Kuva

Kuva
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huumori. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huumori. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Ruuvit löysällä



Mulla on arjen sujumiseksi käytössä paljon erilaisia apuvälineitä, kuten tiedossa on. Liikkumisen apuvälineitä tarvitsen lähes koko ajan ja ne ovat mulla kepit, pyörätuoli ja sähkömopo. Olennaisia välineitä, joita ilman en pärjää. Pari askelta voin ottaa ilman apuvälineitä esim. kotona seiniä tai huonekaluja pitkin mutta muuten on koko ajan oltava apuja liikkumiseen, tilanteen mukaan.

Teinivuosina ja myöhemminkin, kun ajoin autoa (nyt en oo pystynyt ajamaan autoa yli 3,5 vuoteen mutta toivottavasti kroppa saadaan joskus sellaiseen kuosiin, että autolla ajo vielä onnistuu), mulla oli milloin minkäkin auton kanssa aina säännöllisen epäsäännöllisesti huonoa tuuria. Autot jättivät mut esim. tien päälle tai temppuilivat niin, että jälkikäteen ei voinut kuin nauraa, että en sovi autojen kanssa yhteen...

Alkuviikosta olin näyttämässä pyörätuolia terveyskeskuksessa fysioterapiassa/apuvälinepalveluissa, kun siinä ilmeni muutamiakin vikoja. Pohdittiin, mitä näille tehtäisiin ja onko tuolin käyttö turvallista. Fyssari aikoi soittaa Respectan edustajalle tilanteesta mutta apuvälinehuollon mies kävi myös paikalla katsomassa tilannetta ja totesi, että kyllä tuolilla kuitenkin voi toistaiseksi liikkua. Asiaan kuitenkin palataan myöhemmin, sillä pyörätuolissa on takuutakin vielä voimassa.

Kun taksikuski sitten mut haki pohdintapalaverin jälkeen, ihmettelimme, kun tuolin rengas hankasi sivulaitaan. Mietin, onko sivulaita jotenkin taittunut mutta en sen enempää asiaan kiinnittänyt huomiota. Peurungassa allasterapiareissulla keskiviikkona sitten kiinnitimme toisen taksikuskin kanssa huomiota siihen, että ihan kuin toinen rengas olisi ihan kunnolla irti tai löysällä ja sen vuoksi se hankasi sivulaitaan. Niinhän se olikin, rengas todellakin oli aivan löysällä. Mua ärsytti kyllä paljon, sillä ilman pyörätuolia tai mopoa mulla ei ole mitään mahdollisuuksia lähteä mihinkään, missä tarvitsisi seistä muutamia minuutteja pidempään tai kävellä pidempään kuin max muutama kymmenen metriä ja tiesin, että mm. perjantaina tarvitsisin pyörätuolia Tuure Kilpeläisen konsertissa.

Kotona myöhemmin huomattiin, että kyse on parin ruuvin löystymisestä. Näitä saatiin kiristettyä itsekin vähän mutta lisäksi huomattiin, että pyörätuolin rungon keskeltä - siitä kohtaa, mistä runko taittuu - oli irronnut kokonaan ruuvi siten, että siitä vain tipahti yhtäkkiä muoviosa lattialle. Ei mitään havaintoa ole mulla ollut siitä, että tällainen oli irronnut - tai ylipäätään että missä tai milloin se oli irronnut. Se tosin oli kyllä selvää, että tällaisella pyörätuolilla ei todellakaan ollut turvallista liikkua.

Otin uudestaan yhteyttä tk:hon ja asia järjestyikin hienosti niin, että apuvälinekorjaaja käväisikin seuraavana päivänä meillä ihan kotona tsekkaamassa tuolin renkaiden kiinnitysmutterit ja uusi myös rungosta irronneen mutterin. Onneksi tuli tuo rungon tilannekin huomattua, sillä muuten kuulemma ei pyörätuolilla olisi saanut liikkua ollenkaan. Mutta katsotaan nyt, jatketaanko yhä nykyisellä mallilla vai tuleeko jatkossa mietittäväksi esim. kiinteärunkoinen pyörätuoli, joka jotenkin ehkä kuitenkin saattaisi olla mulle tukevampi ja kestävämpi versio...?! Tuo taittuvarunkoinen kun on aika kovalla rasituksella, kun sitä mm. aina kuntoutus- ja sairaalareissuilla jne. edestakaisin auotaan ja kasataan vaihtelevilla otteilla...

Sähkömoponkin kanssa on ollut ajan mittaan monenlaista pientä säätöä ja korjaamistarvetta. Oon huollattanut mopoa vähintäänkin keväisin ja syksyisin mutta on välissä ollut mm. ilmaohjaimen korjaamista... ...tai yritystä, koska siihen ei ole löytynyt vieläkään sopivaa osaa kesän 2016 jälkeen, jolloin joku känniääliö rynähti koko painollaan Suomipop-festareilla tuhannen tuiskeessa mopon päälle saaden ilmaohjaimen rikki. Tämä lähinnä naurattaa nykyään, vaikka aluksi kyllä ketutti. Ei vaikuta mopon ajettavuuteen mitenkään mutta onhan se hiukan koomista, että ilmaohjaimen rippeet hiottiin apuvälinekeskuksessa pois ja tilalle laitettiin jesaria, joka on yhä paikallaan :D Ja tästä on jo lähes 1,5 v aikaa! Oon tästä muutamankin kerran ottanut apuvälinekeskukseen yhteyttä mutta ei uutta osaa ole löytynyt maahantuojalta. Tai jossakin vaiheessa löytyi, mutta ohjain oli liian pieni, ilmeisesti eri mopomalliin soveltuva :D Oikea osa on ilmeisesti tilattu mutta epäilen, löytyykö sitä sinä aikana, kun tuo mopon on mun hallussa. Ennemminkin tulee sitten kokonaan toinen menopeli käyttöön. Villi veikkaus...!

