Tutkimuksia vappuaattona

Vappuajelu suuntautui tänä vappuaattona kuntoutustutkimuspolille. Olin jo toissayönä toisellakin ajelulla, joka suuntautui ensiapuun ja nyt tämä kuntoutustutkimuspolinkin aika liittyi samaan asiaan: alati vain enemmän ja enemmän kipeytyneeseen oikeaan olkapäähän ja kyynärpään alueen tiettyihin kohtiin, joita itse epäilin tulehdukseksi. En ollut ihan hakoteillä.

Tuo kuntoutustutkimuspolin aika tosin sovittiin jo alkuviikosta, kun viime viikonloppuna raastavissa kivuissa eräänä yönä jälleen valvoessani lähetin hoitaville lääkäreilleni viestiä. Toinen heistä sitten soittikin heti maanantaiaamuna, että mulle järjestetään kiireaika kuntoutustutkimuspolille erikoistuvalle fysiatrille. Mutta jouduin kuitenkin myös ensiapuun kivuissani tuossa välissäkin, keskellä yötä myöskin. Tuolloin sain lääkitystä (joka ei auttanut) ja todettiin tilanteen haasteellisuus sekä se, että leikkaavaa ortopedia myös infotaan tilanteen vaikeutumisesta jälleen. Mutta kirurgian päivystäjä suositti kaikesta huolimatta, että menisin silti myös kuntoutustutkimuspolille, jossa tuttu lääkäri voisi vielä tsekata tilanteen.

Niinpä siis tänään taksi suuntasi taas keskussairaalalle. Mun veli tuli myös mukaan vastaanotolle, ihan varmuuden vuoksi, jos olisi tarvittu tilanteen vaikeudesta kertovaa toistakin näkökulmaa. Kiitos hänelle tätäkin kautta ❤️ Mutta ei mitään vääntämistä asioista tai epäselvyyttä asioista ollut, päinvastoin. Oli oikein asiallinen ja hyvä vastaanotto, käytiin rauhassa tilannetta läpi fysiatrin kanssa ensin. Sitten hän tutki kättä kokonaisuutena kyynärpäästä olkapäähän ja vertasi myös liikeratoja vasempaan, jo luudutettuun olkapäähän. Ortopedi oli pyytänytkin myös mun yllätykseksi myös vielä sitä, että fysiatri katsoo vähän kiertoliikkeitä oikean olkapään luudutusasennon suunnittelemiseksi. Hän on siis myös kartalla siitä, että tilanne on vaikeutunut yhä vaan pahemmaksi. Se on hyvä asia, että tieto on kulkenut eteenpäin, sillä onhan tämä ollut nyt viime aikoina ihan sietämätöntä.

Todettiin, että mulla on kyynärpään alueella ns. golffarin kyynärpää -tyyppistä ärsytystä (?! varsinainen golffari olenkin?!) ja tulehdustyyppinen tilanne. Ranteen ojentajajänne ympäröivine lihaksineen on tosi ärtynyt, samoin myös hauiksen alaosa, varmaan siinäkin siis joku jänteen kiinnityskohta. Lisäksi ultrattiin patti mun kyynärpään ulkosivun vieressä, mikä on onneksi "vaan" joku sidekudosmuodostelma tai lipooma. Ärtynyt on sekin, mutta se liittynee noihin muihin kyynärpään alueen ongelmiin. Sain ohjeeksi tietyt helpot kuminauhaliikkeet ranteelle ja tämän lisäksi lepo ja käden/ranteen ergonomia täytyy muistaa koko ajan, mutta se tulee kyllä luonnostaankin. Mistä lie tuokin ongelma tullut... Samantyyppistä ongelmaa on vasemmallakin muttei näin hankalana.

