Kiukuttelee itsensä kanssa

Vaikka mä oonkin positiivinen persoona, välillä ottaa päähän. Kiukuttelen itselleni (ja valitettavasti myös perheellekin joskus, vaikka eihän heihin pitäisi tätä kiukuttelua kohdistaa)... Lähinnä silloin erityisesti ärsyttää, kun yritän tehdä jotakin kotiaskaretta erityisesti näin ilta-aikaan ja se menee soheltamiseksi, kun joko kädet tai jalat ovat voimattomat - iltaisin kun usein mulla on pahimmat oireet kropassa, kun energiaa (tai ns. lusikoita, googleta "spoon theory" tai "lusikkateoria") - on kulutettu erilaisiin juttuihin päivän mittaan.

Muutama tunti sitten paistelin keittiössä pakastevihanneksia ja kanasuikaleita itselleni niin iltaruuaksi kuin huomiseksikin. Tällainen pelkkä ruuan valmistaminen saattaa olla tosi hankalaa, kun jalat tärisevät ja vatkaavat joka suuntaan + nivelet lonksahtelevat ja muljahtelevat myös minne sattuu. Toisella kädellä nojailen jollakin tavalla keittiön tasoon ja toisessa kädessä on paistinlasta. On kuitenkin tosi tärkeää, että tällaistakin tavanomaista ja jokapäiväiseen elämään kuuluvaa asiaa pystyn mäkin välillä tekemään, tulee tunne, että mustakin on apua edes jossakin ;) Mutta kyllä otti päähän, kun en saanut kaadettua valmiita ruokia säilytysrasioihin!! Vihannekset sinkoilivat pannusta pöydälle. Siinä vaiheessa kun osa oli jo lattiallakin (en jaksanut pitää vasemmalla kädellä paistinpannusta enää kunnon otetta, oikeassa kädessä oli paistinlasta ja nojasin epämääräisesti kyynärpäällä keittiöntasoon kun ei ollut käsiä vapaana, huojuin pahasti), suutuin itselleni ja tiuskaisin miehelle, että voitko auttaa ja kaataa nää vihannekset tuohon rasiaan "kun ei tästä pelkästä seisomisestakaan tuu näköjään tänään enää yhtään mitään." 

Tätä sähläämistä tapahtuu välillä, ei voi mitään. Välillä on paistinpannu tipahtanut lavuaariin, astioita tipahtelee käsistä ja oon hajottanut myös monta esinettä kun ovat pudonneet lattialle... Usein näille tulee jälkikäteen naurettua, mutta tänään on vaan ärsyttänyt!

Joskus jopa jo pelkkä ruuan kääntely paistinlastalla on hankalaa voimattomien käsien kanssa. Lisäksi sitten tuo, että muu kroppa huojuu ja heiluu ja pitää varoa, etteivät jalat petä alta. Usein istunkin uunin edessä pieniä aikoja, mutta keittiön tuolit ovat matalia ja kovia (eli mulle vaikeita istua) ja joudun kurottelemaan käsiä kohti paistinpannua - kädet väsyvät entisestään. Mulla pitäisi selkeästi olla joku pyörällinen korkeampi ja ergonomisempi keittiöntuoli, jonka kanssa nuo keittiöaskareet ym. saattaisivat onnistua paremmin.    

Täytyykin ottaa tuo tuoliasiakin monien muidenkin juttujen ohella puheeksi kuntoutuspolilla ensi viikolla. Oon kerännyt jo muistilistaa, mitä täytyy kysellä, ja niitä asioitahan piisaa... Ihan lausunnoista jatkolähetteisiin ja apuvälineisiin sekä kaikkea vastaavaa. Mutta se on just oikea paikka ottaa puheeksi kaikki mahdolliset asiat, mitä nyt ikinä tuleekaan omaan terveydentilaan, tutkimuksiin, toimintakykyyn, kuntoutukseen, apuihin jne. liittyen mieleen. Siellä katsotaan näitä kaikkia asioita vihdoin moniammatillisesti ja monestakin eri näkökulmasta.

Vaan nyt aion keskittyä hömppälehtiin ja katsoa telkkaria aivot narikassa -tyyppisesti. Ja maata sohvalla vaan ihan näin:

Huomenna on onneksi taas uusi päivä ja siitä tulee parempi mitä tämä päivä oli, tiedossa on mm. vettä ja hyvää seuraa!

Miksi kirjoitan ja millaista on olla minä fyysisesti

Tähän kirjoitukseen ei kauaa tarvinnut inspiraatiota hakea. Luin jälleen erään nuoren brittinaisen blogia, jossa hän kertoi valtavan kuvaavasti niitä asioita, miksi hän alunperinkin on alkanut kirjoittaa avoimesti blogiin omasta terveydestään ja siihen liittyvistä monista sivuaiheista, haasteista ja muista. Toki kaikesta muustakin hän kirjoittaa, mutta myös terveydestään.

Jaan täsmälleen nämä samat ajatukset omankin blogini suhteen. On monia syitä miksi olen avoin ja kirjoitan terveydestänikin: vertaistuki, ihmisten ymmärryksen lisääminen, harvinaisempien tai muuten erikoisempien tai monimutkaisempien sairauksien/oireiden kanssa elämisestä ja mitä moninaisemmista haasteista kertominen, sairauksien ja niihin liittyvien erilaisten stigmojen tai tabujen hälventäminen, eriarvoisuuden vähentäminen... Ylipäätään koko kokemus siitä, mitä on sairastua (tai että oireet pahentuvat radikaalisti) "parhaassa iässä." Jos joku tästä kirjoittamisesta hyötyy, se olen tietysti minä, koska jäsennän myös ajatuksiani tätä kautta - mutta jos kokemuksestani muutkin hyötyvät, on se vielä hienompi ja tärkeämpi asia.

Pääasiassa saan hyvää palautetta kirjoituksistani ja avoimuudesta, mutta toki löytyy myös heitä, joita esim. avoimuuteni ärsyttää tai he eivät kerta kaikkiaan vaan pääse mitenkään sisälle siihen, millaista tämä mun sairauteni tai moninaiset oireeni ovat. Eivät edes kaikki he, joilla luulisi olevan omankin taustansa puolesta ymmärrystä siihen, millaista on elää vammautuneen tai sairastuneen kropan kanssa.

Olen tullut siihen tulokseen, että nämä aiemmin läheisetkin ihmiset, jotka eivät vaan mitenkään pääse kiinni tähän mun tilanteeseen, vähättelevät asioita tai jopa käyttäytyvät törkeästi ja loukkaavasti, elävät nyt omassa elämässään jotakin kriisivaihetta tai omaavat huonon itsetunnon. En voi käsittää, mikä muu voisi ajaa ihmiset toimimaan samalla tavalla. 