Peurungassa viime kuntoutusjaksolla istuttiin kerran porukalla hotellin aulassa höpöttelemässä. Mä istuin mopossani. Yhtäkkiä lattialle lävähti jostakin kaksi jotakin vaahtomuovin palasta ja sanoin, että mitä nuo oikein ovat, putosivatko kenties katosta...? Saatiin kuitenkin aivan huikeat naurut, kun kuntoutuskaveri totesi että ei, kun ne putosivat jostakin sun mopon sisältä sieltä etupaneelista :D Siis kaksi kotikutoisesti leikattua vaahtomuovin palaa, joissa oli toisella puolella tarrapinta, muttei sitä oltu otettu edes esille kuin vähän, palasissa oli suojapaperikin vielä päällä.. :D Mietin jo mielessäni, että no nyt tuo kosahtaa koko mopo. 

Soittelin sitten seuraavalla viikolla apuvälinekeskukseen huoltomiehelle ja sieltä kerrottiin, että joo, heitä vaan ne palaset menemään, niillä oli vaan (ilmeisen epätoivoisesti, toim. huom.) yritetty vaimentaa moposta mun aiemmin kertomaani etupaneelin/ratin kolinaa ja räminää. No eipä ollut mitään vaikutuksia kolinan ja räminän poistamiseen. Mopo myös vinkuu, ja ääni on voimistunut ärsyttävästi viime aikoina. Tästä kaikesta huoltomies sanoi, että jos näitä kaikenlaisia ongelmia alkaa ilmetä vielä enemmän, niin sitten vaihdetaan toinen mopo tilalle. Mutta vielä mennään tuolla nykyisellä, mä tykkään siitä kuitenkin ja kun sitä on tuunattukin vähän ja siinä on jopa Juha Tapion nimmari, ei siitä nyt ihan äkkiä luovuta! ;)

Kyllähän nuo pienemmätkin viat ja ongelmat kokonaisuutena apuvälineissä kuitenkin ärsyttävät, kun niiden varassa on kuitenkin suuri osa omasta liikunta- ja toimintakyvystä. Ja ei ole mikään pikkuasia sitten, jos tapahtuisi joku onnettomuus, kun apuväline hajoaisi. Liikuntavammaisen apuvälineen tai apuvälineiden kosahtaminen on hyvinkin verrattavissa auton tai muun arjen aivan tavallisen kulkuneuvon kosahtamiseen keskelle Muuramen motaria. Ärsytyksen aste on yhtä suuri - mutta jälkikäteen saattaa enemmän tai vähemmän huvittaa ;)

"Oli kesä oli mopo,
tuli ylämäki kesä, mopo,
ylä ylämäki mopo hyyty mopo hyyty,
ylä ylämäkeen moottori laukesi

Oli mäki tuli hiki,
tuli mopo hiki mäki, mopo,
tuli mopo hiki mäki, mopo,
tuli mäki hiki pinnani kuumeni..."

perjantai 16. lokakuuta 2015

Syyslomailua ja elpymistä

Sepä on jo syyslomaviikon perjantai-ilta menossa! Hurjaa vauhtia on tämä lasten lomaviikko kyllä mennyt! Mummi ja ukki olivat hyvänä apuna sekä mulle että viihdykkeenä lapsille alkuviikosta, kävivät lasten kanssa mm. luontoretkillä ja Ähtärin eläinpuistossa. Nyt eilisen ja tämän päivän oon sitten ollut lasten kanssa päivät kolmestaan, kun mies on ollut töissä. Onneksi tuo meidän kaksikko on jo noinkin "iso", siis ovat jo sen ikäisiä ja reippaita, ettei paljoa tarvitse olla "käsityönä" heitä auttamassa tai viihdykettä keksimässä, vaan keksivät itsekin monenlaista tekemistä. 

Oon itse ollut kyllä todella, todella väsynyt nyt tällä viikolla. Liekö melko intensiivisen tutkimushässäkän syytä, todennäköisesti. Lisäksi kun oon pyrkinyt vielä tekemään jonkin verran kotihommia, niitä mitä pystyn (koska se on mulle itselleni tärkeää, edes tiettyjä juttuja pystyn tekemään), ja käynyt altaalla, niin on kyllä tuntunut ihan kokonaisvaltaisesti todella uupuneelta. Kävelykin on ollut iltoja kohti ihan järkyttävää raahautumista, on ihan tosissaan saanut pinnistellä, että saa jalat toimimaan ja ylipäätään pysyy pystyssä kun heiluttaa ja keinuttaa joka suuntaan, vaikka kuinka on keppi mukana ja pidän huonekaluista ja seinistäkin kiinni. On siitä uupumuksen tunteesta se hyvä puoli kuitenkin, että oon ainakin nukahtanut nyt iltaisin ihan hetkessä. Yöllä kuitenkin oon heräillyt ihan yhtäkkiä enkä heti oo saanut unta, kun ajatukset ovat pyörineet mielessä. Alitajuista stressiä, veikkaan...

