Kohtaamisia

Tänään kohtasin parikin hoitoalan ihmistä aamun aikana. Kaksi kohtaamista, kaksi täysin erilaista kokemusta. Kohtasin myös itseni ja ajatukseni vuoden takaa ja sen, että vain itse mä tiedän, mikä on totta ja oikein, mitä mä tunnen ja mikä tilanne on. Kukaan ei saisi saada omalla käytöksellään toista ihmistä tuntemaan oloaan mitätöidyksi, aliarvioiduksi tai sellaiseksi, että hänen täysin oikeutetut ajatuksensa ja aidot tuntemuksensa olisivat vähäpätöisiä tai jopa sellaisia, ettei niitä ikään kuin olisi olemassa ollenkaan. Kukaan ei saa jyrätä sinua itseäsi, ajatuksiasi ja sinun itsesi sisintä. Se on yksi julmimmista asioista, mitä ihminen voi toiselle ihmiselle käytöksellään tehdä.

On kohtaamisia ja sitten on aitoja kohtaamisia.

Heti aamukahdeksan jälkeen menin sinne fyssarille, josta viime tekstissäni kirjoitin. Viikonlopun aikana vähän häiritsi mielessä ajatus siitä, että kohtaan ihmisen, joka todennäköisesti ei mua ymmärrä yhäkään ja tuskin minäkään häntä. Mutta lopulta mulla oli aamulla oikein hyvä fiilis ja olin päättänyt, että koitan ottaa asiat huumorilla ja jos tarpeen, mä puolustan kyllä itseäni ja tilannettani enkä todellakaan anna fyssarin kohdella itseäni jotenkin epäkunnioittavasti.

Tänään fyssari aloitti tapaamisen: "No, me nähtiin silloin vuosi sitten. Sun piti tulla silloin kuukauden päästä uudestaan, mutta se kuukausi näköjään venyikin vuoden mittaseksi. Aika paljon tehtiin juttuja silloin, joten olisi ollut kiva, että oltaisiin pystytty seuraamaan sun treenaamista silloin paremmin. Ja kivutkin olisi saatu paremmin hallintaan kun olisit käynyt täällä mun vastaanotolla - nyt on kyllä myöhäistä, vuosi on liian pitkä aika. No mitäs sulle kuuluu ja miksi nyt vasta tulit tänne?"

No mä kertoilin sitten, että no eipä ollut kovin kannustava se edellinen käynti ja siksi hakeuduin sitten muualle fysioterapiaan. Että nyt tulin tänne työterveyslääkärin ehdotuksesta. Sit käytiin läpi tän hetken kuulumisia, missä on kipua eniten ja miten painonhallinta sujuu, koska "olen kuullut, että olet painonhallinnasta kiinnostunut", sanoi fyssari. Kävikin ilmi, että tämä fyssari halusikin keskittyä tällä kertaa eniten mun painoon - ei ollut katsonut mun taustoja ja kuulumisia siis järjestelmästä juuri ollenkaan. Halusi käydä läpi ruokarytmiä ja ruokien energiasisältöä... En viitsinyt siinä vaiheessa sanoa mitään, mietin vaan mielessäni, että "ei oo totta!" Lopulta kun oli paasannut asiansa, totesin että kiva tietää, mulla onkin 8 kg tippunut paino tänä vuonna. Hyvä ilme oli fyssarilla :D "No joo, tosi hyvä kyllä... ...niin yhtään nopeampaan ei saa laihtua, ettei lihakset katoa..." hän tuumi.

Sitten hän kyseli, mitä liikuntaa oon harrastanut (oletti ilmeisesti etten oo tehnyt mitään? Tai sellainen mielikuva mulle ainakin tuli) ja paasasi mulle liikunnasta ja treeniohjelmasta. Suositteli TAAS pyöräilyä ja kuntosalia, kuten vuosi sittenkin, sekä ilman keppejä kävelyä. Totesin että muuten hyvä, mutta en pysty näitä ehdottamiasi asioita tekemään (paitsi yläkroppaa salilla kyllä), viimeksi olen pystynyt polkemaan pyörällä v. 2006 eikä se onnistu nykyäänkään sekä lonkista että polvista johtuen. Sanoin että suosin mieluiten vettä, se on ehdoton paikka liikkua, siellä tulee vähiten kipuja ja liikkeet myös onnistuu hallitummin. Veden tehokkuudesta ja eduista mulle sentään fyssarikin oli mun kanssa samaa mieltä.