Okei, tietyiltä kaikkein lähimmillä ihmisillä (sukulaisilla) on mennyt oma aikansa mun tilanteen hyväksymiseen, mutta heiltä ei enää ihmeellisiä kommentteja tule samalla tavalla mitä jokus ehkä aiemmin. He tukevat, auttavat ja ymmärtävät - tai ainakin yrittävät parhaansa mukaan ymmärtää. Ovat käyneet omia vaiheitaan ehkä tähän kaikkeen läpi. Mutta sitä en voi käsittää, että mun vointia saatetaan jopa ystäväpiirissä vähätellä - tai loukkaavalta, vähättelevältä, jopa törkeältä se välillä tuntuu. Esimerkkinä nyt vaikkapa se, että jos itse epäilen, etten johonkin paikkaan pysty kävelemään pitkästi tai että täytyisi löytää vaihtoehtoisia kulkuväylöjä portaiden kulkemisen sijaan, saattaa keskustelun vastapuoli kommentoida, että no todellakaan ei mennä mitään muita reittejä ja portaita vaan mennään, kyllä se siitä onnistuu! Tai että jos vähänkään mietin, että tarvitsisin johonkin pyörätuolia kun jalat eivät kanna, vastapuoli miettii, että en sitä tarvitsisi. 

Tässä on ongelmana nyt esimerkiksi se, että mulla ei aina ole samanlainen vointi - vointi vaihtelee päivittäin. Välillä pystyn liikkumaan lyhyitä matkoja sisätiloissa pelkän yhden kepin kanssa (kuten kotona, jossa moni läheinen/kaveri/ystävä mua on tavannut varsinkin aiemmin tässä ajan mittaan, jolloin mulle ei ollut vielä myönnetty taksikyytejä, joilla päivisinkin pääsisin kotoa muualle), mutta yhtään "pidemmille" matkoille (jotka tarkoittavat mun nykytilanteessa esim. pitkää sairaalan käytävää tai vaikkapa ulkona liikkumista) mulla on oltava molemmat kepit matkassa. Pelkkä seisominen on mulle iso haaste, saati pidempään käveleminen. Istuminenkin on vaikeaa. Joku kauppakeskusreissu - tai jopa vaan yhdessä kauppakeskuksen liikkeessä käyminen, joka käytännössä on kauppakeskuksen parkkipaikalta kävely sinne yhteen kauppaan ja sieltä takaisin - alkaa olla jo sellainen reissu, mihin tarvittaisiin pyörätuolia. Ja pyörätuolinkin kelaaminen on hankalaa, ainakin "mummopyörätuolin", koska mun käsissä ei nykyään oo voimaa olkavarsissa ja käsien nivelet (olkapäät, kyynärpäät, ranteet) lukkiutuvat, lonksuvat, käyvät pois paikaltaan. Käytännössä en siis yksin pääsisi edes kyydillä mihinkään kauppakeskus-/ostosreissulle pelkästään liikkumisen takia mutta en pystyisi itse ostoksiakaan kantamaan.

Käytännössä asiat menevät niin, että mua usein nähdään joko kotona tai sisätiloissa muutamia metrejä kävelemässä, jolloin ei mun kokonaisvoinnista mitenkään voi saada kunnon käsitystä. Ihmisten ilmoilla lähinnä puolestaan oon käynyt niin, että tiedän jotenkin siellä jaksavani. Ja koska tykkään näyttää naiselliselta, meikkaan ja laitan hiuksiani, mä en näytä sairaalta tai jotenkin erityisen kipeältä. Brittinaisenkin blogissa hyvin kuvattu tilanne - ihmiset eivät näe kuoren alle, eivät tunne kipujasi, luksoituvia ja lukkoutuvia, napsuvia, poksuvia niveliäsi, lihasheikkouttasi ja muita oireita.

Mutta näkisittepä, miltä näyttää ja kuulostaa, kun esimerkiksi yöllä valvon, kun en pysty kunnolla sängyssä kääntymään nivelten mennessä kivuliaasti pois paikaltaan. Tai miltä kuulostaa ja näyttää, kun herättyäni poksauttelen rankaani ja niveliäni taas paikalleen ja odottelen, että puutuneisiin käsiini virtaisi taas kunnolla veri eivätkä hermot olisi pinteessä vinksallaan olleiden nivelten jäljiltä. Miltä ensimmäiset aamun askeleet näyttävät. Millaiselta tuntuu kokea sydämen nopealyöntisyyskohtaus. Millaiselta mun kävely ja muukin liikkuminen näyttää sen jälkeen, kun olen ollut keskussairaalalla tutkimuksissa tai testattavana, kun koko kroppani ja lihasten voimat on viety äärirajoille ja miltä mun vointi näyttää muutaman päivän verran tällaisesta testaamisesta. Miltä näyttää, kun tavarat tipahtelevat käsistä ja esim. astioita rikkoutuu keittiön lattialle. Kun ei pysty kiipeämään mihinkään tai poimimaan kunnolla edes lattialta mitään. Kun ei pysty kantamaan juuri mitään. Tai miltä näytän, kun yritän nousta voimattomien ja holtittomasti tärisevien raajojeni kanssa allasharjoittelun jälkeen altaasta ylös pitäen kynsin hampain kiinni kaikista kaiteista, joita altaan reunalle on kiinnitetty. Silti on oltava tarkkana, etten kaadu tai lysähdä siihen paikkaan, ja vielä siitä on itse yritettävä päästä suihkutilaankin. Ja kyettävä suihkun jälkeen itse pukemaankin... 

Ja kyllä, tässä on muutakin ongelmaa joo kuin se tekonivellonkka.