Myös oikean käden pikkurilli ja nimetön mulla ovat turrat, ja niihin liittyy mahdollisesti ulnarishermon jonkinlaista ärsytystä syystä x - ehkä olkapään temppuilusta johtuvaa mutta voisi olla myös TOS-tyyppistä oiretta (tähän vähän viittasi jokin testi, tosin sitä ei voitu tehdä täysin hyvin olkapään tilanteen takia) tai jopa kaularankaperäistä, mutta mulla ei ole kaularankakipua ja liikeradat ovat ok, joten ota tuostakin sitten selvää. Mutta on mulla varmasti koko yläkroppa muutenkin aivan jumissa, kun koko ajan saa varoa tuota hemmetin olkapäätä, että missä se milloinkin lonksahtelee ja vaeltaa...

Fysiatri tutki myös mun selän tilannetta vähän ja testasi myös jalkojen tilanteet. Selkä ei nyt ole niin pahana mitä välillä on ollut mutta kyllä heti tutkimuksen jälkeen jäi säteilykipua vasempaan jalkaan tuikkivasti. Mulla on myös tiettyjä tuntopuutoksia alaraajoissa, mitkä viittaavat vähän tietyn hermon ärsytykseen. Nyt kuitenkin olkapääongelma on ykkönen ja sen leikkaus, joten tässä vaiheessa ei lähdetä MRI:lla selän tilannetta selvittelemään, kun ei mitään selkäleikkausta olla tekemässä ja tästä sanoinkin, että en todella mitään selän leikkausta tähän enää kaipaisi! Ihan tarpeeksi on näissä nykyisten nivelongelmienkin kanssa...

Jalat ovat aika entisellään nivelineen, tosin mulla nytkin testatessa ilmeni oikean jalan ihmeellistä nykinää ja vatkausta. Joku hassu ilmaisu tuohon fysiatrilla oli mutten muista mikä, joku sellainen, että käskyt menevät oikeaan jalkaan perille vähän niinkuin isompina köntteinä nykäys nykäykseltä mutta vielä kuvaavammin sanottuna... Vasen ongelmapolvi on just nyt vähän rauhallisempi mitä aiemmin, mikä on hyvä asia nyt kun on tuo olkapää jo niin pahana, mutta polvessakin aina tilanne vaihtelee. Vasen lonkka oli testatessa hankala myöskin nyt, sellaista nivelrikkotyyppistä kipua, mutta myös ehkä selkäperäistä kipua ilmeni jalan ylösnostotestissä vasemman pakaran ja takareiden sisälle.

Mulle tehdään kuitenkin nyt sekä ylä- että alaraajojen ENMG, kun tuota hermo-oireilua on ja samalla katsotaan vähän myös sitä, onko tapahtunut mitään aiemmille vasemman olkapään uusintaluudutuksessa syntyneille hermovauriomuutoksille vai onko niitä miten vielä näkyvillä. Tuo kertoo samalla myös vähän selänkin tilanteesta. Muuten sovittiin sitten siitä, että fysiatri pyrkii kuntoutusylilääkärin kanssa viestimään ortopedille, että saataisiin tuo oikean olkapään luudutus tehtyä mahdollisimman pian. Ja jos vaan mulla on mahkut, niin voisin ehkä käydä myös fysioterapiassa... Tuota vaan täytyy vähän harkita, koska mä oon kuin olenkin todennäköisesti koronan suhteen vähän sellaista riskiryhmää, että taudista toipuminen tulisi kestämään pidempään. Eli on se vaan parempi välttää ylimääräisiä lähikontaktejakin...

Mulle on tarkoitus myös järjestää kuntoutusosastojakso leikkauksen jälkeen, mahdollisesti jo kesällä. Tuohan siis kertoisi vähän siitä, että leikkaus olisi ennen kesää jo... Toivotaan näin, sillä tällaisissa kivuissa oleminen on sietämätöntä. Oon verrannut näitä olkapään kipuja siihen, miltä mun vasen olkapää tuntui silloin, kun se oli just tutkittu nukutuksessa ja todettu, että se ei ollut, toden totta, luutunut. Sain silloin heräämössä fentanyyliä aika moneen otteeseen... Ja siitäpä muutaman viikon päästä tehtiinkin uusintaluudutus.

