Pääskysestä ei päivääkään

Eipä oo tullut taas moneen päivään kirjoiteltua. Tää viikko on sujahtanut taas sukkelasti - en oikein tiedä mihin, mutta onpa kuitenkin! On mahtunut niin ylisuorittamista, siitä ylisuorittamisesta seurannut toipumisjakso ja sitten vaan vähän rauhallisempaa olemista ja auringostakin nauttimista. 

Ylisuorittaminen tarkoitti tällä kertaa sitä, että yhtenä päivänä innostuin mm. vaihtamaan eteiseen maton (kuva alla),

liikuskelin kotona välillä ilman keppiä ja siitäkös + muutamasta muusta terveen ihmisen näkökulmasta aivan mitättömästä jutusta mulla oli niin kipeä alaselkä koko loppuillan (hermokipua) ja järjettömän kova lihasväsymys, että tosi vahvoista kipulääkkeistäkään ei meinannut olla mitään apua. Se lihasväsymys, kivut ja myös muu kaiken kattava uupumus, fatiikki, jatkui myös seuraavaan päivään ja selkäkin tuntui pitkään tosi tukkoiselta. Mun kroppa ei vaan kestä tai jaksa sitä, että kurottelen lattialta tai teen jotakin etukumarassa kädet kohti lattiaa. Eikä kestä muutakaan vastaavaa tekemistä kuten ei paljoa muutakaan normaaleihin kotiaskareisiin liittyviä juttuja, jotka sisältävät sivuttais-, kumartamis-, kyykistymis- tai kurotusliikettä tai kiipeämistä vaativaa hommaa. Tasapainoilen kroppani kanssa päivittäin. Mitään ylimääräistä venytystä esim. ei saisi tulla.

Jos selän taivuttelua joko ylä- tai alaviistoon pelkästään ajatellaan, niin mulla selän nikamat varmaan menevät helposti vääriin asentoihin, painavat hermoja, samoin lantio/lonkat vinksahtelevat, ja siinä sitä ollaankin sitten, jos se järkyttävä tykyttävä puukoniskuja selän kautta lonkkiin, lantioon ja jalkoihin sateleva kipu iskee. Ei tiiä miten päin olisi. Ihan oma moka oli nytkin tuo kipu, mitäs suoritin. Mutta tää kun on niin tätä, ei vaan aina pysty ennakoimaan, mitä voi tai ei voi tehdä ja tekemisen määrät voi myös olla ihan mitättömiäkin siitä aiheutuviin ongelmiin/kipuhin/heikkouksiin nähden... Welcome to my world! Ei meille todellakaan turhaan ole myönnetty palveluseteleitä siivousta varten.

Tästä mun voinnista sen verran, että oon alkanut nyt pitää säännöllisen satunnaisesti oirepäiväkirjaa. Nyt on nimittäin alkanut tulla ikäviä kipu-, muljahtelu-/lievää subluksaatio- ja lonksumisoiretta lonkkien, polvien (ja selän, joskaan selkä ei muljahtele vaan paukkuu, naksuu ja rutisee) ohella myös mm. olkapäihin ja ranteisiin ja on ollut taas päiviä, jolloin voimat on olleet käsissä heikommat kuin normaalisti ja esim. kynällä kirjoittaminen on ollut hankalaa ja kovasti voimia vievää, samoin käsien pitäminen ylhäällä vaikkapa hiuksia harjatessa tai kuivatessa. Ei kuulosta hyvältä, jos oireilua alkaa tulla jalkojen ja selän ym. ohella enenevässä määrin käsiinkin, ja siksi musta on hyvä myös tarvittaessa pystyä näyttämään kesäkuun alussa fysiatrille, millaista vointi on nyt viime aikoina ollut... Vastaanotolla ei kuitenkaan muista muuten kaikkea sanoa. Antaa heidän siellä sitten miettiä jatkosuunnitelmia.

Työterveyslääkärin kanssa juttelin eilen puhelimessa. Hän kirjoittaa nyt B-lausunnon/sairauslomaa puoleksi vuodeksi eteenpäin, ja tuolla lausunnolla haen taas kuntoutustuen jatkoa meidän firman eläkesäätiöltä ja Kelalta etuuksia. Tai siis hainkin jo tänään Kelalta jatkoa eläkettä saavan hoitotuelle, olin jo aiemmin lähettänyt Peurungan viimeisimmät lausunnot Kelaan ja nyt tein varsinaisen jatkohakemuksen. Yritin nyt kertoa niin tarkasti, kattavasti ja realistisesti kaiken kuin vaan on mahdollista... Toivotaan myönteistä päätöstä jatkossakin ja kuntoutustuelle tietysti myös, olisi puoleksi vuodeksi sitten nuo paperibyrokratiat edes joltakin osin pyöritelty... Toivottavasti mun tilanteesta saataisiin nyt puolen vuoden aikana paljon lisätietoa ja kuntoutumistakin olisi tapahtunut... Tai että tilanne ei menisi ainakaan yhtään huonommaksi! Nyt odotellaan fysiatrin kontrolliaikaa kesäkuun puolella, sitten ollaan jatkoselvityksistä taas viisaampia.

