Erityisiä tarinoita

Keskussairaalan kahviossa istuu kaksi naista. Toinen on käynyt juuri erikoistuvan ortopedin vastaanotolla kuulemassa ja keskustelemassa taas kerran niveltensä tilanteesta. Toisella oli puolestaan omia asioita keskussairaalalle ja samassa yhteydessä oli sovittu myös, että nähdään ja käydään kahvilla. Siinä kuulumisia vaihtaessamme huomaan sivusilmällä, että nuori nainen istahtaa kahvion reunalla olevan pianon äärelle ja alkaa soittaa. Aluksi hiukan ehkä jännityksestä johtuen soitto haparoi, mutta hiljalleen se paranee. Kappaleet ovat ranskalaisesta Amelie-elokuvasta, tunnistan ne heti. "Mulla menee kylmät väreet", sanoo ystävä "Comptine d'un autre été" -kappaleesta. "No niin mullakin..."

Amelie on tärkeä elokuva itselleni - siihen liittyy ensimmäinen yhteinen joulun aika mieheni kanssa ja se, että sain elokuvan tuolloin mieheltäni, silloiselta poikaystävältäni, synttärilahjaksi. Olimme tavanneet vasta muutamia viikkoja aiemmin. Katsoin elokuvaa jouluaattoyönä vanhempieni luona ja mietin, miten aivan ihana elokuva onkaan kyseessä. Ja aivan ihana, rakas, erityinen ihminen, keneltä Amelie-elokuvan lahjaksi sain. Sellainen hän on edelleen.

Erityinen ihminen on tämä ystävänikin. Monissa vaikeissa tilanteissa ollut mutta niistä selvinnyt. Ihminen, joka jaksaa jatkaa kaikesta huolimatta päivästä toiseen hyvällä asenteella. Tuemme toisiamme. Sairastamme samaa sairautta. On toinenkin erittäin erityinen ihminen, jolla on sama sairaus, ja jonka myös koen yhtä erityiseksi ja aivan yhtä tärkeäksi ihmiseksi, mutta hän ei ole nyt tänään sairaalassa mukana. Nyt olen heistä sen kanssa täällä, jonka kanssa viimeksi erinäisten sattumien kautta ystävystyin.

Välillä sitä ihmettelee, miten elämä kuljettaa ja ohjaa tiettyjen ihmisten luo, kun taas toiset ihmiset välillä erkanevat tai katoavat kokonaan horisonttiin joko kokonaan tai tietyn mittaisiksi ajoiksi. Nämä tietyt vertaiset ovat tulleet mun elämään tavallaan aika yllättäenkin mutta juuri oikealla hetkellä. Sellaisiin aikoihin, kun on molemmin puolin tarvittu tsemppausta, tukea ja yhteistä asennetta ja aivan älytöntä, mustaa huumoria. Näitä kaikkia on todellakin tarvittu elämän aallokoissa, ei voi muuta sanoa. 

--

Palatakseni vielä itseeni - tänään mun oman elämäni aallokot veivät mut erikoistuvan ortopedin vastaanotolle tuosta vasemmasta polvesta ja olkapäästä. Jännitin etukäteen jonkin verran tätä kohtaamista mutta olin kuullut, että kyseessä on hyvä tyyppi, joten tämä hiukan lievensi mun fiiliksiä ja jännitystä sitten kuitenkin. Ja hyvä, asiallinen tyyppi kyseessä olikin. Ihminen, joka otti hienosti huomioon ennen kaikkea kokonaisuuden, kuunteli, keskusteli ja oli kuitenkin myös rennon leppoisa. Tuli itsellekin luottavainen olo jo heti alkuun ja tämän johdosta keskustelukin oli koko ajan avointa, mikä oli hyvä juttu. Ei mun tarvinnut miettiä, mitä sanon tai että muistanko sanoa kaikkea, mitä pitäisi, koska asiat tulivat luontevasti koko ajan käsitellyiksi. Olihan hän tosin ollut mukana myös mun polven tähystyksessäkin talvella, mutta mä en häntä muistanut siitä tilanteesta ollenkaan.

