Liian

Tiedättehän miltä tuntuu olla lääkärin tai muun terveydenhoitoa edustavan henkilön vastaanotolla? Kyllä, varmasti jokainen tietää. Vastaanotolle mennessäsi olet objekti, kohde. Sinua tarkkaillaan, tutkitaan, käytöstäsi havainnoidaan monellakin tavalla. Kanssasi keskustellaan - toivottavasti hyvähenkisesti, kunnioittavasti ja avoimesti. Sinua katsotaan. 

Silmät ovat sielun peili, sanotaan. Tarkkaan asioita havannoiva ja herkästi ihmisten energiat ja tunnelmat aistiva ihminen, kuten minä, aistii heti, millainen yhteys vastapuoleen on ja mitä hänen silmänsä kertovat. 

Voi törmätä iloisiin, lämpöisiin, empaattisiin silmiin. Niistä näkee ja aistii heti, että tällaiset silmät omistava ihminen on läsnä, kuuntelee. Hän on lämmin, hyväksyvä, juuri minua varten tässä. Empatian ja lämmön, jopa samastumisen aistii kauas ja syvälle sisimpään - tulee tunne, että minua ymmärretään, kuunnellaan, ja voimme vastapuolen kanssa yhdessä ihmetellä asioita ja miettiä asioihin vastauksia. Minua ei lokeroida mihinkään muottiin ennakolta, vaan vastapuoli kuuntelee tarkasti ja muodostaa kokonaisuuden perusteella omat mielipiteensä ja näkökantansa asioista. Mihinkään ei ole kiire tai vaikka olisikin, minä en kiirettä aisti.

Valitettavasti välillä voi myös törmätä vähätteleviin, hyvin kylmiin, jotenkin tyhjiin ja ilkeän oloisiin silmiin. Niistä näkee, että vastapuolen sydän ei ole mukana siinä, miten hän käyttäytyy ja miten hän toimii. Sydän ei ole mukana vaan puhdas rationalismi tai mustavalkoinen, jyrkkä ajattelumalli. Silmistä heijastuu vähättely, kiire, katse pureutuu tiukasti sinuun ja sinua katsotaan "hiljaa arvostellen" päästä varpaisiin. Ääneen ei sanota mitään, mutta silmistä, ilmeistä ja eleistä hyvin huomaa, millaisia ajatuksia vastapuoli miettii. Kuin syvälle pureutuvalla skannerilla vastapuoli lokeroi sinua tiettyyn muottiin ja tekee olettamuksia sinusta pelkän ulkonäön perusteella. On kiire, muutkin ihmiset odottavat jo.

Kumpi näistä vastapuolista lopulta muodostaa mahdollisimman oikean, aidon ja kokonaisvaltaisen kuvan sinusta ja tilanteestasi?

Miksi aina on tarvetta lokeroida ihminen johonkin standardiin tai lokeroon? Miksi on oltava ennakkoluuloinen tai mustavalkoinen, miksi ei nähdä metsää puilta? Miksi on niin kiire tehdä olettamuksia? Miksi ihminen on aina joko liian pitkä, liian lyhyt, liian lihava, liian laiha, liian nopea, liian hidas, liian tehokas, liian laiska, liian sitä, liian tätä, LIIAN LIIAN. Miksi ei voisi olla vain juuri sellainen kuin on, täysin riittävä sellaisenaan?