Oon ollut aivan älyttömän väsähtänyt ja koko keho tosi hankalana, jotenkin hallitsematon kokonaisuutena, mutta silti samalla käyn jotenkin ylikierroksilla, en osaa vieläkään oikein rauhottua. Siksi nytkin vielä kirjoitan. Tällaista se on aina, kun on vaikka Peurungastakin kuntoutusjaksoilta tulossa.
Tänään ei ollut ohjelmassa muuta kuin heti aikaisin aamusta tapahtunut toimintaterapeutin vierailu mun ja kämppikseni huoneeseen, toimintaterapeutti tarkkaili, miten mulla sujuu aamutoimet. Ne menivät ihan ok mun toimintakykyyn nähden ja kädet toimivat ihmeen hyvinkin aamulla. Tämän jälkeen ohjelmassa olikin enää fysioterapiatreeni ja muun ajan päivästä laittelin hiljalleen tavaroitani kasaan, kävin syömässä normaalisti ja kahvilla.
Ei ollut kyllä todellakaan mikään mahtava loppuhuipennus tälle ekalle tutkimusjaksolle. Fysioterapiassa onnistui ihan hyvin yläkropan treenaaminen, mutta sitten... Mulla on ollut nyt loppuviikosta ongelmia hallita jalkojani, ne ovat olleet välillä ihan hirveät... Fyssarini seurasi tänään mun keppikävelyä, joka vaati tosi tarkkaa keskittymistä ja vasen jalka välillä lähes petti alta polven pamahdellessa joka askeleella.
Mun kävely on kuulemma "hybridimallista", mikä kai kuvaa sitä, etten kävele niin kuten tavallisesti kävellään, jos yhdessä jalassa on vamma... Eli kepit aina eteen yhtäaikaa kipeän jalan kanssa. Mutta mun pitää varoa molempia jalkoja, joten mulla on tässä oma tyyli ja se on kai huteran näköistä kun vasen jalka on välillä tyhjän päällä. Vaikka vain hetken, on se silti, ja siinä juuri polvi pääsee kipeästi välillä lonksahtamaan. Mutta oikeaa jalkaakaan en voi tukijalkana pitää, koska se on niin letku. Niinpä oli tarkoitus kokeilla nelipistekävelyä eli kepit kulkisivat hiukan samaan tyyliin kuin mitä ihan tavallinen sauvakävelyliikunta on. Eipä tästä kävelystä kuitenkaan tullut juuri mitään, kun heti lähes ensiyrittämällä mulla oikea polvi (joka on terveempi tai ei kipeä ainakaan yleensä) lonksahti ihan ennalta arvaamatta todella, todella paljon yliojennukseen, jolloin tunsin polven takana sisäreunassa jonkinlaisen rusahduksen ja tuntui viiltävä kipu hetken aikaa.
Tämän jälkeen en oikein osaakaan sanoa, mitä siinä tapahtui, mutta itkuhan mulle tuli ja fyssari sai mut istumaan lähimmälle tuolille. Säikähdettiin molemmat, mä vielä enemmän tietysti, olin ihan varma, että kaadun siihen lattialle. Pelottavaa, että tällaisia tilanteita pääsee tulemaan... Todettiin siis, ettei se nelipistekävely mulle sovi ja siihen loppui se fysioterapiakerta. Polvi kuitenkaan ei turvonnut tai kipeytynyt enempää vaan pääsin siitä kuitenkin hitaasti liikkeelle ja omaan huoneeseen sängylle. Fyssari kävi vielä myöhemmin kyselemässä, miten polvi jaksaa ja oli huojentuneen oloinen, kun sanoin, että vaikuttaisi olevan kohtalaisen ok... Mutta kyllä mua suututti se, että mulla on tosiaan tällaiset jalat! Ihan fyysisesti terve yksilö joo. Not.
Mutta eivätpä ne ongelmat tuohon loppuneet. Osastolta kotilomalle lähtöä odotellessa ajoin mun mopon huoneeseen, jotta olisin pakannut tavarani mopon kyytiin. Olin kääntämässä mopoa, mutta yhtäkkiä mulla ei vaan oikea käsi, jolla nopeutta säätelen, toiminut hallitusti, vaan törmäsin melko kovaa patteriin. Etulokasuojasta lähti iso pala ja loppuosa lokasuojasta halkesi. Olin tosi vihainen ja pettynyt itselleni... Ilmoitin asiasta apuvälineasiantuntijan vastaajaankin. Mutta minkäs teit. Et mitään. Yksi hoitajista tuli katsomaan, luuli ryminän kuultuaan, että olin kaatunut. Lohdutti sitten, että näitä sattuu ja että koita nyt levätä viikonloppu, että jaksat ensi viikonkin... Kyllähän tuon lokasuojan korjauksen sairaanhoitopiirin vakuutus korvaa ja heppoista muoviahan nuo ovat, mutta kuitenkin. Ihan oli tunne, että olisi oman auton kolaroinut!!
Näistä kaikista sitä vaan huomaa, että on ollut iso rasitus koko keholle tämä viikko. Mutta on samalla myös sitten ainakin selkeästi nähty, miten mä toimin eri tilanteissa ja nämä kaikki asiat on kirjattu mun tietoihin ylös. Huomaa kyllä, mikä
toimintakyky on, ei mikään hyvä. Ja miten mulla jalat toimivat.
On vaadittu luopumista joistakin monille itsestäänselvistä asioista mutta samalla myös sen hyväksymistä, että tätä tämä on, tällainen mä olen nyt. Jotkut asiat tulevat mulle jo luonnostaan kuitenkin, ajattelematta niitä sen enempää, kun olen oppinut toimimaan tällaisenkin kehon kanssa.
Kaiken menetetyn ohella jäljelle jää kuitenkin ihminen, minä. Arvokas kuitenkin näinkin riisuttuna, tutkimusten ja tarkkailun kohteena, kaikkine fyysisine ongelmineen.
"Opettelen luopumaan ja lähtemään."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Toivottavasti blogilla oli hyvä kiinteyttävä vaikutus tai se säväytti muuten jollakin tavalla! ;) Jokainen kommentti ja mielipide on arvokas, mutta en kuitenkaan julkaise asiattomia ja provosoivia kommentteja, joilla ei selkeästi ole muuta tarkoitusta kuin yrittää aiheuttaa mielipahaa joko minulle tai muille blogin lukijoille. Mietithän ensin, mitä kirjoitat. Arvostan eniten kommentteja, jotka annetaan reilusti ja avoimesti omalla nimellä ja tällaiset kommentit tulevat varmemmin julkaistuiksi.