Sitten hän halusi vielä tutkia mun lonkkien liikkuvuutta, nosti jalkoja myös ilmaan ja pyysi, että nostaisin oikeaa jalkaa koukkuun samalla kun piti mun kantapäästä kiinni. Eihän se onnistunut. Kehtasi väittää, että "Sä et luota itteesi ja jalkaasi. Jos luottaisit, tää oikea jalka toimisi nyt etkä tarvitsisi keppejä. Se on vaan piuhoista kiinni, sun pitää käskyttää sun jalkaa koko ajan!" Siihen sanoin samantien, että mihin perustat tämän väitteesi - että minä en muka luota itseeni - ja että tällainen väite ei muuten pidä paikkaansa. Että tahdosta tai itseeni luottamisesta nämä asiat eivät oo minun tapauksessani todellakaan kiinni, olen sun kanssasi täysin eri mieltä. Sanoinpa myös naurahtaen, että minäpä kerron, mitä ja miten treenasin ennen kuin mulla nämä lonkka- ja muut terveysongelmat alkoivat... Ja treenaisin kyllä nykypäivänäkin, jos vaan pystyisin!

En meinannut sitten enää päästä tutkimuspöydältä pois, seisominenkin oli kunnon vapinaa/huojumista. Fyssari halusi silti testata vielä muutamia liikkeitä niin, että seisoin, kunnes totesin, että tästä ei tule mitään, nämä ei multa yksinkertaisesti vaan onnistu ja tahdot varmaan, että pääsen täältä huoneestakin vielä pois itsenäisesti. 

Lopputulemana ei siis ollut oikein mitään uutta. Toivotti kyllä tsemppiä ja hyvää kesää, mutta se meni oikeastaan ihan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Fyssari haluaisi nähdä mut vielä elokuussa, mutta enpä tiedä, menenkö. Toisaalta jos mulla on oikein hyvä fiilis henkisesti ja paino on tippunut lisää, voisin vaikka mennäkin vähän näpäyttämään häntä. Mutta joka tapauksessa oon tyytyväinen, että kohtasin tämän henkilön tänään ja että mulla oli koko ajan jämäkkä asenne, en alistunut outoihin kommentteihin, mulla oli huumoria ja sanoin suoraan mitä olin asioista mieltä. 

Kävin tänään myös työterveyslääkärin luona "ylimääräisellä käynnillä." Kerroin kuulumiset tosta fyssaritapaamisesta. Totesin, että ei ne kemiat vaan kohtaa ton fyssarin kanssa ja sille nyt ei vaan voi mitään. Ttl oli tyytyväinen kuitenkin, että olin sanonut asiat suoraan :) Puhuttiin myös jatkosta - ttl odottelee nyt sitten fysiatrian polilta kuulumisia ja laittaa ymmärtääkseni myös lähetteen kardiologille keskussairaalalle... Kun on niitä rytmihäiriöitäkin/ nopealyöntisyyskohtauksia välillä sydämessä ollut. Ne kuulunevat tähän kaikkeen sidekudoshässäkkään... Halutaan varmistaa ja seurata, että mun sydän on kuitenkin kunnossa eikä siellä ole esim. mitään aortan laajentumia, joita perinnöllisissä sidekudossairauksissa voi ilmetä sidekudosten löysyydestä johtuen. Tai jos on joku hoidettava juttu, se hoidetaan myös tarvittaessa. Verikokeisiin meen myös lähiaikoina. 

Mulla on kyllä tosi ihana tuo työterveyslääkäri, ollaan monella tavalla samantyylisiä ilmaisutyyliltämme ja huumoriltammekin ja asioiden hoitamisenkin suhteen tuntuu kaikki toimivan tosi hienosti... Onneksi näin. Ja on hyvä, että kävin sitten vielä hänenkin luonaan fyssarikäynnin jälkeen. Monella tavalla helpottunut olo :) Nyt kun vaan vielä paperihommatkin etenisivät ja siellä fysiatrian polillakin saisi asioita etenemään eri suuntiin, niin helpottaisi taas henkiseltä puolelta jonkin verran.

"Särjetty ja satutettu sinua on monta kertaa
Ja nyt kuvittelet että se on sinä jonka päässä viiraa
Yhtäkkiä putoat pohjattoman syvään kuiluun
Ja luulet että tästä on mahdotonta ikinä toipuu 

Anna minun kantaa, auttaa
Anna minun anna minun 

Anna minun tulla sun viereesi ja lohduttaa
Hullu sä et ole mut joskus sitä romahtaa kivipohjaan
Hiljaa nyt mennään mut henkiin sä jäät
Hullu sä et ole mut juuri nyt on vaikeaa 

Sama se vaikka sinä rakastuisit johonkin väärään
Sama se jos et sinä opi vielä siitäkään
Tärkeintä on ettet sinä koveta sun sydäntä koskaan
Jonkunhan on uskottava että vielä rakkaus voittaa 

Anna minun kantaa, auttaa
Anna minun anna minun 

Anna minun tulla sun viereesi ja lohduttaa
Hullu sä et ole mut joskus sitä romahtaa kivipohjaan
Hiljaa nyt mennään mut henkiin sä jäät
Hullu sä et ole mut juuri nyt on vaikeaa..."

(Janna: Sä et ole hullu

http://youtu.be/Yb8r3ZZAQx4)