Kuva

Kuva

maanantai 20. tammikuuta 2014

Kuvia syyskuun maisemista ja muuta pohdintaa

Tänään oli napsahtanut tilille ensimmäinen sairauspäiväraha. Nyt ollaan sitten KELAn rahojen varassa seuraavat kuukaudet... 

Lauantaina tuli käväistyä ihmisten ilmoilla ja tulikin oltua jalkojen päällä sen verran paljon, että nyt kyllä tuntuukin siltä. Terveen lonkan ulkosyrjällä tuntuu kipua myöskin, sitä on tuntunut jo aiemminkin mutta nyt aina pidemmän jalkeilla olon jälkeen enemmän. Rasittuuhan se kun vasen jalka toimii tukijalkana ja koko ajan varaa vain saman jalan päälle painoa.

Ensi viikolla onkin taas kuntoutusviikko, jo kolmas sellainen, johon liittyen FirstBeat -sykemittauksenkin tein. (Tuloksia odotellessa ;)) Olen tässä tänäänkin jo miettinyt, mitä ajanvietettä otan sellaisiin hetkiin kun muu väki lähtee vaikka hiihtämään (sikäli mikäli on tarpeeksi lunta?). Maalaustarvikkeet ainakin, samoin uimapuvun - onneksi pystyn uimaan ja vesijumppaamaan. Ehkäpä kirjoittelen taas blogia... Ja onhan siellä myös yksilö- ja ryhmäkeskusteluja ja vastaavia tapaamisiakin paljon. Sekä oman porukan kesken todennäköisesti illanviettoa ja muuta. Uskaltaudun varmaan uloskin kävelemään, talvisista maisemista haluan ottaa kuvia, tosin kepit on oltava matkassa. Vaihteleva ja mäkinen maasto on mulle muuten aika haastavaa kulkea...

Tässä vielä muutamia kuvia syyskuun Aslak-jaksolta. (Ja muistuikin mieleen, että mun lonkka oli tuolloin loppuviikosta ihan älyttömän, älyttömän kipeä, varsinkin sinä päivänä kun linkutin ottamaan kuvia oikein kapeasta niemenkärjestä... Mutta oli kyllä sen arvoista, maisemat olivat upeita! (Ja kynttilöitä pitää nytkin ottaa mukaan, toim. huom.!)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toivottavasti blogilla oli hyvä kiinteyttävä vaikutus tai se säväytti muuten jollakin tavalla! ;) Jokainen kommentti ja mielipide on arvokas, mutta en kuitenkaan julkaise asiattomia ja provosoivia kommentteja, joilla ei selkeästi ole muuta tarkoitusta kuin yrittää aiheuttaa mielipahaa joko minulle tai muille blogin lukijoille. Mietithän ensin, mitä kirjoitat. Arvostan eniten kommentteja, jotka annetaan reilusti ja avoimesti omalla nimellä ja tällaiset kommentit tulevat varmemmin julkaistuiksi.