Lonkka- ja selkälausuntoja

Täytyy vielä tässä ennen joulunviettoa päivittää viimeisimmät kuviot tästä "lonkkasaagasta..." Ajatukset pyörii juuri nyt taas ihan liikaa kaikissa lausunnoissa, joten puranpa ne pois mielestä myöskin. Ei tästä olemisesta muuten tule yhtään mitään ja varmaan mietin muuten taas yön pimeinä tunteina kaikkea.

Papereita joka lähtöön taas kerran...

Tällä viikolla, maanantaina muistaakseni, mä sain vihdoin kuntoutuksen maksusitoumuksesta mulle - siis potilaalle - osoitetun kappaleen. Sen saaminen oli hyvä juttu (täytyy heti maanantaina soitella jatkosta Peurunkaan), mutta muut pyytämäni paperit olivat vieläkin jossakin eivätkä tulleet tuon maksusitoumuspaperin ohessa.

Oon joutunut näitä papereita kyselemään polilta marras-joulukuun aikana jo useaan otteeseen ja kun niitä ei vielä keskiviikkonakaan näkynyt, soitin sitten kuudetta (!) kertaa kysyäkseni, missä ne oikein viipyvät, lääkärinlausuntoakin kun oon jo kuukauden verran kaivannut... Mukava osastonsihteeri pahoitteli tilannetta ja tarkisti, mikä kestää. "Tässä lukee, että älä lähetä papereita ennen kuin selän magneettikuvauksen lausunto on tulostettu." No minä ihmettelin asiaa ja sanoin, että "no etkö voi sitten nyt sitä lausuntoa tulostaa?" Ihme juttu, miksi tuota tulostamista piti muka näin kauan odotella :) Osastonsihteeri sitten tulosti paperin samantien ja katsoi, että muut paperit olivatkin jo lähtövalmiina. 

Tänään mä sitten vihdoin sain paperit, joita olin pyytänyt alunperin jo joskus marraskuun loppupuolella. Siinä oli pari epikriisiä, lääkärinlausunto ja selän magneettikuvauksen tulokset. Selän magneettikuvauksen tuloksissa ei ollut mitään tekonivellonkan oireita selittävää, mutta on mulla jotain muita muutoksia selässä kyllä. En niitä tähän kirjoita sen tarkemmin, mutta mitä nyt vähän googlettelin tuosta monimutkaisesta "lääkärislangista", jonkinlaisia tulehdustiloja mulla on saattanut olla tai ehkä on vieläkin joissakin kohdissa selkänikamia, samaten kulumia ja löytyipä yksi pieni hemangioomakin tai rasvasaareke, radiologi ei ilmeisesti ollut varma kummasta kyse (tosin kun googlettelin, se ei ole vakava juttu eikä vaadi hoitoa). Myös SI-nivelessä on muutoksia. Mun fyssari on koko ajan miettinytkin, onko SI-nivelen (ja muutenkin selän) tilanne mulla millainen, ja epäillytkin että tietyt oireet saattaisivat johtua myös selästä. Aika hyvin on kyllä arvellut - tai tiennyt! 

Noh, nytpä tiedetään selänkin tilanne, täytyy jutella noista tuloksista myös fyssarille vuodenvaihteen jälkeen. Vähän jäi vaivaamaan nuo tulokset, mutta eipä niissä kai kummempaa tällä erää kun ortopedi ei niistä erikseen mitään puhunut. Tosin lonkan oireita selvittäviä juttuja kuvauksella haettiin, selkään liittyvät asiat ovat muutenkin ihan toinen juttu eikä niitä ollut tarkoituskaan yhtään enempää käsitellä.

Noissa muissa papereissa oli sitten mm. kirjoitettu, että "potilaan tila ei ole kliinisesti edennyt", "ei ole työkykyinen" ja sitten tietysti jo todetut asiat - "Dysplastinen lonkkaprotetisaatio. Protetisaation jälkeen lonkan fleksio jäänyt heikoksi ja lonkka kivuliaaksi." Ja todetut tutkimustulokset - ei mitään lonkan oireita selittävää noissa tutkimustuloksissa. Muuten on kyllä jo aiemmin todettu, että mun anatomia on ollut poikkeuksellinen ja se yhdistettynä leikkaustekniikkaan saattaa myös vaikuttaa nykytilanteeseen. 

