Mitä tehdään ortopedisella osastolla toisena leikkauksen jälkeisenä iltana?
Moni potilas nukkuu - tai yrittää nukkua kivuissaan. Hoitajat ja päivystävät lääkärit tekevät ahkerasti omaa osuuttaan, täällä(kin) hoitotoimenpiteet ovat useinkin aika intensiivisiä ja vaativia. Tärkeää työtä, arvostan niin paljon kaikkien työpanosta. Monet potilaat tarvitsevat paljon apua toimimiseen, kuten nyt minäkin. Mutta nyt mä kirjoitan blogia ja yritän saada itsekin kipuja haltuun.
Olkapään uusintaluudutusleikkaus tehtiin siis eilen. Leikkaus meni valmisteluineen ja luusiirteiden ottamisineen hyvin, mikä on tietysti hyvä juttu. Olkapään alue oli tosi hyvin puutunut vielä oikeastaan ehkä tähän aamuun, se puudutus laitettiin kyllä tosi hyvin anestesialääkärin toimesta ja auttoi tosi hyvin kipuihin! Lantion alue on puolestaan myös ollut tosi kipeä, kipeämpi jopa mitä olkapää, ja tänään sitten olkapääkin on astunut mukaan kipuiluihin, oh great... Kipuja on sitten hillitty niin kipulääkkein, kylmällä, pimeällä huumorilla, hyvällä makuuasennolla ja mä tietysti kuuntelen paljon musaa myöskin. Vain Elämää piti myös toki eilen katsoa.
Leikkauksessa kuitenkin tapahtui jotakin hämärää mun oikeaan jalkaan: siinä on jonkinlainen peroneuspareesi. Pohkeen ulkosyrjä on turta, samoin nilkka, jalkaterä ja jalkaterän yläpuoli. Nilkkaa en pysty koukistamaan ylöspäin ja jalka ei oikein pidä nyt sitten seistessä alla, tai pitää mutta on vielä holtittomampi mitä ennen.
Tästä tänään kiertänyt ortopedi arveli, että joku leikkaustason remmi, jolla jalat tuetaan, olisi päässyt painamaan pohjehermoa mutta mä epäilen myös pohjeluun yläpäätä, joka mulla luksoituu välillä tosi kivuliaasti mutta aina palautuu. Mietin, että jos se hermo onkin nyt sitten jäänyt sattumalta pinteeseen leikkauksen ajaksi, kun tuo polvi on niiiiin löysä ja jos ei palikat olleet ihan kohdillaan...
Noh, joka tapauksessa nyt on näin. En osaa oikein selittää mun tuntemuksia. Oon yhtäaikaa helpottunut siitä, että leikkaus on nyt tehty ja pidän sormet ja varpaat ristissä, että nyt se luutuminen käynnistyy kuten pitää. Samalla tuo pohjehermojuttu mietityttää, kun tuntuu, että aina tulee jotain uutta ongelmaa milloin mihinkin. Tuo nyt vaikuttaa jo muutenkin hankalaan liikkumiseen, nyt ei ole kumpikaan jalka oikein hyvin pelissä.
Mua taas kuskaillaan vessareissut pyörätuolilla, jolla en nyt silläkään sitten pysty oikealla kädellä kelaamaan, kun ei oikealla jalalla ainakaan vielä pysty potkimaan. Kävely on... ...no, ei se luonnistu oikein. Toivottavasti tuo hermotus taas palautuu, mitä ainakin tämän päivän ortopedi sanoi, että kyllä pitäisi palautua, mutta voi ottaa viikkoja... Joo-o. Täytyyhän tuo varmaan ENMG:lläkin tutkia että mikä siellä mättää ja jos on selkeä pinne, niin voidaanko sitäkin vaan odotella...? Joku tuki ainakin nilkkaan varmaan pitää saada, jos tuolla jalalla haluaa kävellä ilman, että on nenällään.
Tässä on nyt sitten edessä se puhdas pöytä, maalaamaton taulu. Mä voin itse valita, miten sen taulun väritän ja pöydän katan. Ainakin juuri nyt asiat ovat ihan selkeitä: taistellaan. Nyt hommataan hiljalleen takaisin taas sitä liikunta- ja toimintakykyä ja parannellaan tuo olkapää. Kuunnellaan musaa, keksitään iloa ja huumoria pienistäkin jutuista, arvostetaan perheen, läheisten ja terveydenhuoltoalan ammattilaisten apua ja tukea. Ollaan onnellisia ylipäätään siitä, että mulla on nämä kaikki ihmiset ympärillä.
En ole yksin. Todella tärkeä ajatus ja tunne. Tästäkin selvitään ❤
"Tänään ihmisen puolikas on huomenna leijonakuningas..."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Toivottavasti blogilla oli hyvä kiinteyttävä vaikutus tai se säväytti muuten jollakin tavalla! ;) Jokainen kommentti ja mielipide on arvokas, mutta en kuitenkaan julkaise asiattomia ja provosoivia kommentteja, joilla ei selkeästi ole muuta tarkoitusta kuin yrittää aiheuttaa mielipahaa joko minulle tai muille blogin lukijoille. Mietithän ensin, mitä kirjoitat. Arvostan eniten kommentteja, jotka annetaan reilusti ja avoimesti omalla nimellä ja tällaiset kommentit tulevat varmemmin julkaistuiksi.