Toisaalta henkinen puoli on vahva ja positiivinen yhä, fyysisen uupumisen ja väsymyksen ohella jaksan silti muuten hyvin, ihan oikeasti. Mieli on positiivinen ja huumoriakin löytyy. Ihme ja kumma, vaikka ite sanonkin, melkoista myllytystä on ollut kyllä :) Mutta hyvä että jaksan, ei tästä muuten mitään tulisi. 

Oon ollut nyt myös toista viikkoa matalaenergisellä dieetillä hyvällä motivaatiolla niin, että vaikkei ihan kahta viikkoa oo kulunutkaan tällä dieetillä, paino on pudonnut jo 4,2 kg. Aluksi lähteekin toki nesteitä paljon, kun nyt oli ollut pidempään tätä ennen kausi, että söin vähän mitä sattuu ja paino junnasi paikallaankin pitkään. Tätä uutta meininkiä nyt sitten jatketaan hyvällä tsempillä :) Syön paljon kasviksia ja proteiinia, osan aterioista oon korvannut Nutrilettilla. 

Erityinen syy tähän dieettiin on, että mulle tuli sellainen oikein supermotivaatio erään lääkärin aivan asiattomista kommenteista sekä mun tilanteen arvostelusta, vaikkei ollut mua itse edes koskaan nähnyt, päätellyt vain "päissänsä" (heh) ennakkoluuloisesti jotakin. Päätin siltä seisomalta, että nyt loppuu tällainen mun tilanteen vähättely ja mä todellakin näytän, että mulla on kyllä motivaatiota vaikka mihin, ja nyt tämä motivaatio kohdistuu erityisesti painonhallintaan. Se on ollut aina mulla yksi iso haaste (siis paino), vaikkei se syy näihin kaikkiin erikoisiin nivel- ja muihin terveysongelmiin olekaan. Kaikilla on jokin heikkous ja mun heikkous on, että oon tykännyt liikaa herkuista, erityisesti ilta-aikaan nautittuna. Mutta kyllähän sitä paremmin jaksaa vammakropan kanssa, jos on vähän vähemmän kiloja raahattavana, se on selvä homma. Anyway, eipähän tarvitse nyt jatkossa kenenkään enää ikinä (varsinkaan mua koskaan itse edes näkemättä) yrittääkään epäillä, etten tekisi ihan kaikkeani oman terveyteni ja vointini eteen! Ugh!

Tämmöstä motivaatiopuhetta tänään :) Loppuun vielä kuva minusta ja mun uudesta piposta, jonka on tehnyt Piia Valli PV-Designistä! 

Huumorilla eteenpäin, hyvää viikonloppua!






perjantai 21. elokuuta 2015

Sidekudosheikko touhottaja iskee jälleen

Otsikostahan voisi kehitellä jos jonkinlaisen megalomaanisen trillerin...
...vaan pysytelläänpä kohtuudessa :D 

Päässä soi Ultra Bran Sinä lähdit pois ja siitä kohta "yön viimeinen drinkki aamiaiseksi muuttuu, lisäsin siihen kahvia..." Biisi alkoi samantien soida päässä alkuiltapäivästä, vaikka en todella ole ollut missään drinkeillä tai muutenkaan missään. Tuli kuitenkin tuossa nyt syötyä "aamupalaksi" eilistä ruokaa salaatin kera ja juotua päälle "aamukahvit." Kyllä, mä nousin sängystä vasta yhden jälkeen :) 





On tullut touhotettua tällä viikolla liikaa, sellaisia asioita, jotka vievät sekä sekä fyysisen että henkisen energian. Pakollisia juttuja mutta myös niitä, jotka voisi jättää tekemättä (mm. tiettyjä kotihommia, mutta aina ei pysty kun ei malta jättää tekemättä). Eilen kävin vielä Peurungassakin altailla - huolimatta jo ties kuinka monetta päivää pois paikaltaan olevasta polvesta (eikä altaassa tuntunut polvi mitenkään pahalta, kun varoin). Kaiken tämän jälkeen olotila olikin jälkikäteen illalla sellainen, että hyvä että pystyssä pysyin, törmäilin kalusteisiin ym. Siis uupumusta ja ylirasittuneisuutta "ihanimmillaan", joten ei muuta kuin unta ja lepoa... 

Nukuinkin tällä kertaa tosi hyvin (!!) enkä herännyt ennen aamuista kellon soimista. Mies on nähnyt mun toikkarointia ja törmäilyä nyt iltaisin ja tänä aamuna huikkasi pojan kanssa aamulla lähtiessään, että "älä nyt tee mitään rehkimistä tänään, vaan nukut ja lepäät..." Lupasin tehdä niin :) 

Eilen puhuinkin miehelle, että nyt kun tytön koulu on alkanut, oon minäkin aina kömpinyt aamuisin ajoissa ylös sängystä lähettääkseni tytön koulumatkalle oikeaan aikaan. Aiemmin saatoin jäädä sänkyyn vielä loikoilemaan ja nukkumaankin kun muu väki lähti kotoa. En joka päivä mutta usein. Nyt en oo malttanut kuunnella itseäni, vaan suuri osa mun energiasta ja voimista on käytetty mm. tytön sujuvan koulunkäynnin aloituksen toteutumiseksi ja nyt kun koulu on lähtenyt jo mukavasti tytöllä sujumaan, voi taas itseäkin huomioida enemmän ja ehkä siksikin tuo oikea vointi puskee nyt "ylienergisyyden" alta esiin. Näin arvelen. Mutta tänään kun tyttö lähti kouluun, mä menin takaisin sänkyyn, jatkoin unia ja heräsin siis vasta iltapäivän puolella. Tuli kyllä todella tarpeeseen, varsinkaan, kun en aina saa öisinkään kunnolla kipujen tai jonkun ajatusmylläkän tai ylivireyden vuoksi nukuttua. Jatkossakin täytynee taas muistaa lepäilyn ja "olemisen" tärkeys ihan päivisinkin, jotta mulla riittää voimia tähän tavanomaiseen arkeen. Täytyy käyttää lusikat oikein!