Erikoistuva tutki vasemman polven ja olkapään siten kuten pystyi. Mulla kun tulee herkästi sellaista säpsähtelyä, refleksit mukaan ja lihakset jännittyvät, kun tulee tuntemus, että nyt kohta lähtee nivel sijoiltaan tai kun tulee tuntemus kovasta kivusta, kun joku muu kuin minä niveliä käsittelee tai liikuttelee. Tämä on kehon suojamekanismia, jolle ei itse voi yhtään mitään. 

Tuli taas kerran todetuksi, että on kaikenkaikkiaan erittäin hankala tilanne ja nyt ollaan siinä pisteessä, että todellakin täytyy ottaa kaikki mahdolliset näkökulmat huomioon ja se, miten saadaan tilannetta paremmaksi, ei pahemmaksi. Toin esille sen, että mulla helposti menee myös kotona omat harjoitukset "yli", eli tulee sellainen olo, että mähän näytän kaikille, ettei nämä ongelmat ole mistään harjoituksen tai motivaation puutteesta kiinni - ja sitten mennään metsään ja pahasti. Tässä tilanteessa ei olemahdollista yksin kotona enää tehdä harjoituksia, vaan aina fysioterapeutin ohjauksessa ja myös niin, että mulle sanotaan, että nyt lopeta jo, sä teet liikaa. Kerroin myös huoleni siitä, että tilanne huononee harjoittelusta huolimatta muutenkin - esimerkkinä nyt nämä viimeisimmät "rusahdukset" ja sijoiltaanmenot - ja että en todellakaan ole mihinkään sähköpyörätuolikuntoon valmis, vaan oleellista on nyt miettiä kunnolla sitä, miten saadaan ylläpidettyä ja parannettuakin tätä toiminta- ja liikuntakykyä.

Keskusteltiin siitäkin, että olkapään magneettikin voisi olla hyvä ottaa, mutta ei vielä. Nyt täytyy ensin miettiä huolellisesti tätä mun kokonaistilannetta kaikkien nivelten osalta eikä niin, että yksi ortopedi miettii yhden nivelen tilannetta ja toinen toisen nivelen tilannetta, sillä se vaan sekottaa koko kuvion totaalisesti. Sitten vasta tehdään tutkimukset, kun tiedetään ja on huolellisesti mietitty, miten edetään. Olisi kuulemma hyvä, jos mulla OIKEASTI vastuun tästä tilanteesta ottaisi yksi ortopedi ja mieluusti sellainen, joka tuntee mun taustat ja myöskin Ehlers-Danlosin oireyhtymän spesiaaliosaamista olisi. 

Oon täysin samaa mieltä erikoistuvan kanssa näistä asioista. Juteltiin myös siitä, että vaikka on EDS-potilaan ortopedisissa leikkauksissa aina se todennäköisyys, ettei hyötyä 100 % niistä saada, joku 70 % hyötykin voi olla potilaalle tosi iso juttu, jos hyödyt ja haitat on punnittu huolellisesti ja riskit minimoitu. Itse olisin valmis tällaiseenkin "onnistumisprosenttiin." Mutta tää vaatii huolellista paneutumista asioihin ja suunnitelmallisuutta. 

Mun "oma" ortopedi tulee ensi viikolla lomalta, ja erikoistuva juttelee tilanteesta hänen kanssaan ja soittaa sitten mulle, miten edetään. Musta tuntuu, että nyt ensimmäistä kertaa aletaan ymmärtää myös mun näkökulmaa kunnolla ja sitä, että ei näinkään voi jatkaa. Eikä kyseenalaistettu esim. kuntoutusmotivaatiota! Jotenkin oli erikoistuva heti samalla viivalla mun kanssa ihan heti, sen vaan aisti. Tästä vastaanotosta jäi hyvä, luottavainen fiilis. Annoinkin hyvää palautetta hänelle.