Mutta sitten mua jäi jotenkin vaivaamaan tämä lause: "Leikkauksella emme pysty tilannetta parantamaan." En toki mitään uutta leikkausta toivo, kuka toivoisikaan, mutta tarkoittaako tuo lause nyt sitten sitä, että jos jostakin syystä laitoskuntoutuksessa ei saataisi lonkalle parempaa toimivuutta, se jäisi tällaiseksi, huonoksi? No, ehkei tuota kannata vielä miettiä kun kuntoutusta ei vielä oo edes ollut. Mutta pakko sanoa, että huolestuttaa vähän, kun tämä mun tilanne on junnannut samantyypisenä jo näin pitkään. Viimeinen lause uusimmassa epikriisissä (tai mikä lausunto tuo onkaan) on kuitenkin lohdullinen: "Maaliskuussa allekirjoittaneelle joka tapauksessa tulossa kontrolliin." Ja sitä ennen on kuntoutuksessakin moniammatillinen hoitohenkilökunta mun apuna, jolle voi myös purkaa näitä kaikkia ajatuksia ja näkevät mun tilanteen myöskin ihan jokapäiväisen liikkumis- ja toimintakyvyn kannalta.

Vasemmasta lonkasta ei muuten ollut mainittu papereissa mitään, vaikka puhelimessa siitä puhuttiinkin. Ehkei ollut tarkoituskaan, sekin on oma juttunsa. Nyt vaan pitäisi saada tuon oikean tekonivellonkan toimivuutta ihan ensin paremmaksi, se on prioriteetti numero 1 niin mulle kuin varmasti ortopedillekin.

Semmosta. No niin, heti vähän helpotti kun sai kirjoitettua ajatuksia pois mielestä pyörimästä :) Lopuksi vielä yksi mukava juttu kuitenkin tältä päivältä: mä sain tänään ne uudet silmälasit! Nyt näkee hyvin taas kun katselee vaikka sohvannurkasta telkkaria, ei tarvitse siristellä :) Muutenkin nuo lasit on tosi kivat, tykkään!

Ja kivaa on myös se, että meidän koko perhe on nyt vapaalla seuraavat pari viikkoa. Tiedossa jouluiloa, sukulointia, ystäviä, kiireetöntä aikaa ja yhdessäoloa ❤️

Eläkeläinen?

Täyttelin tänään kuntoutustukihakemuspaperit loppuun. Olin jo kyllä suurimman osan perustiedoista jo täytellytkin, mutta en ollut vielä jaksanut raapustella tarkkaa, oikein yltiörealistista, karua ja kuvaavaa selostusta siitä, millaista mun arki tällä hetkellä on ja miksi en tällä hetkellä ole työkykyinen. On raastavaa ja henkisesti kuluttavaa käydä näitä asioita läpi lähes kuukaudesta toiseen, toimittaa papereita sinne ja tänne ja käydä melkein kuukausittain lääkärissä ja muualla kertomassa asioita ja olla tutkittavana ties missä, ja tuo paperibyrokratia on siinä oma lisäjuttunsa vielä. Kuntoutustuki on vähän kauniimpi nimitys määräaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle, mutta sitä haetaan kuitenkin samalla tavalla kuin työkyvyttömyyseläkettä haetaan. Hakupaperitkin ovat ihan työkyvyttömyyseläkkeen nimellä. 

