Mulla on tosi hyvä olo tällä hetkellä henkisesti. Elämää isolla E:llä koettiin eilenkin, kun yläasteen luokka (tai osa siitä, ihan kaikki eivät paikalle päässeet) kokoontui juhlistamaan sitä, että yläasteen päättymisestä on tänä vuonna kulunut 20 vuotta. Olemmehan me kokoontuneet viime vuosina joka kevät näin toukokuussa, mutta tänä vuonna fiilis oli erityisen hieno, kun silloinen luokanvalvojammekin pääsi mukaan tapaamiseen. Meillä oli tosi hienoja keskusteluja illan mittaan, oltiin koko porukka aidosti läsnä ja innoissamme tästä kokoontumisesta ja jälleennäkemisestä. On aika selvä juttu, että meillä oli silloin ihan spesiaali luokka, oli monenlaista yhteistä tekemistä, oltiin aktiivisia ja jännällä tavalla yhteenhitsautunutkin porukka. Olihan niitä erimielisyyksiä ja välillä vastakkainasettelujakin, mutta silti.
Harvinaista on myös, että yhä pidämme näin yhteyttä toisiimme ja nämä yhteiset kokoontumiset ovat olleet aina ihan tosi mahtavia. Kaikki ovat varmasti samaa mieltä tästä. Kyllähän luokanvalvojammekin sanoi, että samanlaista porukkaa ei ole hänen urallaan toista ollut... Positiivisessa mielessä siis :) Meillä oli joku jännä, hieno yhteishenki silloin ja on vielä nykyäänkin. Sanoinkin eilen, että mua melkein jännitti tulla tapaamiseen! Siis ei varsinaisesti jännityksen takia, vaan mä vaan olin taas niin innoissani tapaamisesta, etten meinannut pysyä nahoissani :D Tosin totesin tyylilleni uskollisena, että "no mullahan ei kyllä oo nykyään mitään elämää, joten kai nää tapaamiset on muutenkin mulle spesiaaleja kun pääsen kotoa jonnekin..." ;D
Fyysisesti mulla ei oo ihan niin hyvä fiilis. Vieläkään. Toipuminen junnaa aika paljon paikallaan, tai siltä ainakin tuntuu. Toistan mun aiempia tekstejä, mutta sama meininki on yhä - jalan liikuttelu ja kävely siis tekee kipeää ja tuolla "sisällä" tuntuu välillä sellaista muljahtelua, ettei uskalla jalkaa kauheasti edes liikutella. Tuntuu että joku menisi pois paikaltaan... En tiiä onko nää tuntemukset ihan normaaleja vai pitäiskö mun olla huolissaan, mutta enpä kai mä kuitenkaan hirveän huolissani ole, kun vaisto/intuitio ei vielä ole varoitellut että mikään hätäkään olisi...
Sitä oon miettinyt että mistä voi tietää vai tietääkö/huomaako sitä mitenkään jos kuppiosa tai nivelen varsi ois jotenkin liikkunut väärään asentoon tai muuta, mutta ei kai sitä voikaan tietää muuta kuin röntgenkuvista. Eikä välttämättä niistäkään, ortopedit saattavat sanoa että kipu kuuluu asiaan ja pitää vielä odotella toipumista ja että aika kuluu, kun 5 viikkoa on vielä tosi lyhyt aika leikkauksesta.
No, röntgen ja ortopedin kontrolli mulla onkin muutaman viikon päästä. Sitä ennen on myös fyssarille aika, se on itse asiassa jo nyt tulevalla viikolla. Ja Summassaaren kuntoutusviikko on 12.5. alkaen, sielläkin on varmaan nyt viimeisen jakson fyssari-, lääkäri- jne. tarkastukset. Osuu tuo viikko kyllä hyvään saumaan mun toipumisen kannalta!
Mutta ensviikolla kyselen fyssarilta vähän tästä mun pökkelöstä liikkumisesta, kivuista, jumissa olevasta kropasta ja että onko noille mun keppikävelystä jne. puutuneille sormille ja kämmenelle jotain tehtävissä. Puhelintakin on vaikea pitää kädessä kun siinä on niin vähän voimaa. Joku hermojumi tai rasitukseen liittyvä juttu varmaan :/ Ärsyttäviä oheisvaivoja tän muun tilanteen ohella... Odotan että kuntoutuisin sen verran, että uskallan taas ruveta käymään uimahallissa vesijumppaamassa/vesijuoksemassa, jotta saisin pehmeällä tavalla vetreytettyä itseäni enkä ois tämmönen kömpelö inva... ;)
Kaiken kaikkiaan mulla on kuitenkin nyt sellainen fiilis, että viikonlopun saldo on ehdottomasti, positiivisesti, plussan puolella! Ihania ihmisiä on tavattu ja viikonlopusta nautittu kaikin tavoin. Välillä jopa unohtui mun tilanne kokonaan ja se on paljon se! Kiitos kaikille ihanille ihmisille tän viikonlopun ajalta!
Tosi magee kuva sinusta!
VastaaPoista=)