Että... On haasteellista nyt. On todella. Siksi tuo ensiapukäyntikin oli pakko tehdä, vaikka ne ensiavun kipulääkkeet eivät sen ihmeemmin auttaneetkaan. Mutta tietoa menee eteenpäin. Tänään kyllä fysiatri pikkuisen muutti iltalääkitystä yhtä lääkettä vahvistavasti, mutta nähtäväksi jää, auttaako se sen enempää. Kyllä odotan vaan sitä, että leikkaus tehtäisiin, vaikka onkin tämä koronahärdelli ym. En vaan kestä yli kesän näin, eikä vaihtoehto ole, että vaimo ja äiti vaan vaikeroi sängynnurkassa unta vailla koko kesän kivuissa.

Sellaisia vappuaaton kuulumisia tänä vuonna. Ihan hirveästi ei voinnin kannalta juhlittavaa ole - eikä sitä juhlaa kyllä koronatilanteenkaan vuoksi olisi (vaikka kotosalla lähinnä viime vuodet ollaan oltukin). Mutta totean jälleen, kuten niin monesti muutenkin: olen rakkaiden ympäröimä niin fyysisesti kuin etänäkin ja musta välitetään. Se on kaikkein tärkeintä.

Pitäkää huolta ❤️

Tilannekatsausta jälleen

Pikainen tilannekatsaus saattaisi olla ihan jees taas, onhan edellisestä kirjoituksesta vierähtänytkin jo aikaa. Oon koittanut keskittää oman ajankäyttöni päivisin nyt paljolti siihen, että koitan ihan puhtaasti levätä - fysio- ja allasterapiaa kun ei nyt ollut tällä viikolla - mutta on tähän viikkoon kuulunut myös fysiatrin vastaanottokäynti maanantaina. 

Huomaan käyväni fyysisten vaivojen vuoksi myös henkisesti normaalia kireämmällä, eli oon kipujen ja nivelten  arvaamattomuuden sekä erittäin huonojen yöunien vuoksi ollut ärtyneempi enkä siedä yhtä hyvin esim. hirmuista meteliä ympärilläni. Sellainen ylimääräinen hälinä rasittaa, aistit ovat jotenkin niin ylirasitustilassa. Koitan kotona hillitä kuitenkin sitä, etten ylimääräistä kiukuttele täällä kenellekään, koska ei se negatiivinen ulosanti mitään hyödytä ja eiväthän kivut ja tämä mun sairastelu perheen vika todellakaan ole. Tällöin on hyvä vaikka vaan laittaa luurit korville ja kuunnella makkarissa tai sohvalla maaten omaa lempimusaa. Mutta toki varmasti musta aistii, että on ollut rankkaa.

Onneksi on ollut mm. hyviä puheluita ja viestittelyjä ystävien kanssa. Ne ovat tosi tärkeitä. Ja on myös juuri tänään ollut mukava huomata, että mut on vuosienkin takaa muistettu. Kyllä ne tietyt ihmiset kuitenkin onneksi ovat pysyneet ja toiset puolestaan muistavat, kuka yhä olen ja kuka olen ollut, tämän hetken fyysisen tilanteen vaikeuksista huolimatta. Kiitos siis teille, jos tunnistatte jotenkin tästä itsenne, on hienoa, että mut on myös huomioitu ja että tietyt ihmiset muutenkin pysyvät ❤

Mutta tosiaan, siitä maanantain fysiatrin vastaanotosta vielä... Se oli yllättävän hyvä vastaanottokäynti, vaikka olin odottanut jotenkin huonompaa vastaanottoa, en oikein edes tiedä, että miksi. Musta tuntuu, että viime viikkojen jatkuva "taistelu" ja oman tilanteen ja voinnin todistelu sekä asioiden selvittely hetkellisesti toivat mulle sellaisen turtuneen fiiliksen.

Menin sähkömopolla polille, koska en pysty tosiaan itse nyt edes pyörätuolia kelaamaan enkä halunnut taksikuskejakaan nyt vaivata, että olisivat mua edestakaisin työnnelleet käytävillä. Tai siis kotoa minä ja mopo taksiin ja mopolla siis ajelin keskussairaalalla.

