Uuden vuoden toiveita

Näin se on uusi vuosi taas alkanut! Vuosiluku 2015 vaatii harjoittelua, jotta sen kirjoittaa oikein päivämääriä kysyttäessä :) 

En tehnyt mitään lupauksia tälle vuodelle, mutta toiveita mulla kyllä on. Moniakin. 

Kaikkea en ääneen uskalla sanoa tai kirjoittaakaan. 

Soittelin eilen Peurunkaan ja kyselin, ovatko saaneet lähettämäni lausunnot ja muut paperit. Siellähän ne olivat jo käsittelyssä ja ilmeisesti riittävätkin tällä erää. Sanoin, että polilta saamani lausunto oli kyllä tosi lyhyt ja ytimekäs, eikä kerro koko mun tilannetta, johon sihteeri naurahti:  "Joo, usein nuo lausunnot ovat kyllä tosi suppeita, mutta meidän lääkärit kyllä aika hyvin pystyvät päättelemään rivien välistä, mikä tilanne on" :D Ja on myös hyvä, että lähetin mukaan liitteeksi vielä pari epikriisiäkin.

Oli kyllä kummallista, että keskussairaalalta oli lähetetty alun perin Peurunkaan pelkkä maksusitoumus kuntoutukseen mutta sen mukana ei ollut mitään lähetettä, lausuntoa eikä muutakaan kuvausta mun tilanteesta! Ei mitään. Nothing. Käsittämätöntä. Koko ajan saa olla kyselemässä asioiden perään! Eihän Peurungasta olisi pystytty suunnittelemaan mulle kuntoutusta ollenkaan, jos ei mitään tietoa mun tilanteesta ja edes koko diagnoosista olisi ja Peurungan henkilökunnan aika olisi sitten vielä mennyt kaiken tämän selvittelyyn. Ja jos, tai kuulemma kun, samaa tapahtuu hyvin usein muidenkin kuntoutukseen tulevien tai hakevien henkilöiden kohdalla, niin kyllähän tähän kaikkeen ylimääräiseen sähläykseen menee hirveästi ylimääräistä aikaa niin asiakkaalta/potilaalta kuin henkilökunnaltakin.

Kyllä olisi paljon kehitettävää tuossa papereiden käsittelyprosessissa ja muutenkin tiedonvälityksessä eri tahojen kesken. Olisi kaikkien etu, että ennen kuntoutusta kuntoutuspaikkaan lähetettäisiin mahdollisimman kattavat, selkeät ja kuvaavat esitiedot. Näköjään potilaan omaa aktiivisuutta tarvitaan todella paljon, ainakin mun tapauksessa näin on viime aikoina ollut. Mutta säilyvätpähän ainakin työpaikat papereiden käsittelijöillä/asioiden hoitajilla tällä epäselvällä meiningillä ja ylimalkaisella tietojenvaihdolla eri tahojen kesken... ;)

Kuntoutus alkanee mulla vielä tammikuussa, jos kaikki menee kuten kuntoutustoimiston sihteeri arveli ja jos ei vaadita enää uusia lausuntoja tai muuta tietoa. Mun pitää vielä soittaa polille huomenna ja kysyä, voidaanko mulle myönnetty 21 vrk:n kuntoutus jakaa vaikkapa kahteen osaan, 10 ja 11 vrk pätkiin, koska musta tuo 21 vrk putkeen (myös viikonloput lasketaan mukaan eli kotona ei yleensä silloin käydä) on liian pitkä aika pois perheen luota. Tämän sihteeri ymmärsi hyvin ja usein kuntoutusta jaksotetaankin muutamiin osiin. Toki ymmärrän myös senkin, että mitä intensiivisempi/pidempi kuntoutusjakso kerrallaan on, sen suuremmat hyödytkin todennäköisesti ovat. Mutta selvitän vielä tuon, luulisi, että se onnistuu kun maksusitoumus on kuitenkin voimassa marraskuuhun 2015.

Mun kuntoutus on yksilöllistä mutta osittain myös ryhmämuotoista. Ryhmä, johon mut ilmeisesti sijoitetaan, tulee olemaan "kävelevien ryhmä" eli sellainen, jossa vammoja/diagnooseja on erilaisia, tarvitaan ehkä yksilöllisiä erityishuomioita, mutta henkilöt pystyvät itsenäisesti toimimaan. Sanoinkin että pärjään kyllä muuten, kunhan ei ihan hirveitä matkoja kävellä tarvitse :D

Tältä vuodelta toivon oman tilanteeni menevän parempaan suuntaan ja että kuntoutuksesta olisi mulle hyötyä niin, että toimintakyky vähintäänkin säilyy tällaisena tai paranisikin hiljalleen, ja että kivut hellittäisivät. Jos näin kävisi, se tietäisi myös monien muiden asioiden mahdollistumista ainakin osittain. Mutta koska tässä täytyy myös toiveikkuuden ohella yrittää pitää realismiakin yllä, en uskalla liikaakaan odottaa. Nähtiinhän se jo viime vuoden puolella, että mulla (ja muillakin) oli tekonivelleikkauksen lopputuloksesta ilmiselvästi liian suuret odotukset kun ei oikein ollut käsitystä, mitä kaikkea lonkkadysplasiaan ja leikkauksien lopputulemiin saattaa liittyäkään. Nyt tiedän ja tiedämme mun diagnoosista "hiukkasen" enemmän, joten asiat pystyy suhteuttamaan ja laittamaan oikeisiin mittasuhteisiin. Toivon myös itselleni pitkää pinnaa, sitkeyttä ja sitä, että mieli pysyy mahdollisimman positiivisena jatkossakin, tuli mitä tuli.

Perheen, läheisten ja ystävien osalta mä toivon, että kaikilla olisi mahdollisimman hyvä olla itsensä ja läheistensä kanssa, terveyttä riittäisi, olisi välillä mahdollisuus ihan omaan aikaan ja hemmotteluun. Jaksamista ja positiivista asennetta tarvitaan nykymaailman hektisyydessä mutta samalla myös kykyä ymmärtää ja hyväksyä jaksamisensa rajat. Että jos elämä käy liian rankaksi suorittamiseksi, pystyisi pyytämään apua muilta ja myöntämään, ettei aina jaksa, vaan tarvitaan myös muita ihmisiä ja heidän antamaansa energiaa ympärille. 

Toivon myös, että jokainen pystyisi näyttämään tunteensa ja ajatuksensa niin avoimesti kuin mahdollista ja että asioista voitaisiin aina, joka tilanteessa, puhua rehellisesti ja suoraan. Ja että jokainen pystyisi luottamaan, että lopulta elämä kantaa, tapahtui sen varrella mitä hyvänsä.