Näitä esimerkkejä olisi vaikka kuinka. Jokainen päivä tuo mulle mukanaan erilaisia haasteita, joista kylläkin oon selvinnyt ja jatkossakin toivottavasti selviän asenteeni avulla. Enkä mä turhia läheisilleni ja ystävilleni valita, enkä toisaalta myöskään liiemmin surkuttele tilannettani. Te kaikki, jotka jossakin mut tapaatte, näette useimmiten sen positiivisen ja iloisen minäni, henkisesti ihan hyvin jaksavan tyypin, joka jaksaa muitakin tsempata. Tämä on mun perusluonne ja hyvä että näin on :) 

Mutta vaikka oon persoonana se kuka olen, ei se silti poista mun fyysistä tilannettani eikä sitä, että kohtaan päivittäin esteitä liikuntakykyyni liittyen ja tarvitsen erilaisia apuvälineitä eri tilanteissa. En turhaan ota puheeksi esim. sitä, että vaikkapa portaat tai yhtään pidempi seisominen tai kävely ovat mulle todella hankalia tällä hetkellä ja tottakai säästän tärkeissä tilanteissa myös voimiani niin, että pystyn osallistumaan mahdollisimman täysipainoisesti ylipäätään koko elämään ja vaikkapa nyt erilaisiin tapahtumiin. Niin todennäköisesti muutkin tekisivät mun tilanteessani (tai veikkaanpa, että olisivat tehneet mun tilanteessa jopa paljon aiemmin mitä mä nykyään... ;)).

Olisi hienoa, jos ihmiset pystyisivät edes hetkeksi asettumaan toisen ihmisen asemaan. Miettimään, mitä sitä toiselle tuleekaan sanottua ja miten muita ihmisiä kohdeltua. Eivät nämä asiat loppujen lopuksi paljoa vaadi - hiukan enemmän kuuntelevia korvia, tarkkailevaa katsetta, hetkeen pysähtymistä ja ehkäpä jopa kysymyksen: "miten sinä jaksat, tarvitsetko apua?" Jos on valmis tukeutumaan toiseen henkisesti ja luottamaan hänen apuunsa, mielipiteisiinsä ja tsemppaukseensa, ehkä täytyisi olla valmis myös vastavuoroisuuteen.

"I write because I don’t look sick. I write because society expects you to keep pushing on when they don’t believe you. I write because only last week people were having to fight to say that it’s so much more than a positive attitude and exercise. I write because others need to know that they’re not alone. I write because at 26 I refuse to believe that my health will stop me doing everything. I write because part of me is scared that it will. I write because if more people understood invisible illnesses my life would be easier. I write because if people don’t write then how will people hear us. I write because It feels good. I write because it’s cathartic. I write because it’s important. I write because it connects me with a community. I write because I hope that it will change something. Even just a little bit."

(Ote Natasha Lipmanin blogikirjoituksesta osoitteessa http://natashalipman.com/why-i-choose-to-write-about-my-health/)

Tutkimuksia jälleen

Toissapäivänä olin lähes tasan vuoden "tauon jälkeen" käsien ja jalkojen ENMG-tutkimuksessa. Siellä ei selvinnyt mitään erityistä, eikä tullut mitään uusia yllätyksiä myöskään ilmi. Neurofysiologi oli myös sitä mieltä, ettei tässä mun tilanteessa kyse olisi lihassairauksista, vaan todennäköisesti johtuisi sidekudosheikkouksista ja nivelten ongelmista enimmäkseen. Hämmästeli kuitenkin koko tilannetta, ongelmien monisyisyyttä ja sitä, että mua joudutaan tutkimaan näin monella erikoisalalla...

Tänään sitten olin fysiatrian polilla, ja tällä kertaa tapasin neurologisiin sairauksiin erikoistuneen fyssarin. En odottanut käynniltä mitään, mutta jälleen kerran täytyy todeta, että olikin tosi hyvä ja kokonaisvaltainen käynti!

Ihan ensimmäisenä fyssari kyseli kaikkia oireita tosi tarkkaan ja kirjoitti niitä ylös. Keskittyi lihasten oireiluun enimmäkseen. Sitten testasi tutkimushuoneessa käsien puristusvoimat, jalkojen lihasvoimia eri tavoin sekä tasapainoa. Tämän jälkeen mentiin testisaliin, jossa testattiin ihan kunnolliset isometriset testaukset polvien ojennusvoimista samaan tapaan kuin Peurungassakin ja olipa mielenkiintoista nähdä ihan tuloskäppyrääkin tietokoneen näytöltä :) Testattiin monta kertaa kumpikin jalka. Tulokset olivat huonontuneet taas Peurungan huhtikuun jaksosta ja fyssari kertoi, että siitä mittauskäppyrän epätasaisuudesta näkyy, että oikeassa jalassa erityisesti on näkyvissä, etteivät käskyt mene kunnolla lihaksiin. Vasemmassa vähän paremmin. Mittaustulosten perusteella fyssari totesi, että on aivan selvää, etten pysty luottamaan oikeaan jalkaan kun se ei yksinkertaisesti kanna ja vasemmassa jalassa puolestaan on juuri ja juuri sen verran voimaa, että pystyn sen varassa jonkin verran kiipeämään portaita ylös. Totta...

Tämän jälkeen fyssari haki pyörätuolin loppujen lihasvoimieni säästämiseksi (joskaan tuolissa ei ollut jalkatukia, joten väkisinkin aiheutui lieviä lihasponnistuksia, kun piti yrittää pitää vasemman jalan varassa jalkoja vähän edes ilmassa maasta :D) ja sitten mentiin eri kerroksen käytävälle tekemään mulle myöskin entuudestaan tuttu 6 min kävelytesti. Tulos oli suht sama mitä Peurungassa huhtikuussa, reilu kymmenisen metriä enemmän kuin silloin. Syketasot pysyivät matalampana kuin Peurungassa ja rasitus oli musta muutenkin suht ok, tästä näkee että oon harjoitellut välissä. Toisaalta kuitenkin kipuja tuli kävellessä, erityisesti lonkat ja polvet, vasen nilkka sekä alaselkä (kävelin yhden kepin kanssa). Fyssari katseli kävelyäni ja välillä totesi, että voit pitää taukoa jos tuntuu että jalat pettävät alta, mutta mä totesin, että ei kun nyt mennään ja kävellään vaikka väkisin :D (Mähän en todellakaan luovuta jos testataan!) Lopussa jalat kyllä jo alkoivat pettää ja täristä ja kävely muuttui raahautuvammaksi. Testin jälkeen pääsin istumaan ja palautumaan.

Sitten taas pyörätuolilla takaisin testisaliin, jossa oli tarkoitus testata selkälihaksia. En kuitenkaan mitenkään päässyt siihen selkälihaslaitteeseen mun lonkkien ja polvien takia, yritettiin muutamallakin tavalla... Käsivoimat testattiin myös painoilla, ja ne olivat onneksi hyvät, vaikka välillä onkin kömpelyyttä ja puutumista + nivelten kanssa ongelmia.

Tämän jälkeen mentiin vielä fyssarin huoneeseen, jossa myöskään vatsalihastesti tutkimuspöydällä ei onnistunut, kun lonkkiin sattui ihan hulluna.

