Minä suojelen sinua kaikelta

Ultra Bran "Minä suojelen sinua kaikelta" -biisi soi tiistaiaamuna Peurungan aularadiossa, kun köpöttelen kamppeineni kohti pukuhuonetta. Biisi jää tietysti soimaan mulle päähän, kuten usein eri biisit jäävät.

"Minä suojelen sinua kaikelta
Mitä ikinä keksitkin pelätä"

Allasterapia sujuu tavanomaisesti. Nivelet nyt temppuilevat, mutta niinhän ne tekevät kuitenkin aina. Ei mitään yllättävää siltä osin. Altaalla on taas hyvä fiilis kuten aina. Kun lähden pois pukuhuoneesta ja avaan aulaan johtavan oven, taas tuo samainen Ultra Bran biisi soi. Onpa jännä juttu, mietin.

Viikko sisältää keskiviikkona myös luottofyssarin tapaamisen varovaisine mutta silti kipeine faskiakäsittelyineen ja torstaina toisenkin allasterapiakerran. Keskiviikkoiltana poika makailee illalla sylissäni sohvalla, kuten hän niin usein tekee. Silittelen hellästi hänen hiuksiaan ja otan spontaanisti kuvan, jonka laitan myös Instagramiin - juurikin noilla "Minä suojelen sinua kaikelta" -biisin sanoilla.

Eilen, torstai-iltana mies ja poika tulevat illalla kotiin säbätreeneistä ja kaupasta. Miehen säikähtänyt ilme kertoo siitä, että kaikki ei ole ihan kuin pitää. "Pojalla on todennäköisesti lievä aivotärähdys... Me käytiin terveyskeskuksen päivystyksessä..." Olen ihan ihmeissäni, enkä ensin oikein käsitä koko asiaa. Selviää, että kun vilkkaat n. 7-vuotiaat pojat ovat häslänneet porukassa jossakin vaiheessa, joku on heilauttanut liikuntasalin kiipeilyköysiä, joista yksi on tullut vauhdilla pojan kasvoille. Mies ei ole nähnyt tilannetta, mutta verta oli nenästä vähän tullut. Poika oli ollut muuten ok. Onneksi pojalla on ollut suojalasit päässä. 

Puolen tunnin kuluttua tapahtuneesta poika oli kuitenkin alkanut valittaa päätä, joten päätyivät käymään varalta heti kuitenkin lääkärissä. Hyvä, että kävivätkin. Poika on illalla kohtuullisen reipas mutta uneliaan oloinen. Ohjeeksi oli lääkäriltä saatu, että särkylääkettä, voinnin tarkkailua ja lapsen herättäminen keskellä yötä.

Myöhemmin illalla pojalle nousee kuumetta. Yöllä seuraamme tilannetta tarkemmin ja itselläni on pojasta kyllä suuri huoli. Tulee mieleen pojan varhaislapsuudesta eräs kiireellistä leikkausta vaatinut tilanne... Noin kahden aikoihin yöllä poika oksentaa - kaikkiaan kolme kertaa. Onneksi lopulta pystymme myös antamaan nesteiden lisäksi myös kipulääkettä lisää. Mies soittaa myös ensiapuun, josta kehotetaan vielä tarkkailemaan tilannetta mutta jos vielä poika oksentelisi tämän jälkeen, sitten pitäisi lähteä näytille paikan päälle. 

"Minä suojelen sinua kaikelta" soi päässäni taas. Ihan kuin tilanne olisi ollut jo etukäteen tiedossa, ja tämä biisi olisi kertonut siitä. Kylmät väreet kulkevat selkäpiissäni. 

En paljoa yöllä nuku. Aamulla olen aivan puhki sekä omista nivelten ongelmista ja kivuista mutta erityisesti pojan tilanteen miettimisestä ja vahtimisesta johtuen. Jäämme pojan kanssa kotiin päiväksi, kun tytär lähtee kouluun ja mies töihin.

Sekä minä että poika olemme uupuneita ja kipeitä, molemmat omista ja toisaalta varmaankin hiukan samoistakin syistä, sillä näen pojassa tiettyjä piirteitä myös itsestäni. Samaa geeniperimää... Mutta päivä sujuu ihan ok - lepäämme molemmat välillä, välillä puolestaan poika pelailee, ja itse saan jopa vaihdettua kylppärin ja vessan pyyhkeet hissun kissun ja pestyä hiukan pyykkiä. Pojan kuume sahaa, eikä hän hirveästi syö mitään mutta juo kuitenkin hyvin mm. mehua ja on muutenkin ajatustoiminnaltaan ihan oma itsensä. Iltaa kohti hänellä on vielä enemmän virtaa, ja höpsöttelee ja hassuttelee omia huumorijuttujaan, kuten hänellä tapana on.

Hyvä merkki, mietimme miehen kanssa.

Kuume on tosin hiukan mysteeri, sillä se ei suoraan liity aivotärähdykseen - mutta muutamalta ystävältä kuulen, että heilläkin on kokemusta aivotärähdyksen jälkioireena ilmenneestä kuumeesta. Erikoinen juttu. Vaikka saattaisihan kyse olla sattumalta samaan aikaan tulleesta viruksestakin, mutta epäilyttää.

Joskus sitä ajautuu liikaa omiin asioihinsa. Vetää itsensä, omat asiansa ja kaikki niihin liittyvät tilanteet muiden, vielä tärkeämpien asioiden edelle, kuten vaikkapa lapset ja koko oma perhe. On ihan tervettä herätä välillä omasta kuplasta ja nähdä, miten tärkeitä lopulta muutkin asiat ja rakkaat ihmiset itsensä ympärillä ovat.

Yöllä lapsen tilannetta ja unta valvoessa ollaan jälleen kerran niiden syvimpien tunteiden, toiveiden ja rakkauden äärellä. Kaikki muut asiat siirtyvät syrjään. Kaikkein tärkeintä on, että rakkaimmat ovat kunnossa.

Kun unohtaa oman itsensä, sitä tunnetta, että kaikki on oikeastaan todella hyvin, ei korvaa mikään... Ja ilman rakkaita ihmisiä minäkään en olisi yhtään mitään.

"Ei ole sellaista pimeää
Jota minun hento käteni ei torjuisi..."