Yksi juttu mua vaivaa kyllä ja se on se, että työterveyslääkäri (ttl) toivoi, että menisin käymään sen saman fyssarin luona, joka viime vuonna mua kohteli todella epäkunnioittavasti - tai itse ainakin koin tulleeksi epäkunnioittavasti kohdelluksi. (Ks. viime vuoden toukokuun alkupuolen blogitekstit, löytyy sieltä, jos haluat lukea...) Sen käsittämättömän fyssarikohtaamisen jälkeenhän mä sitten hakeuduin suoraan yksityisen fyssarin vastaanotolle, koska halusin sellaisen fyssarin mua ohjaamaan, joka varmasti mua ja tilannettani ymmärtää ja kohtelee ihmisiä empaattisesti mutta myös hyvällä huumorilla. Saman yksityisen fyssarin ohjauksessa oon jatkanut koko ajan, nytkin oon menossa hänelle kun fysiatrian polilta on tiedossa kuulumisia ja kun saan sen ekan polvituen käyttöön. 

Anyway, kun tämä nykyinen ttl oli poissa silloin vuosi sitten, ei hän ollut kuullut mitään siitä oudosta fyssarikäynnistä (olin kertonut asiasta häntä sijaistaneelle lääkärille) ja kerroin sitten eilen puhelimessa ttl:lle, miten homma vuosi sitten oli mennyt ja miksi mulla nousi heti karvat pystyyn, kun tuli puhetta että tuonne vastaanotolle menisin taas. Olivat miettineet, että tämä fyssari toimisi mulle tsemppaajana (?!). En vaan oikein käsitä vieläkään, miten sen vuoden takaisen kohtaamisen jälkeen tämä fyssari voisi mun tsemppaajana edes toimia - ja toisekseen, siinä on TAAS fyssari tai ylipäänsä yksi terveydenhuollon henkilö lisää, jolle taas pitää koko stoori kertoa alusta saakka! (Vaikkakin ttl lupasi puhua luvallani tälle fyssarille mun viimevuotisesta kokemuksesta ja pohjustaa käyntiä tällä tavoin.) Kolmas huomioitava asia on se, että jos mulle ei fysiatrian poliltakaan pystytty lisäneuvoja nykyisten fysioterapiaharjoitusten + vesiharjoitusten lisäksi antamaan, kun en vain pysty kuin tiettyjä mulle erikseen räätälöityjä liikkeitä tekemään, mitä uutta tällä fyssarilla olisi mulle vielä annettavana? Hullu treeniohjelmako taas, väitös siitä, että mun päässä on vikaa ja että kepit vois heittää varastoon?

Jos vanhat merkit paikkaansa pitävät, ei tämä fyssari oikein mua kuuntele ja ymmärrä eikä meillä myös muutenkaan "synkkaa", ollaan aivan eri aallonpituuksilla. Tsemppinäkökulma on tästä siis kaukaa haettu, mun tsemppaajat ovat ihan muualla - lähipiirissä ja tuolla toisessa fysioterapiayrityksessä. Mutta päätin kuitenkin, että käydään nyt kuitenkin kerran tuolla fyssarilla kääntymässä. Vaikka sitten siksi, että kohtaan ne vuoden takaiset ikävät asiat silmästä silmään. Päätin kuitenkin, että jos kohtelu olisi nytkin samanlaista kuin vuosi sitten, en kuuntele sitä, vaan sanon rauhallisesti mielipiteeni asiasta ja lähden vastaanotolta pois. That's very simple.

Mutta nyt nauttimaan vielä ihanasta alkukesän auringosta takapihan terassilla :) Pääskysiäkin on nähty tänään. Aurinkoista viikonloppua! T. sohvalta yllätetty hypermobiili :D

Olenko tarpeeksi kunnossa työkokeilua ajatellen?

Ahdistaa. Mietityttää. Ajatukset pyörivät kehää. Yhä vieläkin koko mun kropan kapasiteetti tuntuu olevan viime torstain tapahtumissa, kaiken kuullun ja koetun sulattelemisessa.

Tänään olin tapaamassa työterveyslääkäriä, jolle kerroin viimeisimmät kuulumiset polikäynniltä. Ihan ensimmäisenä, ennen kuin jatkan tätä pohdintaa, on todettava, että mulla on siis todella empaattinen ja tsemppaava työterveyslääkäri. Puolin ja toisin kuuntelemme ja keskustelemme, on molemminpuolinen ymmärrys ja käsitys asioista. Olemme samalla aaltopituudella.

Kävimme läpi mm. mun Peurungan kuntoutuspalautetta ja muutenkin kerroin sitten siinä sivussa, mitä torstain röntgenkuvista löytyi ja mitä ortopedini totesi lonkistani, polvistani sekä muutenkin voinnistani, kokonaistilanteesta sekä työkykyisyydestä. Kerroin myös suvun oireista (työterveyslääkäri otti myös kopiot kirjoittamastani paperista) ja siitä, että ortopedi teki konsultaatiopyynnön fysiatrian polille, koska tätä kaikkea tulee hänen mielestään selvittää lisää sidekudossairauden mahdollisuuden vuoksi.

Silti jotenkin tuntui, että ihan tarkkaan työterveyslääkärini ei päässyt tänään siitä jyvälle, mikä mun vointi onkaan tällä hetkellä. En tiedä onko tässäkin sellainen juttu, että vastaanotolla saatan näyttää pirteämmältä kuin olenkaan? Esitän sitä "hyvää ja pärjäävää potilasta?" Olen aktiivinen, keskusteleva, mahdollisimman positiivinen olosuhteisiin nähden, ja vaikka olen sairas - tai ennen kaikkea siksi - HALUAN näyttää mahdollisimman siistiltä ja huolitellulta, koska se tuo ripauksen ekstrajaksamista myös itselleni...