Taas käytiin kuulumiset läpi ja fysiatri tutki myös nivelet, erityisesti polvet mutta myös lonkat ja tuon murheenkryyniolkapään. Itku tuli olkapään tutkimisesta, on se kyllä niin älyttömän kipeä :( Mietittiin jatkosuunnitelmia - noh, kiputilanne on vaikea, samoin nuo nivelten tilanteet. Näiden osalta kuntoutusta jatketaan mutta pohdittiin myös ortopedin puheluepikriisin perusteella myös hiukan leikkausasioitakin ja sitä, miten mä itse koen ja ajattelen leikkausasioista ja miten taas hän ne itse näkisi ja miten ortopedit ovat pohtineet. Toin keskusteluun myös mun fysioterapeuttien näkemyksiä.

Ei näistä näkemyksistä oikein sen pidemmälle päästy - mutta siitä puhuttiin eniten, että nämä mun erilaiset kiputyypit olisi hyvä kuitenkin jotenkin saada hallittua, koska nyt nämä vaikuttavat sekä kuntoutukseen, yöuniin että ylipäätään elämänlaatuunkin. Fysiatri kyseli mun kipujen määrää eri tilanteissa VAS-asteikolla kuvattuna, ja nämä vaihtelevat. Toisaalta taas on selvää, että nivelten vammoista ja noista luksaatioista, subluksaatioista ja rusahduksista johtuvat kivut myös suojaavatkin mua automaattisesti, etten hajottaisi niveliä lisää. Mutta siis tasapaino näihin pitäisi löytää.

Kipulaastarista oli puhetta mutta kun mennään aika vahvoihin lääkkeisiin jo, en uskalla kotona tällaisia kokeilla itsenäisesti vaan vastetta ja kehon reagointia tällaiseen pitäisi musta kokeilla osasto-olosuhteissa. Mietittiin, että osastolla voisi myös pistää ranteeseen kortisoni + muutenkin kuntouttaa siten kuten mua nyt pystyy kuntouttamaan. Niinpä fysiatri aikoi selvittää tätä mahdollisuutta taas kuntoutusosastolta.

Kuulinkin sitten viikolla, että kuntoutusylilääkäri selvitti mun asioita, mutta en tiedä, miten asiat etenevät vai sanotaanko, että ei tässä vaiheessa ole mahdollisuutta kuntoutusosastolle pääsyyn. Kaikki on mahdollista. Toisaalta taas mun kotona selviytyminen tällä voinnilla on myös tosi haasteellista, se on selvä ja fyssaritkin tämän tiedostavat. Kiputilanne ois tosi tärkeää saada hallintaan, koska marraskuuhun, jolloin ortopedin aika on, on vielä pitkä aika ja mä vaan pelkään, että ensiapuun tulee vielä asiaa...

Nyt oon koittanut vaan kovissakin kivuissa kärvistellä kotona, koska en halua kokea enää vähättelyä keneltäkään lääkäriltä. On kyllä tosi väärin, että tällaisten kokemusten vuoksi ei "uskalla" hakea vaikeassa tilanteessa apua, mutta niin se vaan menee - ei ihminen määräänsä enempää vähättelyä ja mitätöintiä siedä. Ja nyt ei ole edes mikään "kuppi meni nurin" -angsti päällä... Mutta, fysiatrin polikäynti oli siis asiallinen ja hyvä, katsotaan, miten asiat etenevät.

Mutta jotain hyvääkin vielä: lokakuun alussa olisi Peurunkaan tulossa kuntoutusjakso. On kyllä kiva ja hyvä juttu, jota odotan innolla, mutta toisaalta myös nämä nivelet ja kivut vähän jännittävätkin kyllä. Toisaalta on siellä kuitenkin mulle tuttu, hyvä henkilökunta puikoissa ja tuntevat mun tilanteen kyllä. Kaikki liikkumisen apuvälineet vaan matkaan ja lepoa ohjelmien välissä...

- Etkö näekin paljon lääkäreitä? - Haluan kerätä heidät kaikki!

"Sing along, to this song, and let it show that you're strong

Don't pretend, help a friend, they are with you until the end

You will see, you can be whatever you would like to be

Come with me you can make it anywhere..."