Melkoinen rääkki mulle, ja arvatenkin on nyt aika heikko olo ja kävely on taas "spagettien päällä" kulkemista. Vietän loppupäivän sohvalla... Huomenna on ihan varmasti vielä enemmän kipuja ja lihasväsymystä tiedossa. Tosi hyvä kuitenkin, että kaikki testattiin tänään! On taas vertailupohjaa edellisiin testeihin. 

Fyssari kirjoittaa nyt sitten tulokset/katsauksen tilanteesta neurologille. Hän oli sitä mieltä, että ei tämä mun jalkojen tilanne todellakaan ole normaali - että harjoittelusta huolimatta voimat vähenevät. Tämä kaikki ei johdu vain tekonivellonkan ongelmista tai ylipäätään edes siitä, että leikkaus tehtiin. Nivelten tilanteen/ yliliikkuvuuden/ sidekudosheikkouden ei hänestä pitäisi myöskään huonontaa näin nopeasti voimia eikä varsinkaan silloin kun harjoittelee ja nähtävissä on se, että mun hengitys- ja verenkiertoelimistö on paremmassa kunnossa kuin muutama kk sitten. Hänestä ei voi poissulkea lihassairauden mahdollisuutta, vaikka ENMG olikin toissapäivänä ok... Neurologi kuitenkin saa miettiä lihasheikkouksien osalta jatkoa, hänhän soittaa mulle tässä elokuun loppupuolella. 

Juttelen tästä lihastilanteesta myös fysiatrinkin kanssa, joka puolestaan soittaa ensi viikolla. Ja aikanaan varmasti myös ortopedin kanssa. Tuo vasen polvi on tosi suuri ongelma tällä hetkellä, koska jos se vaurioituu koko ajan lisää noissa päivittäisissä pois paikaltaan menemisissä ja pettää lopulta kokonaan, en pystyisi enää kävelemään. Ikävä mutta realistinen fakta. Onneksi polvi pysyi jokseenkin aisoissa tänään!

Ylipäätään ei oo ollenkaan hyvä yhtälö liikuntakyvyn kannalta, että yhtäaikaa sekä lihakset että nivelet jaloista oireilevat näin kuten mulla - on riskialtista, jos niveliä pitäisi operoida, ja samaan aikaan lihasvoimat katoavat. Tai jos lihasvoimat katoavat niin paljon, ettei voida operoida, vaikka pitäisi. On kysymysmerkki, tehdäänkö/tehtäisiinkö edes mitään leikkauksia tällaisessa tilanteessa ellei ole "pakko..." On myös ristiriitaista, että tarvitsen apuvälineitä liikkumiseen, mutta toisaalta pitäisi kynsin hampain pitää lihasvoimasta kiinni ja niin oon pyrkinyt koko ajan tekemäänkin. (Onneksi on vesi, missä voin paremmin harjoittaa kaikkia lihaksia eikä tarvitse pelätä kaatumista. Kivut ovat vedessä lievemmät, vesi tukee, kannattelee ja rentouttaa sekä auttaa pitämään oikeat liikeradat - vaikka jälkikäteen lihasheikkous ja muut ongelmat korostuvatkin.) En toisaalta voi yhtäkkiä lähteä kävelemään ilman tukeakaan kuin muutaman askeleen kerrallaan, koska saattaisin kaatua, jos tulee yhtäkkinen voimapuutos tai jalat pettäisivät kipupiikin tai polven paikaltaan menemisen vuoksi alta. Mun tilanteeseen ei myöskään päde perinteinen "treenaa treenaa ihan hulluna!" -ajatus ja sen tietävät nämä kaikki mua hoitaneet osaavat fyssarit (paitsi Se Yksi) ja lääkäritkin, sillä tämä perinteinen harjoittelumalli pahentaa radikaalisti sekä nivelten ongelmia että aiheuttaa myös voimakkaita lihasheikkouksia, kipuja, palautumisen ongelmia ym. Silti harjoitella täytyy sekä nyt että jatkossakin - mulle sopivaan tyyliin - mahdollisimman paljon.

Mutta nyt unohdetaan taas viikonlopuksi taas nämä hässäkät ja keskitytään viikonloppuun perheen kera. Aurinkoa ja voimaa! :)

Laivareissu ja muuta sekalaista

Huh, vihdoin hetki, kun ehdin ja jotakuinkin jaksan syventyä välillä taas kirjoitteluunkin. Palataan ensin muutama päivä taaksepäin ja laivareissun tunnelmiin...

Oltiin lähisuvun kera Itämerellä risteilemässä ke-to, eli ihan perinteisellä "Ruotsin risteilyllä" Tallink Siljan Baltic Princess -laivalla. Maissa ei käyty, mutta Tukholman satamassa kuitenkin ;) Tämä oli melko lailla ex tempore -meiningillä varattu reissu, viikon verran ehdittiin tietää, että reissuun lähdetään. Meidän perheellä oli tällä kertaa oikein Executive Suite, jossa on myös ulkoterassi, ja mukana olleilla mummilla ja ukilla myös vähän parempi hytti, premiumluokkaa. Reissu ei ollut edes lopulta kovin pahan hintainen, kun varattiin se niin "myöhään" ja lisäksi Silver-tason Club One -kortilla sai hyvät alennukset.

Oli mukava reissu! Tosi kiva oli kyllä tuo meidän sviitti ja siellä vietettiinkin melko paljon aikaa. Lasten (ja mun) ehdoilla mentiin eikä kukaan meistä käynyt edes missään kuppilassa - paitsi aamupalalla sekä päivällä buffetruokailussa. Muuten nautittiin lähinnä merimaisemista ja toki välillä myös tehtiin ostoksia Tax Freessä.

Illalla toki nautittiin mm. sviittiin kuuluneista juomista (muutama lasi kuoharia, lapsille limsaa - tosin lopulta lapset ottivat vain meidän itse ostamaamme mehua iltapalan kera) ja sitten kun lapset nukahtivat myöhemmin illalla, istuttiin vielä jonkin aikaa omalla terassilla aikuisten kesken.

Tuosta risteilystä en nyt sen kummempia... Hiukan olisi palautetta annettava huonosta liikuntarajoitteisten kohtelusta Turun satamassa, tai lähinnä huomiotta jättämisestä ja eräästä töykeästä virkailijasta, mutta enpä nyt tähän sen enempää asiasta kirjoittele. Mukavaa oli muuten ja muu henkilökunta satamassa ja laivalla otti ihan hyvin mut/meidän koko sakin huomioon. Noin muuten mä pärjäsin risteilyllä ihan kohtalaisesti, kun välillä lepäsin hytissä enkä kävellyt kuin pakolliset kävelyt. 

