Etten ihan turhaan elänyt

Viime postauksen jälkeen selvisi moni asia, mm. se huhtikuun ensimmäinen viikko ja sen kulku. Olin juttusissa kuntoutusosaston sihteerin kanssa ja vaikka tiettyjä epäselvyyksiä oli ilmeisesti vieläkin hoitoneuvottelun ajankohdasta (vaikka mä kyllä olin saanut jo kuntoutusylilääkäriltä aiemmin sen käsityksen, että ajankohta olisi jo ollut selvä :)), niin kyllä silti oli tarkoitus, että olen sen viikon sairaalassa sisällä. Se hoitoneuvottelukin siis kyllä on tuolloin viikon aikana.

Sihteeri lupasi kuitenkin vielä soittaa mulle, kun on saanut vielä palaveria toivoneelta vastuuortopediltakin tiedon, että se hoitoneuvottelun ajankohta lyödään lukkoon. Mun fyssarin osallistumismahdollisuuskin palaveriin oli ollut epäselvä, vaikka kyllä hän on ollut alustavasta ajankohdasta koko ajan tietoinen... En siis tiedä, mikä tässä oli lopulta epäselvää :D

Eniten mun suuntaan epäselvyyttä ja mietitystä aiheutti se, että joudunko ravaamaan huonokuntoisena edestakaisin kodin ja sairaalan väliä. Näin ei nyt sitten onneksi ole. Se on tosi rankka ja intensiivinen viikko eri tutkimuksineen, testauksineen ja miettimisineen ja energia menee täysin kaikesta selviämiseen. Jos leikkauksia ei lasketa (joiden jälkeen olen toipunut ortopedisella osastolla), ei mulla oo ollut koskaan kuntoutusosastollakaan ollessa tuollaista viikkoa, jolloin tutkitaan ja pohditaan kaikkea. Mutta kuten oon sanonut ennenkin, on todella hyvä, että sitten kun mietitään ja tutkitaan, kaikki tehdään kerralla. Rasittavinta olisi ravata useina eri päivinä, useina eri viikkoina jatkuvasti tutkittavana.

Toiminta- ja liikuntakyvyn sekä kipujen kannalta etukäteen mietityttää juuri nyt eniten se oma olotila ja liikuntakyky polven narkoositutkimuksen jälkeen. Eipä se asia miettimisellä miksikään mene, vaan sen voinnin tietää vasta tutkimuksen jälkeen... Silti ei vaan voi miettimättäkään olla. Nämä ovat isoja asioita, mitä nyt pohditaan. Jos polvi/tuo vasen jalka ei kanna tuon jälkeen, en pysty liikkumaan käsien varassa esim. keppien kanssa sekä oikean jalan entisten ongelmien että käsien nivelten (olkapäät, ranteet) vuoksi enkä pysty siis muutenkaan pyörätuolia kelaamaan tai liikuttelemaan paljoakaan itse. Tarvitsen tuolloin apua aika monessakin asiassa...

Nyt sitten lisäksi tähän kaiken päälle on ihan huolella muutamana päivänä myös kipuillut, turvonnut, rusahdellut sekä lukkoillut oikean ranteen sisäsyrjä/peukun tyvi... Vanha krooninen vaiva tämäkin, De Quervain. On niin kipeä tänäänkin ollut, että heti kun rannetta kääntää huomaamatta väärään asentoon, säpsähdän kivusta, kun rannekin vielä subluksaa usein. Tähän ei oo nyt auttanut mikään rannetukikaan eikä kylmäkään tms. Todella turhauttava lisävaiva, ja hankaloittaa kaikkea lisää, koska joudun väkisinkin vasemman olkapään liikerajoituksista johtuen tekemään tiettyjä asioita vain oikealla kädellä ja oon muutenkin oikeakätinen. Kun vielä oikea olkapääkin on tosi huonossa kunnossa, niin... Onhan tässä kaikkea.

Tekisi mieli niin kertoa jotakin positiivistakin terveysasiaa mutta kun tilanne on mikä on, nämä mun tekstitkin sivuavat sitten tätä kaikkea meneillään olevaa... Tämä on vaan nyt tätä mun arkea. Mieli on kuitenkin positiivinen ja luotan siihen, että asiat järjestyvät jotenkin jatkossa. Onneksi on myös kuntoutusta tässä ohella ja vaikka oon kuntoutuksestakin ollut aika puhki, koska yritän sielläkin aina kaikkeni tilanne huomioiden, ovat nuo kuntoutuskäynnit aivan älyttömän tärkeitä. Totean taas, että mun fyssarit ovat helmiä!

Ai niin, onhan tässä näitä positiivisiakin käytännön juttuja... Uusi pyörätuoli mulle tuli nyt viikko sitten, ja siitä oon kyllä tyytyväinen. Se on paaaaljon kevyempi mitä mun entinen pyörätuoli oli ja siinä on myös tukeva, hyvä selkänoja, eikä se pääse valumaan tai muuten jotenkin levähtämään, kuten edellisen pyöriksen selkänojan kanssa kävi. Ensituntuma on tosi hyvä pyörätuolissa kyllä! 

Hienoa, että sain sen. Vanhasta pyörätuolista siirrettiin pinnasuojukset kuitenkin uuteen, en niitä Juha Tapion tekstilläkään halunnut pois muutenkaan antaa ;) Ja ne suojukset on muutenkin hienot, pianon koskettimet. Pyörätuolin ajolaitesysteemien/sähkärin suhteen selvitellään vielä asioita, ne varmaan tässä kevään aikana selviävät.

Muuten pidän kiinni kaikenlaisista sellaisista asioista, jotka vähän edes tätä paljolti kotona olemista ja kuntoutuskäyntejä sekä arjesta selviämistä ja jaksamista piristävät. Nyt viime viikonloppuna juhlittiin perhepiirissä yllärimuotoisesti ja tiedossa on myös toinenkin perhejuhla tässä kuussa sekä myös musiikkia. Nämä asiat katkaisevat kaikkea meneillään olevaa ja tällaisista hetkistä on pakko myös muutenkin pitää kiinni, sillä tää on kuitenkin mun elämä ja siitä pitää tehdä niin hyvä kuin mahdollista.

Varsinkin vaikeissa tilanteissa ja terveyden heitellessä on itselle tärkeistä asioista ja läheisistä pidettävä kiinni. He ovat kaikkein tärkeintä, mitä on.

"Mutta toivon, että jälkeeni ees pystyn jättämään

Lapsilleni silmät, joilla näkee pimeään

Ja onnelliset muistot, jotka kantaa eteenpäin

Ja jos vielä rakkaudella joku joskus kuiskais nimeäin..."