On ihmisiä, joilla on sydän, sielu ja aistit avoinna. Erityisiä ihmisiä, joilla kaikilla on oma erityinen, tärkeä tarinansa kerrottavanaan tai kuultavanaan. Tarina, jonka kuulevat ja näkevät vain ne, jotka osaavat kuunnella ja nähdä ihmisyyden.

Älä koskaan ikinä

Älä koskaan ikinä jätä mitään sellaista tekemättä, minkä tekemättä jättäminen saattaisi kaduttaa myöhemmin. Vaikkapa jättäisi väliin Suomipop-festareita tai jättäisi käyttämättä yhtäkään festaripäivän lippua, kun kerran kolmen päivän liput on ostettu. Mutta jos lähdet festareille, älä koskaan ikinä mieti sitten jälkikäteen, että no ottaapas tämä festarointi koville tai että no ei kyennyt sitten kuitenkaan enää jäädä kolmannen festaripäivän iltana katsomaan mm. Robinia tai Profeettoja. Vaikka olisikin ottanut niin kipeää ja muutenkin niin koville, että kotiin piti lähteä ajoissa.

Mutta pahinta olisi, jos jättäisi osallistumatta tällaisiin megamusiikkitapahtumiin kuitenkin ihan kotia lähellä, oli sitten terve ihminen tai ei, koska niin se vaan on, että tätä hetkeä ja elämää tässä eletään juuri nyt, ei eilistä eikä myöskään huomista. Hetkeen on tartuttava juuri siten kuin on mahdollista - ja nautittava siitä.

Myöhemmin, tapahtumasta kun on kulunut jo pari päivää ja kehokin alkaa taas olla jotenkuten omassa eikä kipujen tai minkään vääristyneen kollageenin aiheuttamien ongelmien hallussa, voikin sitten lähteä taas selvittelemään keskussairaalalle soittaen, mitä kuuluukaan kirurgian polille. "Long time, no see!" (Vai "hear?" Valitse itse, kumpikin käy.) Koska onhan toki ortopedeja niin ihanaa deittailla - lääketieteellisessä mielessä siis tietysti. Ja kun olet soittanut puhelun, totea jälleen kerran, että älä koskaan ikinä ainakaan kuvittele, että asiat sujuisivat mitenkään mutkattomasti tai edes kohtuullisen sujuvasti tietojen ja asioiden käsittelyn kannalta. Että älä koskaan ikinä jätä ainakaan soittamatta ja selvittelemättä, koska asiat eivät muuten vaan hoidu! 

Nytkin oli mun lähetteitä käsitelty ties kuinka monen henkilön toimesta, ja olipa sohlattukin ja vielä fysiatrian polillakin oli tietoja jotenkin näpelöity niin, että sinnekin täytyy soittaa vielä ja kysellä, että mitenkä? Mitä siellä on tietoihin nyt kirjailtu ja kenen toimesta ja miksi, koska kuitenkin olen joka tapauksessa menossa sinnekin polille myös elokuussa. En tosin vasemman polven enkä olkapään asioissa (tai näin ei ollut ainakaan tarkoitus), vaan oikean ranteen. Mutta kas kummaa, tilanteet muuttuvat ja elävät, nivelet sanelevat ihan oman rytmiikkansa mun arkeen.

Kukaan mun tutuista ortopedeista ei ole paikalla tällä viikolla (tai näin ainakin käsitin), mutta nyt mulle on kuitenkin määrätty aika erikoistuvalle ortopedille nyt tälle viikolle. Kaikenmaailman sähläyksistä ja päällekkäisistä lähetteiden käsittelyistä huolimatta. Tämän ajan mulle kuitenkin sihteerin mukaan oli järjestänyt eräs tuttu ortopedi. Hyvä nyt kuitenkin, että käyn näytillä, ettei se reilun viikon takainen ensiapureissun tilanne jää pelkästään yleislääkärin ihmettelyjen ja kauhistelujen varaan. 

