Kuva

Kuva

tiistai 5. heinäkuuta 2016

And I will try to fix you

Coldplayn biisit soivat päässä, tällä hetkellä juuri tuo otsikonkin kertoma Fix You. Makailen sohvalla ja oon katsellut kuvia ja videoita toissapäiväiseltä Coldplayn konsertti-illalta - oltiin siis miehen kanssa jo kolmatta kertaa yhdessä Coldplayn konsertissa Tukholmassa ❤ Tänä vuonna konsertoivat Friends Arenalla ja aiemmat konsertit olivat v. 2009 ja 2012 Stockholm Stadionilla.

Lapset ovat olleet nyt mökkeilemässä ja me miehen kanssa lähdettiin kotoa ajelemaan Turun satamaan pe-la -yönä kahden aikoihin. Turussa oltiin Siljan terminaalilla aamuvarhaisella ja Silja Galaxy lähti kohti Tukholmaa aamukahdeksan aikoihin. Auto jätettiin terminaalin ovien edessä olevalle invapaikalle - nyt vihdoin näkee kyllä sen, miten paljon tuo mulle vasta myönnetty pysäköintilupa helpottaa kaikkea! Tuosta paikalta oli niin paljon helpompaa kulkea sisälle terminaaliin ja tietysti myös takaisin tullessa terminaalista autolle.

Pyörätuoli oli mulla nyt myös matkassa keppien lisäksi, jotta ei tarvinnut pelätä mitään ihan järjettömiä nivelten kipukohtauksia, ylimääräisiä pois paikoiltaan menemisiä eikä myöskään sitä, että jaloista loppuisi voimat liian pitkään seistessä ja kävellessä. Laivalla kävelin pakolliset välimatkat keppien kanssa (ja käytettiin hissejä) mutta esim. Tukholmassa juuri avattu uusi Siljan terminaali on niin iso ja siellä on satojen metrien kävelymatkat terminaalista laivaan ja laivasta terminaaliin, että siippa sitten työnteli mua tuolilla siellä.

Tukholmassa terminaalin ja hotellin välit kuljettiin taksilla sekä mennessä että tullessa ja majoituimme Quality Hotel Friendsissä, joka sijaintinsa vuoksi oli ihan huippuvalinta: konserttiareena oli siis vieressä ja myöskin viime vuonna avattu valtava ostoskeskus Mall of Scandinavia, jossa myös käytiin. Olipa mahtava tunne päästä shoppailemaan! En muista, milloin viimeksi olin ollut yhtään missään fyysisesti shoppailemassa - enkä varsinkaan missään noin isossa ostoskeskuksessa! Pyörätuolista ja tuolin työntelijästä oli aivan todella suuri apu :)

Itse hotelli oli todella tyylikäs, viihtyisä ja tunnelmaltaan rauhallinen, vaikka siellä paljon majoittujia olikin. 

Huone vaihdettiin meille aluksi vähän parempaan huoneeseen, joka oli toiseksi ylimmässä eli 24. kerroksessa, kun ekassa huoneessa ei lavuaari vetänyt. Esteettömyys oli hyvin huomioitu ja mua myös aamupalalla autettiin hienosti, tuotiin mm. juomia ja ruokailuvälineitä suoraan pöytään. Konserttibuffetissa, johon menimme myöhemmin, sen sijaan oli hiukan sohlausta - liekö henkilökunnassa ollut kesäharjoittelijoita tällöin, sillä asiakasmäärästä huolimatta moni seisoskeli sivulla avuttomana ja toimettoman oloisena, vaikka minäkin jouduin sitten itse lähtemään ruokia toisesta päästä ravintolaa kepin kanssa hakemaan. En olisi ehtinyt siinä ruuhkassa syödä, jos mies olisi hakenut ensin itselleen ja sitten mulle ruuat. Ei tultu kysymään, tarvitsenko apua, vaikka huomasin, että mun toimimista kyllä henkilökunnan puolelta katseltiin ja nähtiin, ettei ollut mitenkään helppoa ottaa ruokaa. Mitään ylimääräistä showta en kuitenkaan siinä ruuhkassa halunnut aiheuttaa vaan päätin, että selviän tästä kyllä itse. Onneksi en sentään pudottanut lautasta kädestäni (sekin on nykyään mulle tyypillistä - tavarat putoavat toisinaan yhtäkkiä käsistä hallitsemattomasti) vaan sain vietyä ruuat pöytään kohtuuhallitusti... ;)

Coldplayn konsertti, koko reissun kohokohta, oli siis 3.7. Aivan mielettömän hieno elämys jälleen kerran! Ja elämyksestä teki vieläkin paremman se, että meidän liput vaihdettiin areenan infopisteellä lennossa paremmille ja esteettömille paikoille, josta oli suora näköala stagelle, kun kävi ilmi, että meidän alkuperäiset istumapaikat olisivat olleet kolmannessa kerroksessa hankalakulkuisessa paikassa. Todella hienoa palvelua ja tästä kyllä oltiin miehen kanssa tosi positiivisella tavalla yllättyneitä! :)

Coldplaysta sen verran, että he ovat kyllä aivan upea bändi. Heistä näkee, että nauttivat suunnattoman paljon yhdessä soittamisesta, heillä on hauskaa yhdessä ja vaikka nytkin areenalla oli varmaan 50 000 ihmistä, tunnelma siellä oli aivan upean positiivinen ja lämminhenkinen sekä energinen! Mieletön fiilis kuulla, kun koko yleisö laulaa ilman säestystä vaikkapa Viva La Vidaa... Eri väreissä ja musiikin tahtiin vilkkuvat tai yhtenä valomerenä palavat rannekkeet toivat myös oman osansa upeaan tunnelmaan musiikin ohella. Fiilis oli aivan käsittämätön välillä!

