysplasioista myöskään leviä, jos kukaan ei asioista halua syystä tai toisesta kertoa ääneen.
Työnantajalle on musta hyvä myös kertoa asioista avoimesti, jolloin hekin näkevät, että en todellakaan huvikseni sairauslomalla ole. "Niin, mun mielestä sairausloma-käsite pitäisi muuttaa ainakin tällaisessa tapauksessa kuntoutumislomaksi, sillä eihän se mitään lomaa ole..." jatkoi lääkäri. Oon samaa mieltä.
Lääkäri katseli siinä vastaanottokäynnin aikana, kun jouduin jatkuvasti vaihtamaan asentoa, ei ollut hyvä istua eikä seistäkään. "Nyt kun mä katselen tuota sun hankalaa olemista ja liikkumista, niin et sä varmaan kyllä heinäkuussakaan vielä ole työkuntoinen." Huokasin, kun ärsytti niin koko oma tilanne. "Milloin sulla olisi kesäloma?" Totesin, että se ajankohta on ollut auki, mutta heinäkuussa muutama viikko oli ollut joskus kaavailtuna. "Kesäloma ei ole lomaa, jos joudut silloin kävelemään keppien kanssa etkä oo kunnossa. Sitten olet reilusti sairauslomalla vielä ja kesäloman pidät vasta sitten, kun oikeasti oot kunnossa." Naurahdin, että joo, samaa sairaalan fyssarikin mulle paasasi :) Heinäkuun alussa siis taas lääkärin vastaanotolle tsekkaamaan tilanne. Suositteli myös, että sitten kun aikanaan koittaa töihinpaluu, voisi olla hyvä jos olisin osa-aikaisesti töissä, osasairauspäivärahalla. Jalka ei heti rasittuisi niin paljon. Mutta tästä pitää vielä jutella sekä työnantajan että KELAn kanssa, kunhan töihinpaluu alkaa edes olla ajankohtainen...
Ihanan ymmärtäväinen lääkäri. Tulin tarkasti kuunnelluksi ja varmasti asioihin perehdyttiin huolella.
Vieläkin jäi kyllä osa asioista osittain auki, aika loppui. Mun kroppa kun on muutenkin kuin leikatun lonkan osalta kipeä ja jumissa (hartiat, vasen käsi, vasen lonkka napsuu ja vas. polven vanha vamma oireilee, polvi menee päivittäin lukkoon ja on kipeä - on rasittunut lisää kun oon niin pitkään ollut vasemman jalan varassa enemmän) ja puutunut (kämmen, nimetön ja pikkurilli vas. kädestä ovat ihan turtuneet ja puutuneet vieläkin, oikeasta kädestä lievemmin). Kaikki johtuu kaikesta, siis itse leikkauksesta ja siitä aiheutuneista yhtäkkisistä muutoksista liikkumiseen, tukirangan asentoon, hermostoon ja vielä noista kepeistä. Hohhoijaa.
Sain kuitenkin lähetteen yksityiseen fysioterapiaan. Sieltä pitäisi nyt metsästää sellainen fyssari, joka olisi perehtynyt synnynnäisiin vikoihin, lonkan alueen erikoisempiin vaivoihin ja isojen leikkausten jälkeiseen toipumiseen. Ois semmonen henkilö, joka perehtyisi koko mun tilanteeseen huolella, omaisi hyvän huumorin ja tsemppiasenteen, ymmärtäisi miten hidasta on mun toipuminen. Lisäksi seuraisi mun tilannetta pidemmän aikaa ja jos näyttää siltä, että toipuminen ei edisty kuten pitää (esim. jalan voimattomuus ja muut oudot tuntemukset nivelessä vaan jatkuisivat), ohjaisi hän mut oirekuvausten kanssa jatkotutkimuksiin. Kuulostaa järkevältä. Nyt kun vaan löytyisi tämmönen fyssari :) Täytyy heti huomenna soitella fysioterapiaan ja kysellä, kuka heiltä ois tämmönen tyyppi tai ainakin lähimpänä sellaista.
Jatkanpa terassichillausta, vaikka täällä ei vielä mitenkään hirmu lämmin olekaan... Ensi viikon aurinkoista ja lämpöistä säätä odotellen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Toivottavasti blogilla oli hyvä kiinteyttävä vaikutus tai se säväytti muuten jollakin tavalla! ;) Jokainen kommentti ja mielipide on arvokas, mutta en kuitenkaan julkaise asiattomia ja provosoivia kommentteja, joilla ei selkeästi ole muuta tarkoitusta kuin yrittää aiheuttaa mielipahaa joko minulle tai muille blogin lukijoille. Mietithän ensin, mitä kirjoitat. Arvostan eniten kommentteja, jotka annetaan reilusti ja avoimesti omalla nimellä ja tällaiset kommentit tulevat varmemmin julkaistuiksi.