Tämän postauksen otsikon mukainen teksti on vapaa suomennos tästä alemmasta meemistä. Huvittava mutta hyvinkin osuva...

Tänään oli oikein "superpäivä" keskussairaalalla, samaan päivään mahtui sekä treffejä ortopedien, sosiaalityöntekijän että fysiatrien kanssa. Etukäteen mietitytti tosi paljon oma jaksaminen, kun olin jo eilenkin  fysioterapian jälkeen niin "koomassa" ja kipuinen, että hyvä kun jaksoin sinnitellä loppupäivän hereillä. Ajattelin, että kysyisin jostakin jotain lepuutuspaikkaa, mutta eipä sitä sitten ehtinyt mitään lepuuttaa, kun aika kuluikin niin tehokkaasti vastaanotoilla ja välissä hiukan evästä mutustaen. Onneksi oli pyörätuoli taas matkassa, sillä pääsi hyvin huristellen pitkät käytävät.

Eka aika oli ortopedille heti aamusta. Luulin tapaavani mun polviortopedin heti mutta paikalla olikin erikoistuva. Olikin oikein mukava tyyppi :) Kyseli kuulumisia ja siinä kun pikakelauksena ehdin tyyliin puolessa minuutissa kertoa koko mun nivelten ja kehon sairaushistorian oikeasta lonkasta eteenpäin + näytin hiukan miten pystyn tällä hetkellä seisomaan ja kävelemään, olikin erikoistuva jo ilmeistä päätellen ihan sekaisin ja jotenkin kauhuissaan ja samantien sanoi että "Jooooo... Otetaanpa puhelu..." "Tuu auttamaan", hän sanoi mun polviortopedille puhelimessa. Kysyin, tuliko luurin toisesta päästä jotain että "voi p****e", niin kuulemma "kyllähän niitä ärräpäitä tuppaa aina kuulumaan..." :D

Siinä välissä erikoistuva pyysi ottamaan päällimmäiset housut pois ja ehti tutkimaan mun vasenta polvea niin, että makasin tutkimuspöydällä. Samalla mun vaikerrellessani kivuista mun oma ortopedini tulikin paikalle ja tuli moikkaamaan. "Moi, miten menee?" hän hihkaisi, kätteli ja myös tutki polvea. Siinä tutkimuksista kivussa säpsähdellessäni sanoin vaan, että mä kuolen varmaan tähän pöydälle kun oikein vääntelette ja kääntelette. "No ei nyt sentään..." Polvien liikeratoja myös katsottiin niin, että istuin tutkimuspöydän reunalla.

Sitten alkoikin mielenkiintoiset keskustelut. Puhuttiin - ja väiteltiin - kuntoutuksesta ja painonhallinnasta. Todettiin jälleen kerran, että joo, mulla on erittäin haasteellinen tilanne (sitäpä en tiennytkään, hah ;)). Keskeytin ihan älyttömäksi paasaukseksi menneen polviortopedin puheenvuoron kyllä sitten ja sanoin, että mä oon viimeinen jolle nyt painosta ja kuntoutuksesta kannattaa paasata edelleenkään - että luuletko oikeasti etten tietäisi, missä mennään? Että älä oikeasti ala erääksi lääkäriksi, josta muistutuksenkin tein (ortopedi naurahti, hän kyllä tietää, kenestä on kyse) ja että muistelepa nyt vähän, mistä ja miten tämä mun sairasteluvyyhti alkoi pahentua: elämäntaparemontista!! "Kyllä mä muistan", hän sanoi.

