Nuolaisitko, ennen kuin (tippa) tipahtaa? No hyvä, ettet. Mä tein näin eilen, ja olisi saanut jättää tekemättä. "Kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan..."
En oo taikauskoinen, mutta joku vinha perä piilee siinä, että jos ensin kehuu asioiden olevan jossakin asiassa hyvällä mallilla, niin eiköhän kohta rysähdä. Laitanpa tähän heti ekaksi pientä tekstinpätkää, jota ehdin eilen tuolla meidän terassilla nautiskellessani ja istuskellessani kirjoitella... Näin jälkikäteen tää on jotenkin kohtalaisen koominen, kaikkine viimeisen virkkeen virheineenkin :D En muistanut myöhemmin eilen illalla enää koko tekstiä, kunnes sitten tajusin, että mitäpä tulikaan kirjoitettua! No tätä tekstiä en sitten julkaissut... ja virheitäkin jäi loppuun, ymmärrettävistä syistä, joista kohta kerron.
Päätin lähteä käymään sisällä ja nousin terassin nojatuolilta ihan normaalisti. Tai yritin nousta. Vasen, helmikuussa leikattu polvi rusahti/muljahti/pamahti/kävi sijoiltaan todella kivuliaasti just ennen kuin olin nousemassa ylös, polvi oli jotenkin ilmeisesti huonossa asennossa siinä sopivasti, en tiedä. Enkä tiedä, mitä siinä polvessa tapahtui. Kiljahdin ja säpsähdin, ja nousin siitä "mulle nopeasti" ylös miettimättä yhtään käsien/olkapäiden asentoa ja vasen olkapää myös rusahti/subluksoitui tosi kivuliaasti. Jäin hölmistyneenä siihen kepin kanssa sitten huojumaan, irvistelemään ja mies katsoi mua sisältä keittiön ikkunasta ihmetellen mun venkoilua.
Varovasti siitä siirryin sisälle ja mies kysyikin jo, että mitä ihmettä sä oikein teet, ja kerroin etten siis tehnyt yhtään mitään ihmeellistä mutta taas kerran näin kävi. Seurailin tilannetta sitten jonkin aikaa mutta jomotus oli sellaista kipulääkesatsista huolimatta, että oli pakko lähteä ensiapuun. Myös siitä syystä, että nämäkin asiat saadaan kirjattua ylös, ja eihän täällä kunnassa tk ole viikonloppuisin auki joten keskussairaalalle on mentävä tällöin. Soitin taksin ja vielä ennen lähtöä tippa silmässä sanoin miehelle, että ottaa kyllä niin paljon päähän! Tai no, mitäpä sitä kaunistelemaan, totesin että mua kyllä vituttaa nämä nivelet aivan älyttömästi, aivan ennalta-arvaamattomia tilanteita... "Ei sille vaan voi mitään..." lohdutti mies ja ymmärsi täysin, että on lähdettävä näytille.
No ensiavussa sitten n. 1,5 tunnin päästä triage-hoitaja oli tosi asiallinen ja heti katsoi tietoja, että okei, onkin hiukan monimutkaisempi koko tilanne ja ortopedien heiniä ois eniten, joten laittoi mut sihteerin luukun kautta kirurgian ensiapuun. Sihteeri kärräsi mut sinne, kun oli hankala pyörätuolia kelata. Kirurgian ensiavussa olikin kunnon itsensä teloneiden pyörätuolikokoontumisajot, ja mieshoitaja totesikin, että tervetuloa tänne kohtalotovereiden joukkoon :D Toinen mieshoitajista jututti vielä mua.
Jouduin odottelemaan pari tuntia, kunnes lääkäri otti mut vastaan. Ensikohtaaminen tämän,
mulle entuudestaan aivan tuntemattoman lääkärin kanssa, oli yhtäaikaa koominen, hämmentävä, outo ja hmm... No, tästäkin ensiavun lääkäristä aisti, että tuntui olevan jotenkin paniikissa, taisin olla hiukan "once in a lifetime" -tyyppinen potilascase hänelle. Ei hän oikein ensin saanut edes sanaa suustaan eikä uskaltanut mun polvea ja olkapäätä kunnolla edes tutkia ja ylipäätään kysymykset, joita hän lopulta esitti, osoittivat sen, ettei ollut kyllä perillä EDS:stä.
