Fysiatrian polilla

Seikkailu Keski-Suomen keskussairaalan käytävillä, potilaana ja nimenä asiakirjoissa sekä epikriiseissä ja muissa papereissa jatkuu. Tänään oli aika "tutustua" fysiatrian poliklinikkaan, joka sijaitsee -2 -kerroksessa ihanasti kolkkojen betonikäyvien varrella... :)

Eilen illalla musta tuntui vielä siltä, että jotenkin on nyt liian "pliisu" olo tämänpäiväistä lääkärikäyntiä varten. Jotenkin sellainen olo, että mä en jaksa taas mennä selostamaan kaikkea tarinaa alusta loppuun asti ihan vieraalle lääkärille... Sellainen taisteluväsymys oli havaittavissa, vähän "hällä väliä" -fiilis, että tehkää ja tutkikaa mitä lystäätte, kun kuitenkaan hommat ei edisty yhtään. Se on huono asenne ja tunne lääkärikäyntiä ennen, koska jos noin tuntee, ei ole valmis myöskään pitämään omista oikeuksistaan ja hoidostaan tarpeeksi hyvin kiinni eikä siten pysty myöskään vaatimaan asioita, jos on tarpeen. Tänä aamuna oli kuitenkin taas vähän enemmän henkistä taistelutahtoa havaittavissa ja mä ajattelin, että selvitän kyllä kaikki ne asiat, jotka on mahdollista selvittää.

Fysiatrin aika oli puoli tuntia myöhässä, mutta sitten kun pääsimme toisiksi korviksi ja henkiseksi tueksi mun mukaani tulleen veljen tyttöystävän kanssa vastaanotolle, perehtyi fysiatri kyllä tosi huolellisesti mun koko tilanteeseen sekä taustatietoihin. Hän kyseli monenlaisia asioita lähtien ihan ajasta ennen lonkan tekonivelleikkausta nykytilanteeseenkin. Sitten oli kliinisten testien vuoro. 

Ihan ensin fysiatri tutki eri tavoin koko kropan lähtien ihan niskan, hartioiden, käsien ja selän tunnustelemisesta ja siitä päätyen jalkoihin. Mun piti myös taivuttaa päätä/vartaloa eteenpäin kohti lattiaa kädet edellä, taivuttaa niskaa ja koko  vartaloa taaksepäin, taivuttaa vartaloa sivuille. Tässä vaiheessa lääkäri jo naurahti, että "sulla taitaisi kyllä taipua tuosta pää taaksepäin melkein takapuoleen kiinni ja kyynärpäätkin melkein lattiaan saakka etupuolelta, helposti näyttää menevän..." Sitten piti kävellä (tai mun tapauksessa hoippua/muljahdella/ontua) huoneen ovelle ja takaisin, yrittää seistä varpailla, kantapäillä sekä yhdellä jalalla kummallakin jalalla vuorotellen. Tietäähän sen mitä mun seisominen on; vasemmalla jalalla just hetken pystyy seisomaan ja oikealla ei, kun jalka vaan muljahtelee ja vapisee joka puolelta ja kipu myös estää. 

Tämän jälkeen oli pahimman vuoro, eli "vääntelyä." Aluksi piti istua tutkimuspöydän reunalle ja siinä sitten lääkäri tutki ja väänteli molempia jalkoja ihan varpaista ja jalkateristä nilkkoihin sekä polviin saakka... Polvia väänneltiin vähän joka puolelle ja se sattui kyllä paljon, säpsähtelin kivusta. "Sulla näkyy muuten polvien röntgenkuvissa erikoinen rakenne, nivelrako on pystysuuntaisesti jotenkin epämuodostunut, puhuiko ortopedi sulle tästä?" kysyi lääkäri ja mä vastasin, että oli kyllä puhetta varus-virheasennosta, nivelrikosta ja siitä, että röntgenkuvissa on yliliikkuvuuden aiheuttamia muutoksia näkyvissä.

Tämän jälkeen menin makaamaan selälleni ja lääkäri tutki hyvin reippain ottein molempien lonkkien voimia ja liikeratoja eri suuntiin ja siinä samalla myös polvien liikkuvuutta. Ihan mielettömän kipeää teki, taas kerran olisin voinut puristaa kylmää hikeä käsistäni, kun se sattui niin hulluna. Oikea tekonivellonkka lonksahtikin jossakin vaiheessa ihan tuntuvasti. Nyt kävi myös ilmi, että vasemmassakin lonkassa alkaa sisäkierto olla yhtä rajoittunut mitä se on oikeassakin lonkassa ja tuntuu tekevän aina vaan kipeämpää... Huonommaksi siis on tuokin mennyt.

