Summa summarum... Viimeisen kuntoutusviikon jälkitunnelmat

Jotenkin on poissaoleva olo. Ei oikein osaa tehdä mitään. Pyykkikone kyllä jo pyörii ja tulihan tänne kotiin tultua heti myös pyyhittyä kloorirätti kädessä kaikki kosketuspinnatkin, kun lapset ovat olleet viime päivinä enemmän ja vähemmän mahatautisia. (Taas! Onneksi jo toipumaan päin...) 

Nii-in, jotenkin sitä taas tuntui kotiin tullessa, että mun on oltava täälläkin hyödyksi, vaikka liikkuminen on ihan tarpeeksi hankalaa. Pari viimeistä kuntoutuspäivää mietin kuitenkin aika paljon kodin kuulumisia ja pohdin, kuinka koville mies täällä taas joutuukaan huolehtiessaan sairastavista lapsista... Ja muutenkin arjesta, joten pakkohan sitä oli edes jotenkin tätä kodin hässäkkää auttaa.

Mutta palatakseni Summassaareen... Olihan se taas hieno viikko, vaikkakaan sää ei mikään hirvittävän hyvä pääosin ollutkaan. Mutta oli mahtavaa viettää aikaa tuon meidän huikean porukan kanssa! Monenlaista ehdittiin taas tehdä ja kokea.

Meillä oli myös mm. paljon liikuntaa, kuntotestaukset ja yksilöaikoja niin fyssarille, lääkärille kuin terveydenhoitajallekin. Joillakin myös psykologille. Mulla kuntotestaukset jäivät väliin, mutta yksilöajat koskivat toki muakin. Kirjoitinkin aiemmin fyssarikäynnistä, mikä oli oikein hyvä. 

Lääkärikäynti puolestaan mulla oli keskiviikkona ja jännitin sitä aivan mielettömästi... En tiedä oikein miksi, mutta pulssi oli korkealla ja en oikein saanut sanaa suusta sanotuksi. En yhtään ollut oma itseni. Lopulta kuitenkin lääkäri onnistui mut jollakin tavalla "rauhoittamaan" olemalla itsekin rauhallinen ja keskustelimme mun tilanteesta. Kertoilin, millaiselta mun jalka tuntuu, ja lääkäri tutkaili myös mun leikkauskertomusta ja sairaalan aikaisia röntgenkuvia. Jalkaa ei väännelty, mikä oli hyvä, sillä se aina saa kivut pahenemaan. 

Lopputulema oli, että lonkassa ei kaikki ihan kunnossa ole, kuten fyssarikin totesi. Tässä vaiheessa mun pitäisi pystyä jo paremmin kävelemään oli jalassa lihasheikkoutta tai ei. Myöskään mitään kipeää muljahtelua, löysyyden tunnetta ja nivuskipua ei lonkan seudulla pitäisi olla, ainakaan niin paljon mitä mulla. Lisäksi jalkaa pitäisi pystyä nostamaan ilman että sitä pitää käsillä auttaa missään vaiheessa. Syitä lääkäri ei näille jutuille arvellut, vaan sanoi, että ortopedi saa ensi viikolla miettiä mistä nämä jutut johtuvat ja päättää mitä asialle tehdään. 

Lääkäri myös suositteli toisen lonkankin tarkempaa tutkimista ja kuvaamista, koska usein molemmat lonkat ovat dysplastisia vaikka heti sitä ei todettaisikaan. Kyllähän yksi kiertävä lääkäri sairaalassa sanoikin, että toisessa lonkassa lievää dysplasiaa ainakin on, mutta että lonkan pitäisi kestää... Nyt on lonkka kuitenkin hiukan yksipuolisesta rasituksesta kipeytynyt ja alkanut napsua.

