Kuva

Kuva

torstai 11. kesäkuuta 2015

Etenee

Tänään pyöri ties mitä syvällistä ajatelmaa ja hajatelmaa päässä ja ajattelin kirjoitella jotakin käyttäytymismalleista ja niihin liittyvistä asioista. No, en mä nyt taidakaan tähän hätään. Kirjoitellaan vähän yleisluontoisempaa kuulumista ja sekalaista höpötystä, ei nyt kuitenkaan huvita alkaa hirveästi filosofoimaan :D

Koko tää viikko on kyllä mennyt aika lailla ajatuksissani ollessa. Se maanantain polikäynti oli niin älyttömän kokonaisvaltainen ja hyvä, yhtäkkiä monta asiaa nytkähtikin eteenpäin, fysiatrit yhdessä pohtivat mun tilannetta ja jatkoa... Aika hyvin kuvasi varmaan mun pöllämystyneisyyttä se, kun olin ihan suu auki hämmästyksestä heidän kysyessään, onko mulla jotakin kysyttävää. Hyvä etten änkyttänyt siinä kun totesin että no eipä ole, nyt etenee niin moni asia että ei tuu kyllä mitään mieleen!

Mutta kyllähän asiat ihan väkisin jäivät pitkäksi aikaa mieleen pyörimään, enkä mä oikein edes tiedä mitä kaikkea mä ajattelin ja pyörittelin/olen ajatellut ja pyöritellyt. Sitä prosessoi asioita, kävi tapahtumia läpi uudestaan. On niin isoista asioista kyse, mun terveydestä ja tulevaisuudesta monellakin tavalla... Sitten kun se maanantain polikäynnin alitajuinen jännitys laukesi, niin ihan hirveä uupumushan siitä tietysti iski, ja mä oonkin ollut taas aika heikossa hapessa viime päivinä enkä oo pystynyt ja jaksanut tehdä paljoakaan. Vähän oon ulkona käynyt kävelemässä, ja sitten tuolla terassilla takapihalla myös jonkin verran. Hyvin pieniä juttuja. Paljon oon vaan nukkunut, lepäillyt ja ollut sohvalla/sängyllä selälläni musaa kuunnellen ja somessa roikkuen aina välillä. Keskiviikkona kävivät taas siivoojatkin, ja senkin ajan mä lojuin sohvan uumenissa. Juurikaan mitään fyysistä, esim. fysioterapiajuttuja, en oo nyt tällä viikolla tehnyt vaan lähes totaalinen lepo (muutamat pienet harjoitukset huomioiden) on tullut tosi tarpeeseen.

Tänään tuli maanantailta epikriisikin, ja se on kyllä taas niin älyttömän hyvä kuvaus tilanteesta, että huh! Asiat on kirjattu huolella ja tarkasti ylös. Tuossa mainitaan kaikki niveloireetkin tosi hyvin. Esim. vas. lonkasta, polvista, käsistä (olkapäät, kyynärpäät, ranteet): "rutinaa/paukkumista, subluksaatioita, aamuisin joutuu nivelet 'paikalleen asettelemaan.' Vas. polvi useita kertoja päivässä voi mennä paikoiltaan/muljahtaa." Hyvin ilmaistu -kaikessa karuudessaan! 


On myös polvien tilanne maanantain kliinisten testien perusteella kerrottu. Sitten on kaikkea muuta tästä koko tilanteesta, on puhuttu perinnöllisyyslääkärille lähettämisen suosituksesta, siitä miten voimat on hävinneet erityisesti jaloista harjoittelusta huolimatta ym. 

Loppusuunnitelmassa mainitaan kuntoutustutkimuksen ja työkykyselvityksen tarve laaja-alaisten oireiden vuoksi + lähetteiden laittaminen niin kardiologille, neurologille kuin verikokeisiinkin. Sit tämä on hyvä maininta myös, onneksi on paperillakin nyt sitten: "polvissa rakenteellinen poikkeavuus femurin trochleassa, mutta tähän edellä 19.2. ortopedi ei puuttunut. Katsotaan ensin saako apua uudesta polvituesta, ja aloitetaan ensin muut tutkimukset, ja jos polvi hankaloituu, myöhemmin tarvittaessa konsultaatio ortopedille." Tuossa polven hankaloitumisessa on kyse siis juurikin tosta ylempänä mainitusta vasemmasta polvesta, mikä on ihan älytön ja ärsyttävä, kun jatkuvasti on jotenkin pois paikaltaan... Ollut ongelmallinen jo jostakin 90-luvulta saakka. (Ja täytyypä tähän mainita, että mähän vielä itse tutkin tässä keväällä eri lääketieteen materiaaleista, kun vertailin omia polvien rtg-kuvia muihin kuviin ja maailmalla tehtyihin tutkimuksiin, että noissa mun polvissa on joku rakennevika... Ja näinhän se näköjään piti paikkansa!) Koita kävellä ja liikkua tämmösten kinttujen kanssa, jotka on sekä nivelongelmaiset, kipeät että voimattomat. No mutta katotaan, miten kuviot nyt sitten etenee...

Huomenna pitäs kuitenkin "edetä" ja olla taas sen verran kuosissa, että voi lähteä kuuntelemaan äipän kanssa Paula Koivuniemeä ja Tom Jonesia Jyväskylän satamaan. Jee! Kyllä sitä aina sen verran pystyy, liput on tuonne ostettu jo aiemmin keväällä :) Harvinaista, että Tom Jones on Suomessa ja Jyväskylässä varsinkin! Puhuttiin, että ollaan sen verran ajoissa liikkeellä, että löytyy varmasti istumapaikat mahdollisimman läheltä lavaa. Varsinaisia invapaikkoja tuolla ei kuulemma ole, sen selvitin jo, mutta istumapaikkoja kyllä. Kipua varmasti istumisesta tulee mutta kunhan nyt ei seistä tarvii, se on nykyään niin hankalaa huojumista, kun ne voimat häviää jaloista ennemmin tai myöhemmin. Oishan tuonne voinut pyörätuolinkin lainata, mutta nyt mennään vielä näin. Testaan vähän samalla että miten tuollaisessa tapahtumassa nykykunnossa pärjään.

Sohvaselfie

Ai niin! Meinasin unohtaa, että kuntoutustuki loppuvuodeksi ollaan kuulemma hyväksymässä! Paperit vaan vielä pitää mulle lähettää. Helpotti tuo tieto mua todella paljon, saa jostakin edes jotakin rahaa... Tämä tietää samalla myös sitä, että todennäköisesti tänäkään vuonna mua ei töissä nähdä - ainakaan töitä tekemässä... Hullua, syksyllähän tulee jo 2 vuotta näiden terveysongelmien kanssa painimista, siis saikulla olemista :o

Lopuksi totaalisesti aiheen vierestä vielä muutamia kuvia tältä illalta terassilta. Tuossa näkyvät nyt ne tuijatkin, joista jossakin aiemmassa tekstissä mainitsin...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toivottavasti blogilla oli hyvä kiinteyttävä vaikutus tai se säväytti muuten jollakin tavalla! ;) Jokainen kommentti ja mielipide on arvokas, mutta en kuitenkaan julkaise asiattomia ja provosoivia kommentteja, joilla ei selkeästi ole muuta tarkoitusta kuin yrittää aiheuttaa mielipahaa joko minulle tai muille blogin lukijoille. Mietithän ensin, mitä kirjoitat. Arvostan eniten kommentteja, jotka annetaan reilusti ja avoimesti omalla nimellä ja tällaiset kommentit tulevat varmemmin julkaistuiksi.