Ihmisistä

Tässä viime päivinä on tullut pohdittua jälleen monenlaisia juttuja. Eniten oon varmaankin miettinyt ihmisten käyttäytymistä ja sitä, millaisia ihmisiä ja persoonia mun lähi- ja ystäväpiiriin kuuluukaan. Sekä sitä, millaiseksi tämä koko lähellä pyörivä porukka ystävistä sukulaisiin on muutaman viime vuoden aikana muotoutunut.

Jotenkin musta tuntuu, etten ihmisten käytöksessä jaksa tätä nykyä enää yhtään "turhanpäiväistä" höpinää tai sitä, että puhutaan paljon, mutta puheessa ei ole mitään sisältöä. En jaksa kuunnella ihmisiä, joiden suurin ongelma olisi - no, sanotaan nyt vaikkapa kärjistetysti tekokynnen katkeaminen, jonkun tietyn merkkilaukun puuttuminen omasta laukkuvalikoimasta tai että nyt ei ole syystä x vaikka vaatekaappia täytetty viimeisimmillä merkkivaatteilla. Enkä jaksa energiasyöppöjä, jotka puhuvat vain itsestään, omista "ongelmistaan" (jotka voivat jonkun toisen mielestä olla aika pieniä, vaikka toki, suotakoon meille jokaiselle tämän pallon asukkaalle oma näkemys ja kokemus siitä, mikä kenellekin on ongelma) eivätkä kertaakaan oman vaahtoamisensa aikana ehdi, tajua tai ymmärrä kysyä, miten sillä toisella keskustelun (ai mikä keskustelu? Yksinpaasaustahan tuo on!) osapuolella meneekään ja mitä hänelle kuuluu.

Siis minäkin rakastan kyllä naisellisia hömpötyksiä, on ripsenpidennyksetkin, merkkilaukkujakin, kaapista löytyy jopa merkkivaatteita. Rakastan myös designia, kauniita asioita, sisustamista. Välillä varmaan itsekin innostuessani saatan paasata jostakin omasta jutusta ja varmaan jonkun mielestä pyöritän liikaa kaikkia ajatuksia "päissäni" (hehe, ymmärtänette pienen sanaleikin), kun aika pienet on piirit ja kuviot nykyään.

Mutta: mun elämä ei pyöri pelkän materian, ulkoisen olemuksen eikä myöskään muun pinnallisen, pelkän kuoren, ympärillä. Ja jos joskus vuosia sitten olen saattanut pyöriä vähän liikaa oman navan ympärillä, väittäisin, että näin ei todella ole enää. Elämä kyllä opettaa ja laittaa nöyrtymään meistä jokaisen jossakin vaiheessa ja kyllä sairastuminen on ollut ihan väkisinkin ollut mulle mieletön myllerrys, arvojen ja omien ihanteiden tarkistuksen paikka.

Arvostan ennen kaikkea ihmisten aitoutta, inhimillisyyttä, avoimuutta, rehellisyyttä. Kykyä heittäytyä hetkeen, näyttää oma herkkä puolensa ja kykyä keskustella syvällisesti. Myös tilannekomiikka, musta ja aivan hullu huumori kuuluvat ominaisuuksiin, joita ihmisessä arvostan - huumori ja heittäytymisen taito kertovat mun mielestä myös ihmisen aitoudesta ja avoimuudesta. Hyvässä huumorissa on parhaimmillaan myös tavattoman suuri määrä herkkyyttä ja tunneälykkyyttä taustalla.

Omat läheisimmät ystäväni ovat tietysti hyvinkin erilaisia, ja niin täytyykin olla. Korurasiassa täytyy olla erilaisia koruja, jotta tasapaino säilyisi. Mutta kaikkia ystäviäni yhdistävät edellä mainitsemani ominaisuudet. Viime aikoina erityisesti hyvin syvälliset, pohdiskelevaiset ystävyyssuhteet ovat vahvistuneet, sillä on valitettavan montakin läheistä ystävää, kenellä on taustallaan monia ikäviä asioita. Nämä erilaiset vaikeudet yhdistävät meitä. Toisaalta myös ex tempore -henkisyys on korostunut ja jälleen peräänkuuluttamani hullu huumori, joka myös auttaa kaikkia jaksamaan ja tavallaan myös käsittelemään tiettyjä vaikeita tuntemuksia.

Moni saattaa viettää aikaansa itselleen aivan vääränlaisten ihmisten seurassa. Sellaisten ihmisten kanssa, jotka imevät ihmisestä kaiken voiman, tukahduttavat henkilön oman minuuden ja ne syvimmät tarpeet, joita jokainen kuitenkin kaipaisi, jotta voisi tuntea itsensä hyväksytyksi juuri sellaisena kun on. Täältä kotiympyröistä katselen välillä tosi hämmentyneenä ja surullisena ihmetellen, kuinka paljon eri ihmiset miettivätkään nykyään vain sitä, miten kukakin henkilö - muka "ystävä" - hyödyttäisi jotenkin. Halutaan kuulua "piireihin", koska niistä on hyötyä itselle. On "ystäviä", joiden seura kyllä kelpaa, mutta ei oikeasti henkilön aitouden tai syvän ystävyyden vuoksi vaan siksi, että tätä henkilöä tarvitaan muista syistä. Ajatellaan, että tämän henkilön "ystävä" haluan olla, koska hänestä on hyötyä uralleni. Haluan saada mainetta ja kunniaa, julkisuutta. Kun tämä henkilö kuuluu "ystäväpiiriini", saan sitä buustausta, jota tarvitsen saadakseni jotakin materiaa ja ihailua.

Hyötyykö tällaisista "ystävistä" lopulta? Ovatko nämä siipeilijät, ulkoisesti menestyvät henkilöt tukenasi, kun elämä heittää tuosta noin vaan, mitään kyselemättä ja anteeksi pyytelemättä, sormia napsauttaen eteesi jonkin ison vaikeuden, suuren haasteen, jota et välttämättä yksin pysty selättämään? 

Jos olisit itsellesi rehellinen, tietäisitkö tältä istumalta, kumman sinä valitsisit: teennäistä iloa, näennäistä mainetta ja kunniaa sekä "piirejä" henkisesti köyhässä ja kylmässä seurassa vaiko lämminhenkisen, välittävän, syvällisen ja hullun huumorin illan ymmärtävän porukan seurassa?

Ainakin minä tietäisin. Tai paremminkin: TIEDÄN.