Tuosta monta päivää häirinneestä vasemmasta polvesta täytyykin kirjoitella lisää. Se on tosiaan vaivannut jo vuosikaudet pahentuen vähä vähältä. Nykyään polven pois paikaltaan oleminen ei tunnu enää niin kipeältä mitä se tuntui aikoinaan - silloin 15 v sitten se turposikin välillä niin, ettei polvea saanut koukkuun ja oli tosi kipeä. Toiminnallinen haitta on nykyään suurempi: polveen ei voi luottaa kunnolla, sillä se saattaa yhtäkkiä mennä alta tai mennä pois paikaltaan mitättömässäkin liikkeessä, jopa pelkästä lihasaktivaatiosta, vaikka jalka olisi muuten paikallaan. Tämän jälkeen polvi on tosi epävakaa ja se lonksuu oudosti, on myös arka ja tuntuu siltä, että sen "sisällä nivelsiteet ja muut ovat sekaisin". Niinhän ne varmaan ovatkin, mutta tarkempaa vaurioastetta ei oo tiedossa kun magneettia ei polvista oo otettu. Luuston rakenteesta toki tiedetään, että niin tässä kuin toisessakin polvessa on poikkeavuutta "femurin trochleassa", siis reisiluun pään rakenne on synnynnäisesti poikkeava ja tämä altistaa myös polviongelmille. Tarkemmat vauriot eivät kuitenkaan näy rtg-kuvissa, ainoastaan tuo luuston rakenne. Yksityiskohtaisempi rakenne ei ole tiedossa muuten kuin että polvissa on monenlaista vaivaa ja nivelsiteet poikkeavan löysät (kuten muuallakin mun kropassa sidekudosheikkoutta on).

Vasemmassa kuvassa normaali polvi, oikeassa mun.




Trokleadysplasian tunnusmerkkejä ylempänä ja alhaalla mun polvet. Dysplasiaa.


Kun kyseessä on "tukijalan" polvi, on erityisesti viime aikoina käynyt muutama läheltä piti -tilanne varsinkin kylppärissä, kun oon polven pettäessä alta melkein liukastunut. Tämä on tietysti vaarallista. Niinpä fysiatri soitti keskiviikkona ja juttelimme tästä polven tilanteesta + muustakin... Tänään tuli epikriisi tuosta puhelusta ja mulle myönnetty uusi taksilappu koti-Peurunka-koti tai koti-uimahalli-koti-välille 6.12. saakka. Epikriisissä todetaan tuo kertomani polven hankaluus ja mm. seuraavaa:

"Jos neurologialla ei oireita selventävää todeta, voisi fysiatrialla harkita liikuntafysiologin EMG-tutkimusta."

"Todennäköisesti tarpeen konsultoida kollegaa mm. kokonaishoidosta, lausunnoista, onko vielä uusi SV67 (10 ajon) matkakorvaus saatavissa ja kannattaako jatkaa näillä vai mielummin laatia maksusitoumus allasharjoitteluun."

"Varataan kontrollikäynti polven tutkimiseksi yhteiskonsultaatioaikana kollegan kanssa. Kontrollin yhteydessä harkinta ortopedin konsultoinnista puhelimitse ja arvio lisäkuvantamisten tarpeesta."

Saapa nähdä, onko tuolle polvelle tehtävissä jotakin vai täytyykö vaan ottaa tämä sidekudosheikkous huomioon ja yrittää pärjätä näin + erilaisten apuvälineiden avulla. Jos yhä ollaan ihmeissään monimutkaisesta tilanteesta, aion kysyä, ovatko fysiatrit sitä mieltä, että Keski-Suomen keskussairaalassa ylipäätään löytyy osaamista koko ongelmavyyhdin selvittämiseksi vai olisiko nyt oikeasti jo syytä tehdä se lähete sellaiseen sairaalaan, jossa osaamista on. Tai auttaisiko se, jos kaikki täällä mua hoitavat/hoitaneet lääkärit pitäisivät yhdessä hoitopalaverin mun tilanteesta? Sellaista ei kai ole pidetty kertaakaan.




Mutta on tässä näiden selvittelyjen ohella kivaakin taas luvassa: huomenna ois tarkoitus käydä terassilla kaupungilla piiiitkästä aikaa! Muutenkin syksylle on tiedossa myös mahtavia juttuja kuten mm. Lauri Tähkän ja Kaija Koon konsertit sekä muutamia tosi kivoja tapaamisia ja juhlia... Jee :)



sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Jotain positiivistakin välillä

Jotta koko elämä ei vaikuttaisi ihan totaaliselta taistelulta ja selviytymiseltä, on mullakin sentään hyviä hetkiä ja ilonpilkahduksia kaiken keskellä :) Tänään ajattelin että kirjoitan tarkoituksella vaan hyvistä jutuista. Laitetaan ne nyt tylsästi tähän ihan numerojärjestykseen - tai oikeastaan, sehän on parempi, mitä enemmän numeroita tähän tulee - sitä enemmän hyviä asioita!