Kerroin, että ortopedini oli kirjoittanut 3 kk lisäpätkän sairauslomaan, uuden B-lausunnon siis. (Ortopedilla on oma tietty näkemyksensä tilanteesta - en sitä kuitenkaan täällä blogissa tällä erää kerro.) Juttelimme työterveyslääkärin kanssa sitten mahdollisesta työkokeilusta, joka olisi yksi mahdollisuus selvittää ja nähdä työkykyä ja tämänhetkistä käytännön vointia. Jos työkokeilu toteutuisi, menisin siis työeläkeyhtiön maksaman kuntoutusrahan turvin kokeilemaan työntekoa omalle työpaikalleni, kunhan käytännön järjestelyt olisi selvitetty huolella ja asiasta sovittu

työnantajankin kanssa työterveysneuvottelussa. En olisi varsinaisesti "tavallinen työntekijä" tiimissä vaan "ekstratyövoimaa." Jotta työkokeilu onnistuisi, mulle lisäksi räätälöitäisiin mun vointiin sopiva työnkuva siten, että mulla olisi mahdollisuus myös maata sohvalla. Tuntimäärätkin sovittaisiin erikseen. 

Ajatuksenahan tuo on musta hyvä; saisin sosiaalisia kontakteja taas enemmän takaisin ja muutenkin jotain muuta mietittävää kuin mm. sairastamista ja kotipäiviä. Mutta sitä jäin kovastikin jälkikäteen miettimään, miten tämä käytännössä tapahtuisi: meillä kun on usein aika hektinen IT-alan työ, on projekteja ja muita erilaisia kiireellisiä selvityksiä, viankorjausta tai sen koordinointia ym... En mä pystyisi ainakaan tuollaisessa työnkuvassa yhtäkkiä menemään sohvalle makaamaan, kun joku kipupiikki iskee. 

Mikä sitten olisi mielekästä, mun itse tauottamaani työtä sekä mulle että työnantajalle? Ja sellaista työtä, mistä sekä minä että työnantaja hyötyisimme? Aiemmalla työkokemuksellani mä en näe järkeväksi, että pyörittelisin vain jotakin aivan simppeleitä asioita tai papereita - ja lisäksi makaisin sohvalla. Vaikka työnantaja ei olisikaan vastuussa mun palkasta, ja olisin tavallaan ekstratyövoimaa, ei tämä olisi mulle mielekästä tekemistä. Musta se olisi nöyryyttävää ja väitän, että kyllä moni työkaveri katsoisi pitkään, jos lisäksi vielä makailisin sohvalla kivuissa vääntelehtien. Jos kunto on tuo, ei siinä vaiheessa olla työkykyisiä eikä siinä kunnossa mennä töihin. Ei edes kokeilemaan.

Onko mulla sitten työkykyä työkokeilua varten? Fakta on tällä hetkellä se, että mun vointi on huonompi nyt kuin mitä se oli silloin, kun jäin oikean lonkan tilanteen vuoksi sairauslomalle syksyllä 2013. Silloin ei ollut muuta kuin oikean lonkan oirehtiminen - nyt tässä on kaikkea muutakin lisänä. Viime aikoina vointi on romahtanut aika lailla, siis on ollut paljon kipuja ja voimakasta uupumista, vaikka se Peurungan kuntoutusjakso esimerkiksi olikin ihan huippuhyvä ja hyödynkin tällä hetkellä erityisesti allasjumpasta ja fysioterapiasta paljon. 

Nyt nuo mun lonkat, alaselkä ja polvet vaan ovat olleet tosi hankalat, pitää jatkuvasti olla hiukan liikkeessä tai hyvin usein maata selällään. 

Istuminen ja seisominen aiheuttavat molemmat erityyppisiä kipuja, jotka tekevät välillä jälkikäteen voinnin tosi huonoksi. Vasen polvi lukkiutuu useita kertoja päivässä, varsinkin jos istun polvi koukussa. Istuminen on myös lonkkien ja alaselän kivun vuoksi hankalaa. Jos taas seison, pitäisi pyrkiä seisomaan tasaisesti molemmilla jaloilla mutta en pysty, kun oikea jalka alkaa vapista ja lonkasta säteilee sähköiskuja jopa varpaisiin saakka. Jos taas seison liikaa vasemman jalan varassa, lonkka ja polvi muljahtelevat kipeästi ja epävakaa ja vino seisomisasento kipeyttää taas alaselkää ja lantiota. Noidankehä :( 

Saakohan tästä yhtään käsitystä siitä, millaista jatkuva krooninen nivel- ja lihaskipu saattaisi olla tai miksi tällaista kipua kokevien on helpointa joko sopivasti pysyä liikkeessä tai maata välillä selällään ja levätä? Toivottavasti. Kipua on vaikeaa kuvailla kenellekään, mutta yritän omalta osaltani kuitenkin. Moni kokee kroonista kipua, mutta sen kanssa on kuitenkin elettävä päivittäin.

Entä minä - mitä jatkossa tapahtuu?

Työterveyslääkäri soittaa mulle keskiviikkona keskusteltuaan tilanteestani vielä johtavan työterveyslääkärin kanssa. (Taidan olla työterveydessäkin melko monimutkainen case :)) Itse tässä illan aikana tulin kuitenkin siihen tulokseen, että minusta järkevintä olisi vielä ainakin katsoa tämä ortopedin miettimä 3 kk pätkä, jonka aikana mulla tulee vielä se Peurungan toinen kuntoutusjakso ja varmaankin myös käynti fysiatrin vastaanotolla. Näiden perusteella tiedettäisiin taas mun voinnista lisää ja olisi myös uutta tietoa siitä, miten mun terveystilanne ja sidekudosongelmat/yliliikkuvuus muutenkin tulisi paremmin myös mahdollisessa työssä huomioida.

