Kuva

Kuva

tiistai 29. lokakuuta 2019

Kuntoutusosastolla jälleen



Kuntoutusosastolta moi! Täällä ollaan "puolivuotiskontrollissa." (Huvittaisi sanoa, että puolivuotishuollossa, mutta eipä täällä nyt hirveämmin huolleta kuitenkaan... Tai miten sen nyt ottaa... Lähinnä seurataan, tutkitaan ja tarkkaillaan :)) Edellisen loppukevään/alkukesän jakson aikanahan sovittiin, että tulen tänne puolen vuoden päästä taas seurantajaksolle ja sellaisellapa täällä siis. Kuntoutusasioita ja tietyiltä osin hoitolinjauksiakin on nyt tarkoitus päivittää ja muutenkin seurataan, mikä on tämän hetken kokonaisvointi ja -toimintakyky. Oli puhuttu alkuun 3-5 vrk:n jaksosta mutta eilen lääkärit yksissä tuumin sanoivat, että olisin täällä tämän viikon, siis perjantaihin saakka. No, siihen on varauduttu kyllä (niin mä itse kuin kotonakin on varauduttu), joten ei tuota ongelmia.




Eilen tapasin taas kuntoutusylilääkärin ja erikoistuvan fysiatrin ja sitten on muuten ollut ohjelmaa (harjoituksia ja testauksia) myös fyssarin ja toimintaterapeutin kanssa. Lisäksi tapaan myös ravitsemusterapeutin ja huomenna myös otetaan se oikean olkapään varjoaine-TT, joka saatiin hyvin ympättyä mukaan nyt tälle viikolle, kun oon täällä. Lisäksi tuossa aiemmin myös sovittiin erikoistuvan lääkärin kanssa, että selästäkin otetaan taivutusröntgen, kun mulla on ollut tuon selän kanssakin enemmän ja vähemmän häikkää. Nuo taivutuskuvatkin otettiin jo tänään, vauhdikasta (ja hankala mulle olla niissä asennoissa mutta pystyin)... Niillä haluttiin katsoa, onko selässä yliliikkuvuuden aiheuttamia nikamansiirtymiä. Toivottavasti ei... Muunlaistakin tutkimusta/konsultaatiota on vielä tulossa osastojakson jälkeen mutta niistä ei tässä vaiheessa vielä sen enempää, katsotaan mitä tapahtuu.

On ollut kyllä nyt kohtelu tosi asiallista ja hyvää täällä, ei mitään moittimista. Jotenkin on huomattavissa se, että Ortonin palautteet on otettu huolellisesti käsittelyyn ja niistä on varmaan otettu opiksikin. Ei multa ole lääkäreiden puolelta nyt anteeksi suoraan pyydetty mutta rivien välistä huomaa, että kyllä he ihan varmasti tietävät kevään kuvioiden erityisesti polven osalta menneen ei-potilasystävällisesti. Mua kuunnellaan nyt ihan eri tavalla, on ehdotettu tiettyjä uusia lähestymistapoja asioihin ja tutkimuksiakin ilman, että mun täytyisi perustella yhtään mitään... Mun puheisiin luotetaan ihan eri tavalla kuin miten koin tilanteen keväällä. Toki mulla on muukin fiilis nyt paljon optimistisempi mitä silloin oli, kun asioita on saatu eteenkin päin. Kesä, reissut ym. tekivät myös hyvää, katkaisivat arkea.

Kukaan ei ole myöskään nyt väännellyt mua tarpeettomasti. Kun pelkästään mainitsinkin eilen lääkärikierrolla siitä, että toivon, ettei mua ei väännellä yhtään pakollista enempää (varsinkaan vasenta polvea ja oikeaa olkapäätä), vastasi kuntoutusylilääkäri siihen mm. että nyt on kyllä painotettu, että kun potilasta mennään tutkimaan, täytyy olla hyvin hellävarainen... Hyvä niin! Ja kun nämä on kuitenkin tutkittu vasta kunnolla ja olkapäänkin kuvio on ortopedin hoidossa... 
Mutta onneksi nyt ollaan viisaampia ja ollaan päästy hiukan eteenkinpäin eikä vain jumiteta ikuisessa hamsterinpyörässä pääsemättä yhtään mihinkään. Mut kyllä erikoistuva tutkikin eilen mutta hellävaraisesti nyt, ja hyvä niin, koska selästäkin säteili jokin kipu jalkaa pitkin.

Kuntoutuksen suhteen kääntyy suunta. Tämä tarkoittaa sitä, että nyt Ortonissa suositeltu linjaus otetaan täälläkin ja kuntoutussuunnitelmassa käyttöön... Eli kun aiemmin on suosittu tai ainakin tavoiteltu enemmän sellaista perinteistä harjoitteiden ja niiden tehon lisäämistä, niin nyt palataan enemmän ihan perusasioihin. Siis että saadaan viesti kulkemaan ylipäätään aivoista paremmin eteenpäin lihaksiin ja niveliin, että teen harjoitteet oikeilla lihaksilla ja hallitusti, vähemmillä toistoilla, eikä yritetä mennä nyt sinne toiseen päähän eli lisää vaan toistoja ja vastusta miettimättä, miten ja mitä teen... Arjen ergonomian ja liikkeiden hallinnan pitäis olla kaikessa ykkösjuttu nyt.

