Kuva

Kuva

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Jotain positiivistakin välillä

Jotta koko elämä ei vaikuttaisi ihan totaaliselta taistelulta ja selviytymiseltä, on mullakin sentään hyviä hetkiä ja ilonpilkahduksia kaiken keskellä :) Tänään ajattelin että kirjoitan tarkoituksella vaan hyvistä jutuista. Laitetaan ne nyt tylsästi tähän ihan numerojärjestykseen - tai oikeastaan, sehän on parempi, mitä enemmän numeroita tähän tulee - sitä enemmän hyviä asioita!

1. Lähetin eilen mulle todella tärkeän meilin. Sain sattumalta oikein hyvän kirjoitusinspiraation, tietynlaista "taistelutahtoa" ja sitä kautta sain aikaiseksi hyvän tekstin, jonka avulla toivon tiettyjen asioiden edistyvän. Oon tylsä, mutta en kerro tästä asiasta nyt enempää :) Sanotaanko nyt niin, että tunnen itseni tietyllä tavalla pioneeriksi, joka raivaa tai yrittää raivata esteitä muiden tieltä, ettei heidän tarvitsisi. Ehkä kerron tästä jossakin vaiheessa täälläkin lisää...

2. Ystäväni haki mut eilen kotoa syömään kaupungille ja toi sieltä takaisinkin. Oli oikein mukavaa, vaikka hetken ehdinkin miettiä hankalien viime päivien vuoksi, etten lähtisi. Onneksi lähdin, plussan puolelle jäätiin henkisesti, kun taas pääsi vähän ihmisten ilmoille kotinurkista (siis muuallekin kuin lääkäriin tai fyssarille)...

3. Sain jopa vaihdetuksi olkkariin hiukan keväisempää ja pirteämpää fiilistä iloisemman väristen tyynynpäällisten avulla. Ja keittiöön vaihdoin myös kaitaliinan sekä kylvin rairuohoa pääsiäistä ajatellen. Pyyhin jopa vähän pölyjä pöydiltä ja tasoilta, että mä oon hurja :D Anyway, heti vähän piristää kun on värikkäämpiä asioita ympärillä, kun kotona tulee kuitenkin niin paljon oltua. On luonnollista, että tällaisessa tilanteessa yrittää tehdä ympäristöstä (tai siitä paikasta, jossa eniten aikaa viettää) mahdollisimman viihtyisän!




4. Lapset pelasivat isänsä kanssa tänään aamulla Playstation-pelejä ja tämän kolmikon höpöttelyä oli huvittavaa seurata sivusta.

5. Suunnittelen mielessäni tietynlaisten pääsiäiskoristeiden tekemistä kananmunien suojakennoista, niistä sellaisista pahvisista. Kun vointi vielä vähän paranisi tästä ja pystyisin istumaan paremmin, ryhdyn tuumasta toimeen vähän kerrallaan... Ensi viikolla ei ole mitään ohjelmaa arkipäiville, joten tuostapa löytyy ainakin luovaa, kivaa tekemistä :)

6. Mies räpsi tänään mun puhelimella aivan idioottimaisia kuvia, kun makasin sohvalla. Ensin hermostuin mutta lopulta nauroin ihan kunnolla... Tässä yksi otoksista :D



7. On hienoa huomata, että yllättävän läheltäkin mutta myös kauempaakin löytyy "kohtalotovereita", jotka ymmärtävät tasan tarkkaan, mitä kaikkea tässä onkaan meneillään ja joiden kanssa voi vaihtaa ajatuksia avoimesti. Mahtavaa <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toivottavasti blogilla oli hyvä kiinteyttävä vaikutus tai se säväytti muuten jollakin tavalla! ;) Jokainen kommentti ja mielipide on arvokas, mutta en kuitenkaan julkaise asiattomia ja provosoivia kommentteja, joilla ei selkeästi ole muuta tarkoitusta kuin yrittää aiheuttaa mielipahaa joko minulle tai muille blogin lukijoille. Mietithän ensin, mitä kirjoitat. Arvostan eniten kommentteja, jotka annetaan reilusti ja avoimesti omalla nimellä ja tällaiset kommentit tulevat varmemmin julkaistuiksi.