Ai niin, lääkäri sanoi, että mulle olisi hyödyksi myös tules-kuntoutus. Ainakin siinä tapauksessa, jos tuo leikattu lonkka ei tarvitsisi mitään uusia toimenpiteitä... Tilanne on kuitenkin hankala ja kuntoutus pitäisi räätälöidä juuri mulle sopivaksi. Mutta katsotaan, mitä ortopedi tuumaa. Töihinpaluutakin sivuttiin, mutta tässä vaiheessa vaan niin, etten ole työkuntoinen tällä hetkellä. Ortopedin päätettäväksi jää jatko... Ja työterveyteenkin mun pitänee varailla aikaa, koska kuntoutuspaperit kaikkine lausuntoineen on hyvä toimittaa heillekin, ja todennäköisesti tarvitsen myös lisää lausuntoja Kelaan.

Ärsyttävää, että tilanne on mennyt tällaiseksi! Otti päähän katsella kun muut kuntonyrkkeilivät ja erityisesti eilen, kun olimme viettämässä viimeistä iltaa kotakylässä kotasaunassa ja kodassa... Meillä oli varattuna myös palju, mutten pystynyt sinne menemään. En vaan päässyt kun paljun reuna on niin korkea, portaiden kaide oli väärällä puolella enkä pystynyt jalkaa nostamaan reunan yli. Vaikka voimaa olis ollutkin, olisi jalka kääntynyt siitä sisäkiertoon, enkä voinut ottaa riskiä että nivel ois vielä vaikka lähtenyt pois paikaltaan... Muuten ilta oli kyllä hieno, vaikkakin meidän huoneistolle takaisin tullessa olinkin jostain syystä (paljosta istumisesta ja myös varmaan päivittäisestä mäkikävelystä?) niin kipeä, että jouduin ottamaan vahvan kipulääkkeen ja sen jälkeen nukahdinkin heti.

Menisin mieluusti jo töihinkin, mutta eihän se kannata tässä kunnossa. Poden tästä hiukan huonoakin omaatuntoa, mutta kuntoutushenkilökuntakin sanoi mulle monta kertaa, että eihän se ole mun vika että tällainen lonkkavamma on eteen tullut. Ja että on muistettava, ettei tilanne ainakaan parane, jos töihin menisi huonossa kunnossa ja oireilu ja kivut vaan jatkuisivat. Nyt vaan täytyy pitää terveydestä mahdollisimman hyvää huolta, elää tilanteen mukaan ja ajatella, että suunta on kuitenkin kohti parempaa ja pitää ajatukset kasassa. Kunhan nyt ensin olisi se ortopedin kontrolli röntgenkuvineen...

Viikko oli kuitenkin taas ikimuistoinen. Ihania ja tärkeitä samanhenkisiä ihmisiä, naurua, iloa, hyviä keskusteluja, hetkeen heittäytymistä, nuotiotunnelmaa, saunomista, karaokea, mahtava ja tsemppaava kuntoutushenkilökunta... Myös koko kulunut "Aslak-vuosi"on ollut huima. Se on sisältänyt elämänarvojen muuttumisen ja työn kautta itseään arvottavan minän muuttumisen sellaiseksi, joka tietää, että työ onkin lopulta vasta hyvä kakkonen terveyden, liikuntakyvyn ja hyvien ihmissuhteiden jälkeen. On pysähdytty ja pohdittu elämää laidasta laitaan. Opittu paljon sekä itsestä että muista ja tajuttu, että itsestä pitää pitää huolta.

Tämän viikon meidän ryhmänohjaajanamme toimineelle fyssarille annoimme kaikesta Summassaaressa viettämästämme ajasta ja erityisesti hänen panostuksestaan kiitokseksi ne orvokit, jotka me naiset oman huoneistomme ovelle alkuviikosta toimme piristykseksi. Jotenkin tuo kukkienantamishetki tiivisti koko vuoden tunnelmat ja kyyneleitä ilmestyi ainakin mun silmiin, vaikka yritinkin hillitä itseäni.

Elämä on kummallista.