Ja sitten työterveyskuulumisia...
Ensiksi on todettava, että onni on kyllä "omistaa" hyvä työterveyslääkäri, ortopedi sekä fyssari. Ihan itsestäänselvää ei tällainen porukka ympärillä ole. Kaikki kuuntelevat, ymmärtävät ja tietävät, missä mennään eikä kukaan kyseenalaista mitään mitä kerron. Minuun luotetaan ja se on todella tärkeää, ei tarvitse todistella tai vängätä asioista. Ikävistä ja ihmisen arvottomaksi leimaavista "sä vaan kuvittelet kaiken" -tapauksista kun kuulee ja lukee nykypäivänä aivan liikaa. Ja vaikka olen välillä byrokratiaa paljon moittinutkin, mun tilannetta hoitavat ihmiset ovat kuitenkin mahtavia.
Kuten eilen kerroinkin, en ollut tätä nykyistä työterveyslääkäriä nähnyt kuukausiin kun hän oli välillä muualla töissä. Nyt käytiin mun tilanne läpi mun leikkauksesta lähtien, aikaa oli hyvin varattu vastaanotolle. Kerroin missä mennään oikean lonkan kuntoutumisen suhteen, vasemman lonkan oireista, alaselän kivusta sekä polvista. Mainitsin myös yliliikkuvuudesta ja sukutaustasta siihen, mutta en sen kummemmin puhunut yliliikkuvuussyndroomista tai niihin liittyvistä omista pohdinnoistani. Testailin tavallaan vähän sitä, miten lääkäri tähän yliliikkuvuusnäkökulmaan suhtautuu.
Hyvin ymmärtäväisesti hän kuunteli ja kerroin sitten myös ortopedin kanssa viime viikolla käymäni keskustelut ja että lonkat ja polvet kuvataan helmikuun alussa + sen jälkeen ortopedin vastaanotto. Kerroin myös ensi viikolla alkavasta kuntoutuksesta. Työterveyslääkäri kyseli sitten, miten oon muuten voinut ja jaksanut tätä kaikkea ja että miten oon kokenut sen, että kuntoutustukea on nyt viime aikoina jatkettu aina parin kuukauden pätkissä. Kerroin jaksavani sekä fyysisesti että henkisesti vaihtelevasti ja että vaikka mun onni onkin että meidän firmalla on oma eläkesäätiö ja kuntoutustuet käsitellään jouhevasti, on kuitenkin omalla tavallaan uuvuttavaa - tämän muun selviytymisen ohella - papereita lähetellä niin usein, hoidella ja selvitellä asioita ja saada varmuus toimeentulosta pienissä pätkissä. Oman haasteensa tähän tietysti myös tuo se, että on nähtävissä, ettei mun tilanne parane hetkessä, parissa kuukaudessakaan, vaan ottaa aikaa.
Lääkäri ymmärsi hyvin ja sanoi, että hän ilman muuta kirjoittaa uuden lausunnon kuntoutustuen jatkamiseksi, mutta ehdottaisi, josko hän koittaisi nyt viikon sisällä vielä ottaa yhteyttä sekä mun fyssariin että ortopediin - mun luvalla tietty. Että näiden perusteella mietittäisiin koko mun tilanne ja kokonaisuus huomioon ottaen, minkä pituinen pätkä kuntoutustuen hakemiseksi nyt sitten lausuntoon laitettaisiin. Ja mä puolestaan kuntoutukseen ensi viikolla mennessäni pyytäisin myös sieltä arviota mun tilanteesta (mikä varmasti tehdään kyllä joka tapauksessa, oletan). Työterveyslääkäri soittaa mulle silloin kun olen ollut kuntoutuksessa jo muutamia päiviä ja juttelemme sitten vielä lisää, ja hän koostaa kaikesta tästä tiedosta tarvittavat paperit. Ihan mahtavaa, että joku ottaa tällaisen "kopin" kaikesta!
Ai niin, työterveyspsykologille ajan varaamista ehdotti lääkäri mulle myös, kun kerroin jossakin vaiheessa, että välillä oon viime aikoina ollut aika uupunut koko tilanteeseen, vaikka pääasiassa jaksankin olla ihan positiivinen. Musta kuulemma saa aina varsin positiivisen mielikuvan (tätä sanoi edellinenkin työterveyslääkäri), mutta kaikkien ihmisten kohdalla se ei ole välttämättä koko totuus asioista. Moni myös skarppaa esim. vastaanotolle tullessaan ja saattaa oikeasti voidakin huonommin. Totesin, että joo, mä olen varmaan näitä ihmisiä... Kyllä mä tunnistan sen, että annan yleensä muille, erityisesti vieraammille ihmisille positiivisen ja ihmeen energisen kuvan itsestäni nykytilanteessakin. Sitä vahvaa "kuorta" ympärilläni olen täällä blogissakin pohtinut. Joku käyttäytymismalli se ehkä on... Aina täytyisi muka vaan olla vahva, pärjäävä, positiivinen. Negatiiviset asiat pitäisi unohtaa ja jatkaa vaan eteenpäin niin ettei mitään.
Mutta eihän tämä mun tilanne ole "ei mitään." Olisi outoa, jos kokisin, että kaikki on aina pelkästään hyvin. "Ihan varmasti ja ymmärrettävästi pitkän sairauden aikana myös henkistä jaksamista koetellaan. Pitää vaan pitää huolta jo ajoissa siitä, että sinä jaksat myös henkisesti hyvin, jotta sulla on myös fyysisesti sitten energiaa kuntoutumiseen ja kaikkeen", sanoi lääkäri. Oikeassahan hän on. Katson nyt kuitenkin ensin, onko kuntoutuksessakin psykologin kanssa jutustelua. Voisi olettaa, että olisi.
Ennen kuin lähdin työterveydestä, lääkäri totesi vielä, että antaisi mulle voimahalin, mutta tyytyy nyt kuitenkin virallisesti kättelemään... Toivotti myös oikein hyvää ja virkistävää kuntoutusta. Ja sanoi, että mun pitää myös laulaa paljon jatkossakin. Niin teen ihan varmasti :)
Työterveyden radiosta kuului muuten Pinkin Try, kun odottelin aulassa kyytiä kotiin. Moni tietää, mitä kyseinen biisi mulle merkitsee...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Toivottavasti blogilla oli hyvä kiinteyttävä vaikutus tai se säväytti muuten jollakin tavalla! ;) Jokainen kommentti ja mielipide on arvokas, mutta en kuitenkaan julkaise asiattomia ja provosoivia kommentteja, joilla ei selkeästi ole muuta tarkoitusta kuin yrittää aiheuttaa mielipahaa joko minulle tai muille blogin lukijoille. Mietithän ensin, mitä kirjoitat. Arvostan eniten kommentteja, jotka annetaan reilusti ja avoimesti omalla nimellä ja tällaiset kommentit tulevat varmemmin julkaistuiksi.