On lauantai-ilta, kun minä ja kälyt saavumme taksilla Sibeliustalolle Lahteen. Toki jo aiemmin päivällä saavuimme kaupunkiin ja hotellille autolla, mutta nyt siis olemme siirtyneet jo hyvän matkaa hotellilta eteenpäin, illan näyttämölle. Olemme menossa suorana televisioitavaan SuomiLOVE-konserttiin, joka on "kälysten" toinen reissu yhdessä samaiseen konserttiin mutta mulle jo kolmas tällainen konsertti peräkkäisinä vuosina. Mahtavaa!
Järjestysmies kertoo meille narikan luona, että hän ilmoittaa meidän paikkamme eteenpäin sekä tiedon siitä, että mun apuvälineet saadaan talteen sivummalle konserttisalista lähetyksen ajaksi ja että meidän kannattaa mennä jo ajoissa konserttisalin ovien luokse, sillä meidät ohjataan jo ensimmäisenä yleisöstä sisään, jotta en jää pyörätuolini ja keppieni kanssa muun porukan jalkoihin.
Myöhemmin vielä toinenkin järjestysmies tulee juttusillemme meidän jo odotellessa oman sisäänkäyntimme lähistöllä ja kertoo, että permannolle onkin hissi ja meidän kannattaa siirtyä hiukan vielä eri puolelle, toisen sisäänkäynnin luokse. Täällä puolestaan odottelee kolmas järjestysmies, joka kertoo, että aikataulu on hiukan myöhässä, mutta kohta pääsemme sisään. Stratovariuksen "Hunting high and low" kuuluu ovien ulkopuolelle, soundcheck on menossa. Sitten käsky käykin, mä pääsen hissiin ja kälyt kipittävät portaat samalla alapermannon ovelle.
Kun pääsemme konserttisalin sisäpuolelle, mun ensireaktio on "no wau!!" kun Kotipelto tykittää laulua ja muu bändi soittaa niin kovaa että hiukset ja ihokarvat nousevat pystyyn. Stratovarius on yksi mun suosikkibändejäni. Sali on muuten tyhjä, mutta paikalla on muusikoita ja muuta tuotannon väkeä. Joku tyyppi (äänimies tai roudariko tai joku muu tuotannon henkilö?) tulee kysymään multa, että "Sanottiinkos teille, että mihin te menette?" Tuumasin, että kymppirivin reunaan mennään toiselle puolelle... "Tää olikin nyt teille vähän tämmönen spesiaalimpi sisääntulo, once in a lifetime", hymyilee tyyppi ja mä kysyn, että no mistäs me mennään, tuosta kameramiehen perässäkö? "Joo, siitä vaan!" Eikun menoks, mä rullailen lavan ohi ja mietin, että no onpas siistiä!!
Meidän paikkojen kohdalla onkin jorailemassa musan tahtiin itse Mikko Leppilampi. Ollaan kai kaikki hiukan häkeltyneitä koko tilanteesta, mutta siinä hetken ihmetellessämme ja pohtiessani mun apuvälineiden paikkaa Mikkopa sanookin, että hei, hän voi viedä nuo säilytykseen. Totean että no jos vain viitsit! "No ilman muuta! Mä vien nää tuonne nurkan taakse..." Mikko lähtee kävelemään velmu ilme naamalla mun vehkeiden kanssa, kääntyy yhtä velmuna vielä taaksepäin katsomaan mua ja varmistaa: "...ootko ihan varma, ettet tarvii näitä?" Mulle tulee mieleen hänen roolihahmonsa Rönni TV-sarjasta Kimmo ja naureskelen hänelle, että no en ajatellut tarvita kyllä noita suorassa lähetyksessä ;)
Naurattaa. Kälyjen kanssa ehdimme juuri katsoa ja kuunnella Stratovariuksen biisin lopun ja mietimme siinä, että mitä ihmettä just tapahtui? Ja että olipa sisääntulo! Wouuu! Ohjaaja kertoilee bändiläisille, muille muusikoille ja tuotannolle ohjeita ja mainitsee, että 10 minuutin päästä alkaa yleisöä lipua saliin.
Yleisö saapuu paikalle ja pian alkaakin tiettyjen käytännön asioiden läpikäynti, ohjaaja kertoo myös ohjeita ja eipä aikaakaan, kun olemmekin jo suorassa lähetyksessä.
Yleisö elää aivan mielettömällä tavalla mukana ja mm. fiilistelee hyvin voimakkaasti kaikki esitykset, välillä hiirenhiljaa, välillä taputtaen, laulaen, kännykkälamput loistaen, välillä kokonaan spontaanisti seisten ja tanssien. Harvoin suomalaiset näin fiiliksissä ovat konserteissa mutta nyt tunnelma on aivan intensiivinen, maaginen.
Sibeliustalon tunnelma myös valaistuksen sekä koko äänimaailman, akustiikan ja koko aivan huikean SuomiLOVE-bändin kera Osmo Ikosen, Johanna Iivanaisen, Vantaan Viihdeorkesteri Ensemblen sekä kuoron ja eri artistien (mm. Samuli Putro, Stratovarius, Club for Five, Taiska, Juha Tapio, Anna Puu) suhteen on vertaansa vailla. Aivan upea. Ei ole suotta myöskään valittu tuota konserttisalia maailman parhaimmistoon ja kyllä tuo koko bändi-/orkesterikokoonpanokin oli aivan mieletön.
Jälkikäteen kotona vielä erikseenkin konserttia kuunnellessa ja katsellessa pystyi vain mykistyneenä toteamaan, miten huikea musiikkielämys kaiken kaikkiaan kyseessä olikaan. Ei siellä konsertin aikana todellakaan mietitty kipuja, ei sairauksia, ei valiteltu vaivoja. Siellä elettiin täysillä hetkessä - musiikista ja upeasta tunnelmasta, lämmöstä, välittämisestä ja rakkaudesta ja niihin liittyvistä tarinoista joka solulla täysillä nauttien. Aivan upeaa!
Muutenkin meillä oli kälyjen kanssa oikein onnistunut reissu. Kälynen reissu ;) Kyllä tällaisia tarvittaisiin paljon paljon enemmän - aina silloin tällöin mukavia tapahtumia ja siis hyvässä seurassa tapahtuvia pieniä reissujakin ehkä - katkaisemaan arkea. Kauaskaan ei välttämättä tarvitse lähteä, parin tunninkin ajollakin jo pääsee moneen hyvään paikkaan. Sellaisiin, että mäkin jaksan ja kykenen matkustaa autossa. Kunhan kuski vaan löytyy :D
Tässä vielä Yle Areenasta Stratovariuksen illan veto:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Toivottavasti blogilla oli hyvä kiinteyttävä vaikutus tai se säväytti muuten jollakin tavalla! ;) Jokainen kommentti ja mielipide on arvokas, mutta en kuitenkaan julkaise asiattomia ja provosoivia kommentteja, joilla ei selkeästi ole muuta tarkoitusta kuin yrittää aiheuttaa mielipahaa joko minulle tai muille blogin lukijoille. Mietithän ensin, mitä kirjoitat. Arvostan eniten kommentteja, jotka annetaan reilusti ja avoimesti omalla nimellä ja tällaiset kommentit tulevat varmemmin julkaistuiksi.