Onhan tuolla laivalla kyllä sitä liikkumista/seisoskelua väkisinkin sen verran + vielä automatkat istua meiltä Turkuun ja Turusta takaisin, että kyllä mä olin jo matkalla sekä varsinkin eilen kotiin pääsyn jälkeen aivan puhki. Lonkat, alaselkä ja laivalla jo lukkoon/pois paikaltaan mennyt vasen polvi särkivät eniten. 

Lapset nukkuivat jo koko paluumatkan kotiinpäin autossa ja nukahtivat sitten kotiin saapumisen jälkeen lähestulkoon heti. Kun mekin oltiin saatu autosta tavarat purettua (tai mies purki), mä sain hädin tuskin omat vaatteeni ja tavarani otettua laukusta, kun tuntui jo siltä, että lysähdän kivusta ja uupumuksesta siihen paikkaan. Ei muutakuin vielä äkkiä suihkuun, satsi kipulääkkeitä ja nukkumaan. Eipä tarvinnut kauaa unta odotella, vaikka olinkin niin sippi ja kipeä... Aamulla herätessä oli yhä aika "tukkoinen" olo. Vaikea selittää, miltä se tuntuu, on sellainen outo olo. Käy "puoliteholla" ja toimintakyky ja liikkuminen on sellaista pökkelöä. No mutta, siitä se sitten aamu käynnistyi kun oli "pakko", sillä ajeltiin vielä tänään lisää ja nyt ollaankin jo täällä mökkireissulla. Reissataan ja sukuloidaan nyt ja toivutaan sitten kunnolla ensi viikolla... Tällaiset reissut on kuitenkin tosi kivoja, kun sitten taas jossakin vaiheessa saan ihan tarpeeksi kotona viettää aikaa ;)

Oli muuten tullut laivareissun aikana neuron polilta epikriisi. En jaksanut syventyä siihen enää eilen myöhään illalla kotiinpaluun jälkeen, mutta tänään oon sitä lueskellut. Kyllä on todella tarkkaan neurologiaan erikoistuva lääkäri tutkinut, kuvannut asioita ja tehnyt huomioita. Muutenkin kerrottu mun nykytila/status/havainnot juuri niin kuin ne on niin jalkojen kuin käsienkin suhteen. Lopputulemana on seuraavaa:

Ja lisäksi nämä diagnoosikoodit:

Tuo eka koodi varsinkin on niin hämärä, että eipä se mitään kerro - paitsi

epäselvyydestä... Kuten ei kyllä tuo toinenkaan koodi... Toivotaan todella, että näihin löytyy näillä mitä moninaisemmilla tutkimuksilla tarkennuksia!

Sitä ennen ja sillä välin eletään hetkessä ja otetaan asiat kuten ne tulevat. Hyvillä mielin kuitenkin juuri nyt, kaikesta huolimatta :)

Pääskysestä ei päivääkään

Eipä oo tullut taas moneen päivään kirjoiteltua. Tää viikko on sujahtanut taas sukkelasti - en oikein tiedä mihin, mutta onpa kuitenkin! On mahtunut niin ylisuorittamista, siitä ylisuorittamisesta seurannut toipumisjakso ja sitten vaan vähän rauhallisempaa olemista ja auringostakin nauttimista. 

Ylisuorittaminen tarkoitti tällä kertaa sitä, että yhtenä päivänä innostuin mm. vaihtamaan eteiseen maton (kuva alla),

liikuskelin kotona välillä ilman keppiä ja siitäkös + muutamasta muusta terveen ihmisen näkökulmasta aivan mitättömästä jutusta mulla oli niin kipeä alaselkä koko loppuillan (hermokipua) ja järjettömän kova lihasväsymys, että tosi vahvoista kipulääkkeistäkään ei meinannut olla mitään apua. Se lihasväsymys, kivut ja myös muu kaiken kattava uupumus, fatiikki, jatkui myös seuraavaan päivään ja selkäkin tuntui pitkään tosi tukkoiselta. Mun kroppa ei vaan kestä tai jaksa sitä, että kurottelen lattialta tai teen jotakin etukumarassa kädet kohti lattiaa. Eikä kestä muutakaan vastaavaa tekemistä kuten ei paljoa muutakaan normaaleihin kotiaskareisiin liittyviä juttuja, jotka sisältävät sivuttais-, kumartamis-, kyykistymis- tai kurotusliikettä tai kiipeämistä vaativaa hommaa. Tasapainoilen kroppani kanssa päivittäin. Mitään ylimääräistä venytystä esim. ei saisi tulla.

Jos selän taivuttelua joko ylä- tai alaviistoon pelkästään ajatellaan, niin mulla selän nikamat varmaan menevät helposti vääriin asentoihin, painavat hermoja, samoin lantio/lonkat vinksahtelevat, ja siinä sitä ollaankin sitten, jos se järkyttävä tykyttävä puukoniskuja selän kautta lonkkiin, lantioon ja jalkoihin sateleva kipu iskee. Ei tiiä miten päin olisi. Ihan oma moka oli nytkin tuo kipu, mitäs suoritin. Mutta tää kun on niin tätä, ei vaan aina pysty ennakoimaan, mitä voi tai ei voi tehdä ja tekemisen määrät voi myös olla ihan mitättömiäkin siitä aiheutuviin ongelmiin/kipuhin/heikkouksiin nähden... Welcome to my world! Ei meille todellakaan turhaan ole myönnetty palveluseteleitä siivousta varten.

Tästä mun voinnista sen verran, että oon alkanut nyt pitää säännöllisen satunnaisesti oirepäiväkirjaa. Nyt on nimittäin alkanut tulla ikäviä kipu-, muljahtelu-/lievää subluksaatio- ja lonksumisoiretta lonkkien, polvien (ja selän, joskaan selkä ei muljahtele vaan paukkuu, naksuu ja rutisee) ohella myös mm. olkapäihin ja ranteisiin ja on ollut taas päiviä, jolloin voimat on olleet käsissä heikommat kuin normaalisti ja esim. kynällä kirjoittaminen on ollut hankalaa ja kovasti voimia vievää, samoin käsien pitäminen ylhäällä vaikkapa hiuksia harjatessa tai kuivatessa. Ei kuulosta hyvältä, jos oireilua alkaa tulla jalkojen ja selän ym. ohella enenevässä määrin käsiinkin, ja siksi musta on hyvä myös tarvittaessa pystyä näyttämään kesäkuun alussa fysiatrille, millaista vointi on nyt viime aikoina ollut... Vastaanotolla ei kuitenkaan muista muuten kaikkea sanoa. Antaa heidän siellä sitten miettiä jatkosuunnitelmia.