1. Lähetin eilen mulle todella tärkeän meilin. Sain sattumalta oikein hyvän kirjoitusinspiraation, tietynlaista "taistelutahtoa" ja sitä kautta sain aikaiseksi hyvän tekstin, jonka avulla toivon tiettyjen asioiden edistyvän. Oon tylsä, mutta en kerro tästä asiasta nyt enempää :) Sanotaanko nyt niin, että tunnen itseni tietyllä tavalla pioneeriksi, joka raivaa tai yrittää raivata esteitä muiden tieltä, ettei heidän tarvitsisi. Ehkä kerron tästä jossakin vaiheessa täälläkin lisää...

2. Ystäväni haki mut eilen kotoa syömään kaupungille ja toi sieltä takaisinkin. Oli oikein mukavaa, vaikka hetken ehdinkin miettiä hankalien viime päivien vuoksi, etten lähtisi. Onneksi lähdin, plussan puolelle jäätiin henkisesti, kun taas pääsi vähän ihmisten ilmoille kotinurkista (siis muuallekin kuin lääkäriin tai fyssarille)...

3. Sain jopa vaihdetuksi olkkariin hiukan keväisempää ja pirteämpää fiilistä iloisemman väristen tyynynpäällisten avulla. Ja keittiöön vaihdoin myös kaitaliinan sekä kylvin rairuohoa pääsiäistä ajatellen. Pyyhin jopa vähän pölyjä pöydiltä ja tasoilta, että mä oon hurja :D Anyway, heti vähän piristää kun on värikkäämpiä asioita ympärillä, kun kotona tulee kuitenkin niin paljon oltua. On luonnollista, että tällaisessa tilanteessa yrittää tehdä ympäristöstä (tai siitä paikasta, jossa eniten aikaa viettää) mahdollisimman viihtyisän!




4. Lapset pelasivat isänsä kanssa tänään aamulla Playstation-pelejä ja tämän kolmikon höpöttelyä oli huvittavaa seurata sivusta.

5. Suunnittelen mielessäni tietynlaisten pääsiäiskoristeiden tekemistä kananmunien suojakennoista, niistä sellaisista pahvisista. Kun vointi vielä vähän paranisi tästä ja pystyisin istumaan paremmin, ryhdyn tuumasta toimeen vähän kerrallaan... Ensi viikolla ei ole mitään ohjelmaa arkipäiville, joten tuostapa löytyy ainakin luovaa, kivaa tekemistä :)

6. Mies räpsi tänään mun puhelimella aivan idioottimaisia kuvia, kun makasin sohvalla. Ensin hermostuin mutta lopulta nauroin ihan kunnolla... Tässä yksi otoksista :D



7. On hienoa huomata, että yllättävän läheltäkin mutta myös kauempaakin löytyy "kohtalotovereita", jotka ymmärtävät tasan tarkkaan, mitä kaikkea tässä onkaan meneillään ja joiden kanssa voi vaihtaa ajatuksia avoimesti. Mahtavaa <3

perjantai 13. helmikuuta 2015

"Mitä oot puuhaillu tänään?" "No just makasin keittiön pöydällä..."

Ystäväni soitti. Kertoiltiin puolin ja toisin kuulumisia, ja hän kyseli sitten, mitä oon tänään puuhastellut. "No mä makasin just keittiön pöydällä..." vastasin, kun ystävä alkoi nauraa ihan hillittömästi puhelimessa. "Siis oot tehnyt mitä?!!" "Ai hitto, en oo tainnu muistaa kertoa, mitä mä oon nyt Peurungasta lähtien kaiken muun lisäksi harjoittanut..." sain sanotuksi väliin, ja ystävä hihitteli toisessa päässä yhä.

Kerroin sitten, että mun siis pitää joka päivä, muutamia kertoja ainakin, kaiken muun lisäksi myös venyttää tuota kiristelevää ja kipeää lonkankoukistajaa, joka on yksi syy (muttei varmaankaan koko syy) oikean lonkan ongelmiin. Sitä toki tekee huomaamattaan myös silloin, jos mä makaan mahallani, mutta vielä lisää venytystä saa makaamalla vähän korkeammalla selällään ja roikottamalla oikeaa jalkaa lonkan kohdalta alaspäin kohti maata.

Ja miksi mä sitten makaan keittiön pöydällä? :D No ihan siitä syystä, että meillä ei oo mitään muuta yhtä korkealla olevaa tasoa, josta saisin jalan roikkumaan niin, ettei se osu lattiaan. Sohvat ja sängyt ovat ihan liian matalalla siihen nähden, että mulla on vielä aika pitkät kintut. Joten jäljelle jää keittiön pöytä :D Siitä vaan ylimääräiset tavarat ja liina pois, tilalle fleecepeitto ja tyyny ja varovasti makaamaan + vielä varovammin jalka pöydän reunalle ja siitä käsillä lasken jalan alas. Käsillä siksi, että kuten on tiedossa, jalka muuten vaan tipahtaisi reunan yli holtittomasti.

Kyllä muuten tuntuu, sattuu, vedet vaan valuu silmistä kun kiristää niin älyttömästi... (Outo juttu sinänsä, koska muuten lonkka on niin epävakaa.) Ei tuota voi kovin pitkään tehdä kerrallaan. En kyllä tiedä, onko tuosta mitään apua ollut, ihan yhtä paljon aina tuntuu kiristävän ja sattuvan...

Jälkikäteen sitten tietty aina pyyhin pöydän desinfiointiaineella, hygienia ennen kaikkea :) Mutta kyllä hätä keinot keksii kun on pakko. Ei ainakaan voi väittää, etten tekisi mulle räätälöityjä harjoitteita!

