Viime perjantaina olin mukana työpaikan pikkujouluissa. Jostakin syystä jännitti jonkin verran ensin mennä sinne. En oikein tiennyt, miksi... Työkuvioista on niin paljon jo vieraantunut, että ehkä siksi. Se maailma on jollakin tavalla mennyt jo. Toisaalta varmaan hiukan myös jännitin, millä tavalla muhun suhtaudutaan, kun moni ei ollut mua aikoihin nähnyt. Mutta jännitys oli turhaa; ihan välittömästi huomasin, miten lämpimästi ihmiset mut kohtasivat, halattiin ja juteltiin. Mun kuulumiset kiinnostivat monia ja paljon, paljon hyviä, avoimia ja huumoripitoisia keskusteluja illan mittaan syntyi, mutta muhun suhtauduttiin silti kuten aina ennenkin. Ei mitään erityishuomiota, surkuttelua tai ihmettelyä. Kannustavia ja positiivisia oltiin, ja mun asenteesta moni sanoi ottavansa mallia. Se tuntui todella hienolta kuulla ja tuollaisista kommenteista itsekin saa tosi paljon voimaa! On hienoa, jos omalla esimerkillään ja käytöksellään voi muita tsempata ja kannustaa. Mä haluan antaa muillekin sitä positiivisuutta, maailma on täynnä negatiivisia asioita muutenkin :)
Tosi kiva ilta oli kyllä kaikin puolin! Vauhdikas ja hauska, vaikka seuraavana päivänä sen juhlimisen, seisoskelun ja kävelyn huomasikin toden teolla. Olin aivan tööt, enkä pystynyt tekemään koko päivänä oikein mitään, kivut olivat kovat ja olin ihan jossakin muussa maailmassa. Mutta oli kyllä sen arvoista, todellakin! Ne olivat mun viimeiset pikkujoulut nykyisen firman palveluksessa.
Elämässä on silloin tällöin käännekohtia, ja nyt on mun vuoro kääntää omassa käsikirjoituksessani uusi sivu ja jättää aikakausi tässä työpaikassa, jossa koko tähänastisen työurani oon viettänyt, taakse. Mun terveystilanne on mikä on, ja siihen en voi vaikuttaa muuten kuin pitämällä tällä hetkellä itsestäni niin hyvää huolta kuin mahdollista, sairausloma jatkuu puoli vuotta eteenpäin ainakin. YT-neuvottelujen seurauksena myös mun työtehtävä oli suurennuslasin alla, ja vuodenvaihteen jälkeen (tammikuun lopussa) mun työsuhde tulee päättymään.
En ole tästä surullinen enkä oikeastaan edes haikein mielin, olenhan ollut tietoinen terveyskuvioistani jo pitkään, ja ehtinyt monellakin tavalla jo totuttelemaan moniin asioihin tässä muutaman vuoden aikana. Mun ortopedinkin kanssa jo mietittiin viime talvena, ettei ole selvyyttä siitä, miten mun vointi etenee ja voinko palata entiseen työhön ja jos, milloin tai jos en, mitä tämän jälkeen. Ja nyt on fyysinen vointi pahempi mitä silloin oli. Epävarmuustekijöitä on siis ollut matkan varrella. Ja niitä on yhä, kun ei kenelläkään ole ennustetta eikä käsitystä siitä, mihin suuntaan mun vointi menee, olenko työkykyinen jossakin vaiheessa ja jos, millaiseen työhön ja milloin... Ei tämä siis yllätyksenä tullut. Mulle ja perheelle ainakaan. Se yllätti kyllä ja koskettikin mua, miten mun lähimmät työkaverit ovat mun tilanteen nähneet nyt ihan viime aikoina. He tuntuvat ottavan tämän kaiken melko raskaasti, varsinkin he, jotka olivat nähneet mun liikkumista vaikkapa vuosi sitten ja näkivät vastikään mua niin pikkujouluissa kuin töissäkin. Itse en tietystikään omaa liikkumistani osaa niin katsoa, tähän on niin tottunut jo... mutta muutama kommentoi ihan avoimesti, että tekee pahaa nähdä, miten vaikeaa mulla kävely ja pelkkä seisominen on. Jotkut puolestaan olivat muuten vain pahoillaan, että "firmasta lähtee nyt ihan liikaa hyviä tyyppejä."
Mutta en mä mihinkään katoa. Toinen puolisko meidän perheestä on yhä samassa työpaikassa, ja tämä työpaikka kaikkine ihmisineen ja sitä kautta muodostuneine ystävyyssuhteineen tulee olemaan aina osa minua ja mun historiaa, ja on myös osa tulevaisuutta omalla tavallaan. Ihmiset onneksi säilyvät elämässä ja sydämessä aina mukana, vaikka itse en jatkossa fyysisesti läsnä "työmaalla" olekaan. Varmasti tapaan monia jatkossakin. Ja tästä aukeaa vain uusia mahdollisuuksia mun elämään... Luulen itse, että IT-ala ja järjestelmäprojektit on kuitenkin tullut nyt ainakin tämän hetken tuntuman mukaan nähtyä - hetkeksi ainakin. Arvot ovat muuttuneet parissa vuodessa niin paljon, etten tunne enää IT-alaa omakseni. (Välihuomautus: kuinka helpottavaa onkaan kirjoittaa tämä näin avoimesti julki nyt kaikille!!)
Musta tuntuu, että jatkossa mut nähdään humaanilla, ihmisläheisellä alalla ja luovassa ympäristössä. En tiedä, miten, missä ja milloin, mutta mun intuitio kertoo näin mulle. Aion toimia vertaisena, ohjaajana, positiivisena opastajana ja tukijana, omalla persoonallani ja esimerkilläni vahvasti mukana kaikessa tekemisessäni.
Voimaa ystävät - elämä kantaa kyllä! Vanhan päättyminen on aina kuitenkin askel kohti jotakin uutta ja erilaista. Otetaan se uusi avoimin mielin vastaan. "On kädessäni kaikki mitä tarvitsen."
(Katso alla oleva linkki, hieno Evan, Manun ja Knipin esitys SuomiLOVE-konsertista tammikuussa 2015.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Toivottavasti blogilla oli hyvä kiinteyttävä vaikutus tai se säväytti muuten jollakin tavalla! ;) Jokainen kommentti ja mielipide on arvokas, mutta en kuitenkaan julkaise asiattomia ja provosoivia kommentteja, joilla ei selkeästi ole muuta tarkoitusta kuin yrittää aiheuttaa mielipahaa joko minulle tai muille blogin lukijoille. Mietithän ensin, mitä kirjoitat. Arvostan eniten kommentteja, jotka annetaan reilusti ja avoimesti omalla nimellä ja tällaiset kommentit tulevat varmemmin julkaistuiksi.