Työterveyslääkärin kanssa juttelin eilen puhelimessa. Hän kirjoittaa nyt B-lausunnon/sairauslomaa puoleksi vuodeksi eteenpäin, ja tuolla lausunnolla haen taas kuntoutustuen jatkoa meidän firman eläkesäätiöltä ja Kelalta etuuksia. Tai siis hainkin jo tänään Kelalta jatkoa eläkettä saavan hoitotuelle, olin jo aiemmin lähettänyt Peurungan viimeisimmät lausunnot Kelaan ja nyt tein varsinaisen jatkohakemuksen. Yritin nyt kertoa niin tarkasti, kattavasti ja realistisesti kaiken kuin vaan on mahdollista... Toivotaan myönteistä päätöstä jatkossakin ja kuntoutustuelle tietysti myös, olisi puoleksi vuodeksi sitten nuo paperibyrokratiat edes joltakin osin pyöritelty... Toivottavasti mun tilanteesta saataisiin nyt puolen vuoden aikana paljon lisätietoa ja kuntoutumistakin olisi tapahtunut... Tai että tilanne ei menisi ainakaan yhtään huonommaksi! Nyt odotellaan fysiatrin kontrolliaikaa kesäkuun puolella, sitten ollaan jatkoselvityksistä taas viisaampia.

Yksi juttu mua vaivaa kyllä ja se on se, että työterveyslääkäri (ttl) toivoi, että menisin käymään sen saman fyssarin luona, joka viime vuonna mua kohteli todella epäkunnioittavasti - tai itse ainakin koin tulleeksi epäkunnioittavasti kohdelluksi. (Ks. viime vuoden toukokuun alkupuolen blogitekstit, löytyy sieltä, jos haluat lukea...) Sen käsittämättömän fyssarikohtaamisen jälkeenhän mä sitten hakeuduin suoraan yksityisen fyssarin vastaanotolle, koska halusin sellaisen fyssarin mua ohjaamaan, joka varmasti mua ja tilannettani ymmärtää ja kohtelee ihmisiä empaattisesti mutta myös hyvällä huumorilla. Saman yksityisen fyssarin ohjauksessa oon jatkanut koko ajan, nytkin oon menossa hänelle kun fysiatrian polilta on tiedossa kuulumisia ja kun saan sen ekan polvituen käyttöön. 

Anyway, kun tämä nykyinen ttl oli poissa silloin vuosi sitten, ei hän ollut kuullut mitään siitä oudosta fyssarikäynnistä (olin kertonut asiasta häntä sijaistaneelle lääkärille) ja kerroin sitten eilen puhelimessa ttl:lle, miten homma vuosi sitten oli mennyt ja miksi mulla nousi heti karvat pystyyn, kun tuli puhetta että tuonne vastaanotolle menisin taas. Olivat miettineet, että tämä fyssari toimisi mulle tsemppaajana (?!). En vaan oikein käsitä vieläkään, miten sen vuoden takaisen kohtaamisen jälkeen tämä fyssari voisi mun tsemppaajana edes toimia - ja toisekseen, siinä on TAAS fyssari tai ylipäänsä yksi terveydenhuollon henkilö lisää, jolle taas pitää koko stoori kertoa alusta saakka! (Vaikkakin ttl lupasi puhua luvallani tälle fyssarille mun viimevuotisesta kokemuksesta ja pohjustaa käyntiä tällä tavoin.) Kolmas huomioitava asia on se, että jos mulle ei fysiatrian poliltakaan pystytty lisäneuvoja nykyisten fysioterapiaharjoitusten + vesiharjoitusten lisäksi antamaan, kun en vain pysty kuin tiettyjä mulle erikseen räätälöityjä liikkeitä tekemään, mitä uutta tällä fyssarilla olisi mulle vielä annettavana? Hullu treeniohjelmako taas, väitös siitä, että mun päässä on vikaa ja että kepit vois heittää varastoon?

Jos vanhat merkit paikkaansa pitävät, ei tämä fyssari oikein mua kuuntele ja ymmärrä eikä meillä myös muutenkaan "synkkaa", ollaan aivan eri aallonpituuksilla. Tsemppinäkökulma on tästä siis kaukaa haettu, mun tsemppaajat ovat ihan muualla - lähipiirissä ja tuolla toisessa fysioterapiayrityksessä. Mutta päätin kuitenkin, että käydään nyt kuitenkin kerran tuolla fyssarilla kääntymässä. Vaikka sitten siksi, että kohtaan ne vuoden takaiset ikävät asiat silmästä silmään. Päätin kuitenkin, että jos kohtelu olisi nytkin samanlaista kuin vuosi sitten, en kuuntele sitä, vaan sanon rauhallisesti mielipiteeni asiasta ja lähden vastaanotolta pois. That's very simple.

Mutta nyt nauttimaan vielä ihanasta alkukesän auringosta takapihan terassilla :) Pääskysiäkin on nähty tänään. Aurinkoista viikonloppua! T. sohvalta yllätetty hypermobiili :D

Väsy

Nyt just on juuri tuon otsikon kuvaama olo, aivan tosi kova uupumus/väsymys päällä. Lojun huoneessa sängyllä villasukat jalassa, päiväpeitto jalkojen päällä :) Kuten kuvasta näkyy...

Tähän saakka menikin ihmeen energisesti, kai mä oon ollut niin innoissani kun pääsin taas tänne kuntoutusjaksolle, porukka on ollut niin mahtavaa ja muutenkin oon käyttänyt kaikki mahdollisuudet käydä mm. vedessä mun henkilökohtaisten allasjumppien lisäksi. Ylimääräiset kivut ja väsymys ovat peittyneet intoilun alle... Mikä tietysti on hyvä juttu, mutta taas kerran se vanha kunnon suorittaja on vähän nostanut päätään :) "Minä ite!" -asenne, niinkuin meidän yks ryhmäläisistä totesi. No se just :D

Sekin mua uuvuttaa tällä hetkellä, että mulla oli aamulla yllärinä uusi jalkojen lihasvoimatesti ja sit käytiin fyssarin kanssa vielä kuntosalillakin koittamassa muutamia jalkalaitteita siellä. Lihasvoimatesti ilmeisesti haluttiin uusia siksi, että katsottiin, onko mun jalkojen lihasvoimat todella niin huonot mitä nyt ovat (no ei nyt ihan noin fyssari sanonut, mutta ymmärsin vähän rivien välistä niin kuitenkin) ja kyllähän se pakko oli uskoa. En sit tiiä, haluttiinko myös tarkistaa, oisko voimissa ollut eroa tän kakkosjakson alkuun verrattuna. No eipä ollut.

