Fyssarikäynti oli surkea mutta terassi on ihana

Ensin ajattelin, etten kirjoita tämänpäiväisestä fyssarikäynnistä mitään. Päivällä ajattelin vielä, että olkoon. Mutta huomaan, kuinka mua tämä asia vaivaa (nytkin ihan pulssi nousee kun tätä kirjoitan), joten annetaanpa sanojen tulla tänne blogiin. Ja koska olen valinnut avoimen linjan tässä lonkka-asiassa, haluan myös jatkaa sitä ja kerron rehellisesti asiat. Julkisesti. Yritän kuitenkin nyt olla mahdollisimman neutraali enkä päästä liikaa tunteita mukaan... Kerroin niinkuin tilanne meni.

Aamun fyssarikäynnistä jäi siis tosi huono fiilis päällimmäiseksi. Ensin yritin esittää miehellekin, että käynti oli ihan ok ja totesin vain, että "oli aika tiukka fyssari", mutta muuten leikin että homma on ihan ookoo. Vaan eipä ollut... 

En ole tätä päivää ennen kyseistä fyssaria koskaan tavannut. Heti fyssarin huoneeseen mennessämme aistin aika kylmän asenteen fyssarilta, sellaisen, että nyt ei oikein meidän kemiat kohtaa. En saanut kunnolla mahdollisuutta kertoa rauhassa omaa tarinaani ja miten tähän "keppielämään" on tultu, kun hän esitti jo arvioitaan, mikä mua vaivaa. "Onko jotain vikaa nilkassa? Polvessa?" Johon mä totesin että ei kun lonkassa... Ja pikaisesti sain selitettyä, että mut on 6 viikkoa sitten leikattu ja että mulla on synnynnäinen lonkan dysplasia. 

Fyssari kirjoitteli pikaisesti jotakin tarinaa tietokoneelle ja kyseli välillä nopeasti tän hetken tilanteesta. Kun juuri ehdin mainita välillä kovastakin liikekivusta nivusessa ja jossakin "sisällä" sekä muljahdusten tunteesta, totesi hän heti, että "täysin normaaleja tuntemuksia!" Ihmettelin tätä hetken mielessäni, mutten saanut mahdollisuutta kertoa enempää. En sairaalan ohjeistuksesta, tarvitsemastani kipulääkityksestä, pitkän toipumisajan maininnasta... En siitäkään, ettei ortopedin kontrollia oo vielä ollut eikä uusia röntgenkuvia ole otettu. Fyssari esitteli lonkan anatomiaa ja sanoi kysyvänsä yhden inhottavan kysymyksen: "onko sun paino noussut leikkauksen jälkeen?" Mä siihen ihmeissäni: "ei kyllä ole..." Enkä ehtinyt sitäkään mainita, että pudotin 12 kg painoani ennen leikkausta.

Sitten kehotus mennä pitkälleen tutkimuspäydälle. Fyssari näki, kuinka jouduin nostamaan käsillä leikatun jalan pöydälle. Tätä hän ei ihmetellyt mitenkään vaan sitten alettiin tutkia jalan liikeratoja, siis väänneltiin ja käänneltiin. Voihan einari että sattui!! Samalla hän halusi testata, miten teen jumppaliikkeitä ja saan mm. nostettua jalan suorana, varpaat kohti kattoa, ylös. Mä totesin, että kun se jalka ei nouse tosta pediltä mihinkään! Johon fyssari totesi, että "kyllä muuten nousee, se on sun päästä kiinni!" Ja otti kantapäästä kiinni ja sitten saatiin jalka ylöspäin. Sattui niin...! Ja tunsin miten koko jalka oli aivan hervoton, voimaton. Sain sanottua että pidä kiinni, muuten se jalka tippuu kantapää edellä tohon alas...! Ja onneksi fyssari piti otteen. Vedet valui melkein silmistä ton liikkeen jälkeen... (ja mulla muuten sydän hakkaa kun kirjoitan...)

"Sitten käännyt kyljellesi leikkaamattomalle puolelle." Minä siihen, että no en tiedä pystynkö, en oo pystynyt kotonakaan niin menemään vaikka kokeilen sitä joka päivä. Se sattuu hitokseen! No ei muuta kuin tyyny jalkojen väliin ja kyljelleen. Voihan kipu taas. 

Joitakin muitakin liikkeitä kokeiltiin, mutta ne nyt oli sellaisia joita oon leikkauksen jälkeen JOKA PÄIVÄ tehnytkin. Tässä vaiheessa tajusin, että fyssarillahan on AIVAN selkeästi sellainen käsitys (ehkä mun ulkomuodon vuoksi, koska olen tuhdimpi ja rotevampi nainen kuin monet muut), etten muka oo A) harrastanut mitään liikuntaa enkä B) tehnyt leikkauksen jälkeisiä jumppaliikkeitä. Tässä vaiheessa sanoin että olen tehnyt kyllä kaikki sairaalassa ohjeistetut jumpat ja kävelyt kivusta huolimatta! Ja sanoin harrastaneeni ennen leikkausta mm. uintia ja aikanaan ennen lonkkaoireita mm. uintia, bodypumpia, bodycombatia, kuntosaliakin...