"Just, että sellasta pöydällä makaamista", ystävä käkättää puhelimessa. "No joo, onneksi ei oo naapureita tuolla puolella pihaa, kyllä ne miettis jos näkisivät ohi kulkiessaan mitä mä keittiössä puuhaan, että no nyt se Hannastiina viimeistään ainakin on ihan hulluks tullu!" "Mulle tuli kyllä pöydällä makaamisesta jotain ihan muuta mieleen kuin fysioterapialiikkeet..." tikahtuu ystävä puhelimen toisessa päässä nauruunsa :D

On se hauskaa kun on hauskaa! Ja ihan normimeininkiä täällä Hannastiinalassa...

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Ekan kuntoutusviikon saldo

Aivan ensimmäisenä mun täytyy kopioida tähän mun Facebookiin laittama kuvaus meidän kuntoutusporukan huumorista ja kummista vaivoista... :D

Ekan kuntoutusviikon yhteenveto: "meno on kuin spitaalisten pikkujouluissa" :D Nauretaan niin paljon, että silmät valuu, nenä tippuu ja kieli on poskella. Yks yrittää odottaa teleskooppikäden kasvamista, jotta ois vähän parempi kurotella tavaroita. Toisella on astianeuroosi - oman ruokavalion mukaiset ruuat tuodaan mitä kummallisimmissa astioissa, kun muut syövät ihan tavallisen näköisiltä lautasilta. Kolmannella on kumisormet, neljännellä luksoituvat nivelet. Viides päätti, että ryömisi meidän ohi, jottei joutuisi muiden kanssa samaan pöytään... Ainut vaan, että se nyt ei satu onnistumaan kun on vähän fyysisiä rajoitteita :D Ja mitä mä teen? Leikin kultakalaa akvaariossa. 

"Kokoontuu omituisten otusten kerho..." Ja ai niin! Kaihon karavaani on saanut täällä uuden merkityksen. Se ei oo Tuure Kilpeläisen orkesteri, vaan se saattaa olla kolmen hengen porukka, jotka kulkevat eri apuvälineillä peräkkäin pitkin Peurungan käytäviä... Välillä oikein hitaasti, että muita ärsyttäisi :D

Että näin hulvattomaksi on porukka muotoutunut ihan muutamassa päivässä. Meillä on kaikenlaisia vaivoja ja aika harvinaisiakin sellaisia, joten paljon löytyy sitten kuitenkin yhteistä. Ja se huumori! Usein porukkaan mahtuu vähintään yksi tosikko, mutta tässä porukassa ei sellaista kyllä ole! Voi heittää aika raakaa huumoria ja toinen vaan jatkaa samaa rataa. Ja vedet silmissä käkätetään. Toisesta kuntoutusporukasta on alkanut siirtyä meidän vakioruokapöytään väkeä mukaan, kun meillä on aina niin hauskaa :) Ja ollaanpa jo saatu palautetta siitäkin, että hississäkin meidän käkätys kuuluu, ja kommentoipa joku nainen meille tuolla käytävälläkin, että "onpa teillä tarttuva nauru!" Että näin. Kiva on nauraakin välillä sydämensä kyllyydestä. Se on myös terapeuttista, vaikka kyllä täällä paljon on tullut puhuttua myös ihmisten elämäntilanteistakin ja arvoistakin ym. tosi paljon.

Tänään oli ihan täysi vapaapäivä ja jokainen teki vähän mitä huvitti ja halusi. Meillä tuli perhe käymään täällä ja käytiin miehen ja lasten kanssa yhdessä kylpylässä. Lapset olivat innoissaan :) Pikku "äksidenttikin" tapahtui kun innokas neiti melkein-seitsemän-vee veti invavessan hälytysnarusta ja piippaaminen alkoi... Onneksi se hälytys meni sitten vaan aularavintolan henkilökunnalle eikä sentään mitään ambulanssia ja palokuntaa paikalle saapunut! "Ei haittaa mitään, kerrankin tällainen hälytys eikä mikään oikea hätätilanne!" hymyili tarjoilija, kun kävi katsomassa, mikä on tilanne. Olihan se uteliaan neidin testattava sen narun tarkoitus... :) Nyt muistaa kyllä jatkossa, ettei ole suotava toimenpide!

Huomenna on sitten taas "täysi työpäivä." On ainakin kuntosalia (yläkroppatreeniksi menee mulla), yksilöllinen allastreeni, ryhmäkeskustelua... Ja taitaa mulla olla aika psykologillekin. Saapa nähdä, mitä siellä tulee juteltua ja pääsenkö asioiden käsittelyssä taas askeleen eteenpäin.




tiistai 16. syyskuuta 2014

En se ollu minä!

Nyt alkaa jo vähän nahkasta näkyä, että ollaan vähän kuumemman/polttavamman auringon alla mitä kesäisin meillä kotoisessa Suomessa. Täytyy viettää aikaa myös varjossa, muuten mulla alkaa kesiä nahka leuasta (! Mulla on vissiin niin vahva ridgeforresterimainen leuankärki?) ja nenästä, hyvistä aurinkovoiteista huolimatta :D Mulla on niin vaalea iho, että tarkkana saa olla, ettei pala. Mutta rusketustakin haluaisin... :)

Onpa tullut vähän sählättyä täällä. Eilen oltiin illallisen jälkeen yksillä drinksuilla ja siitä kun sitten oltiin lähdössä ja otin toista keppiä vastakkaiseen tuoliin nojaamasta, kaatoi mun paitaan tarttunut toisen kepin kädensija kivasti hirveellä ryminällä sen drinkkilasin lasipöydälle... Koitin tässä vaiheessa vielä salamannopeilla keppikäsireflekseilläni pelastaa drinkkilasin, mutta eikös se ehtinyt tippua lattialle ja hajota tuhannen päreiksi. Kyllä nolotti, mutta olipa pimeää, joten ei tarvinnut olla ihan parrasvaloissa :D Siitä sitten sisälle huhuilemaan baarimikolle että joo hei vaan, mä tiputin tuolla yhden lasin lattialle... Ja täti tulikin sieltä hymyillen rikkalapion ja -harjan kanssa ja totesi, että ei se mitään. 

