Tärkeimmästäkin tärkeämpiä vaiko säälittäviä reppanoita?

Nyt on tullut muutaman päivän aikana lueskeltua oikein urakalla erilaisia aikakaus- ja naistenlehtiä sekä talous- ja IT-elämän julkaisuja. Kirjoitin jossakin vaiheessa, että mulla ei ole ollut yhtään energiaa lukea pitkään aikaan oikein mitään, mutta eilen iski lukuinnostus.

Muutamat lukemieni juttujen aiheet ja kirjoitustyylit aiheuttivat mussa välittömät ärsytysreaktiot, ja vasta äsken tuossa kahvikupposen äärellä ulos ikkunasta kaikessa rauhassa katseltuani yhtäkkiä välähti, "nythän mä hokasin", mikä näissä jutuissa ärsytti. Listaanpa näin lyhyesti ärsytyksieni aiheet:

- Itsensä jollakin tavalla jalustalle nostaminen ja oman statuksen korostaminen jollakin asialla, vaikkapa merkkivaatteilla, -esineillä tai automerkeillä

- Ulkonäön korostaminen "huomatkaa minut ulkonäöstä, ei niinkään ammattitaidosta ja osaamisesta" -tyylisesti

- "Paiskii töitä" -ilmaisu, erityisesti naisena miehisellä alalla työskentelyn suhteen

Musta nämä kaikki stereotyyppiset ilmaisut ja eleet ovat menneen maailman juttuja. Ihmettelen, miksi tuollaisia kirjoituksia lehtiin yhä tehdään? Onko niissä sisältöä niin paljon, että ihmisiä kiinnostaa lukea juttuja vain noiden asioiden vuoksi? Väitän, että ei ole. Aidosti kiinnostavat lehtijutut syntyvät aidoista aiheista ja ihmisistä. Oikeasta elämästä, ihmisiä koskettavista ja ajattelemaan laittavista, jopa omia pinttyneitä toimintatapoja ja -malleja kyseenalaistavista aiheista. Ei pinnallisista asioista. Pintaa, koreutta, kauneutta ja statuksen pönkittämistä on maailma pullollaan ja ollut jo iät ja ajat, mutta on ihan toinen juttu, mitä niiden alta löytyy, kun vähän tonkii. Löytyykö sieltä onnellisuutta ja tyytyväisyyttä vaiko jotakin ihan muuta? 

Osaavien ja aitojen ihmisten ei sitä paitsi edes tarvitse nostaa itseään jalustalle tai korostaa jollakin tavalla itseään. He tietävät mitä tekevät, ovat omia itsejään ja tuntevat arvonsa. Heillä on hyvä, terve itsetunto.

Ja täytyy vielä mainita, että omaan tuttava-, ystävä- ja perhepiiriin kuuluu ihmisiä ihan jokaisesta yhteiskuntaluokasta, duunarista johtajiin ja kaikkea siltä väliltä. On yhtä monta taustaa, kulttuuria, ulkonäköä ja muuta kuin on ihmisiä yleensäkin. Se on valtava rikkaus! Ihmiset ovat kuitenkin aitoja, oikeita ja voin ihan surutta todeta, että näillä ihmisillä on arvot kohdallaan, eikä kenenkään toivottavasti tarvitse pönkittää tai korostaa asemaansa tai elämäänsä millään tavalla. Jokainen saa olla just sellainen kun on, ilman statuksia, titteleitä tai muita. Ihmisinä ihmisten seurassa. 

Tulipa sitten vielä mieleeni eräskin tuttu henkilö, joka on olevinaan niin korostetun tärkeä ja tärkeässä asemassa, ettei edes tervehdi, kun kadulla kulkee vastaan. Ei minua kuin ei monia muitakaan. No, on näitä muutamiakin tuttuja henkilöitä, jotka vastaavasti käyttäytyvät. Mummini käytti tällaisista henkilöistä ilmaisua "kirkosta tulevinaan, huussiin menevinään." Ihminen, joka on olevinaan jotakin, mutta on lopulta muiden silmissä vain säälittävä reppana. 

Ja ehkä tiukan paikan tullen tai vastoinkäymisten yllättäessä aika yksin sitten lopulta kuitenkin.