But just because it burns doesn't mean you're gonna die

Ja sitten työterveyskuulumisia... 

Ensiksi on todettava, että onni on kyllä "omistaa" hyvä työterveyslääkäri, ortopedi sekä fyssari. Ihan itsestäänselvää ei tällainen porukka ympärillä ole. Kaikki kuuntelevat, ymmärtävät ja tietävät, missä mennään eikä kukaan kyseenalaista mitään mitä kerron. Minuun luotetaan ja se on todella tärkeää, ei tarvitse todistella tai vängätä asioista. Ikävistä ja ihmisen arvottomaksi leimaavista "sä vaan kuvittelet kaiken" -tapauksista kun kuulee ja lukee nykypäivänä aivan liikaa. Ja vaikka olen välillä byrokratiaa paljon moittinutkin, mun tilannetta hoitavat ihmiset ovat kuitenkin mahtavia.

Kuten eilen kerroinkin, en ollut tätä nykyistä työterveyslääkäriä nähnyt kuukausiin kun hän oli välillä muualla töissä. Nyt käytiin mun tilanne läpi mun leikkauksesta lähtien, aikaa oli hyvin varattu vastaanotolle. Kerroin missä mennään oikean lonkan kuntoutumisen suhteen, vasemman lonkan oireista, alaselän kivusta sekä polvista. Mainitsin myös yliliikkuvuudesta ja sukutaustasta siihen, mutta en sen kummemmin puhunut yliliikkuvuussyndroomista tai niihin liittyvistä omista pohdinnoistani. Testailin tavallaan vähän sitä, miten lääkäri tähän yliliikkuvuusnäkökulmaan suhtautuu. 

Hyvin ymmärtäväisesti hän kuunteli ja kerroin sitten myös ortopedin kanssa viime viikolla käymäni keskustelut ja että lonkat ja polvet kuvataan helmikuun alussa + sen jälkeen ortopedin vastaanotto. Kerroin myös ensi viikolla alkavasta kuntoutuksesta. Työterveyslääkäri kyseli sitten, miten oon muuten voinut ja jaksanut tätä kaikkea ja että miten oon kokenut sen, että kuntoutustukea on nyt viime aikoina jatkettu aina parin kuukauden pätkissä. Kerroin jaksavani sekä fyysisesti että henkisesti vaihtelevasti ja että vaikka mun onni onkin että meidän firmalla on oma eläkesäätiö ja kuntoutustuet käsitellään jouhevasti, on kuitenkin omalla tavallaan uuvuttavaa - tämän muun selviytymisen ohella - papereita lähetellä niin usein, hoidella ja selvitellä asioita ja saada varmuus toimeentulosta pienissä pätkissä. Oman haasteensa tähän tietysti myös tuo se, että on nähtävissä, ettei mun tilanne parane hetkessä, parissa kuukaudessakaan, vaan ottaa aikaa.

Lääkäri ymmärsi hyvin ja sanoi, että hän ilman muuta kirjoittaa uuden lausunnon kuntoutustuen jatkamiseksi, mutta ehdottaisi, josko hän koittaisi nyt viikon sisällä vielä ottaa yhteyttä sekä mun fyssariin että ortopediin - mun luvalla tietty. Että näiden perusteella mietittäisiin koko mun tilanne ja kokonaisuus huomioon ottaen, minkä pituinen pätkä kuntoutustuen hakemiseksi nyt sitten lausuntoon laitettaisiin. Ja mä puolestaan kuntoutukseen ensi viikolla mennessäni pyytäisin myös sieltä arviota mun tilanteesta (mikä varmasti tehdään kyllä joka tapauksessa, oletan). Työterveyslääkäri soittaa mulle silloin kun olen ollut kuntoutuksessa jo muutamia päiviä ja juttelemme sitten vielä lisää, ja hän koostaa kaikesta tästä tiedosta tarvittavat paperit. Ihan mahtavaa, että joku ottaa tällaisen "kopin" kaikesta!

Ai niin, työterveyspsykologille ajan varaamista ehdotti lääkäri mulle myös, kun kerroin jossakin vaiheessa, että välillä oon viime aikoina ollut aika uupunut koko tilanteeseen, vaikka pääasiassa jaksankin olla ihan positiivinen. Musta kuulemma saa aina varsin positiivisen mielikuvan (tätä sanoi edellinenkin työterveyslääkäri), mutta kaikkien ihmisten kohdalla se ei ole välttämättä koko totuus asioista. Moni myös skarppaa esim. vastaanotolle tullessaan ja saattaa oikeasti voidakin huonommin. Totesin, että joo, mä olen varmaan näitä ihmisiä... Kyllä mä tunnistan sen, että annan yleensä muille, erityisesti vieraammille ihmisille positiivisen ja ihmeen energisen kuvan itsestäni nykytilanteessakin. Sitä vahvaa "kuorta" ympärilläni olen täällä blogissakin pohtinut. Joku käyttäytymismalli se ehkä on... Aina täytyisi muka vaan olla vahva, pärjäävä, positiivinen. Negatiiviset asiat pitäisi unohtaa ja jatkaa vaan eteenpäin niin ettei mitään. 

