"Hi! I'm William Shatner..."
Silleen kivastihan se tämä päivä meni, että Trumpista tuli Ameriikan pressa kaikista kauhisteluista huolimatta ja Hannastiina tapasi ortopedin jälleen kerran. Molemmista asioista voisi varmaan todeta, että ei oikein tiedä, pitäiskö itkeä vai nauraa. Ehkä ensin voisi tirauttaa pienet itkut ja sen päälle nauraa hysteerisesti, että on se elämä vaan sekavaa! Ja outoa. Ja pitkissä kantimissa ihmeellistä.
Trumpista mulla ei ole mitään järkevää sanottavaa, joten siirryn sujuvasti keskussairaalalle. Minä ja mopo menimme sinne siis aamulla taksin kyydillä. Jouduin jopa nyt itse ajamaan mopon taksin kyytiin (ja myös perillä taksista pois), kun tämä kuski sanoi ettei mopoja kyytiin ole itse ajanut... :) Ihan hyvin meni, mutta tämä taksi oli vähän pienempi, eikä mulla ollut mahdollisuutta siirtyä moposta penkille matkan ajaksi istumaan. Niinpä istuin sitten mopossani korkealla koko matkan. Pää osui melkein kattoon, mutta eipä tuo nyt niin haitannut. Onpahan koettu jotain uutta taas. Jännitystä elämään kato :D
Kirurgialla oli melkoinen hulina. Oli ollut sairastumisia ja muuta hässäkkää, ja ortopedin vastaanottoajatkin olivat tunnin myöhässä. Mutta mihinkäs mulla kiire oli... Ei mihinkään. Lopulta koitti mun vuoro. En ajanut tällä kertaa mopoa sisään vastaanottohuoneeseen vaan jätin sen parkkiin :)
Käytiin siinä läpi sitten tän hetken tilannetta ja myöskin Helsingin reissun lopputulemia. Annoin ortopedille luettavaksi paperit tuolta käynniltä. Kokonaistilanne on mulla ja polvella haasteellinen, ja vieläkin on mietitty sitä, että miten tätä kaikkea pitäisi hoitaa. Jäin sellaiseen käsitykseen, että ortopedeillakin on mun tilanteesta aika ristiriitaisia mielipiteitä ja lisäksi on vieläkin epäselvää, että jos ja kun polvi leikataan, millainen leikkaus tehtäisiin.
Saranatekoniveltä ei suositeltu HUSissa, se ei kuulemma pitäisi mun polvessa ja tätä mieltä ortopeditkin ovat päätyneet olemaan. Mun polvinivel liikkuu niin joka suuntaan ja polvilumpio ei pysyisi paikallaan saranatekonivelen kanssa, mikä taas aiheuttaisi lisämurheet ja uusintaleikkausriskin, jossa pian täytyisi polvi joka tapauksessa jäykistää.
Jäykistys taas on sellainen operaatio, että sitä ei haluta tehdä kenellekään, ellei ole pakko. Ortopedi tuumi, että ei hän halua, että mun toimintakyky ja liikkumiskyky menisi vielä tästäkin huonommaksi. No ei kai sitä nyt kukaan halua ja kaikkein vähiten minä!
Siinä sitten tuumittiin ja tohtori halusi vielä polvea tutkiakin. Siitä vaan ei taaskaan oikein tullut mitään, kun se tutkiminen sattui niin paljon, että mä vaan säpsähtelin siinä. Samalla hän mietti ääneen, että niin, kyllähän sitä sitten kuitenkin joillekin on tehty polven koekipsauskin ennen kuin on tehty leikkauspäätöksiä, niin sitten voi itse kokeilla jonkin aikaa, miltä tuntuisi, jos polvi olisikin kokonaan jäykkä... No, tämän tiedänkin kyllä ihan hyvin, että näin on tehty.
Mutta tän jälkeen mä olin että siis mitä nyt käytännössä tapahtuu?? Miten edetään? Oltiin puhuttu niin paljon kaikkea, että olin aivan sekaisin. No, MPFL-rekonstruktiota voitaisiin myös kokeilla, mutta sekään ei poistaisi muun polvinivelen ongelmia. Toisaalta mun täytyy myös saada yhä painoa pois ja lisäksi koittaa saada lihaksia polven ympäriltä paremmiksi. (En kyllä rehellisesti tiedä, miten on mahdollista lihaksia saada paremmaksi näillä oireilla ja kivuilla...) Siltikin nämä kaikki leikkausvaihtoehdot ovat vähän kokeellista hoitoa mun tapauksessani tilanteen vaikeus ja mm. lonkan toipumattomuus tietäen. Mutta kaikilla on tiedossa kuitenkin, että ei näinkään voi jatkaa.
Mutta nyt päädyttiin siihen, että mulle tehdään tammikuussa nukutuksessa lisää polven tutkimuksia. Näin siksi, että nukutuksessa en tunne sitä kauheaa kipua, mikä estää hereillä ollessa polven tutkimista. Nukutuksessa sitten polvea väännellään eri asentoihin ja otetaan näistä väännöistä myös kuvia (rtg tai magneetti?) siinä samalla. Näiden perusteella taas mietitään asioita lisää. Puhuttiin myös siitä, että leikkaus (mitä sitten tehdäänkään) voisi olla vaikkapa toukokuussa. (Toukokuu?! Tätä ajankohtaa en oikein ymmärtänyt, miksi juuri silloin... Mutta onpahan ainakin nyt jotakin ajatusta heitetty ilmaan.)
Tämän jälkeen mä menin sitten vielä hoitajan huoneeseen, joka ohjasi mut lopulta vielä preoperatiivisen yksikön hoitajan luo. Tämän preoperatiivisen ortopedisen hoitajan kanssa kävimme sitten vielä läpi mun tietoja sekä sitä, mitä nyt suunnitellaan. Käytännössä kun aika toimenpiteeseen tulee, mä valmistaudun siten kuten olisin leikkaukseen menossa. Toimenpide suoritetaan sitten päiväkirurgian puolella.
"...Join us again next week for more true stories... On Rescue 911."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Toivottavasti blogilla oli hyvä kiinteyttävä vaikutus tai se säväytti muuten jollakin tavalla! ;) Jokainen kommentti ja mielipide on arvokas, mutta en kuitenkaan julkaise asiattomia ja provosoivia kommentteja, joilla ei selkeästi ole muuta tarkoitusta kuin yrittää aiheuttaa mielipahaa joko minulle tai muille blogin lukijoille. Mietithän ensin, mitä kirjoitat. Arvostan eniten kommentteja, jotka annetaan reilusti ja avoimesti omalla nimellä ja tällaiset kommentit tulevat varmemmin julkaistuiksi.