Päivällä sähläsin myös. Oltiin syömässä snackbaarissa, johon käy välillä mereltä puuskittainen tuuli. Olin katsellut jo aiemmin, että kohta toi pahvinen juomamuki limsoineen kaatuu, jos vähänkin enemmän tuulee. Sittenpä se isompi tuulenpuuska tulikin ja oli kaatamassa mukin suoraan siihen kulkuväylälle musta poispäin. No mä taas ehdin reflekseineni väliin, tosin se ei auttanut. Onnistuinkin kaatamaan mukin suoraan mun omaan syliin... Mahtavaa! Onneks oli päällä vaan bikinit ja sellainen "hellehuivimekko", jossa ei paljoa tahrat näy ja joka kuivuikin tässä helteessä tosi nopeasti, joten nou hätä. Pöydän sai pyyhittyä paperilla... 

Pieniä juttujahan tuollaiset ovat, kunhan ei itteensä telo. Pari kertaa on mulla jo keppi luistanut märillä allasalueen laatoilla, ja siinä on vaarana lentää nurin. Saa tarkkaan kuljeskella kyllä. Rappusissa myös.

Ja lopuksi taas muutamia kuvatunnelmia...






maanantai 15. syyskuuta 2014

David Copperfield ja turvonneet jalat

Loma jatkuu mainioissa merkeissä. Mitään ihmeellistä ei ole tullut tehtyä, ollaan vaan oleskeltu ja kuljeskeltu hotellialueella ja rannassa. Ja mä olen ollut altaassa. Mitään muuta ei oo tarkoitus tehdäkään, retkillekään ei ole tarkoitus osallistua. Oikein lepoloma (ja mulle myös vesijumppaloma)!

Jalat tykkäävät vähän huonoa tästä kuumuudesta täällä ja varmaan tosta "paljosta" (= mulle paljosta) kävelystäkin - on turvotusta. Vedessä olo tuskin tällaista aiheuttaa vaan lähinnä tämä kävely maalla ja rappuset tänne huoneelle... Rappusissa koitin välillä kävellä ilman tukeakin (tulee välillä hinku testata!) mutta ei siitä tule mitään. Sain myös kommentteja: "Kohta saat sen sun nivelen pois paikaltaan ja joudutaan olemaan täällä vähän pidempäänkin kuin viikko... Harjoittele vaikka kotona, mut älä täällä..." Tottahan se on, ei täällä ollessa kannata riskeerata mitään.

Mulla on turvotusta erityisesti tossa oikeassa jalassa mutta vasemmassakin, sen tuntee inhottavana kiristyksenä. Oon juonut varmaan liian vähän, vaikka nesteytyksestä on koko ajan huolehdittukin. Suolaa ja kivennäisaineita kyllä tulee ruuan mukana varmasti riittävästi, täällä tulee syötyä niin monipuolisesti. Täytyy myös muistaa nostaa jalat välillä ylös ihan reilusti. Sitä ei vaan malttaisi tehdä, kun pitää olla koko ajan altaalla ja auringossa! :D

Täällä on tällä hetkellä paljon tuttuja kasvoja (tai ainakin kaksoisolentoja). Ensin nähtiin eräs nuori sukulaismies, sitten Daniel Sedin. Tänään meitä vastaan kävelivät sekä David Copperfield että David Coulthard - ja Kreikan entinen pääministeri nähtiin puistelemassa pyyhettä parvekkeella hyvin tärkeän oloisena. Hehe, näille ollaan kyllä naureskeltu, kovin on saman näköistä ja oloista väkeä kuin mitä oikeat tyypit olisivat :D

Tämmöstä tänään! Ja tässä vielä muutamia kuvasia...







keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Henkisesti virkeä

Oon tutkinut ja lueskellut tänään saamaani uusinta B-lausuntoa. Se on työterveyslääkärin lausunto ja ihan täyttä ja oikeaa, painavaa asiaa, mutta itse kun olen lukijana, tuntuu teksti vielä niin erilaiselta. En oikein osaa kuvata tunnetta, miltä tuntuu, kun sinua arvioidaan ja "luetaan kuin avointa kirjaa", paljaimmillaan. Ja samalla sellaiselta, että "tämähän on itsestäänselvää." Mutta tietysti lääkärit tekevät havainnointeja koko ajan, aulasta vastaanottokäyntiin, ja tekstikin on sitten näissä tarkemmissa lausunnoissa sen mukainen.