Länttäsin tohtoreille käteen mm. mun Niveltiedon jutut, joista olin ottanut kopiot, sanoen, että "tässä teille kahvihuoneeseen lukemista, näistä näette kyllä, että mikä mun motivaatio on ja kuinka tsemppaan muitakin vaikeasta tilanteestani huolimatta", fysioterapiapalautteet ja myös muistin virkistykseksi paperin, johon olin kirjoittanut mun tämän hetken oireet ja voinnin. Mun polviortopedia selkeästi ärsytti jossakin vaiheessa ja hän siinä vähän korotti ääntäänkin ärsyyntyneenä, mutta erikoistuvalla oli mainio ilme, sellainen velmu ja mietti varmaan, että tämä potilas onkin hyvin tietoinen asioista :D

Sanoin mun polviortopedille sitten, kun hieroi silmiään, että "onko sulla vähän liikaa hommia vai ootko nukkunut huonosti?" :D Hyvät olivat tohtoreilla ilmeet... :D (Ja mua huvitti mielessäni, kun olin hiukan piikikäs kerrankin oikeassa tilanteessa ja aivan asiasta!) "No ööh, tota... ei tässä mistään sellasesta oo kyse... ...Ööh, mä vaan mietin..."

No sitten kun mun käsien vapinaa - erityisesti oikean käden vapinaa ortopedit näkivät, alkoivat he jo neurologisiakin juttuja miettiä ("Niin olitko siis käynyt neurologilla? Ja mites kuntoutusosastolla tarkemmissa tutkimuksissa?") ja mä totesin, että ei tässä kyllä kai muuta neurologista ole kuin se, että tämä on mun EDS-oirekuva, joka EI painotu pelkästään niveliin vaan koko kehoon, myös lihaksiin. Polviortopedi väitti  vastaan mutta sanoin, että kyllä kuntoutusylilääkäri on kuitenkin asioihin ottanut kantaa ja näin on. HUS:n epikriisinkin länttäsin ortopedin käteen ja sanoin, että voitko nyt ihan oikeasti lukea ne paperit...!! Sitten tohtorit tutkailivat ja ihmettelivät vielä mun rtg- ja mri-kuviakin siinä samalla. Erikoistuva oli niistä melko ihmeissään.

Mutta nyt lopputulema: vasemmalle polvelle ei tehdä toistaiseksi mitään. Polviortopedi oli vähän tyytymätön siitä, että tähystyksellä ei saatu mitään isompaa hyötyä aikaiseksi mutta tämä on mun yksilöllinen tilanne nyt, ja näin vaan on. Vasemman lonkan ja tekonivellonkan tämänhetkisiä oireiluja halutaan myös jatkossa seurata ja mun koko tilannetta kuulemma muutenkin "mielellään seurataan." Ortopedit juttelevat mun asioista taas kerran keskenään. (Lonkkaortopedini näinkin myös käytävällä myöhemmin ja kerroin nyt tämän polikäynnin lopputulemista ja että mieluusti häntäkin näkisin, koska en jaksa aina tämän toisen ortopedin kanssa väitellä ja hän lupasi että jututtaa polviortopedia, oli kyllä tietoinen muutenkin mun asioista.)

3 kk päästä on  taas poliaika ja lonkkien natiivirtg myös otetaan. Nyt pitäisi vaan kuntoutusta jatkaa... Siten kuten pystyy...?! Toivottivat kyllä kaikki ortopedit paljon tsemppiä ja erikoistuva kirjoittaa myös kuntoutusta varten lausunnon. Vähän jäi tästä polikäynnistä kyllä taas kerran ristiriitainen fiilis, kun asiat ovat tällaisia ihmeellisiä "no katellaan ja tuumaillaan" mutta näköjään näin on vaan tehtävä ja kuntoutettava yhä vaan (mihin ihmeen tyyliin?! ;)). Sanoi mun polviortopedi kyllä myös lopuksi, että "jos tilanne pahenee yhtäkkiä paljon, soita mulle."

Tämän jälkeen tapasin sosiaalityöntekijän, joka päivitti mun kanssa pikaisesti kuntoutukseen liittyviä asioita. Muuten mun tilanne onkin Kelan kanssa tapahtuneita kuntoutusvääntöjä (ja näitä muita nivelten ym. tilanteeseen liittyviä selvittelyjä) lukuunottamatta onneksi jo sillä tavalla hyvä, että on eläke myönnetty eikä siitä tarvitse enää taistella + muutkin asiat ovat hoituneet ihan mukavasti. Nyt vaan koitetaan saada mulle ne kuntoutukset, jotka mulle kuuluisivat.