Mutta eihän tämä mun tilanne ole "ei mitään." Olisi outoa, jos kokisin, että kaikki on aina pelkästään hyvin. "Ihan varmasti ja ymmärrettävästi pitkän sairauden aikana myös henkistä jaksamista koetellaan. Pitää vaan pitää huolta jo ajoissa siitä, että sinä jaksat myös henkisesti hyvin, jotta sulla on myös fyysisesti sitten energiaa kuntoutumiseen ja kaikkeen", sanoi lääkäri. Oikeassahan hän on. Katson nyt kuitenkin ensin, onko kuntoutuksessakin psykologin kanssa jutustelua. Voisi olettaa, että olisi.

Ennen kuin lähdin työterveydestä, lääkäri totesi vielä, että antaisi mulle voimahalin, mutta tyytyy nyt kuitenkin virallisesti kättelemään... Toivotti myös oikein hyvää ja virkistävää kuntoutusta. Ja sanoi, että mun pitää myös laulaa paljon jatkossakin. Niin teen ihan varmasti :)

Työterveyden radiosta kuului muuten Pinkin Try, kun odottelin aulassa kyytiä kotiin. Moni tietää, mitä kyseinen biisi mulle merkitsee...

Puoltava kuntoutustukipäätös!!

Tää on vain tällainen pikainen ekstrapäivitys tänään: puoltava kuntoutustukipäätös saatu! Paperit tulivat tän päivän postissa. Oon niin huojentunut! Se eilinen KELA-hylky siis tarkoitti tätä, toisaalla oli päätös hyväksytty. Nyt ei tarvii papereita pariin kuukauteen toivottavasti pyöritellä, saa keskittyä itseensä ja omaan vointiinsa eikä tarvii rahasta niin paljoa stressata :) Ja sinä aikana toivottavasti muutenkin taas selviää jatkosta lisää...

Tällä tiedolla on mielettömän mukavaa lähteä viikonlopun viettoon, voitte vaan kuvitella!

T. Eläkeläinen (mutta vain toistaiseksi)...

Sumuiset fiilikset

Päätä särki aamulla herätessä. Ei se onneksi mitään migreeniä ollut, huh. Tajusin sitten, että enpä ollut juonut eilen kahvia ollenkaan! Miten saatoinkaan erehtyä näin?! :D Sanottiin kahvin terveellisyys- tai epäterveellisyysvaikutuksista sitten mitä vaan, niin kyllä mun ainakin ne aamu- ja päiväkahvit pitää saada. Joten nyt nautiskelen kaikessa rauhassa aamutunnelmasta olkkarissa...

... ja Seppo kuljetuksineen tarjoilee mulle kahvia!

Viime yö ei ollut parhaiden unien yö. Erehdyin illalla ajattelemaan tulevia polikäyntejä ja vaikka nukahdinkin melko hyvin, heräilin pitkin yötä ja asiat tuntuivat jotenkin vaivaavan. Liekö siinä syy, että illalla vielä tein fysioterapiaharjoituksia, testailin jalan toimintaa ja lihasvoimaa. Kiroilin mielessäni. Niin onneton toimivuus tossa lonkassa on, kaikki jalan nostamiseen, sivuttaiseen liikuttamiseen ja lonkan koukistamiseen liittyvät liikkeet sattuvat ja myös voimattomuuden takia jalkaa pitää aina vaan nostella käsillä sohvalle, sänkyyn jne. Onneksi sentään polvi ja sen alapuolinen osa jalasta toimii normaalisti. Jos ei toimisi, en pystyisi kävelemään näinkään enkä ottamaan välillä muutamia askeleita kotona jopa ilman tukea, vaan menisi keppihyppelyksi ihan kokonaan. Täytyy siis olla kiitollinen, että mä pääsen liikkeelle kuitenkin. Mutta kuten on moneen otteeseen todettu, ei tämä ollut eikä ole toivottu lopputulos eikä Konsta-tohtorikaan tätä hakenut, leikkauksella kun piti aikaansaada kivuttomampi olotila ja normaali kävely. Mutta we'll see mitä tapahtuu...

Toinen juttu, mikä ehkä yöuniin vaikutti, oli ehkäpä eilen saamani KELA-päätös, tuli hylky heidän osaltaan mun laittamastani eläkehakemuksesta (siis en todellakaan ole jäämässä millekään kokoaikaeläkkeelle, mutta eläkkeestä nyt kuitenkin puhutaan yleistasolla, vaikka kyseessä toivottavasti onkin vain lyhyt pätkä ja mulla todellakin on tarkoitus päästä takaisin töihin heti kun se vaan onnistuu voinnin puolesta). Päätöksen mukaan mun vuositulot ovat 1.10. alkaen liian suuret, jotta olisin oikeutettu KELAn rahoihin. Mutta lopussa lukee: "xxxxxxxxxx myöntämä eläke on otettu huomioon... ...määrää laskettaessa." Xxxxxxxxx tarkoittaa tuossa meidän firman eläkeyhtiötä ja tuosta jotenkin tuli sellainen kuva, että olisiko eläkeyhtiöltä siis tulossa mulle puoltava päätös loka-marraskuulta? Ei kai muuten puhuttaisi myönnetystä eläkkeestä? Toivottavasti tuo toinen päätös nyt kuitenkin tulisi ennen kuin pitäisi liiton päivärahaa hakea, niin säästyttäisiin yhdeltä lisäselvittelyltä.

Sekavaa. Toisaalta, opinpahan tämänkin systeemin ja käsittelyprosessin eri kiemuroita tässä sivussa, sillä on varma juttu, että näihin saa ennemmin tai myöhemmin joka tapauksessa mun elämän varrella tutustua. Tämä kun ei jää viimeiseksi leikkauksesta toipumisajaksi vaan tiedossa on jossakin vaiheessa uusiakin leikkauksia, vaikka en niitä nyt mietikään. Nyt keskityn tähän hetkeen. Huominen on huomenna...