Lopuksi vielä lääkäri tutki mun selkää ja lantion ja pakaroiden aluetta niin, että makasin mahallani. Kyllä oli alaselkä ja lantion, SI-nivelten ja pakaroidenkin alue niin älyttömän kipeä, että joka painalluksesta tuntui kuin puukkoa olisi tungettu sisään ja sähköiskuja sateli :( Kiljahtelin siinä kivusta... Lääkäri mietti kortisonin laittamista SI-niveliin, mutta en uskaltanut ryhtyä sellaiseen piikitykseen kun mulla kaikki mahdolliset selän alueelle laitetut piikit ovat aina aiheuttaneet enemmän ongelmia... Se tästä vielä puuttuis, että aiheutuisi lisää ongelmia tuollaisista piikeistä! Saattaisihan niistä toki hyötyäkin olla, mutta mä en vaan ainakaan nyt uskaltanut ottaa mitään riskiä, kun on ihan tarpeeksi kipuja jo muutenkin ja kipujen paikkakin vaihtelee päivittäin. Sitä kyllä lääkärikin sitten pohti, että olisi hankalaa löytää ongelmallisimmat kohdat, kun niitä kohtia on mulla niin paljon. Sepä se... :/

Yliliikkuvuuden suhteen lääkäri kävi juttelemassa lisää asioista ja kysymässä neuvoa ylilääkäriltä. Mulla on tosiaan todella hankalia ongelmia joka tapauksessa ja sellaista yliliikkuvuutta, joka selkeästi monien muiden oireiden ohella periytyy suvusta. En nyt tämän käynnin perusteella kuitenkaan saanut lähetettä perinnöllisyyspoliklinikalle - en, vaikka tämä minut tutkinut lääkäri olisi mut sinne halunnutkin lähettää. Ylilääkäri oli eri mieltä eli sitä mieltä, että koska perinnöllisyyspoliklinikan kautta mun tilannetta ei selkeästi voitaisi parantaa, ei tätä lähetettä ainakaan nyt tässä vaiheessa tehdä. Perinnöllistä sidekudossairautta kuitenkin voisi ja kannattaisi varmasti selvittää lisää yksityisen kautta tai sitten niin, että kun saan tästä polikäynnistä fysiatrin tekemän kattavan lausunnon, marssin sen ja kaikkien mun papereiden kera terveyskeskuslääkärille ja pyydän sitä kautta lähetettä perinnöllisyyspolille lisätutkimuksiin. (Puuh, taas selittäisin juurta jaksaen koko tarinan alusta loppuun asti eri henkilölle...)

Mutta fysiatrian poli haluaa selkeästi nyt ainakin tässä vaiheessa keskittyä näihin mun tämän hetken suurimpiin ongelmiin eli vialliset lonkat, polvet ja alaselkä, kivut sekä huonon liikkumiskyvyn parantaminen, jos mahdollista. Jatko menee nyt sitten niin, että sain lähetteen fysiatrian polin omalle fysioterapeutille, jonka kanssa katsotaan, mitä voidaan tehdä vai voidaanko tehdä mitään. Suuria odotuksia ei lääkärilläkään oikein ole, kun on jo muutenkin aiemman mun käymän fysioterapian ja siitä saadun palautteen kautta nähty, että mun tilanne ei ole parantunut, mutta onpahan tuokin nyt sitten vielä lisäksi todettu... Ja keskussairaalan fyssarin kautta voin saada myös kunnolliset tuet noihin ongelmallisiin polviin. Sain myös reseptin uuden kipukynnystä nostavan lääkkeen kokeilemiseksi ja mun paperit menevät myös mua aiemmin tutkineelle fysiatrille, kun tätä pyysin. (Mulla on oletus, että kyseinen fysiatri olisi hyvinkin perinnöllisyyspolille lähetteen laittanut... Hän ei vaan ollut tänään paikalla.) Mut tänään tutkineelle fysiatrille tulee parin kk:n päähän kontrollikäynti myös ja jos näyttää siltä, että mun tilanne ei parane, tehdään todennäköisesti lähete kuntoutustutkimukseen. Sillä sitten selvitettäisiin tarkemmin toiminta- ja työkykyä.

Aluksi mä olin jotenkin pettynyt, kun en saanut lähetettä perinnöllisyyspolille ja kyllähän mua tuolla vastaanotolla itkettikin, kun tuntui jotenkin niin pahalta ja turhauttavalta, kun asiat junnaa paikallaan eikä mikään tunnu edistyvän, vaikka mä ja muut kuinka yritetään tehdä vaikka mitä. Ja kuntoutussuunnitelmaa, pitkän tähtäimen toimintamallia ei vieläkään ole, asiat etenevät niin älyttömän hitaasti eikä kukaan tiedä, mitä mulle fyysisesti tapahtuu vai tapahtuuko. Mutta toisaalta, tämänpäiväinen lääkäri kyllä ymmärsi ihan täysin miten vaikea tilanne mulla on, ja on pääasia, että mulla selvitykset jatkuvat ja hoito on yhä erikoissairaanhoidossa.

Sellainen aivan älytön, absurdi ja hullu suo tämä kaikki kyllä on, että en kenellekään vastaavaa tilannetta toivoisi. Vaan eipä se auta muu kuin todeta Junnu Vainion sanoin toiveikkaana:

"Kerran kulkija kuustoistavuotias

olin minäkin aikoinani
Luulin silloin, jo vähintään puolikas 

meni kaikista unelmistani
Sä et usko mua nyt 

mutta lupaan sen,
vielä unelmoi myös nelikymppinen
Sillä suoraan sanottuna suurinpiirtein:
sellaista elämä on..."