Kuva

Kuva

tiistai 31. joulukuuta 2019

Tästä vuodesta tulevaan



Vuosi 2019.

Tämä vuosi kului todella nopeasti, lähes silmänräpäyksessä. Se on ollut melko lailla vaiherikas hyvässä ja huonossa. On ollut erilaisia haasteita terveyden kanssa mutta niistä on onneksi päästy osittain parempaan, osittain on taas menty eri asiassa huonompaan. Silti on tapahtunut myös monia upeita asioita muussa elämässä. Onneksi, että on muutakin ajateltavaa kuin laho keho. 

Mainitsen erikseen perheen reissun Kyprokselle. Todistin niin itselleni kuin monelle muullekin, että huonommassakin kunnossa voi matkustaa, kunhan on tarvittava apu ja muut asiat huomioitu mahdollisimman hyvin. Tuo reissu toi rohkaisua ja varmuutta sekä itselle ajatuksen siitä, että aina täytyy uskaltaa unelmoida ja tarttua myös mahdollisuuksiin, jos niitä osuu kohdalle. Toipumisaikaa tapahtumista täytyy myös varata. 

Perheen yhteisiä asioita pitää aina vaalia muutenkin, sillä perhe on mulle ykkönen, ja se laitetaan ykköseksi aina ja kaikessa. Toivon ja uskon, että tämä myös näkyy nykyään tekemissäni valinnoissa ja ihan jokapäiväisessä arjessa. Vaikka joskus terveystilanne pakottaa mut jäämään pois eri tilanteista ja tilaisuuksista väkisinkin, on silti ollut lasten ja perheen kannalta hyvä, että olen ja olen ollut aiemminkin paljon kotona. Olen ollut ainakin lasten elämässä paljon läsnä ja aina saatavilla, mihin taas monella työssä olevalla ei ole niin mahdollisuutta nykypäivän kiireisessä maailmassa. Toki tarvitsen välillä myös ihan muuta elämää ja ajateltavaa sekä enemmän puhdasta palautumista ja lepoa kuin mitä perusarki on, mutta silti koti ja perhe ovat tärkeimmät turvasatamat. Asioita ja ihmisiä, jotka pysyvät ja tukevat.

Muutenkin lähisuku ja perhepiiri sekä ystävät ja vertaiset ovat tärkeitä asioita mulle. Lähisuku tukee, tsemppaa ja huolehtii niin monista mun kuin koko perheenkin asioista, erityisesti mun vanhemmat. Ei voi tarpeeksi edes kirjoittamalla kertoa, kuinka kiitollinen tästä kaikesta tuesta olen ja olemme. Veli tyttöystävänsä kanssa ovat myös olleet tosi paljon läsnä niin mulle/meille kuin lapsillekin ja heidän kanssaan on vietetty paljon hauskoja ja välillä ei-niin-hauskojakin yhteisiä hetkiä pohtien maailman menoa, parantaenkin maailmaa. Lapset ovat ottaneet heidät täysin omikseen, mikä on ihan mielettömän hieno asia. 

Mulla on ollut ja on myös avustajat, joista olen tosi kiitollinen, ja vaikka olenkin heidät itse valinnut ja palkannut, uskon ja toivon, että he kokevat myös, että arvostan tosi paljon sitä apua ja läsnäoloa monissa arkipäivän asioissa ja tekemisissä. Ylipäätään mun auttamisessa. Tämä apu tulee vielä korostumaan sen jälkeen, kun mun toinenkin olkapää luudutetaan alkuvuoden aikana ja tarvitsen varsinkin aluksi toipumisaikana jos jonkinlaista apua eri asioissa - sellaisissakin, joita en oikein vielä osaa ehkä ajatellakaan. 

Jos jostakin on joutunut vuoden aikana karsimaan vähän tahattomastikin, on se ollut ystävien näkeminen tai heihin yhteyden pitäminen. Somessa yhteydenpito on helppoa niin ystävien kuin vertaistenkin kanssa mutta muuten, kasvokkain, en ole kyllä ystäviä perheineen nähnyt niin paljon kuin oikeasti haluaisin. Arki on monesti ollut sen verran haasteellista, että näistä tapaamisista on joutunut väkisinkin karsimaan. Kun oon käynyt viikossa keskimäärin kaksi kertaa allasterapiassa ja kerran fysioterapiassa + tähän vielä muut sairaalassaolot, kuntoutusjaksot ja lääkäreiden jne. vastaanotot päälle, on kyllä ollut niin mehut monesti pois ja kivutkin hankalana, että ei vaan ole enää kyennyt pitämään yhteyttä niin paljon kuin haluaisin. Sitä vaan tarvitsee sitten myös tosi paljon palautumisaikaa, eikä aina jaksa enää pitää niin paljon huolta muusta sosiaalisesta elämästä. Onneksi edes meillä on silloin tällöin käynyt ystäviä kylässä ja kesällä olin kuitenkin mukana mm. Suomipopeilla ja ystävien muutamissa tapahtumissa ja myös mm. eri keikoilla ja musakonserteissa. 