Fysiatrian polille menneistä tiedoista puolestaan jatkan selvittelyjä huomenna... En tiedä, mitä siinä lähetteessä on ollut, mutta lähetteestä fysiatrialle ei mitään uutta iloa mulle ole, sillä a) mulla on tosiaan jo aika yhdelle fysiatrille sinne, b) fysiatrian polin fysioterapeuteilla ei ole mitään uutta annettavaa mun niveliin, ei ole ollut aiemminkaan, vaikka hyviä tyyppejä ovatkin, ja sitäpaitsi mun fysioterapiat ovat aivan muualla nyt, ja c) tässä ei ihan kauheasti millään stabiloivilla harjoitteilla pystytä näitä niveliä juuri nyt tukemaan kun on akuutit ongelmat nivelissä päällä. Ei ainakaan niin, että yksin koittaisin kotona tehdä jotakin, siitä ei vaan tule mitään.

Mutta nyt kuitenkin ekaksi muutaman päivän päästä vaihteeksi kirurgian polille. Jos siellä vaikka toteaisi: "Hei tohtori, taas mut nähdään täällä näissä merkeissä! Mutta meidän pitäis varmaan lakata deittailemasta tällä tavalla, vaiko mitä olet mieltä..." (Noh, tätä lääkäriä en ole varsinaisesti kunnolla tavannut muutoin kuin leikkaussalissa maskit ym. naamalla enkä muista, kuka hän on, mutta noin niinkuin yleisesti jos mun ja ortopedien kohtaamisia mietitään... ;))

Ei tippa (rusahtelut ja (sub)luksaatiot) tapa

Nuolaisitko, ennen kuin (tippa) tipahtaa? No hyvä, ettet. Mä tein näin eilen, ja olisi saanut jättää tekemättä. "Kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan..."

En oo taikauskoinen, mutta joku vinha perä piilee siinä, että jos ensin kehuu asioiden olevan jossakin asiassa hyvällä mallilla, niin eiköhän kohta rysähdä. Laitanpa tähän heti ekaksi pientä tekstinpätkää, jota ehdin eilen tuolla meidän terassilla nautiskellessani ja istuskellessani kirjoitella... Näin jälkikäteen tää on jotenkin kohtalaisen koominen, kaikkine viimeisen virkkeen virheineenkin :D En muistanut myöhemmin eilen illalla enää koko tekstiä, kunnes sitten tajusin, että mitäpä tulikaan kirjoitettua! No tätä tekstiä en sitten julkaissut... ja virheitäkin jäi loppuun, ymmärrettävistä syistä, joista kohta kerron.

Päätin lähteä käymään sisällä ja nousin terassin nojatuolilta ihan normaalisti. Tai yritin nousta. Vasen, helmikuussa leikattu polvi rusahti/muljahti/pamahti/kävi sijoiltaan todella kivuliaasti just ennen kuin olin nousemassa ylös, polvi oli jotenkin ilmeisesti huonossa asennossa siinä sopivasti, en tiedä. Enkä tiedä, mitä siinä polvessa tapahtui. Kiljahdin ja säpsähdin, ja nousin siitä "mulle nopeasti" ylös miettimättä yhtään käsien/olkapäiden asentoa ja vasen olkapää myös rusahti/subluksoitui tosi kivuliaasti. Jäin hölmistyneenä siihen kepin kanssa sitten huojumaan, irvistelemään ja mies katsoi mua sisältä keittiön ikkunasta ihmetellen mun venkoilua. 

