Elämä

Kirjoittelutauko venyi mulle harvinaisen pitkäksi näköjään. Ei tähän eloon ole kyllä mitään ihan valtavan isoja ihmeellisyyksiä nyt sinänsä kuulunutkaan, joten ajattelin, että kirjoittelen sitten kun on ehkä jotakin kerrottavaakin. Kirjoittajalla säilyy kirjoitusilo ja lukijoilla ehkä lukuilo paremmin :)

Kuntoutusosastolta kotiinpaluun jälkeen meni kyllä taas pitkään toipuessa. Kummitytön synttäreille jaksoin tsempaten raahautua (joskaan en ollut mitään maailman parasta seuraa mutta onneksi paikalla oli muitakin vieraita) mutta sen jälkeen iski taas sellaisella voimalla uupumus ja kivut päälle, että huh huh. Leikattu vasen olkapää tuntui ihan karmealta ja lisäksi mun muut pahat nivelet eli vasen polvi, molemmat lonkat joista vasen pahempi ja oikea ranne. Myös oikea olkapää otti itseensä paljosta (mun mittapuulla paljosta) keppikävelystä keppi oikeassa kädessä.

Mutta onneksi peruskipuhallintamenetelmin ja lepäämällä päästiin taas tavalliseen arkeen kiinni. Kotona oloon piti taas totutella jonkin verran mutta muutoin tuntui hyvältä olla rauhassa perheen luona, kotona. Mitään ihmeempää ei sinänsä nyt heti viime viikolla arkeen kuulunut, lähinnä juuri sitä perheen kanssa oleilua ja hetkessä elämistä.

Mulla kuitenkin kipuili sekä kuntoutusosastolla että myös sen jälkeen leikattu olkapää aika paljon, kipu tuntui kovempana mitä aikoihin erityisesti luukivun tyyppisenä ikävänä jomotuksena ja aaltomaisina hermokipuina ja tämän lisäksi kipuun yhdistyi myös kummallinen niksahtelu/risahtelu, mikä tuntui jossakin olkaluun ylä- tai alapäässä mun tuntemusten mukaan. Joskin hiukan hankala oli paikantaa tarkkaa kohtaa, missä nuo tuntemukset tulivat. Niitähän on ollut leikkauksesta lähtien jonkin verran, enkä ole niistä osannut mitenkään huolissani olla, oon vaan iloinnut kuitenkin niin tukevasta olkapäästä. Nyt jäi kuitenkin mietityttämään, mikähän nuo tuntemukset aiheuttaa, kun niihin liittyi myös kovempi kipu mitä hetkeen.

Laitoin sitten olkapääortopedille meiliä, hän soittikin heti seuraavana päivänä ja päätti, että otetaan ylimääräiset rtg-kuvat olkapäästä ja palataan sitten asiaan. Hän arveli, että tuntemukset voivat olla ihan harmittomiakin mutta on hyvä kuitenkin ottaa kuvat, että siellä on kiinnitysmateriaali paikoillaan. Tänään olin sitten heti aamusta rtg-kuvissa ja ortopedi soitti hyvin nopeasti jo takaisinkin. Onneksi kaikki näytti kuvissa olevan ennallaan, mitään irtoamisen merkkejä ei ollut. Ortopedi arveli, että ne naksahtelut tulisivat lapaluusta.

En itse osaa lapaluuta yhdistää niihin tuntemuksiin suoraan mutta se on totta kyllä, että lapaluun ympäristö on ollut kyllä tosi kipeä välillä, onhan se nyt tosi kuormittunut, kun on koko ajan niin paljon töissä kaikista liikkeistä (joita ei hirveästi ole sallittua tietty vielä tehdä mutta käden käytöstä kuitenkin), kun olkapää ei liiku mihinkään. Ihan looginen selitys sinänsä kipuiluun kyllä - ja toisaalta myös se, että kuntoutusosastolla tuli oltua paljon pystyssä ja levättyä vähän, rasitus oli sitä kautta isoa ja olisihan se ihme, jos olkapäässä ei tätä peilaten mitään tuntemuksia olisi. Eikä pidä ymmärtää väärin - oon tästä kaikesta huolimatta todella tyytyväinen olkapään tukevuuteen nyt ja nämä kivut ymmärrän, ne instabiliteetin aiheuttamat kivut olivat ihan omanlaisiaan vielä ja niihin kun yhdisti sen, että kättä ei paljoa silloinkaan pystynyt käyttämään, niin onhan tää ihan huippu tunne tietää ja tajuta, että ei tuo olkapää nyt mihinkään tuosta enää irtoile!

