Kuva

Kuva

tiistai 9. syyskuuta 2014

Varpaankynsistä vähäsen

Myöhään eilisiltana tuskailin jälleen erään hyvin tavanomaisen askareen parissa: varpaiden kynnet. On se sellaista kurottelua ja sohimista yrittää ylettyä oikean jalan varpaisiin niin, että saa leikatuksi kynnet edes suhteellisen siisteiksi - eikä mielellään ihoa siinä mukana - ja niin, ettei kumartuminen satu lonkkaan. Ja mielellään vieläpä se huomioiden, etten sohi kynsisaksilla muualle varpaisiin tai käsiini. (Kynsien lakkaaminen ei puolestaan ole ihan välttämättä niin tarkkaa, ylimääräiset, varpaita kohti sohiessa menneet lakat saa kyllä topsipuikolla kohtalaisesti putsattua...)

Anyway, en tiedä mistä tuo jalka taas kiukustui, mutta syytän tota kynsioperaatiota. Siinä on varmaan vähän liian iso kumartumiskulma tai jotakin? En tiedä. Aamulla en meinannut millään päästä ensinnäkään ylös sängystä kun olin niin tönkkö, rautakanki, ja kävely näytti siltä kuin pingviini olisi taapertanut eteenpäin hyvin vaivalloisesti irvistellen pienin hoippuvin askelin. (Keppi ei muuten ollut matkassa ensin, mutta olihan se pakko ottaa tueksi). Muu perhe oli jo lähtenyt kotoa ja mutisin ääneen, miten älytöntä tämä onkaan vaihteeksi. 

Söin aamupalaa, otin särkylääkettä ja sen jälkeen mietin, että en kyllä jää paikoillenikaan koko päiväksi, koska sitten mä oon illalla vielä enemmän kipeä ja jumissa mitä nyt. Niinpä laitoin musiikit taas kerran kaakkoon ja aloin etsiä ja pakkailla reissukamppeita. Siinä touhuillessani ja laulujen sanoituksiani kuunnellessa palasin jotenkin muistoissani 90-luvun loppupuolelle, jolloin myös kuuntelin erityisen paljon musiikkia ja mietin myös eri biisien sanoituksia peilaten niitä omaan elämääni. Se oli varmaan jotain siirtymäaikaa omaan, itsenäiseen elämään, jolloin oli suuria tunteita ja vapauden tunnetta. Ja kaikenlaisia tapahtumia erityisesti niihin aikoihin liittyen, kun v. 1999 muutin pois kotoa ekaan omaan asuntooni, 25 neliön vuokrayksiöön aika keskelle Jyväskylän keskustaa.

Pohdiskelin tuossa pakkaillessani tänään, että niin tuolloin 90-luvun lopussa kuin nytkin mä kirjoittelin/kirjoittelen paljon. Silloin päiväkirjaan erityisesti, nyt blogiin. Ja näköjään muuallekin - vertaistukiryhmiin ja kohta lehteenkin :) 90-luvun lopussa mulla oli myös tapana kirjoitella biisien sanoituksia paperille, ja annoin niitä sitten luettavaksi ystävilleni, joiden elämään sanoitukset erityisen hyvin sopivat. Välillä kyllä ne sopivat tietysti myös omaan elämääni paremmin kuin hyvin. En kyllä tiedä, ymmärsivätkö edes lähimmät ystäväni, miten valtavasti mietinkään sanoituksia, tekstejä ja musiikin merkitystä muutenkin... Tuskinpa :D Olin varmaan vähän outo. Mä olin ja olen yhäkin lähimmästä ystäväpiiristäni varmaan herkimmästä päästä, vaikka sitä en silloin aiemmin kovasti näyttänytkään, peitin ne syvimmät ja herkimmät tunteeni aika hyvin (paitsi joskus)...

Kuuntelin äsken monivuotista suosikkiani, Samuli Edelmannia, ja kun stereoista alkoi soida "Välillä", muistin, kuinka aikanaan kirjoitin tuosta sanoja ystävälleni onnittelukorttiin. Samoin kirjoitin erääseen korttiin sanoja "Enkelten tuli" -biisistä.

"Aamulla sulla on nälkä ja unta hiuksissa
Aamulla odotat jotain uutta ja suurempaa

Voit olla onnellinen, jos sul on jotain mistä sä haaveilet,
ja onnellinen voit olla, jos sä tahdot saada sen

Sä voit kiertää tätä maailmaa, sä voit lähtee ja tulla uudestaan

Sama tunne, samat äänet, samanlainen
Tuli polttaa sydämessä, tuli enkelten
Sama mies ja sama nainen, samanlainen
Tuli polttaa sydämessä, tuli enkelten..."


Hih, täytyy tällainenkin kuva liittää tekstiin, tämä on viime vuoden marraskuulta! Iih!



Tajusin yhtenä päivänä, että mulle on ollut aina todella luontaista kirjoittaa. Luontaisempaa kuin oon ajatellutkaan aiemmin. Lapsena kirjoitukset olivat tarinoita mutta välillä syvällisempiäkin pohdintoja. Biisien sanoitusten kautta olen myös päässyt jo silloin ja nykyäänkin omiin ajatuksiini vielä tarkemmin, syvemmin käsiksi, ja mulle ominaista on nykyäänkin kirjoitella esim. näitä blogitekstejäkin sanoitusten ja biisien tunnelmien ympärille. Jännä juttu, joka on toistunut läpi elämän, vaikken sitä niin valtavasti ole aina tiedostanutkaan.