Varovasti siitä siirryin sisälle ja mies kysyikin jo, että mitä ihmettä sä oikein teet, ja kerroin etten siis tehnyt yhtään mitään ihmeellistä mutta taas kerran näin kävi. Seurailin tilannetta sitten jonkin aikaa mutta jomotus oli sellaista kipulääkesatsista huolimatta, että oli pakko lähteä ensiapuun. Myös siitä syystä, että nämäkin asiat saadaan kirjattua ylös, ja eihän täällä kunnassa tk ole viikonloppuisin auki joten keskussairaalalle on mentävä tällöin. Soitin taksin ja vielä ennen lähtöä tippa silmässä sanoin miehelle, että ottaa kyllä niin paljon päähän! Tai no, mitäpä sitä kaunistelemaan, totesin että mua kyllä vituttaa nämä nivelet aivan älyttömästi, aivan ennalta-arvaamattomia tilanteita... "Ei sille vaan voi mitään..." lohdutti mies ja ymmärsi täysin, että on lähdettävä näytille.

No ensiavussa sitten n. 1,5 tunnin päästä triage-hoitaja oli tosi asiallinen ja heti katsoi tietoja, että okei, onkin hiukan monimutkaisempi koko tilanne ja ortopedien heiniä ois eniten, joten laittoi mut sihteerin luukun kautta kirurgian ensiapuun. Sihteeri kärräsi mut sinne, kun oli hankala pyörätuolia kelata. Kirurgian ensiavussa olikin kunnon itsensä teloneiden pyörätuolikokoontumisajot, ja mieshoitaja totesikin, että tervetuloa tänne kohtalotovereiden joukkoon :D Toinen mieshoitajista jututti vielä mua.

Jouduin odottelemaan pari tuntia, kunnes lääkäri otti mut vastaan. Ensikohtaaminen tämän,  

mulle entuudestaan aivan tuntemattoman lääkärin kanssa, oli yhtäaikaa koominen, hämmentävä, outo ja hmm... No, tästäkin ensiavun lääkäristä aisti, että tuntui olevan jotenkin paniikissa, taisin olla hiukan "once in a lifetime" -tyyppinen potilascase hänelle. Ei hän oikein ensin saanut edes sanaa suustaan eikä uskaltanut mun polvea ja olkapäätä kunnolla edes tutkia ja ylipäätään kysymykset, joita hän lopulta esitti, osoittivat sen, ettei ollut kyllä perillä EDS:stä.

Lopputulemana kuitenkin tästä se, että taaaaas kerran lähti kirurgian polille viestiä/konsultaatiopyyntöä mun ortopedille käsittääkseni. Tämä ea:n lääkäri puhui vielä olkapään harjoitteista, mutta ärähdin siihen että kuule, niitä on tässä tehty asiantuntevan fysioterapeutin ohjeilla (ja sanoin olevani jääräpäinen ja tekeväni näitä harjoitteita varmaan liikaakin) ja huonommaksi olkapää vaan on tuntunut menevän, ja eipä häävi ole muidenkaan isojen nivelten tilanne fysio- ja allasterapiasta huolimatta. Sanoin tällekin lääkärille, että en ole valmis mihinkään sähköpyörätuolikuntoon. "Näistä kannattaa jutella sitten hoitavan lääkärin kanssa..." vastasi lääkäri varovaisesti. "Kipulääkettä onko sulla, Panadolia?" "No kyllä on ja vähän muitakin kipulääkkeitä menee säännöllisesti päivittäin, muuten ei ois mitään mahdollisuutta selvitä arjesta!" "No mites sairausloman tarve...?" "En tarvitse sitä, mä olen työkyvyttömyyseläkkeellä." "Ok, no pääset kotiin nyt sitten."