Kyselin ortopedilta pikaisesti tänään myös luutumisen tilannetta. Hän arvioi, että yhdessä kohdassa olisi hiukan luutumisen merkkejä mutta saattoi olla myös, ettei olisi - varma siitä ei voinut olla, tämä selviää kuulemma vasta myöhemmin. Eli nyt mennään aiemmalla suunnitelmalla; kesäkuun puolella on seuraava kontrolli rtg-kuvineen ja fyssarin tapaamisineen. Ärsyttää vaan tässä vaiheessa jotenkin tää toipuminen, kauhean hidasta on joka suhteessa sekä olkapään paraneminen että myös mun muun toiminta- ja liikuntakyvyn paraneminen mutta tässä kohtaa on vaan todettava, että ei auta kuin odotella ja pyrkiä pitämään vaan itsestä niin hyvää huolta kuin mahdollista. Ja koitettava kestää tuota ortoosia... Vaikka nyt hellesäällä se aika tukala on kyllä ollutkin! (Alla olevassa kuvassa hetkellisesti ortoosi on pois ja haavan suojana tyttären sukka :D :D)

Vasemman polven osaltakin mulle tuli tänään mun varsinaisen "vastuuortopedin" aika rtg-kuvineen kesäkuun loppuun. Näiltä osin asiat etenevät siis kyllä. Ei tähän tilanteeseen mitään polvioperaatiota vielä - tarkkaa aikaa miettien ainakaan siis - voi suunnitella mutta kannattaahan tuostakin asiasta ryhtyä pohdintoja myös jo tekemään, jos ja kun tarve on. Nyt olkapääleikkauksesta ja sen suunnittelusta oppineena voin kyllä sanoa suoraan, että tästä huolellisesta suunnittelusta on nyt mulla tosi hyvät kokemukset ja yhtä huolellista suunnittelua soisin myös polven ja ylipäätään kaikkien muidenkin nivelten operaatioiden kohdalla tehtävän. Ei mitään pikapäätöksiä, joissa ei huomioida kuin se yksi nivel kerrallaan vaan niin, että koko mun keho ja toimintakyky huomioidaan mahdollisimman hyvin.

Kesän alkua on ollut ihana seurata ja vaikka onkin nyt mun mittapuulla aivan liian kuuma, oon pyrkinyt joka päivä nauttimaan luonnosta ja auringosta edes vähän aikaa meidän terassilla. Näistä aurinkoisista päivistä ja luonnon vihreydestä täytyy nyt nauttia, kun on mahdollisuus! Ei sitä tiedä, milloin täällä taas mennään johonkin +6 asteeseen ja saadaan hytistä vesisateessa ;) Kovasti mä myös nauttisin, jos pääsisin jo Peurunkaan altaalle, mutta tuossa fyssarin kanssa meilejä on taas vaihdettu ja vaikka välillä olin jo että nyt on päästävä jo vaikka väkisin veteen, nyt musta tuntuu nämä kivut ja metelit olkapäästä sekä huonohko kävelymatka ja muutenkin kävely huomioiden, että ehkä kuitenkin ois nyt hyvä vielä vahvistaa liikkumista muuten ja pyrkiä enemmän olkapään kivuttomampaan tilanteeseen. Tuntuu vaan siltä, että nyt oikeasti en kyllä yhtään riskeeraa tätä toipumista. On opittu kantapään kautta kyllä, miten herkästi olkapää kipuilee... Mutta vähintään seuraavan ortopedin kontrollin jälkeen kyllä on pakko sinne altaalle kuitenkin jo päästä...!

Kelassa on käsiteltävänä yhä mun hoitotuki- ja kuntoutushakemukset. Kuntoutussuunnitelma ei Kelaan varmaan vielä ole ehtinyt, ei se oo tullut mullekaan vielä. Mutta heti kun se on tullut, soitan Kelaan ja hoputtelen asioiden käsittelyä, jotta saadaan ajoissa kesäkuun puolella jo päätökset näistä ettei kuntoutus välillä katkea. Fysioterapioita mulla on nyt joka viikko ainakin kolmena viikkona peräkkäin, sentään sinne kuitenkin pääsen.

Ai niin, avustaja-asiasta täytyy vielä pikaisesti kirjoittaa. Jos hyvin käy ja suunnitelmat ja sopimukset menevät kaikkien kannalta jouhevasti, mulle järkkääntyy avustaja nyt vielä varmaan lähiaikoina lähempää kuin arvaankaan ❤ Oon tähän nyt täysin valmis ajatuksena, vaikka nämä vähän byrokratiaa ja järkkäilyä vaativatkin. Mutta sit saa apua tiettyihin mahdottomiin juttuihin niin kotona kuin vapaa-ajallakin, joissa en vaan yksin pärjäisi tai joissa tarvitsen apua. Ehkä elämänpiirikin tämän myötä nyt sit taas laajenee, kun uskaltaakin enemmän kodin ulkopuolelle tietäen, että saa apua eikä tarvitse miettiä, pärjääkö ihmisten ilmoilla varmasti yksin. Aika hieno juttu sitten kuitenkin lopulta! Nyt vaan vielä palaveeraillaan asioista meillä vielä tässä parin viikon päästä ja ehkä asiat sitten sen myötä etenevät.

Onnekas olo?! Niin kai sitä voisi kuvailla. Ja jotenkin hirmu onnellinen olo kaikista ihanista läheisistä ja huolehtivista ihmisistä tässä ympärillä ja tuolla terveydenhuollossakin. Nämä asiat eivät ole itsestäänselvyyksiä, joten näistä on syytä kirjoittaa julkisestikin ja olla kiitollinen - ylipäätään elämästä.

On tämä aika hieno juttu kuitenkin. Elämä.