Työtäpä työtä, työtä, työööötä, hakemaan, hakemaan, hakemaan!

"Vastaanottoilmoitus. Työnhakusi on alkanut 29.9.2014 klo 13.21 ja on voimassa toistaiseksi..."

Näin kertoi TE-toimiston, kotoisasti työkkärin, järjestelmä, kun olin tänään täytellyt tietoni siihen. Nyt sitä viimeistään ollaan kuuluisissa "byrokratian rattaissa", mitä ne sitten kenellekin tarkoittavatkaan. Mulle ne tarkoittavat epävarmuutta, asioiden selvittelyä, papereiden ja tietojen täyttelyä järjestelmiin, odottelua...

Ensimmäistä kertaa koskaan jouduin nyt siis täyttämään tietoni tuonne työkkärin järjestelmään ja ilmoittautumaan työnhakijaksi. Kyllä, virallisesti mä haen nyt töitä, vaikka mulla onkin työpaikka, josta olen sairauslomalla! Mutta näin on meneteltävä, jotta jostakin saisin rahaa sillä välin, kun mun kuntoutustukihakemusta käsitellään. Eli ohjeistuksena yleensä on ilmoittautua työkkäriin heti sen jälkeen, kun kuntoutustukihakemus on laitettu vireille ja viimeistään sitten, kun KELAn 300 sairauspäivärahapäivää täyttyvät (mulla huomenna). Tällä varmistetaan, että saan (tai pystyn hakemaan vielä erikseen) nyt sillä välin päivärahaa, kun kuntoutustukihakemus on käsittelyssä.  Kuntoutustukihakemuksen käsittely kun voi kestää useita kuukausia..,

Soitin ensiksi tänään työkkäriin, josta ohjeistettiin aloittamaan työnhaku tuolla nettipalvelussa. Lisätiedoiksi sitten kirjailin, että olen sairauslomalla, mulla on työpaikka jne. Täyttelin sitten tietoni systeemiin... sepä olikin raivostuttavan tarkkaa! Jokaiseen kohtaan piti kirjoittaa tarkasti jotakin ja ikään kuin esiintyä koko ajan työnhakijana. Siis työkokemukset, erityisosaamiset, kielitaito, koulutus... Ihan kaikki piti kirjata ylös. Samoin se, millaista työtä haen. Ihan outoa, eikö se riittäisi, että tietoihin voisi kirjata vain sen, että ilmoittaudun työkkäriin päivärahan hakemisen vuoksi, koska KELAn sairausrahapäivät ovat täynnä, sairausloma jatkuu, mutta työpaikka mulla jo on.

Toisaalta ymmärrän sen, että erilaiset toimistot, "asioidenhoitopisteet" ja muut laitokset saavat ja tarvitsevat mahdollisimman tarkat tiedot henkilöistä ja heidän taustoistaan, jotta asioiden käsittely helpottuu ja tieto on helposti ja nopeasti saatavilla. Ihmettelen kuitenkin sitä, eikö tätäkin palvelua ja toimintamallia voisi yksinkertaistaa edes niin, että ne, jotka eivät varsinaisesti hae työtä, kirjaisivat tuolla järjestelmässä vähän eri tavalla tietonsa kuin he, jotka oikeasti ovat työttömänä?

Toinen juttu, mikä pistää mulla silmään aika räikeästi näissä kaikissa sairastamisiin liittyvissä paperi-, selvittely- ja hakurumbissa ja -samboissa, on se, kuinka vaikeasti sairaat ja sairautensa vuoksi esim. hyvin uupuneet ja huonosti jaksavat ihmiset ylipäätään jaksavat tätä kaikkea asioiden selvittelyä ja monimutkaisen byrokratiaviidakon eri kiemuroita... Kuinka heillä riittää voimia ottaa asioista selvää? Muakin välillä ahdistaa ja tänään suorastaan - sanotaanko kauniisti - ketutti tuon työkkärin palvelun käyttäminen kaikkine pilkunviilauksineen. Ja muutenkin on papereita ja hakemuksia lähetetty aikamoinen määrä tässä vuoden aikana. 

Tähän kaikkeen kun lisätään koko oman tilanteen ja tulevaisuuden epävarmuus, on välillä menty aivan oman jaksamisen äärirajoilla. Tyyppinä ja ihmisenä oon kyllä sitkeä ja tsemppihenkinen, joten löydän aina kyllä ne asioiden positiivisetkin puolet lopulta. Ja kuten mua kuvailtiin, oon "henkisesti virkeä", hehe :D Ja muutenkin tällä hetkellä jaksan henkisesti ihan kohtuuhyvin, oli fysiikka sitten mitä tahansa. 

Mutta muiden, mua sairaampien - henkisesti ja fyysisesti todella sairaiden ja huonosti voivien ihmisten - osalta mua surettaa. Miten he jaksavat ja pystyvät selvittämään asioita, pitämään omia puoliaan ja ylipäänsä olemaan yhteiskunnan arvokkaita jäseniä, ihmisiä? Kuka heitä auttaa? Kuka heiltä kysyy, kuinka he jaksavat ja tarvitsevatko he apua kaikkien papereiden ja hakemusten täyttelyssä sekä järjestelmien käytössä?