Niinpä tänään on parin testauksen lisäksi mm. harjoiteltu vaan sitä, miten mä saisin heräteltyä vaikkapa reiden lihaksia hallitusti ja miten nousisin esim. hallitusti istumasta ylös ilman käsiä. Käytännössä tämä on ollut vaan reisilihasten jännittämistä, mikä tapahtuu automaattisesti (miettimättäkin) ennen, kun ihminen nousee istumasta seisomaan. Eipä olekaan mulle mitään helppoa! Tuo pelkkä reisilihasten jännitys just ennen sitä ponnistusvaihetta on työlästä. Ei uskoisi. Mutta mulla on niin kummallista oma liikkuminen, että en mä muista enää eikä keho hahmota, millaista se normaali liikkuminen edes olisi... Kävely on sellaista tosi huteraa ja ontuvaa.

Mähän en todellakaan pääse kovinkaan hallitusti enkä ilman polvien ongelmia/vekslauksia ilman käsiä ylös istumasta seisomaan. Oikeaa kättä en nyt muutenkaan voi käyttää apuna siirtymisissä tai ylös nousemisessa. Ortonissa oli puhetta siitä, että yksi hyvä tavoite arjessa voisi olla se, että mä pääsisin ilman käsiä istumasta ylös + että mä en kiertäisi vartaloa kuten vartalo aina kiertyy, jos nousee käden varassa... Koska ne epäergonomiset kierrot taas rasittavat myös selkää eivätkä ainakaan poista oireita, päinvastoin, kuormittavat koko kehoa. Muutenkin se asentotunnon harjoittaminen on oleellista, mikä on arjessa monin tavoin tärkeää.

Toimintaterapeutin kanssa pohdittiin paljon arjen toimintakykyä käsien osalta ja hän testasi myös pinsettiotteesta voimat, samoin puristusvoiman ja tehtiin myös Box and Block -testi. Puristusvoimat ja pinsettiotteen voimat mulla ovat tosi hyvät, esim. puristusvoimat lähes 50 kg kummassakin kädessä (ja mun vahvuus todella onkin voima näissä testeissä, sanoi toimintaterapeutti) ja esim. vasemman käden Box and Block -testihän näytti ihan huiput tulokset kevääseen verrattuna! Liekö oon muutenkaan koskaan saanut sellaista tulosta. Mutta oikean käden vastaava testi taas näytti lähes puolet huonomman tuloksen mitä keväällä ja toimintaterapeutti sanoi, että automaattisesti myös ylävartaloa kippaan eteenpäin kun yritän kompensoida tilannetta ja välttää olkapään liikettä...

Tämä kaikki kertoo siis olkapäiden ja yläkropan tilanteesta sitä, että voimaa tosiaan on ja hienomotoriikkatestit menivät ihan kohtuuhyvin mutta olkapäiden tilanne on kääntynyt päinvastoin mitä se oli aiemmin. Luudutettu olkapää/koko käsi on tosi hyvä tietyistä olemassaolevista jutuista huolimatta mutta tuo oikea olkapää puolestaan on niin huonossa jamassa, että se näkyy hyvin tuossa Box and Block -testissäkin. Puhuimmekin siitä sitten, että tuosta on myös lääkäreiden helppo katsoa vähän yläraajojen tilannettakin (kuten koko tätä kroppaa) kokonaisuutena, kun on testitulokset ja muut huomiot lääkäreillä tiedossa. 

Semmostapa siis tänne. Huomisaamuna sitten sinne olkapään kuvantamiseen... Toivottavasti se ei ihan villiinny ja tule vielä nykyistäkin kipeämmäksi. Nytkin on tässä olotilassa kestämistä, kun polvikin on nyt illalla jouduttu pariin kertaan vääntämään paremmin kohdilleen, olkapää on ainainen riesa ja nyt on vielä päivän testaukset alla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toivottavasti blogilla oli hyvä kiinteyttävä vaikutus tai se säväytti muuten jollakin tavalla! ;) Jokainen kommentti ja mielipide on arvokas, mutta en kuitenkaan julkaise asiattomia ja provosoivia kommentteja, joilla ei selkeästi ole muuta tarkoitusta kuin yrittää aiheuttaa mielipahaa joko minulle tai muille blogin lukijoille. Mietithän ensin, mitä kirjoitat. Arvostan eniten kommentteja, jotka annetaan reilusti ja avoimesti omalla nimellä ja tällaiset kommentit tulevat varmemmin julkaistuiksi.