Robotti

Pari päivää on kestänyt toipua kuluneen viikon "hurjista tapahtumista." Kaipa se kertoo fyysisestä voinnista oleellisen, jos neljänä päivänä peräkkäin olleista lyhyistäkin tapaamisista tai tapahtumista tulee näin kipeä ja totaalisen uupunut olo. Eilen en päässyt sängystäkään mihinkään kuin vasta puoliltapäivin ja senkin jälkeen siirryin oikeastaan sohvalle vaan... Aktiivisuuden multihuipentuma. Not. 

Illalla olin onneksi "paremmassa hapessa" ja pystyin vähän paremmin liikkumaan. Jatkossa mun on otettava enemmän palautumispäiviä noiden ohjelmaa sisältävien päivien väliin. Varsinkin jos on vesijumppaa tai fysioterapiaa - tai syystä tai toisesta liikaa paikallaan istumista tai seisomista.

Välillä tuntuu epäreilulta, että koko tämä mun terveys- tai sairaushärdelli sai viimeisen niittinsä sen jälkeen, kun oikeasti innostuin ekaa kertaa elämässäni kunnolla treenaamisesta ja lähdin ihan tietoisesti muuttamaan elintapoja... Semmosella pitkäjänteisellä, pysyvällä otteella. Ja sitten yhtäkkiä oikea lonkka alkoi kipuilla paljon, petti kokonaan ja lopulta, pitkäjänteisen treenaamisen aloittamisesta 4 vuoden päästä, ollaankin tässä tilanteessa missä nyt ja mun "treenaaminen" on jotain aivan muuta kuin oikein kunnon salitreeni, combat tai pump...

Tänään tätä kaikkea tuli mietittyä jostakin syystä aika paljon. Välillä vaan on hyvä olla perimmäisten kysymysten äärellä. Mutta elämä ei ole aina reilua, on otettava vastaan asioita, joita ei ole itse valinnut ja halunnut ja sopeuduttava hiljalleen niihin asioihin, joita itse ei voi muuttaa. Mulla on kuitenkin vain yksi kroppa ja oli se millainen tahansa, siitä täytyy yhä - ja varsinkin nyt - pitää mahdollisimman hyvä huoli. Moniin asioihin pystyy myös itse vaikuttamaan ja niistä yksi aivan olennainen on asenne: se, miten asioihin ja olosuhteisiin suhtautuu, miten jatkaa sitkeästi kaikesta huolimatta eteenpäin ja millaista elämäntarinaa itse haluaa itsestään kertoa.

Asiasta seuraavaan... Tänään lähdettin pojan kanssa jo aamupäivällä appivanhempien luo, kun meidät haettiin aamulla kotoa. Muu perhe tuli paikalle myöhemmin iltapäivällä meidän autolla. Sielläkin lähinnä vaan makasin sohvalla, sillä mulla meni vasen polvi lukkoon taas vaihteeksi enkä saanut sitä "paikalleen" tai "auki", vaikka kuinka koitin potkia. 

Todella ärsyttävä vaiva! Jos polvi jää pidemmäksi ajaksi lukkoon, siihen tulee myös turvotusta ja inhottavaa, jomottavaa kipua, joten syytä olisi mahdollisimman pian saada lukko aukeamaan. Kävely on tosi hankalaa tuollaisen epäluotettavan polvi- ja lonkkaongelmaisen tukijalan varassa ja välillä vähän mietityttää, mitä tapahtuu, jos jalka joskus pettääkin vaan alta... Fysiatrian polilta varmaan suosittavat mulle jotain jäykkiä, rautaisia polvitukia kuin Forrest Gumpilla oli :D Mielenkiintoista varmaan sitten kulkea sellaisena kyborgina ihmisten ilmoilla. Mutta enpä välitä, jos ne helpottavat.

Ehkäpä mut rekrytoidaankin sitten johonkin robotiksi! Siinähän oiskin hieno tulevaisuus, jos musta ei enää istujaksi/seisojaksi olisi: robotti! :D Liikkuminenkin on jo valmiiksi kummallista, kropassa on muutenkin läjä metallia ja jos siihen vielä jatkossa yhdistetään jotain metallitukia sekä muita kropan sisäisiä metalliosia... Mahtava idea! Hst the Hip and Knee Robot! :D 

Vai Robotti Ruttunen?

"Robotti Ruttunen oli robotti peltinen

tehty tynnyristä ja kahdesta ämpäristä

Robotti Ruttunen läksi kaupunkiin

ja joutui siellä vaikeuksiin

Robotti Ruttunen meni huoltoasemalle

ja pyysi saada ison tuopin öljyä super

Robotti Ruttusta kaikki pelästyi

ja huusivat: "peltiromu, hyi!"

Robotti Ruttunen oli murheellinen

yksinään hän vaelsi ja joutui romukauppaan

Robotti Ruttunen itki kyyneleen öljyisen, keskellä toisten romujen

Eräänä päivänä tuotiin romuliikkeeseen vanha sähköhella nokinen ja ruosteinen

Robotti Ruttunen sähköhellaan rakastui, vaikka toiset romut huutelivat: "hui!"

Robotti Ruttunen on jälleen iloinen

hän vanhan sähköhellan kanssa meni kihloihin

ja vanha sähköhella nokinen ja ruosteinen

on aina kaverina Ruttusen!"

:D