Lääkärin nimi jäi mulle mieleen ja kotiinpääsyn jälkeen selvitin, että tuo lääkärihän oli ihan yleislääkäri, ei mihinkään erikoistunut. Eli ei siitä kirurgian ea:n puolelle pääsystä ollut nyt mulle mitään hyötyä; olisin voinut melkeinpä yhtä hyvin olla vaikkapa kandin vastaanotolla ja samat lopputulemat siitäkin olisi tullut. Sen tuo eilinen lääkäri tosin jopa osasi sanoa, että rtg-kuvista en hyödy, ja mahdolliset mri:t tehdään ei-päivystyksellisenä. Mutta tulipahan käytyä, ja asiat on nyt kirjattu... On aina parempi, että asiat kirjataan kuitenkin ylös, sillä mistään mulle tyypillisistä päivittäisistä subluksaatioista/muljahteluista/rusahteluista ei ollut kuitenkaan kyse vaan kyllä tuntemus oli aivan erilainen nytkin sekä polvessa että olkapäässä. Ja näitä tapahtumia ei voi mitenkään jälkikäteen kenellekään todistaa, jos niistä ei ole merkintöjä.

Vointi on tänään mulla kipuisa, yö meni huonosti ja en edes saanut ensin unta, kun kävin niin ylikierroksilla. Nukuin pätkittäin, kivut herättelivät. Mutta oon ollut jalkeilla tänään, liikkuminen vaan on hankalaa, kun ei oikein pysty keppiin vasemmalla kädellä varaamaan ja näköjään on ranteissakin tänään jomotusta, oon varmaan niihinkin siinä tuolilta "rivakasti ylösnoustessa" saanut iskua, vaikka ei sitä siinä tilanteessa huomannutkaan. 

Odotan nyt mielenkiinnolla sitten, mitä tuo eilinen lääkäri tekstiinsä on kirjannut. Varmaan taas joku "määrittämätön polven vika" sekä "määrittämätön olkapään vika" ;)

Lopuksi vielä niitä eilisiä terassikuvia, jotka aioin silloiseen postaukseen liittää.

Kesäloma

Heräsin jo aamuvarhaisella lasten ääniin ja kipuileviin niveliin. Nukuin onneksi ihan kohtuullisesti, vaikka pelkäsin vähän muuta eilisen olotilan perusteella. Eilen oli tosi hankala päivä, kun erityisesti vasen olkapää ja polvi kipuilivat, rusahtelivat ja lonksahtelivat oikein kilpaa ja en päässyt sängystäkään kunnolla ylös kuin vasta pitkälle iltapäivän puolella. Vietin kuitenkin sitten aikaa takapihalla auringossa ja nautin kuitenkin ihanasta kesäilmasta, vaikka tuulikin tosi kovaa. Tänään vaikuttaisi sää samanlaiselta kuin eilenkin mutta tuuli on onneksi jo rauhoittunut. Täytyy olla tänäänkin taas ulkona säästä nauttimassa, kun ei sitä taas tiedä, millaisiksi nämä kesäsäät muuttuvat nykyään...

Säästä tulikin mieleen, että viime sunnuntaina Göteborgissa Coldplayn konsertissa ei ollut alkuun ihan tällainen sää kuin nyt :D Mutta itse reissu oli hieno ja konsertti Norjan kuninkaallisten "seurassa" todella hieno elämys ja kokemus taas kerran! Tästä konsertista voit käydä lukaisemassa tuolla tämän blogin Facebook-sivuston puolella eli täällä:

https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=1855537408030764&id=1726844064233433

Eilinen voimakas kipuilupäivä liittyi varmasti jälkikäteen, viiveellä, tuleviin kehon tuntemuksiin sekä kuntoutusosastopätkien että tuon Göteborgin reissun yhteisistä rasituksista. En antanut keholle näiden välissä aikaa palautua ja rentoutua kunnolla, vaan sinnittelin enemmän ja vähemmän alitajuisesti ja tietoisesti tuon Göteborgin reissun yli. Ei voinut päästää kehoa ihan täysin rentoon moodiin, sillä tiesin reissun ja matkustamisten + konsertissa istumisen olevan mulle rankkaa ja varmasti kipeyttävää ja sitähän se toki olikin. Eilinen voimakas nivelten oireilu ja kipuilu tuli kuitenkin silti jollakin tavalla vähän puskan takaa, kun arvelin jo päässeeni harvinaisen hyvissäkin voimissa ja olotilassa jatkamaan kotiarkea, mutta olin väärässä... Sieltähän ne nivelten tosi vaikeat oireet ja kivut taas sitten pääsivät yllättämään takavasemmalta.