Lopputulemana kuitenkin tästä se, että taaaaas kerran lähti kirurgian polille viestiä/konsultaatiopyyntöä mun ortopedille käsittääkseni. Tämä ea:n lääkäri puhui vielä olkapään harjoitteista, mutta ärähdin siihen että kuule, niitä on tässä tehty asiantuntevan fysioterapeutin ohjeilla (ja sanoin olevani jääräpäinen ja tekeväni näitä harjoitteita varmaan liikaakin) ja huonommaksi olkapää vaan on tuntunut menevän, ja eipä häävi ole muidenkaan isojen nivelten tilanne fysio- ja allasterapiasta huolimatta. Sanoin tällekin lääkärille, että en ole valmis mihinkään sähköpyörätuolikuntoon. "Näistä kannattaa jutella sitten hoitavan lääkärin kanssa..." vastasi lääkäri varovaisesti. "Kipulääkettä onko sulla, Panadolia?" "No kyllä on ja vähän muitakin kipulääkkeitä menee säännöllisesti päivittäin, muuten ei ois mitään mahdollisuutta selvitä arjesta!" "No mites sairausloman tarve...?" "En tarvitse sitä, mä olen työkyvyttömyyseläkkeellä." "Ok, no pääset kotiin nyt sitten."
Lääkärin nimi jäi mulle mieleen ja kotiinpääsyn jälkeen selvitin, että tuo lääkärihän oli ihan yleislääkäri, ei mihinkään erikoistunut. Eli ei siitä kirurgian ea:n puolelle pääsystä ollut nyt mulle mitään hyötyä; olisin voinut melkeinpä yhtä hyvin olla vaikkapa kandin vastaanotolla ja samat lopputulemat siitäkin olisi tullut. Sen tuo eilinen lääkäri tosin jopa osasi sanoa, että rtg-kuvista en hyödy, ja mahdolliset mri:t tehdään ei-päivystyksellisenä. Mutta tulipahan käytyä, ja asiat on nyt kirjattu... On aina parempi, että asiat kirjataan kuitenkin ylös, sillä mistään mulle tyypillisistä päivittäisistä subluksaatioista/muljahteluista/rusahteluista ei ollut kuitenkaan kyse vaan kyllä tuntemus oli aivan erilainen nytkin sekä polvessa että olkapäässä. Ja näitä tapahtumia ei voi mitenkään jälkikäteen kenellekään todistaa, jos niistä ei ole merkintöjä.
Vointi on tänään mulla kipuisa, yö meni huonosti ja en edes saanut ensin unta, kun kävin niin ylikierroksilla. Nukuin pätkittäin, kivut herättelivät. Mutta oon ollut jalkeilla tänään, liikkuminen vaan on hankalaa, kun ei oikein pysty keppiin vasemmalla kädellä varaamaan ja näköjään on ranteissakin tänään jomotusta, oon varmaan niihinkin siinä tuolilta "rivakasti ylösnoustessa" saanut iskua, vaikka ei sitä siinä tilanteessa huomannutkaan.
Odotan nyt mielenkiinnolla sitten, mitä tuo eilinen lääkäri tekstiinsä on kirjannut. Varmaan taas joku "määrittämätön polven vika" sekä "määrittämätön olkapään vika" ;)
Lopuksi vielä niitä eilisiä terassikuvia, jotka aioin silloiseen postaukseen liittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Toivottavasti blogilla oli hyvä kiinteyttävä vaikutus tai se säväytti muuten jollakin tavalla! ;) Jokainen kommentti ja mielipide on arvokas, mutta en kuitenkaan julkaise asiattomia ja provosoivia kommentteja, joilla ei selkeästi ole muuta tarkoitusta kuin yrittää aiheuttaa mielipahaa joko minulle tai muille blogin lukijoille. Mietithän ensin, mitä kirjoitat. Arvostan eniten kommentteja, jotka annetaan reilusti ja avoimesti omalla nimellä ja tällaiset kommentit tulevat varmemmin julkaistuiksi.