Bändi soitti myös David Bowielle kunnianosoituksena Heroes-biisin, välillä muisteltiin Muhammed Alia, kuultiin Amazing Grace... Ja koko konsertti alkoi myös aivan upeasti Puccinin O Mio Babbino Caro -aarian soidessa. Kylmät väreet menivät jo tuossa vaiheessa selkäpiitä pitkin, huhhuh, vaikka ei Coldplayn musiikkia ollutkaan. Mietin jo tuossa vaiheessa, että tästä tulee jotakin niiiiin upeaa, enkä ollut väärässä!!

Tässä muutamia kuvia vielä konsertista.






Ja tässä vielä jonkun kuvaamana Fix you, läheltä lavaa. Hieno, hieno biisi ja mulle todella tärkeä sanoma tässä. Klikkaa linkkiä ja katso...


P.S. Se jäi vielä kertomatta, että eläkeyhtiöstä soitettiin viime viikolla. Osakuntoutustukipäätös on kumottu ja mulle myönnettiinkin nyt vuodeksi määräaikainen täysi kuntoutustuki. Tämä on väliaikainen päätös, koska mulle on haettu pysyvää eläkettä ja mun kaikki paperit lähtevät nyt vielä edelleen muutoksenhakulautakuntaan mutta silti tuntuu hyvältä: oikeudenmukaisuutta on kuitenkin vielä maailmassa jäljellä :) Ja oikeudenmukaisuuden puolesta on aina taisteltava, vaikka asiat menisivätkin hankalimman kautta joskus.

11 kommenttia:

  1. Onnee!Eli käytännössä sulle myönnetty työkyvyttömyyseläke loppu elämäksi.

    VastaaPoista
  2. Miks vielä muutoksenhakulautakuntaan selvää asiaa.Verorahojen haaskausta!

    VastaaPoista
  3. Ei loppuelämäksi myönnetty eläkettä vaan täysi kuntoutustuki nyt vuodeksi eteenpäin. Muutoksenhakulautakuntaan lähti paperit siksi, että oltiin haettu täyttä eläkettä ja siitä valitin silloin aiemmin.

    VastaaPoista
  4. Okei.Eli Arvoisa Kela ei itseoikaissu selvää asiaa,vaan odottaa parantumistasi.Näinhän se menee...

    VastaaPoista
  5. Ei Kelasta ole nyt kyse tässä vaan eläkeyhtiöstä :) Se on eri yhtiö mun tilanteessa kuin Kela. Mutta kuitenkin... On tuo vuoden kuntoutustukikin sentään jo askel eteenpäin hyvään suuntaan. Katsotaan mitä jatkossa tapahtuu :)

    VastaaPoista
  6. Voii..oispa niin kiva ollut olla mukana. Mutta, nyt ollaan lonkkatoipilaana ja se. Taisteluahan se on elämä, suht useinkin. Eikä reilua. Mutta sitähän ei toisaalta ole missään luvattukaan. Tsemppiä ja aurinkoa!

    VastaaPoista
  7. Okei Kela tai eläkeyhtiö.Olisivat voineet mielestäni itseoikaista selvan tapauksen.Muutoksehakulautakunta tuskin päätöstä muuttaa.
    Ite vuoden pätkissä kuntoutustuella,5vuoden jälkeen totesivat terveeksi.Nyt sitte taistellaan.
    Tsemppiä taisteluun!

    VastaaPoista
  8. Ai että.. onnea edes tästä vuoden pätkästä ja huhhuh Hannastiina! Oot sitten käynyt kolme kertaa läpi unelmani ;) - onhan se unelmoimisen arvoinen? Ehkä vielä joskus minäkin pääsen Coldplayn keikkatunnelmiin..

    Mukavaa vkl sinne:)! Palauduhan rauhassa reissusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmasti säkin vielä pääset kattomaan Coldplayn konserttia! Siihen saakka unelmoit ja lopulta pääsetkin sitten sinne :)

      Kiitti, samoin hyvää alkavaa viikkoa sinne!

      Poista

Toivottavasti blogilla oli hyvä kiinteyttävä vaikutus tai se säväytti muuten jollakin tavalla! ;) Jokainen kommentti ja mielipide on arvokas, mutta en kuitenkaan julkaise asiattomia ja provosoivia kommentteja, joilla ei selkeästi ole muuta tarkoitusta kuin yrittää aiheuttaa mielipahaa joko minulle tai muille blogin lukijoille. Mietithän ensin, mitä kirjoitat. Arvostan eniten kommentteja, jotka annetaan reilusti ja avoimesti omalla nimellä ja tällaiset kommentit tulevat varmemmin julkaistuiksi.