Ensin tuossa on kuvaus ortopedin ylimääräisen kontrollin lopputulemista, joista aiemmin blogissa kirjoitinkin, ja siitä, mitä tutkimuksia ortopedi määräsi. Sitten kerrotaan, etten pysty istumaan ja seisomaan yhtäjaksoisesti yli 30 min kerrallaan ja että kiputaso on pysynyt viimeiset pari kuukautta samana. Mutta sitten oli työterveyslääkärin omat havainnot, jotka mua huvittivat ja itse asiassa oikein kunnolla naurattivat, tarkkaan on mun "olemista" tarkkailtu, liekö jostain kameroistakin?! Tässä siis:

"Nykytila: Jo odotusaulassa nousee välillä seisomaan. Vastaanotolla pystyy istumaan 15 min. jonka jälkeen nousee ja hieroo reiden seutua. Tämän jälkeen istuu lyhyitä hetkiä ja alkaa liikehtiä kivuliaana, kunnes nousee taas seisomaan. Pitkästä ja vaikeasta sairaudesta huolimatta henkisesti virkeän oloinen. Halua olisi palata työhön."

Henkisesti virkeä :D Ihan kuin puhuttaisiin jostakin vanhuksesta, heh! Tuo reiden hierominen myös naurattaa, mutta niinhän mä teen usein kun nousen istumasta seisomaan, kun tuo arven alue on välillä niin älyttömän arka, yliherkkä ja kipeä. 

No sitten lausunto jatkuu mm. työkykyarviolla. Siinä mainitaan työterveysneuvottelusta ja siitä, että "tutkittava on vielä niin kivulias, että työhön keskittyminen ylipäänsä on vaikeaa. Lisäksi ainoa asento, jossa pystyy olemaan pidempään, on makuuasento. Tässä päätetyön tekeminen ei onnistu." No ei onnistu ei, kuvitelkaa nyt, mitä työn tehokkuus voisi olla tuossa asennossa :D Tai muutenkin se, pystyykö hektiseen projektityöhön noin toimien... Tuskinpa. En minä ainakaan. Ja työkavereitakin pitäisi silloin tällöin ainakin nähdä, kun toimimme tiiminä ja yhteistyössä keskenämme.

Tänään soitti myös yksikkömme henkilöstöpäällikkö, jonka kanssa oli puhetta sellaisesta paperista, jossa työnantaja todistaa, ettei korvaavaa työtä ei ole tarjolla. Liitto tarvitsisi ilmeisesti tällaisen (haen siis liiton rahaa lokakuun alusta lähtien siksi ajaksi, kun kuntoutustukihakemus on käsittelyssä). No, mainitsin tuosta yllä kirjoittamastani työkykylausunnosta ja totesimme hiukan huvittuneena, että no eiköhän tuossa ole kaikki oleellinen sanottu, selällään sängyssä maaten on hankala tehdä melko monia töitä :D

Tuli vielä mieleen, että Jyväskylän avoin yliopisto lähestyi mua mainoskirjeellä. Houkuttelevat mua ilmeisesti opiskelemaan. Pitäisköhän sinne mennä opiskelemaan henkistä terveyttä? Heh, no ei tarvii, kun mähän kerran olen henkisesti virkeä, haha :D

(Ja joo, mun tilanne on varmasti hankala, mutta välillä on vaan pakko heittää kaikki huumoriksi. Niinkuin tänään. Oon nauranut tänään enemmän kuin moneen päivään ja eikös se ole parasta terapiaa?! Kyllä!)

Tällainen on henkisesti virkeän oloinen ihminen :D

lauantai 9. elokuuta 2014

Silmäniskuja

Jostakin syystä mulla on ollut tänään ihan kamala elohiiri vasemmassa silmässä. Siis sellainen, että kun katson itseäni peilistä, näyttää ihan siltä, että iskisin vähän väliä silmää! Onneksi olen ollut tänään vaan kotona, mutta...

...entä jos olisin ollut silmää iskevänä vaikka eilisessä hermoratatutkimuksessa? Olisin maannut siinä tutkimuspöydällä selälläni ja yhtä aikaa tahtomattani nykivän pohkeen, reisilihaksen tai varpaiden lisäksi olisi mun silmäkin nykinyt. Olisikohan lähetteen tehneelle lääkärilleni kirjoitettu muiden tulosten lisäksi myös se, että "Potilas iski koko tutkimuksen ajan silmää. Tämä saattaa olla oire jostain vakavammasta hermovauriosta. On myös mahdollista, että potilas huijaa koko ajan."

...tai entä jos menisin silmää iskevänä leikanneen lääkärin vastaanotolle? Mulla saattaisi olla uskottavuusongelmia sielläkin. Tai sitten mua pidettäisiin lievästi outona.

Lääkäri: "No miten on mennyt?"
Minä: (blinkblink)
Lääkäri: "Öhh... siis kuvailisitko millaisia oireita sulla on nyt ollut?"
Minä: (blinkblink) No tota onhan tässä ollut jos jonkinlaista oiretta... (ja tähän sitten kuvaisin nykytilanteen mahdollisimman hyvin.) (blinkblink)
Lääkäri: "Ööh... Jaahas..."

Saattaisi olla tohtori hiukan ihmeissään. "Potilaalla on ainakin pilkettä silmäkulmassa. Epäilen, onko tilanne ollenkaan niin vaikea, mitä hän silmäniskujen ohella kertoo", hän kirjoittaisi omiin papereihinsa.

Olisihan näitä muitakin kummallisia tilanteita, joihin voisi tällaisella silmäniskumeiningillä joutua. Kuvitelkaa vaikka... Baarissa, pankissa, kaupan kassalla... Missä vaan.

Toivon kuitenkin, että tämä tilanne on ohimenevä, sillä se on ollut huomattavasti ärsyttävämmän tuntuista kuin miltä mun lonkka ja jalka on päivittäin tuntunut. Uskomatonta mutta totta!