Kyllähän noiden papereiden täyttäminen ja niiden liitteeksi tulleiden aiempien Kelan päätösten ja uusimman B-lausunnon tekstit aiheuttavat tosi ristiriitaisia fiiliksiä... Ihan suoraan mä voin myöntää, että ennen tätä nykytilannetta, vaikka nyt pari vuotta sitten, mä ihan rehellisesti sanoen säälin syvästi kaikkia nuoria aikuisia, jotka "roikkuvat" yhteiskunnan tukien varassa. Heistä oli jotenkin saamaton, laiska, huono mielikuva, vaikka varmasti siellä on taustalla isojakin ongelmia ja sairauksia, laidasta laitaan erilaisia elämäntilanteita ja tapauksia.

No nyt kun oon itse ihan samassa tilanteessa, joudun pakosti yhteiskunnan perustukien varaan - tai siis oon niiden varassa muutenkin ollut jo kohta vuoden ajan, on mun ajatusmaailma kyllä tuossa asiassa kääntynyt ihan päälaelleen. Elämässä voi tapahtua ihan mitä vaan ja ei tarvita kuin pieni hetki, jonka jälkeen joutuukin hakemaan ensinnäkin apua ja hoitoa ja sen jälkeen näitä erilaisia tukia toimeentulon löytämiseksi. Ja nämä haku-, sairaus- ja toipumisprosessit voivat olla pitkiäkin, kuten nyt mulla on käynyt. Elämää ei voi ennustaa.

Tiedän, että joillekin läheisille ottaa mun tilanne aivan äärimmäisen koville. Se, että joudun hakemaan osa-aikaista eläkettä, kuntoutustukea. He eivät asiasta välttämättä juurikaan edes puhu, kun asia on niin älyttömän vaikea. Vaikka tilanteelle ei kukaan oo voinut mitään, tuntevat he tästä tilanteesta sekä surua, pettymystä että häpeää. Nyt ollaan jo siinä vaiheessa onneksi, että kaikki läheiset alkavat hyväksyä sen, että mun lonkka on jotenkin viallinen ja toipuminen kestää (tähän auttoi se, että oma ortopedikin on asian todennut), mutta tämä "eläkeasia" on ihan varmasti kova pala purtavaksi... Työ ja menestyminen ovat tärkeitä arvoja lähipiirissäni. Terveyskin toki, ehdottomasti, onhan kyse kuitenkin rakkaista ihmisistä ja heidän hyvinvoinnistaan, mutta silti. Jos joku kysyy, mitä mulle kuuluu, en tiedä, mitä nämä läheiset vastaavat. Se on mulle kyllä sinänsä aivan sama, koska mä itse en salaile mitään - miksi salailisinkaan - mutta mä välillä kuitenkin yhä mietin, miten kovasti mun tilanteessa onkaan monelle ollut käsittelemistä...

Isoja asioita. Äärimmäisen isoja asioita. Kriisejä. Myös mulle tietysti, ja näiden kuntoutustukipapereiden pyörittely on aiheuttanut taas niitä ristiriitaisia fiiliksiä, sekä itseeni että muihin läheisiin ja heidän toiveisiin, odotuksiin, haaveisiin liittyen. Kukaan ei olisi ikipäivänä ajatellut, että tästä kaikesta tulee näin pitkä ja hankala prosessi.

Prosessi. Iso oppimisprosessi itse asiassa! Sekä itsestä, omista tunteista ja reaktioista että läheisten, ystävien ja tuttujen suhtautumisesta asiaan. Mikään ei ole ollut välttämättä sitä, miltä näyttää.

Mutta nyt on kuitenkin kuntoutustukihakemus täytetty, liitteet laitettu mukaan ja suljettu paperit Kelalle lähtevään kirjekuoreen. Saanpahan nuo paperit nyt hetkeksi pois käsittelystä ja mielestä ja pystyn hetkeksi taas keskittymään ihan muuhun - vaikkapa nyt pikku hiljaa pakkailuun ja reissun odotteluun. Kreikka on se paikka, johon viikonloppuna suunnataan! En vielä ees oikein tajua, että kohta ollaan uima-altaalla ja kuuman auringon alla, mutta niin se vaan on :) Ensin vaan täytyy selvitä automatkasta ja lentomatkasta... ja turvatarkastuksesta, jossa piippaan varmaan jo kaukaa! Sitä odotellen...