Voin vannoa, että jos näiltä henkilöiltä kysyttäisiin heidän tilanteestaan, olisivat he sata kertaa mieluummin työkykyisiä kuin joutuisivat byrokratian pyörteisiin. Niin minäkin olisin. Pitäisi varmaan ottaa yhteyttä vanhan sketsin mukaisesti Veikko Kilkenbladiin... Hoitaisikohan hän mun ja meidän muidenkin asiat kuntoon vanhassa kunnon asioidenhoitotoimistossaan teemalla "hoida asiasi täällä." :)

Eläkeläinen?

Täyttelin tänään kuntoutustukihakemuspaperit loppuun. Olin jo kyllä suurimman osan perustiedoista jo täytellytkin, mutta en ollut vielä jaksanut raapustella tarkkaa, oikein yltiörealistista, karua ja kuvaavaa selostusta siitä, millaista mun arki tällä hetkellä on ja miksi en tällä hetkellä ole työkykyinen. On raastavaa ja henkisesti kuluttavaa käydä näitä asioita läpi lähes kuukaudesta toiseen, toimittaa papereita sinne ja tänne ja käydä melkein kuukausittain lääkärissä ja muualla kertomassa asioita ja olla tutkittavana ties missä, ja tuo paperibyrokratia on siinä oma lisäjuttunsa vielä. Kuntoutustuki on vähän kauniimpi nimitys määräaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle, mutta sitä haetaan kuitenkin samalla tavalla kuin työkyvyttömyyseläkettä haetaan. Hakupaperitkin ovat ihan työkyvyttömyyseläkkeen nimellä. 

Kyllähän noiden papereiden täyttäminen ja niiden liitteeksi tulleiden aiempien Kelan päätösten ja uusimman B-lausunnon tekstit aiheuttavat tosi ristiriitaisia fiiliksiä... Ihan suoraan mä voin myöntää, että ennen tätä nykytilannetta, vaikka nyt pari vuotta sitten, mä ihan rehellisesti sanoen säälin syvästi kaikkia nuoria aikuisia, jotka "roikkuvat" yhteiskunnan tukien varassa. Heistä oli jotenkin saamaton, laiska, huono mielikuva, vaikka varmasti siellä on taustalla isojakin ongelmia ja sairauksia, laidasta laitaan erilaisia elämäntilanteita ja tapauksia.

No nyt kun oon itse ihan samassa tilanteessa, joudun pakosti yhteiskunnan perustukien varaan - tai siis oon niiden varassa muutenkin ollut jo kohta vuoden ajan, on mun ajatusmaailma kyllä tuossa asiassa kääntynyt ihan päälaelleen. Elämässä voi tapahtua ihan mitä vaan ja ei tarvita kuin pieni hetki, jonka jälkeen joutuukin hakemaan ensinnäkin apua ja hoitoa ja sen jälkeen näitä erilaisia tukia toimeentulon löytämiseksi. Ja nämä haku-, sairaus- ja toipumisprosessit voivat olla pitkiäkin, kuten nyt mulla on käynyt. Elämää ei voi ennustaa.

Tiedän, että joillekin läheisille ottaa mun tilanne aivan äärimmäisen koville. Se, että joudun hakemaan osa-aikaista eläkettä, kuntoutustukea. He eivät asiasta välttämättä juurikaan edes puhu, kun asia on niin älyttömän vaikea. Vaikka tilanteelle ei kukaan oo voinut mitään, tuntevat he tästä tilanteesta sekä surua, pettymystä että häpeää. Nyt ollaan jo siinä vaiheessa onneksi, että kaikki läheiset alkavat hyväksyä sen, että mun lonkka on jotenkin viallinen ja toipuminen kestää (tähän auttoi se, että oma ortopedikin on asian todennut), mutta tämä "eläkeasia" on ihan varmasti kova pala purtavaksi... Työ ja menestyminen ovat tärkeitä arvoja lähipiirissäni. Terveyskin toki, ehdottomasti, onhan kyse kuitenkin rakkaista ihmisistä ja heidän hyvinvoinnistaan, mutta silti. Jos joku kysyy, mitä mulle kuuluu, en tiedä, mitä nämä läheiset vastaavat. Se on mulle kyllä sinänsä aivan sama, koska mä itse en salaile mitään - miksi salailisinkaan - mutta mä välillä kuitenkin yhä mietin, miten kovasti mun tilanteessa onkaan monelle ollut käsittelemistä...

Isoja asioita. Äärimmäisen isoja asioita. Kriisejä. Myös mulle tietysti, ja näiden kuntoutustukipapereiden pyörittely on aiheuttanut taas niitä ristiriitaisia fiiliksiä, sekä itseeni että muihin läheisiin ja heidän toiveisiin, odotuksiin, haaveisiin liittyen. Kukaan ei olisi ikipäivänä ajatellut, että tästä kaikesta tulee näin pitkä ja hankala prosessi.

Prosessi. Iso oppimisprosessi itse asiassa! Sekä itsestä, omista tunteista ja reaktioista että läheisten, ystävien ja tuttujen suhtautumisesta asiaan. Mikään ei ole ollut välttämättä sitä, miltä näyttää.

Mutta nyt on kuitenkin kuntoutustukihakemus täytetty, liitteet laitettu mukaan ja suljettu paperit Kelalle lähtevään kirjekuoreen. Saanpahan nuo paperit nyt hetkeksi pois käsittelystä ja mielestä ja pystyn hetkeksi taas keskittymään ihan muuhun - vaikkapa nyt pikku hiljaa pakkailuun ja reissun odotteluun. Kreikka on se paikka, johon viikonloppuna suunnataan! En vielä ees oikein tajua, että kohta ollaan uima-altaalla ja kuuman auringon alla, mutta niin se vaan on :) Ensin vaan täytyy selvitä automatkasta ja lentomatkasta... ja turvatarkastuksesta, jossa piippaan varmaan jo kaukaa! Sitä odotellen...