Koskaan ei oikein täysillä pysty ennakoimaan, miten keho mihinkin tekemisiin tai tekemättä jättämisiin reagoi, ja tämä tekee erityisesti Ehlers-Danlosin oireyhtymästä tosi arvaamattoman ja ärsyttävän elämänkumppanin. Elämää on kuitenkin elettävä siitä huolimatta, joten sitten vaan pyritään sopeuttamaan ne ympäröivät olosuhteet kulloiseenkin vointiin ja päinvastoin. Onneksi on nyt ollut mahdollisuus lepäillä, kun on lepoa tarvinnut.

Tänä aamuna havahduin ensiajatuksena siihen, että on jo heinäkuun ensimmäinen päivä. Heinäkuun!! Miten kesäkuu menikin noin äkkiä... :) Ja tuntuu, että kesä olisi muutenkin vasta alkanut. Toisena ajatuksena mieleeni pälkähti, että mullahan on nyt oikeastaan myös kesäloma!! Eli koko heinäkuussa mulla ei ole yhtäkään ennalta sovittua vastaanotto- tai muuta tutkimuskäyntiä sairaalassa eikä myöskään nyt fysioterapia- tai allasterapia-aikojakaan. Kuntoutan itseäni ihan tavallisella muulla elämällä ❤ Tämä tuntuu tosi hienolta ja tärkeältä asialta tutkimuksia, polvioperaation, monenlaisia tapaamisia ja kontrollikäyntejä, asioiden selvittelyitä, nivelten haastavia ongelmia, kuntoutusta - monellakin tavalla rankkoja ja intensiivisiä asioita - sisältäneen alkuvuoden jälkeen. Täytyy nauttia nyt näistä heinäkuun päivistä niin hyvin kuin suinkin pystyy, suunnittelematta asioita liikoja. (No Suomipop-festareille on tarkoitus kyllä suunnata musasta nauttimaan, mutta muuten... :))

Elokuun ekalla viikolla alkaakin taas sitten täysi tohina mm. fysio- ja allasterapiasta alkaen. Allasterapia-aikoja sovittiin Peurungan fyssarin kanssa jo useitakin elokuuhun ja Jyväskylän Fysioterapian fyssarikin soitteli muutama päivä sitten, kyseli kuulumisia ja mietittiin myös jatkojuttuja vähän elokuulle ja toisenkin fyssarin kanssa ois tarkoitus silloin myös hiukan "palaveerata." Pari polikäyntiä keskussairaalalle sisältyy ainakin myös elokuuhun ja odottelen myös kuntoutusosastolta lausuntoja/papereita lähiaikoina, jotta voisin sitten Kelan puolelta alkaa selvittelemään laitoskuntoutusasioita. Ortopedian puolelta on myös mielenkiintoista sitten jossakin vaiheessa kuulla, millaista viestiä pääkaupunkiseudulta kuuluu. Ja katsotaan nyt, miten tuon vasemman olkapään ja oikea ranteen tilanne etenevät, hankaloittavat niin paljon mun liikkumista ja toimintakykyä nekin.

Mutta tätä kaikkea ennen eletään vielä kesätunnelmissa, hetkistä nauttien! Mitä juuri sinä odotat ja toivot heinäkuulta?

"En kysy minne ollaan menossa, sinäkään tiedä et, me vaan mennään..."