(Huh. Tästä tulee pitkä stoori, mutta tulkoon...)

Fyssari kyseli sitten mm. olenko nyt käynyt leikkauksen jälkeen uimassa. Kun kerroin etten ole, hän tivasi, miksen ole. Vastasin tähän, että sairaalasta ohjeistettiin, että kuuteen viikkoon ainakaan ei saa tehdä jumppaliikkeitä ja kävelyä kummempaa, että mä noudatan niitä ohjeita.

Sitten fyssari tulosteli mulle lisää jumppaohjeita ja kirjoitti mulle paperille hänen mielestään hyvän liikuntaohjelman jatkoon. Tämä ohjelma oli ja on musta ihan ylimitoitettu tässä vaiheessa! Ei siksi etten haluaisi liikkua vaan koska en ole kivun vuoksi pystynyt kävelemään keppienkään kanssa kuin max muutaman sata metriä! Mitä ohjelma siis sisälsi? No... Viikon aikana tulisi tehdä 2-3 kertaa päivässä ne jumppaliikkeet joita nyt oon tehnytkin. Mutta lisäksi 2 km kävelyitä useita kertoja viikossa, useita kuntosalikäyntejä, useita uinti- ja vesijuoksukertoja sekä pyöräilyä.

Kepit voisi kuulemma "heittää varastoon" vaikka heti. Kävely pitäisi tehdä ilman keppejä, ehkä sauvakävellen.

Niin. En ehtinyt (enkä siinä vaiheessa enää edes halunnut) kertoa, etten kivun vuoksi ole paljoa pystynyt kävelemään keppienkään kanssa, siis ulkona. Sisällä olen könynnyt välillä ilman keppejä mutta se on vaikeaa... Vaikka olisin ottanut vahvoja kipulääkkeitä. En myöskään ehtinyt kertoa, etten ole vuosiin pystynyt pyöräilemään kunnolla kivun vuoksi. 

Sen ehdin kertoa, että sairaalasta ohjeistettiin, että mun pitää kävellessä pitää vähintään yksi keppi, siis kyynärsauva, mukana, kunnes pystyn kävelemään ontumatta. Tai mieluummin kaksi keppiä, siis kyynärsauvaa, jos kovasti kallistun vasemmalle, jotta ryhti paranisi ja samalla kävelyasentokin normalisoituisi muokatun lantion luuston ja muuttuneen jalan asennon jäljiltä...

En todellakaan ole liikuntavastainen ja haluan kuntoutua niin hyvin kuin mahdollista, mutta suhtaudun tämän fyssarin ohjeisiin hyvin ristiriitaisesti. Tiesikö hän mitä tekee lonkan liikettä testatessaan? Olisiko hänen pitänyt antaa mun kertoa rauhassa koko tarinani, jotta olisimme yhdessä voineet miettiä mun lähtökohdat huomioon ottaen kokonaistilannetta ja ratkaisuja siihen? 

Nyt mulle tuli tunne, että fyssari ohjeisti asioita "minä tiedän kaiken ja sinä noudatat ohjeitani, koska olen oikeassa, sinä et tiedä mitään" -asenteella. Olin alakynnessä. Mun tuntemuksia ei otettu huomioon eikä sitä, että kai oma kroppakin kertoo, missä mennään ja mihin se pystyy. Kipua pitäisi myös kunnioittaa. Sairaalasta saamiani ohjeita ei myöskään kaikilta osin otettu huomioon. En saanut empaattista kohtelua. Tuli tunne, että mun pitäisi olla heti "juoksukunnossa" ja että mulle on tehty pienenpieni leikkaus vain.

Tämän fyssarin vastaanotolle en heti halua uudelleen mennä. Menen vaikkapa yksityiselle tekoniveliin erikoistuneelle fyssarille. Ja luotan sairaalan ohjeisiin, hehän mun tilanteen parhaiten tietävät. Ja mitä fyssarin ehdottamaan liikuntamäärään tulee, se on täysin mahdotonta mulle tällä hetkellä. Fyssari ilmeisesti haluaa että laihtuisinkin tästä hirmumäärät samantien, mutta enköhän jatka kotijumppaa, kävelyn harjoittelua ja ehkä ensi viikolla kuntoutuksessa uskaltaudun uima-altaaseenkin... Pikkuhiljaa, asia kerrallaan, eteenpäin! Kyllä mä sinne salille ja muuallekin ehdin kunhan nyt ensin sen kävelyn edes saisin onnistumaan!

Huh, tulipa suollettua fiilikset ulos. Olen myös purkanut mieltäni tänään läheisille. He ihmettelevät fyssarin meininkiä...

Mutta lopetan positiivisella asialla: meidän ihana terassi valmistui tänään! Toki se on vielä viimeistelyä vailla ("ulkosisustus" eli uusia kalusteita, koristekiviä ja muuta puuttuu), mutta silti. Se on upea, ihana, iso, tilava! Kiitos, kiitos, kiitos miehen enolle, mun appiukolle ja mun isällekin avusta!!