Paperinpyörittäjät

Tänään vietin puoli päivää työläppärin kanssa seurustellen. Oli käynnisteltävä kone pitkän tauon jälkeen taas, jotta sain päivitykset ajan tasalle ja laitettua pari kysymystä myös HR:ään. Olivat mm. maksaneet mulle vahingossa elokuun palkan, vaikka ei mulle töistä kuulu näin pitkän poissaolon jälkeen mitään tuloja tulla... Kiva rahahan se ois ollut, mutta ei se mulle nyt kuulu :) Muutakin kysyttävää heiltä oli, joten ei muutakun viestiä naputtelemaan. Istua ei siinä onneksi kauaa tarvinnut ja läppärin kanssa seurustelukin tarkoitti vaan lähinnä sitä, että kone käynnisteli itseään muutamia kertoja päivitysten jälkeen ja kävin välillä kirjautumassa koneelle ja verkkoon uudestaan, jotta uudet päivitykset pääsivät taas asentumaan.

Tänään tuli myös mun ortopedin kirjoittama B-lausunto polikäynnistä. Siinä kerrottiin hyvin tämän hetken tilanne ja tulevat tutkimukset. Jäin kyllä miettimään ja googletinkin tuossa jo jonkin verran, mitä ihmettä tarkoittaa sana "whiplas" tässä lauseessa: "Tehdään vielä magneettitutkimus, jossa tarkoituksena arvioida iliopsoas-jänne ja whiplas-lihaksen tilannetta ja sen lisäksi uä-ohjattu punktio, jolla infektio pyritään poissulkemaan." Onko tuo nyt sitten sanelun perusteella väärin kuultu sana vaiko pitäisikö sen olla "whiplash"? "Whiplash" tosin liittyy lähinnä niskan alueen retkahdusvammoihin, ja sellaista mulla ei kyllä tietääkseni ole tekonivelleikkauksessa tai sen jälkeenkään tullut :D Mikähän se sitten olisi? Osaako joku arvella tai keksiikö samantyyppisen toisen sanan, joka voisi väärin kuultuna tulla kirjoitetuksi tuossa muodossa? No, pääasia kai se on, että ortopedi tietää, mitä tutkimuksia halutaan tehdä ja miksi...

Tuon B-lausunnon perusteella selvisi myös mun sairausloman kesto. En muistanut sen loppumispäivää, meni ihan ohi siellä polikäynnillä, kun jännitin niin älyttömästi :) Ortopedi kirjoitti siis sairausloman 1.12. saakka. Työterveyslääkäri myötäilee ortopedia tässä asiassa, joten huomenna soitan työterveyteen ja pyydän työterveyslääkäriä kirjoittamaan A-todistuksen tuohon päivämäärään saakka, jotta saan kyseisen paperin lähetetyksi suoraan HR:ään. Ja näiden kaikkien papereiden lisäksi mä tarvitsen vielä myös työterveyslääkärin B-lausunnon ja arvion mun työkyvystä, jotta saan sen toimitetuksi Kelaan ja varmaankin myös liittoon, kun haen kuntoutustukihakemuksen käsittelyn ajaksi myös liiton rahaa. Huhhuh mitä paperisotaa... Onneksi jaksan henkisesti ihan kohtuuhyvin, olen sinnikäs, ei ole mielenterveysongelmia ja on kuitenkin vielä energiaa pyöritellä näitä moninaisia papereita tämän kaiken muun ohella... Ikävää on ajatella niitä ihmisiä, jotka joutuvat kaiken kärsimyksen ja muun jaksamisen rajoilla olemisen lisäksi myös monenlaiseen paperisotaan, jotta jostakin toimeentulonsa saisivat. 

Sitäpä työterveyslääkärikin on todennut mulle, viimeksi maanantaina, että onneksi mulla tilanne on kuitenkin selkeä. Että ongelmat selkeästi johtuvat lonkasta, vaikka haastava tilanne muuten onkin. Ei tarvitse todistella lääkäreillekään mitään kun on selkeä vamma/epämuodostuma kyseessä ja alkuperäinen diagnoosi myös selkeä ja nyt myös ortopedin yllmääräisen kontrollin lopputulemana todetut ongelmat.

Totesipa työterveyslääkäri myös, että on hieno juttu, että mun ortopedini on näin sitoutunut hoitamaan mut kuntoon ja etsimään syitä mun lonkan ja reiden kipu- ja lihasheikkousoireisiin - ei ole kuulemma mitenkään harvinaista, että potilas jätetään pärjäämään omin avuin ja selvittelemään vaikkapa yksityisen sektorin kautta kalliilla hinnalla leikkauksen jälkeisiä ongelmia. Se on kyllä hirveän surullista :( Vaikka tilanne nyt on mulla tämä mikä on, oon tyytyväinen että mut leikkasi juuri tämä ortopedi joka nyt myös tilannettani selvittää ja yrittää löytää syyn, hänellä on lääkärin etiikka ja moraali todella asianmukainen ja myös sydän paikallaan, ehdottomasti. Tokihan huono leikkaustulos tietyllä tavalla saattaisi hänen maineeseensakin vaikuttaa, joten kyllä lisätutkimuksia senkin puolesta on hyvä tehdä. Vaikka varmasti on tehnyt leikkauksessakin kaiken niin hyvin kuin mahdollista, mutta silti ongelmia voi jälkikäteen ilmetä.