Kummaa on ollut myös se, että mun jalat ei tarvii paljoakaan rasitusta, kun ne (mutta varsinkin oikea) alkavat vapista tai täristä. Osa selittyy varmasti lihasvoimien heikkoudella, mutta sitten esim. salilla istumastepperiä testatessa mun oikea jalka väpätti ihan itsekseen välillä, vaikka en mä itse edes käyttänyt jalkaa mitenkään siihen suuntaan liikettä tehdessä, vaan mun jalka oli täysin rentona. Tämä ihmetytti sekä mua että fyssaria, ja hän mietti, onko tuollainen väpätys esim. selkäytimestä peräisin tai sitten aivoista saakka... Sitten kun salilta lähdettiin, en meinannut pystyä edes kävelemään, hyvä että pystyssä pysyin, kun jalat olivat ihan spaghettia taas, aivan veltot. Menin sitten muun ryhmän kanssa vielä jumppaamaan, tai siis lähinnä mä istuin vaan ja tein käsiliikkeitä, kun jumppaa vetäneet fyssarit huomasivat, että en meinannut pysyä edes pystyssä.

Tahdosta riippumaton väpätys jatkui oikeassa jalassa vielä aika pitkäänkin, vasta ruokailun aikana taukosi. Totesinkin, että tänään pidän suosiolla välipäivän sekä altaasta että kaikesta muustakin liikunnasta loppupäivän osalta, kävelen vaan sen, mitä on pakko kävellä. Pakko säästää nyt voimia ja levätä. 

Tuo oikean jalan käyttäytyminen jäi kyllä vähän vaivaamaan, ei ole koskaan ollut vastaavaa ihan hallitsematonta liikettä minkään treenin tai jumpan jälkeen. Ja nyt jälkikäteen on älyttömän raskailta tuntuvat jalat, pitää keskittyä kunnolla, että pysyy tasapaino kun nousee ylös ja lähtee liikkeelle. On tää hämärää. Kuntoutuslääkärin kommentteja tilanteeseen odotan myös, lääkärille on huomenna aika.

On täällä sitten harrastettu musisointiakin eli muutamina iltoina on laulettu karaokea. Ihan mahtavaa! Kaikki tilaisuudet karaokeen on kyllä käytettävä :D Kaiken kaikkiaan aika on taas mennyt ihan hirmuisen nopeasti. Enää pari kuntoutuspäivää... Toivottavasti pääsen joskus tännekin vielä uuteen kuntoutukseen, monethan käyvät täällä ihan vuosittainkin. Oon hyötynyt tästä tosi paljon erityisesti henkisesti, vertaistuen osalta ja myös fyysisesti siten, että nautin vesielementistä niin paljon ja vaikka väsynkin, vesi myös rentouttaa. Ja onhan mulla painokin pudonnut. Mutta vielä en tiiä jatkosta yhtikäs mitään, vielä ovat suunnitelmat ja tutkimukset niin kesken...

Loppuun vielä muutamia kuvia täältä.

Kuntoutusta odotellessa :)

Sehän ois taas "se aika vuodesta", että mulla alkaa toinen kuntoutusjakso Peurungassa tiistaina. Tässä viikonlopun aikana on tullut pakkailtua, on kyllä taas melkoinen läjä tavaraa tai lähinnä vaatetta ym. mukaan otettavaksi! :) (Otin tällä kertaa kylläkin myös vähän pyykinpesuainetta mukaan, jotta voin pestäkin osan pyykkiä jo kuntoutuksessa, jos vaan jaksan ja pystyn. Sitten ei tarvitsisi tuoda niin isoa määrää likapyykkiä kuntoutuksesta kotiin.)

Pakkaaminen tuntuu kyllä olevan rankkaa puuhaa. Mulle ainakin :D Eilenkin illalla oli pakkailun jälkeen niin vaikeeta kävellä, että en tiedä miten sitä ois pitänyt tehdä. Se oli ihan raahautumista! Koko lantio ja leikkaamaton vasen lonkka olivat suurimmat murheenkryynit tällä kertaa... Ei kovin helppoa kävellä, jos tukijalkakin pettää, vaikka ois mitä keppejä käytössä. Mutta sitten taas kunnon kipulääkkeet kehiin ja nukkumaan... Ja unta riittikin aika hyvin nyt aamuun saakka, olin nukkunut samassa asennossa kuin mihin illalla nukahdin! 

Nämä muutamat yöt viikossa, kun nukun paremmin enemmän tai vähemmän valvottujen öiden ohella, ovat kyllä tosi tärkeitä palautumisen ja jaksamisen kannalta. Tänään muutenkin oon ollut lähinnä makuulla, ja nukuin vielä aamupäivälläkin monen tunnin "väliunet." Tulivat todella tarpeeseen. Iltapäivällä meillä kävikin sitten sukulaisia kylässä, grillailtiin (tai mä nyt vaan tarkkailin tilannetta lähinnä sohvalta :D) ja illemmalla pakkailin taas vielä tiettyjä tavaroita kuntoutukseen mukaan.

Pakkailuja...

Tuosta väsymyksestä/palautumisen tärkeydestä täytyy vielä kirjoittaa. Tämä mun koko kropan väsähtäminen, jota on ollut näkyvissä erityisesti tän vuoden puolella paljon, liittyy tähän laajaan sidekudosten oireiluun. Ei ole kyse siis mistään masennuksesta tai vastaavasta. Mun lihakset kun pitävät nykyään joka suuntaan taipuilevaa rankaa, luustoa ja niveliä kasassa, kuluttavat ne myös moninkertaisesti enemmän energiaa ja väsyvätkin sitä myötä paljon helpommin kuin mitä terveen ihmisen lihakset. Siksi mun täytyy nykyään miettiä aika tarkkaan, mitä kaikkea minkäkin päivän voinnilla pystyn ja jaksan tehdä ja huomioida se, että mä vaan tarvitsen kaiken tekemisen jälkeen tietyn määrän - yleensä siis paljonkin - lepoa. Jotkut varmaan ihmettelevätkin sitä, kun en kauheasti ole ollut missään viihteellä tai muutenkaan juuri ihmisten ilmoilla tänä vuonna, mutta ei vaan ole jaksanut tai pystynyt. Ylitekeminen ja itsensä liika rasittaminen voi kostautua erityisesti jälkikäteen useamman päivän kovina kipuina ym.