Korostan kuitenkin sitä, että en ole unohtanut teistä ystävistä ketään ja olette todella tärkeitä niin nyt kuin jatkossakin. Toivon, että tilanne paranisi ensi vuonna ja näkisimmekin oikeasti useammin, kunhan saisin itseäni ensin hiukan parempaan kuntoon. Olkapään luudutuksen jälkeenkin varmasti mua piristää, jos käytte joskus katsomassa ja kyläilemässä, kun alkuun varsinkaan ei pääse kyllä sairaalasta kotiinpääsyn jälkeen kotoa oikein mihinkään. 

Tulikohan nyt mainittua tämän vuoden oleellisimmat asiat... Niin, tietysti Mimosa-westie on erikseen mainittava, meidän pieni, ihana karvainen lapsonen... Kyllä tuosta pienestä koirulistakin on tosi kiitollinen, se tuo niin paljon iloa meille kaikille, vaikka pentuaikana työllistääkin. Mutta kyllä se myös mua kuntouttaakin tavallaan, kun sen kanssa joutuu väkisinkin tekemään eri juttuja ja käyttämään myös ulkona. 

Lopuksi haluan vielä erikseen lähettää kiitokset koko sille laajalle terveydenhuollon porukalle, joka mua on tänä vuonna hoitanut, tutkinut ja kuntouttanut. Vaikka välillä (erityisesti keväällä) oli tiettyjä tilanteita, joissa on väkisinkin jouduttu vaihtamaan lääkäreiden kanssa tiukemminkin ja ärhäkämmin sanoja, joskus se myös puhdistaakin ilmaa tällaisissa vaativissa, monisyisissä terveystilanteissa, joissa ei ole mitään helppoa hoitoa olemassa, jos on ollenkaan. Nyt on löydetty loppuvuotta kohden taas parempi "tatsi." 

Ortoniin pääsykin oli ihan huikea asia ja ensi vuodelle on vielä yksi jakso tulossa. Nyt tuntuu kaikin puolin siltä, että kommunikaatio ja keskusteluyhteys pelaa tosi hyvin hoitavien lääkäreiden kanssa ja kuten toimintaterapeutti vastikään totesi; mulla ei ole syytä paniikkiin, kun on turvallinen tiimi ympärillä. Fyssarit puolestaan ovat olleet jo muutenkin koko ajan mun suuret ja upeat tukipilarit - heille oikein erityisen lämpimät kiitokset ja halaukset, he ovat nähneet ja kuulleet kaikkein lähimmältä etäisyydeltä mun kaikki tämän vuoden terveystaistelut, joita on piisannut... 

Ensi vuodelta odotan eniten oikeastaan sitä, että ihmiset ovat yhä inhimillisiä toisilleen ja tukevat toinen toisiaan vaikeilla hetkillä. Että he uskaltavat olla omia itsejään ja näyttää ja kertoa reilusti niin hyvät kuin huonotkin asiat ja puhua asiat reilusti auki. Ja että ihmiset, minäkin yhtenä heistä, osaisivat olla niistä arjen pienistäkin asioista aidosti kiitollisia juuri siinä hetkessä ja nauttia siitä, että elämä on juuri tässä ja nyt elettävänä ja nautittavana. Ei eilen, ei huomenna vaan just nyt. Just nyt kaikki on niin hyvin kuin voi olla. 

Mitä sitten ensi vuonna, vuonna 2020?

Mulle on tulossa taas tiukka vuosi olkapään luudutusleikkauksen kanssa ja olkapään  toipumista odotellessa, uusia rajoitteita ja toimintakykyä opetellen. Toivon, että jalkojen nivelten tilanne pysyisi edes tällaisena kuin se on nyt ja että vaikeimmillakin hetkillä muistaisin sen, että niistä pienistäkin hyvistä asioista sekä perheen ja läheisten läsnäolosta ja tuesta osaisi olla aina tarpeeksi kiitollinen. Tiedän, että ei tule tällä luonteella olemaan helppoa olla "muiden armoilla" mutta yritän olla kärsivällinen... Myös musiikista ja kaikista tulevista konserteista ja keikoista iloitsen jo etukäteen - ja lupaan myös musisoida, piirtää, maalata ja käydä karaokessa (tätä vuotta enemmän) ensi vuonna! 

Vuosi 2020: tervetuloa! Yritetään tehdä siitä niin hyvä kuin on näissä olosuhteissa suinkin mahdollista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toivottavasti blogilla oli hyvä kiinteyttävä vaikutus tai se säväytti muuten jollakin tavalla! ;) Jokainen kommentti ja mielipide on arvokas, mutta en kuitenkaan julkaise asiattomia ja provosoivia kommentteja, joilla ei selkeästi ole muuta tarkoitusta kuin yrittää aiheuttaa mielipahaa joko minulle tai muille blogin lukijoille. Mietithän ensin, mitä kirjoitat. Arvostan eniten kommentteja, jotka annetaan reilusti ja avoimesti omalla nimellä ja tällaiset kommentit tulevat varmemmin julkaistuiksi.