Kuntoutusasioita mietittiin sitten myöhemmin myös fysiatrian polilla, jossa tapasin kuntoutusosastolta mulle jo tutun erikoistuvan fysiatrin. Hän tutki mun kroppaa muutenkin päästä varpaisiin ja pyysi myös paikalle fysiatrian erikoislääkärin, jolle mun vastaanottoaikaa oli alunperinkin kaavailtu mutta aika olikin laitettu erikoistuvalle ;) Miettivät siinä yhdessä mun tilannetta ja kyllähän sitä mieltä molemmat olivat, että terveyskeskuksen resurssit eivät oikein riitä mulle, vaan tarvitaan monipuolisempaa ja mun yksilöllisen tilanteen huomioivaa mutta intensiivisempääkin kuntoutusta ja apua, jos mun toiminta- ja liikuntakykyä halutaan edes yrittää saada nykyistä paremmaksi. Tästä olin samaa mieltä kyllä.

Tarvitsen kaiken tuen, tsempin ja kuntoutuksen, mitä mun tilanteessa vaan on mahdollista saada. En todellakaan tarvitse mitään ylimääräistä paasausta tai syyllistämistä ainakaan, se ei vie asioita mihinkään vaan aiheuttaa kaikille pahan mielen. Sitä sanoin ortopedeillekin tänään, että eihän sen niin kuulu olla, että mä koen olevani taisteluasemassa ortopedeja vastaan vaan niin, että yhdessä ja rauhassa voidaan hyvällä ja asiallisella fiiliksellä miettiä ja keskustella eri vaihtoehdoista, miten edetään... Koska musta on välillä tuntunut siltä, että mä olen ollut täysin puolustusasemassa eikä mun mielipiteitä tai näkemyksiä ole kuunneltu vaan niitä on jyrätty. Se ei ole oikein. Kyllä aikuisten ihmisten täytyy pystyä asioista keskustelemaan rauhallisesti yhdessä, vaikka asiat vaikeita olisivatkin ja vaikka en olisikaan mikään helppo potilastapaus, joka leikataan ja paranee nopeasti, sillä tällainen ei mun tilanne valitettavasti vaan ole.

Mutta siis... Fysiatrit hiovat mulle nyt sitten lausunnon, jonka toimitan Kelaan myöskin. Jatkosuunnitelma fysiatrian puolelle on puolestaan sellainen, että mulle tulee n. 6 kk päähän kontrolliaika fysiatrille ja kuntoutussuunnitelmaa päivitetään. Jos puolestaan Kela ei hyväksy nyt lähiaikoina vieläkään vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta, sovittiin, että soitan fysiatrian polille ja mulle varataan esim. soittoaika fysiatrille, jolloin voidaan miettiä uutta kuntoutussuunnitelmaa jatkoon. Erikoistuva fysiatri mietti, että jos Kela ei myönnä mulle mun tarvitsemia kuntoutuksia, heidän täytyy fysiatrian polin kautta sitten järjestää ne kuntoutukset mulle, mitä tarvitsen.

Kaiken kaikkiaan täytyy sanoa, että päivä oli pitkä, raskas, ristiriitainen mutta kuitenkin myös sillä tavalla hyväkin, että kyllä kai mun tilanne kuitenkin aika hyvin tiedostetaan ja sen vuoksi sitä myös halutaan seurata. Ja kuntoutustarpeen tiedostaminen on myös hieno juttu - toivotaan, että Kela vihdoin myöntää ne kuntoutukset, mitkä mulle suositellaan. Muuten täytyy vaan elellä toistaiseksi samaan tyyliin kuin aiemminkin: päivä kerrallaan, hyviin asioihin ja omaan mahdollisimman hyvään vointiin keskittyen. Huominen meneekin vähintään näissä tunnelmissa - sen tietää tällaisen rupeaman jälkeen, että olen koko päivän ihan täysin pois pelistä. Nyt vielä adrenaliini virtaa ja käyn aivan ylikierroksilla...