Tätä sopivan tekemisen, rasituksen ja levon tasapainoa opettelen vieläkin ja tää on yksi vaikeimmista asioista mulle ja varmaan läheisillekin vielä tässä koko tilanteessa. Että opin kuuntelemaan kroppaa ja sitä, minkä verran tekemistä ja toimintaa se kulloinkin pystyy ja jaksaa. 

Tästä pääsenkin sujuvasti sitten tuohon tulevaan kuntoutukseen... Jännittää kyllä jonkin verran, miten tämä edellä kerrottu huomioiden jaksan erityisesti kaiken ohjelman, harjoittelun ja pitkillä käytävillä kävelyn. Kyllä mä olen valitettavasti huomannut, että fyysinen vointi on tällä hetkellä huonompi mitä se oli tammikuussa, vaikka olen kovasti itsestäni huolta pitänytkin, harjoitellut ja huomioinut kaikenlaisia asioita jokapäiväisessä arjessa. Toisaalta sitten kyllä henkisesti mä jaksan tällä hetkellä ihan kohtuuhyvin, mieli on hyvä ja positiivinen, joten jonkinlainen balanssi tässä ainakin on olemassa :) Ja onhan se kuitenkin hyvä, että Peurungassa sitten nähdään mun tilanne ja vointi realistisesti. Niin ja se, että kokonaistilanteen kuvaus saadaan sitten kuntoutuksen jälkeen nippuun kuntoutusselosteeseen, joka lähetetään niin mulle, ortopedille kuin työterveyteenkin (ja taidan pyytää lähetettäväksi myös fysiatrian polille). 

Joten ei muuta kuin Peurunkaan tiistaina 11 vrk:ksi! Ilolla odotan kuitenkin tätä pätkää ja sitä, millaista porukkaa tällä kertaa tapaankaan! :)

(P.S. Äänestys tuli hoidettua jo etukäteen viime viikolla, joten sitä ei tarvinnut enää tänään huolehtia tehtäväksi :D)

Jumppaa matkalaukkuvyön kanssa

Aivan mahtava ilma on ollut tänään! 

Vaikka olikin aamulla molemmat lonkat, vasen polvi ja nilkkakin todella kipeänä ja oikeaan lonkkaan säteili kipulääkkeistä huolimatta tuttuja puukoniskuja jostakin lantiosta lähtien, sitkeästi vaan oon ollut ylhäällä ja sopivasti liikkeessä. Ekstrakipuilut johtuvat varmaan lähinnä nyt perjantain fysioterapiasta, lihaskalvokäsittelyistä, kävelystä ja muista. Mustelmille oli reisi myös mennyt lihaskalvokäsittelystä, mutta siitä mun fyssari varoittikin ja muutenkin kun oon aika mustelmaherkkä, ei tuo mua yllättänyt.

Päivällä käytiin äänestysreissulla ja samalla myös pikaisesti piipahdettiin marketissa ostoksilla. Hurjaa äksöniä jälleen kerran, eipä tule juuri koskaan missään marketissa käytyä nykyään :D Ostin "jopa" muutamia kauneusjuttuja sekä värikkäitä sukkia. Selkeästi on mulla nyt tarve väreihin, jotka antavat iloa ja energiaa!

Sama huomio kuitenkin tuli tuosta reissusta kuin aiemminkin: isojen marketien käytävät tahtovat olla mulle turhan pitkiä käveltäväksi/pitkään seistäväksi. Johonkin pitäisi päästä välillä oikomaan jalkoja ja selkää, ihan siis makaamaan. Nyt onkin mielenkiintoista nähdä, miten jaksan ja voin 

kuntoutuksessa 21.4. alkaen 11 päivää, kun Peurungan käytävät ovat pitkiä ja niitä on pakko kuljeskella edes takas päästäkseen milloin mihinkin paikkaan... Ja on allasterapiaa tiedossa ym. No, onneksi on ainakin apua lähellä, ja sittenpä nähdään ihan realistisesti mun tämän hetken vointi ja kunto. Onneksi siellä myös pääsee huoneeseen välillä lepäilemään ja kaiken kaikkiaan kyllä odotan tosi paljon tuota jaksoa, siitä saa tosi paljon myös henkisesti.

No mutta, tänään harjoitutin muutenkin tätä fysiikkaa kuin "vaan" marketissa kävelemällä: tein tuolla meidän terassilla fyssarin mulle viimeksi neuvomia liikkeitä. Kyllähän tuo huvittaa, köyttää nyt itsensä matkalaukkuvyöllä pylvääseen... :D :D 

Nuo kaksi liikettä ovat kuitenkin todella tehokkaita ja samalla haastavia mulle, jalat alkaa täristä ja vatkata tosi nopeasti, vaikka liike on molemmissa todella pieni. Pitää oikein kieli keskellä suuta tehdä ja olla tarkkana, että ei tulisi mitään ylimääräistä kipua enkä kaadu/lysähdä maahan, kun mulla todella herkästi lonkissa ja polvissa kipua ja muljahtelua tulee "normaalin" kivun lisäksi ja oikea jalka muutenkin on niin voimaton lötkö.

Näitä liikkeitä pitää nyt tehdä ennen Peurunkaa ja raportoida meilitse mun  fyssarille (siis ei Peurungan fyssarille vaan tälle "omalle"), onko näistä mitään iloa a) herättämään mun oikean lonkan lihaksia sekä pakaraa - että niihin saataisiin oikeasti jotain eloakin (mitä on yritetty kohta vuosi!) ja b) alaselkäkivun hallinnassa. Onpahan sitten kokeilussa myös selkäliike, niin voi kertoa fysiatrian polillakin toukokuussa heidän fyssarilleen, että on jo selkäjumppaakin tehty... :)

Kun saisi jotenkin edes lihasvoimaa jotenkin ylläpidettyä tai parannettua, se auttaisi ihan hirveästi kaikkeen alakropan toimintakykyyn. Hirveästi tahtoa tämä yrittäminen ja treenin sitkeä jatkaminen vaatii kyllä, kun tuloksista ei ole mitään varmuutta. Mutta jos ei yritä, ei ainakaan saa mitään tuloksia, joten mä vaan jatkan, yritän ja teen! Kunhan en vaan kovin kipeydy, se aina näiden harjoituksien tekemisissä ja jälkivaikutuksissa on niin "hänessään." Yhtään ylimääräistä kipua en todellakaan tarvitse.