Reissukamppeiden pakkailun ja musatunnelmoinnin lomassa en enää jaksanut keskittyä tuohon jalkaan eikä pystynytkään. Siinähän se roikkui mukana, mutten miettinyt sitä enää juurikaan vaan ihan muita asioita. Musa on mahtavaa :) Energiaa riitti lopulta myös vessan ja kylppärin pesuun ja olinkin tyytyväinen, että oon saanut jotain hyödyllistäkin aikaan tänään. Myös käsipyyhkeet vaihdoin ja heti oli oma mielikin taas vähän jäsennellympi ja ajatukset paremmin koossa, kun olin tehnyt edes vähän jotakin fyysistä olosuhteet huomioon ottaen. Sain siinä samalla myös omaa päätäni puhdistettua. Siivoaminen voi olla myös terapeuttista... Joo joo, ihan totta! :D Ainakin sitten, kun näkee työnsä jäljet ja on puhdasta ja siistiä (sen hetken aikaa edes) :)


Nyt mä makaan olohuoneen sohvalla, nyt saa taas vähän hellittää. Ja pitääkin, jotta pystyn tekemään tänään vielä fysioterapiaharjoituksia. Muuten puolestaan teen liikaa ja se kostautuu illalla ja huomenna lisäkipuina ja -jumeina, mikä ei ole tarkoitus... Imuroidakin kyllä pitäisi, mutta tänään en sitä kyllä tee vaan jonakin muuna päivänä. Opettelen olemaan itselleni armollinen!

"Kaikella on aikansa ja omat paikkansa
Liian kaukaa on turha hakea turhia haaveita
Se voi riittää, jos löydät kolikon yhden kerrallaan
Ja se riittää, jos otat lipun yhteen suuntaan vaan..."


3 kommenttia:

  1. Vaikka itsekin jonkun verran olen harrastanut musiikkia mm. soittaen ja laulaen, huomaan, etten nykyään kuuntele musiikkia juuri lainkaan. Ei meillä koskaan soi radio tai levyt. Puhumattakaan näistä uusista tekniikoista musiikin kuuntelussa. Mietin tätä asiaa myös lukiessani kirjan, jonka päähenkilölle musiikki oli "elämää suurempi asia" - että mistä jään itse paitsi?

    Oletko muuten selvittänyt itsellesi, kuinka oikeutettua on lainata postauksissaan laulujen sanoja? Olen itse kovin herkkä kaikille tekijänoikeusasioille, paitsi yritystoiminnassani, myös netin käytössä. Esim. toisen kuvia ei saa käyttää postauksissaan, mutta sehän ei ole ongelma, kun omia kuvia saa helposti napsittua. Juuri eilen tuli vastaan ongelma, kun olisin halunnut pinterestistä lainata kuvaa, mutta en osaa siirtää sitä niin, että lähde jäisi näkymään. Sehän olisi ainakin välttämätöntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kaipa se riippuu ohan siitä, mikä kenellekin tuo eniten iloa ja voimaa jaksaa eteenpäin... Musiikki ja luovuus ovat mun jutut, sinulle varmasti sitten eniten käsityöjutut, luonnollisesti. Mutta musiikki eheyttää kyllä ihan tutkitustikin ja auttaa käsittelemään erilaisia tunnetiloja ym., vastikään luin jostakin, että tästä oli tehty uusikin tutkimus. Joten ei muuta kuin musisoimaan taas ja kuuntelemaan muutenkin! :)

      Tuosta tekijänoikeudesta olen selvittänyt kyllä sen verran, että siteerata (tai lainata) saa, se ei ole kiellettyä. Minäkin siteeraan, nuo lainausmerkit ovat kyllä näissä teksteissäni mukana.

      Poista
    2. Itse asiassa lueskelin tuossa lisää tekijänoikeuksista. Lyriikoiden suhteen on aika monipiippuisesta jutusta kyse - omaan käyttöön niitä voi kirjoitella, mutta muuten julkaista oikeastaan ei. Nämä blogitekstit ovat tietysti mulle, mutta muillekin luettaviksi tarkoitettuja. Vähän samantyyppinen juttu kuin elokuvienkin kanssa; niitä voi omaan käyttöön kopioida, muttei jakaa eteenpäin julkisesti. Nämäkin laulujen sanat olen itse kuuntelemalla kirjoitellut tai muistan ne ulkoa... Mikä lasketaan olevan omaa käyttöä ja mikä ei... No, toki poistelen lainaamisni tekstejä täältä, jos ne tekijöitä häiritsisivät. Toisaalta - tekstien lainaaminenhan on tavallaan myös kunnianosoitus siitä, että ne ovat kolahtaneet ja niitä arvostaa? Hankala yhtälö :)

      Poista

Toivottavasti blogilla oli hyvä kiinteyttävä vaikutus tai se säväytti muuten jollakin tavalla! ;) Jokainen kommentti ja mielipide on arvokas, mutta en kuitenkaan julkaise asiattomia ja provosoivia kommentteja, joilla ei selkeästi ole muuta tarkoitusta kuin yrittää aiheuttaa mielipahaa joko minulle tai muille blogin lukijoille. Mietithän ensin, mitä kirjoitat. Arvostan eniten kommentteja, jotka annetaan reilusti ja avoimesti omalla nimellä ja tällaiset kommentit tulevat varmemmin julkaistuiksi.